Kuusi huomiota KKO:n kummallisesta päätöksestä

Päivi Räsäsen lähes seitsemän vuotta kestänyt oikeusprosessi päättyi tänään korkeimman oikeuden (KKO) tuomioon. Räsänen tuomittiin sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Räsäsen oikeusjuttu on muuttunut melko paljon alusta tähän päivään saakka. Ruben Stillerin ohjelmaa koskeva syyte tippui matkan varrella pois. Räsästä ei tuomittu myöskään kuuluisasta twiitistä, jossa hän jakoi Roomalaiskirjeen kohdan. Räsänen tuomittiin lopulta muutamista ilmaisuista pamfletissaan Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät (Luther-säätiö 2004).

Seuraavassa muutamia keskeisiä huomioita korkeimman oikeuden päätöksestä.

Ensinnäkin on huomioitava se, millä perusteella Päivi Räsänen tuomittiin. Räsästä ei tuomittu varsinaisesti uskonnollisten käsitystensä vuoksi tai siksi, että hän perusteli perhekäsityksiään Raamatulla.

Tuomio perustui siihen, mitä hän kirjoitti pamfletissaan homoseksuaalisuudesta ilmiönä ja sen synnystä. Ongelmalliseksi KKO näki sen, että Räsänen kutsui homoseksuaalisuutta ”psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi”. Lisäksi ongelmallisena KKO näki sen pamfletin kohdan, jossa Räsänen kielsi, että homous on luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio.

KKO päättelee, että tietyn ilmiön pitäminen kehityksen häiriönä merkitsee siihen liitettyjen ihmisten solvaamista.

KKO viittaa päätöksessään siihen, että nykytieteen mukaan homoseksuaalisuus on osa normaalia seksuaalisuuden kirjoa, ei kehityshäiriö tai perversio. ”Homoseksuaalisuuden väittäminen psykoseksuaalisen kehityksen häiriöksi on siten vallitsevan lääketieteellisen käsityksen valossa virheellinen väite, jota voidaan pitää homoseksuaaleja solvaavana.” (Kohta 46)

Viimeinen sivulause ei kuitenkaan seuraa edellä sanotusta. KKO päättelee, että tietyn ilmiön pitäminen kehityksen häiriönä merkitsee siihen liitettyjen ihmisten solvaamista. Näin ei kuitenkaan voida missään nimessä ajatella. Tällä perusteellahan esimerkiksi autismin nimittäminen kehityshäiriöksi olisi autisteja solvaava ilmaisu tai skitsofrenian kutsuminen mielenterveyden häiriöksi olisi skitsofreenikkojen solvaamista. Vaikka Räsänen erehtyisikin siitä, onko ilmiö ”häiriö” vai ei, pelkää häiriöksi nimittäminen ei voi olla ihmisryhmän solvaamista.

Toiseksi päätöksestä herää kysymys, onko jatkossa rikollista esittää julkisesti tieteellisestä konsensuksesta poikkeavia käsityksiä. Päätöksestä tuskin ihan suoraan tällaista johtopäätöstä voi tehdä, vaan ”epätieteellisten” käsitysten pitäisi varmaankin samalla olla jollain tavalla jotain ihmisryhmää loukkaavia, jotta ne olisivat rikollisia.

Joka tapauksessa on erittäin ongelmallista, että tuomioistuin lähtee tekemään rikollisia käsityksistä, jotka ovat vallitsevan tieteellisen käsityksen vastaisia. Tämähän tarkoittaa ajattelun vapauden ja tieteellisen avoimuuden rajoittamista. Käsitystä homoseksuaalisuuden kehittymisestäkään ei ole täysin lukkoon lyöty tiedemaailmassa, vaan asiasta keskustellaan yhä ja siitä esitetään erilaisia näkökulmia. Kuinka tutkijat uskaltavat haastaa konsensuksena pidettyjä käsityksiä, jos niistä voi joutua oikeuteen? Näin ollen KKO:n päätös on kyseenalainen akateemisen vapauden kannalta.

