Saippuasarjaksi muuttunutta kirkollista keskustelua

Liityin vähän aikaa sitten erääseen kirkollisten toimijoiden Facebook-ryhmään ja järkytyin. Tiedostin toki kirkon sisällä olevan täysin vastakkaisilla näkemyksillä varustettuja työntekijöitä, joiden ajatukset esimerkiksi kirkon ydintehtävästä ja avioliitosta eriävät. Osasin odottaa erilaisia mielipiteitä. Ehkä suorastaan jopa liityin niiden takia, tyydyttääkseni draamannälkääni jo tietynlaiseksi saippuasarjaksi muuttuneella kirkollisella väittelyllä. Väännöt kirkollisista asioista ovat näet välillä kuin Salatut elämät -sarja, jota sen hulluista käänteistä huolimatta, tai ehkä juuri niiden vuoksi, seurataan.

ERILAISIA MIELIPITEITÄ enemmän järkytyin ryhmässä sen kommentoinnin tyylistä. Luihin ja ytimiin asti sivaltelevia kommentteja heiteltiin monesti ”mutu-tuntuman” ja päättömien perustelujen tukemana. Olin luullut, että kirkon ryhmittymillä vallitsee erimielisyys, mutta silti keskinäinen kunnioitus ja hyväntahtoisuus. En ollut valmistautunut propagandaan, vääristelyyn ja tahalliseen väärinymmärtämiseen. Eräässä Black Mirror -fiktiosarjan jaksossa sotilaille on asennettu mikrosirut, jotka saavat viholliset näyttämään hirviöiltä. Näin sotilaat voivat ampua viattomia siviilejäkin ilman epäröintiä ja tunnontuskia. Ehkä samaa on kirkollisessa keskustelussakin. Kun toisinajattelevat on ensin maalattu hirviöiksi, raateleviksi susiksi ja rakkaudettomiksi tuomitsijoiksi, on heitä helpompi höykyttää.

JOSKUS KRITIIKKI ON TOKI hyödyllistä ja tarpeen. Yleensä sitä kannattaisi ennemminkin kärkkäästi kuunnella kuin itse antaa. On terveellistä kysyä välillä itseltään: ”Olenko sittenkin väärässä, onko muiden syytöksissä perää? Ovatko perustukseni ja perusteeni kunnossa?”. Kritiikin avittamana voimme muuttaa virheellisiä mielikuviamme tai vahvistaa oikeita käsityksiämme. Ehkäpä ihannetapauksessa voimme jopa kiittää panettelijaamme siitä, että hän on auttanut meitä nöyrtymään, tutkimaan itseämme ja kasvamaan kristittyinä. Tällainen pyhimysmäinen lähestymistapa on ainakin itselläni vielä harjoittelun alla.

ERÄÄSSÄ KIRKON KOULUTUKSESSA huomasin tarkkailevani muiden reaktioita, kun kerroin olevani lähetysjärjestöstä: ”Pitävätkö nuo muut minua ahdasmielisenä ihmisvihaajana?” Eivät he pitäneet, ennakkoluuloni ja epäröintini oli turhaan. Mainitsemassani Facebook-ryhmässäkin on yli 5000 jäsentä, joista äänekkäimpiä ovat kärkkäimmät kymmenen. Vaikka aggressiivisimmat maalaavat viholliskuvia, toivon suurimman osan säilyttävän malttinsa ja kunnioituksensa toisin ajatteleviakin kohtaan. Tätä kunnioitusta on hyvä vaalia kirkkolaivan käydessä kohti kasvavia aaltoja. Toisten kunnioitus on oikein ja arvollista, kävi kirkollemme tulevaisuudessa mitä tahansa.

Kirjoittaja on Kansanlähetyksen juniorityöntekijä.