Ohituskaistalla

”Kylläpäs nämä etelän ihmiset ajavat lujaa. Täytyy jatkuvasti ajaa ylinopeutta, että pääsee ohitse.” Isäni klassikkovitsi käväisi mielessäni, kun viimeksi palasimme kotiin mummolasta. Sään ja lasten näyttäessä pahintaan matkaan voi tuhrautua kuusi tuntia. Kaasujalkani oli siis painava.

Matkalla ajotyylini alkoi vaivata mieltäni. Reippaalla ajotavalla, ylinopeudella ja rohkeilla ohituksilla säästetty aika lasketaan minuuteissa. Mahdolliset ylinopeussakot satasissa. Pahimmat mahdolliset vahingot eivät ole edes korvattavissa. Miksi siis kiirehdin?

Mieltäni vaivasi oikeastaan myös kiireinen elotyylini. Ajanko elämässäni jatkuvasti ohituskaistalla? Kiire tuntuu tunkeutuvan kaikkialle. Töissä todo-listat seurasivat toisiaan. Kotona odottavat loppumattomina keskeneräiset projektit ja remontit; tavallisista arjen askareista puhumattakaan. Miksi kiirehdin ja täytän elämäni? Eikö ylinopeuden seurauksena liikenteessäkin ole vain kiristyvä pinna, vaaratilanteiden lisääntyminen ja ihmisten loukkaantuminen?

Toisiaan meitä ruoskii ylinopeuteen aikaansaamisen tarve. Joskus pelkkä tylsistyminen, toisinaan arvomme ansaitseminen tai todistaminen. Ympäristö heittää soppaan omat odotuksensa ja velvollisuutensa. Jalotkin tavoitteet (”Teen tämän perheeni ja Jumalan valtakunnan vuoksi.”) voivat ajaa ylikuntoon. Useimmiten pahin piiskurimme löytyy peilistä. Valitettavan helposti kannustamme ja painostamme muitakin mukaan hulluun vauhtiimme.

Toivottavasti motoksemme ei muodostu: ”Liian suuressa mukana” tai ”Kaikessa mukana.” Hengellisessäkin elämässä voimme mennä maitohapoille ja pahimmassa tapauksessa jätämme koko jumalatouhun kesken. Tunnemme varmasti ihmisiä, joille usko ja uskovat ovat käyneet liian raskaiksi ja ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt jättää niille hyvästit.

Noudatanko siis nopeusrajoituksia elämässäni vai kaahailenko kerkeämättä? Jos Jumala kehottaisi minua hiljentämään vauhtia elämässäni, osaisinko ja haluaisinko tehdä niin? ”Hän sanoi heille: ’Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.’” (Mark. 6:31) Joskus odottaminen, lepääminen ja paikallaan oleminen tuntuu kaikkein vaikeimmalta.

Erään kerran omia työmääriäni punnitessani, sain tutulta kristityltä raamatunkohdan: ”Mutta Jaakob sanoi hänelle: Sinähän tiedät, herrani, että lapset ovat pieniä ja että minun on pidettävä huolta imettävistä lampaista ja lehmistä. Jos niitä ajetaan liian kovaa yhdenkin päivän ajan, ne menehtyvät.” (1. Moos. 33:13) Ei ajeta liian kovaa. Hiljempaakin pääsee perille.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien. Voit tehdä sen tästä. Katso tästä videosta, mikä vaikutus Uudella Tiellä voi olla myös läheisiin.