Kolmanneksi KKO sanoo käsitelleensä Räsäsen pamflettia ”kokonaisuutena”. (Kohta 46) Jostain syystä kuitenkaan sillä ei ole mitään merkitystä, että Räsänen kirjoittaa pamfletissaan suoraan: ”Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on seksuaalisesta suuntautumisestaan riippumatta tasavertainen ja yhtä arvokas.” (s. 13) KKO jättää tämän huomiotta ja väittää, että Räsäsen kirjoituksessa homoseksuaaleja ei pidetä samanarvoisina heteroseksuaalien kanssa. (Kohta 47) KKO siis ”tietää” Räsäsen motiivit paremmin kuin tämä itse.

Neljänneksi KKO toteaa kohdassa 56, että uskonnollisen vakaumuksen mukaista avioliitto- ja perhekäsitystä on mahdollista puolustaa myös tavalla, jolla vältetään seksuaalivähemmistöjen loukkaamista. (Kohta 56) Tämä jättää kuitenkin avoimeksi kysymyksen siitä, onko yhä mahdollista puolustaa myös uskonnollisen vakaumuksen mukaista käsitystä seksuaalisuuden harjoittamisesta. Sisältyykö se KKO:n mukaan ”avioliitto- ja perhekäsitykseen”?

Tällaisen päätöksen jälkeen kirkot, kristilliset järjestöt ja kristillinen media tarvitsisivat ohjeet, joissa kerrotaan, millä tavalla on laillista puolustaa kristillistä seksuaalietiikkaa. Tällä hetkellä tilanne on hyvin epäselvä.

Viidenneksi KKO yhtäältä huomauttaa, että sananvapauden suojaa pidetään erityisen tärkeänä, kun on kyse vaaleilla valituista edustajista. (Kohta 20) Toisaalta taas Päivin asema kansanedustajana on ollut ”omiaan lisäämään kirjoituksen mahdollisia haitallisia vaikutuksia”. (Kohta 54)

Sama kahtiajakautuneisuus koskee uskontoa. Yhtäältä päätöksessä viitataan perustuslakiin, joka turvaa uskonnon ja omantunnon vapauden (Kohta 22). Toisaalta KKO katsoo, että ”kirjoitukseen liittyvä vahva uskonnollinen viitekehys on ollut omiaan lisäämään – – mahdollisia haitallisia vaikutuksia – –”.  (Kohta 54)

Kansanedustajuus siis toisaalta antaa suuremman vapauden puhua, toisaalta taas kansanedustajuus kaventaa puheen vapautta. Samoin uskonnollinen viitekehys toisaalta lisää vapautta, toisaalta rajoittaa sitä. KKO ei osaa päättää, kumpaan suuntaan vaikutus kulkee. Nyt se kulkee kumpaankin suuntaan.

Kuudenneksi tapauksessa erikoista on se, että Räsänen tuomittiin sellaisten käsitysten perusteella, joita hän ei oikeastaan enää edes itse jaa. Lähinnä tuomio osuu siis ilmaisuun ”psykoseksuaalisen kehityksen häiriö”. Räsänen myöntää, että pamfletti on tieteellisesti vanhentunut. KKO:n mukaan Räsäsen olisi nähtävästi pitänyt korjata näitä vanhentuneita käsityksiä pamfletista eikä jakaa sitä uudelleen sellaisenaan. Nythän KKO määräsi pamfletista vain tietyt tarkkaan rajatut osat poistettaviksi, ei koko pamflettia.

Piditkö artikkelia mielenkiintoisena? Sinua saattavat kiinnostaa myös:

Päivi Räsänen ja Juhana Pohjala tuomittiin korkeimmassa oikeudessa – ”Olen järkyttynyt enkä odottanut tällaista päätöstä”