”Usko ei ole yksityisyrittäjyyttä”

Uudessa testamentissa seurakunnasta käytetään kreikan kielen sanaa ekklesia, jonka merkitys auttaa ymmärtämään jotain siitä, mitä seurakunta pohjimmiltaan tarkoittaa. Pastori Tuisku Winter selittää, että tuon ajan yhteiskunnassa sanaa käytettiin silloin, kun lähetti tuli kolkuttelemaan ihmisten oville ja kutsumaan näitä kansankokoukseen.

– Ne, jotka kuulivat kutsun, tulivat torille kansankokoukseen.

Näin ollen seurakunta tarkoittaa ytimeltään Winterin mukaan niitä ihmisiä, jotka ovat kuulleet Jeesuksen kutsun seurata itseään ja vastanneet siihen myöntävästi.

– Maailmanlaajuisen seurakunnan muodostavat kaikki uudestisyntyneet kristityt.  Kuitenkin jo varhainen kirkko näki, että on olemassa sekä näkyvä että näkymätön seurakunta, eli kaikki seurakuntaan kuuluvat eivät välttämättä ole uudestisyntyneitä kristittyjä.

Tarvitsemme toisiamme

Kaikki kristityt ovat keskenään uskonveljiä ja -sisaria, mutta käytännössä on helpompaa, että seurakunta on järjestynyt pienemmiksi, paikallisiksi yhteisöiksi. Kokoontumispaikalla tai muodolla ei ole suurtakaan väliä, mutta torikokouksesta seurakunnan erottaa pohjaaminen Jumalan sanaan.

– Luterilaisen käsityksen mukaan seurakunta on siellä, missä evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Se, että joku julistaa jotain jossain, edes luterilaisessa kirkossa, ei tee vielä seurakuntaa. Opetuksen tulee olla Raamatun mukaista, muistuttaa Tuisku Winter.

Mihin seurakuntaa tarvitaan, kun Jumala kuulee jokaisen ajatuksemmekin? Esimerkiksi Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä olisi hankalaa toteuttaa ilman yhteisöä ympärillä, muistuttaa Winter.

– Usko ei ole yksityisyrittäjyyttä. Me tarvitsemme toinen toistamme, ja seurakunta tarvitsee niitä lahjoja, joita erilaisilla ihmisillä on. Saamme vahvistaa toisiamme ja iloita muiden ihmisten kanssa siitä yhteydestä, joka meillä on Jeesuksessa.

Yhteisö, ei paikka

Kun seurakuntayhteys on kerran niin tärkeä asia, entä jos ei esimerkiksi sairauden vuoksi pääse seurakunnan tilaisuuksiin pitkään aikaan? Onko usko silloin huonompaa?

Tuisku Winterin mukaan jo pelkkä kysymyksenasettelu paljastaa valuvian nykyisessä seurakuntaelämässämme.

– Ongelma on siinä, ettemme tunne toisiamme seurakunnan sisällä riittävän hyvin. On vaarana, että joku voi toimia seurakunnassa vaikka neljäkymmentä vuotta aktiivisesti, mutta jää sairastuttuaan yksin kotiin. Tämähän on irvikuva siitä, miten seurakunta toimii.

Seurakunta onkin ennen kaikkea yhteisö eikä paikka.

– Kun ihminen on osa seurakuntaa, toimii seurakunta perheen tavoin eikä unohda sairastunutta.

Hyvä seurakunta ei Winterin mukaan ole täydellinen, mutta siellä tunnetaan toiset jäsenet ja pidetään heistä huolta.

Voiko seurakunnassa olla passiivinen?

Entä jos aktiivinen seurakuntalainen haluaisikin vain tulla kuuntelemaan? Voiko vapaaehtoistehtävistä kieltäytyä, vaikka auttajista on usein pulaa?

– Ihmisen elämässä on erilaisia vaiheita, ja Jumalan sydämellä on, että hoidamme juuri sen elämänvaiheen parhaalla mahdollisella tavalla. Jos meillä esimerkiksi on puolivuotias lapsi tai vakavasti sairaita läheisiä, voi olla, että konkreettinen panos johonkin muuhun ei ole niin suuri.

Winter kuitenkin kannustaa, että uskoaan voi ennen kaikkea elää arjen keskellä todeksi, oli elämäntilanne mikä tahansa. Palvelutehtävien osalta terveeseen seurakuntaan ei koskaan saisi kuulua pakottamista tai painostamista.

Etenkin kristillisissä järjestöissä on Winterin mukaan osittain se haaste, että vaikka kävijät ovat vähentyneet, tehtävien määrä on pysynyt ennallaan.

– Jos yritetään ylläpitää sitä, mitä ollaan ennen tehty, siinähän väsyvät kaikki. Ennen kaikkea Isä haluaa meidät läheisyyteensä, Sanansa ääreen. Ei ole hyvä tehdä koko ajan niin paljon, että unohdamme sen. Seurakunta ei ole perinteen ylläpitämistä vaan tuoretta elämää Jeesuksen yhteydessä.

Kristus, seurakunnan pää

Raamatussa seurakuntaa verrataan ruumiseen, jonka pää on Kristus. Seurakunnan ja Jeesuksen läheistä suhdetta kuvataan myös vertaamalla näitä morsiameen ja sulhaseen. Tuisku Winter nostaisikin hyvän seurakunnan tärkeimmäksi tunnusmerkiksi sen, onko seurakunta Jeesus-keskeinen.

– Jeesus on kärsinyt ja antanut koko elämänsä laumansa puolesta. Mikään hinta ei ole ollut liian kova, koska hän rakastaa morsiantaan eli seurakuntaansa niin paljon. Hän rakastaa meitä sillä samalla rakkaudella tänään ja kutsuu meitä elämään yhteyteensä.

Seurakunnissa on puutteita, koska niiden jäsenet ovat syntisiä ihmisiä. Winter kuitenkin toivoo, ettei kukaan jäisi sen takia pois Kristuksen yhteydestä, sillä hän on täydellinen vaikka seurakunnat eivät ole.

– Hänen käsissään ovat rakkauden merkkeinä naulan jäljet.