”En lakkaa julistamasta, että Jumala parantaa”

– Rukoillessani Espanjassa ihmettelin Herralle, että aina kun otamme askeleita tahtosi suuntaan, vaikeammaksi menee. Hän vastasi: näin on, jotta pääsisitte osalliseksi minun pyhyydestäni. Tuo vastaus riittää minulle, enkä kysele enempää, Hannu Mehtonen toteaa. Arja ja Hannu ovat asettuneet toistaiseksi Suomeen ja Hannu palvelee Laihian helluntaiseurakunnassa puolitoimisena pastorina. KUVAT: MARI TURUNEN

Kun saarnamies Hannu Mehtonen kuuli, että suusyövän operointi veisi häneltä todennäköisesti puhekyvyn, hän kertoi kirurgeille julistajan tehtävästään sellaisella innolla, että he päättivät kokeilla leikkausta, jota Suomessa ei oltu aiemmin tehty. 

”Miten Jumala voi iskeä saarnamiestä suuhun,” kysyi kotisairaanhoidon asiakas hoitajaltaan Arja Mehtoselta kuultuaan tämän miehen kamppailusta toistuvan suusyövän kanssa. Samaa mietin itsekin kuunnellessani Mehtosten tarinaa viehättävän kahvilan kulmapöydässä.

Helluntailiikkeessä vaikuttanut saarnamies, pastori ja lähetystyöntekijä Hannu Mehtonen sen sijaan on jo jättänyt kyselyt vähemmälle. Siitäkin huolimatta, että kulunutta kymmentä vuotta ovat värittäneet viidesti uusinut suusyöpä, 20–30 suun ­alueelle tehtyä operaatiota ja sen pohtiminen, kykeneekö leikkausten jälkeen enää puhumaan.

– On kysymyksiä, joihin emme saa koskaan vastauksia, mutta Jumala hallitsee valtaistuimellaan. Ei tämä ole sattumaa tai vahinkoa, mies toteaa.

Sairauden sävyttämiin vuosiin on mahtunut koko tunneskaala, mutta epäuskoa Hannu ei ole kokenut. Jumalan olemassaoloa tai omaa pelastumista ei ole tarvinnut kyseenalaistaa.

– En ole epäillyt Jumalan mahdollisuuksia missään vaiheessa. Päätimme jo ensimmäisen syöpädiagnoosin jälkeen, että vaikka toinen meistä kuolisi syöpään, emme lakkaa julistamasta Raamatun totuutta, että Jumala parantajamme.

Elämä puhumattomana ahdisti

Ensimmäinen leikkaus Helsingin Kirurgisessa sairaalassa vuonna 2010 oli vaativin. Hannun suussa oli havaittu kaksi syöpää; toinen kielessä ja toinen poskessa. Leikkauksessa poistettaisiin toisesta poskesta ihoa myöten lihaskudos kokonaan ja halkaistaisiin kieli korvaten poistettu puolikas siirrännäisellä.

Niin mitä? On hetki räpyteltävä silmiä. Leikkaus kuulostaa rajulta, ja sitä se olikin.

Diagnoosista ja tulevasta leikkauksesta kuultuaan Hannusta tuntui, kuin häntä olisi lyöty lekalla päähän. 

”Ei sitä pysty toiselle ihmiselle edes selittämään, miten sellaisen diagnoosin kokee. Musta harso tuli koko elämän ylle”, Hannu toteaa Paul Raja-ahon kirjoittamassa elämänkerrassa Matkalla Jumalan ihmeissä – Hannu ja Arja Mehtosen tarina (KKJMK, 2019).

Tilanteessa oli sulateltavaa Arjallekin. Ennen Hannun leikkausta hänelle ojennettiin sairaalassa vihkonen, jossa neuvottiin kuinka voi sopeutua elämään puhekyvyn menettäneen puolison kanssa. Arja ei voinut hyväksyä sellaista tulevaisuutta ja heitti vihkosen roskiin.

– Onneksi emme ole tarvinneet sitä, hän toteaa nyt.

Jumala kouluttaa ennen kaikkea taivasta varten. Kärsimys itsessään ei jalosta ketään. Ajattelen, että Jumala tietää mitä tekee, silloinkin kun en itse ymmärrä.

Sairaalan sosiaalityöntekijät esittivät Hannulle siirtymistä sairauseläkkeelle, sillä he eivät nähneet muuta mahdollisuutta niin radikaalin leikkauksen jälkeen. Hannu vastasi, ettei ehdi eläkkeelle, kun on niin paljon maail­maa vallattavana Jumalalle.

Sisällään hän joutui käymään senkin painin, kykeneekö enää työhön, pystyykö puhumaan ja millaista syöminen on leikkauksen jälkeen. Sen kaiken läpikäyminen oli jopa vaikeam­paa kuin elämän päättymisen pohtiminen.

– Ajattelin, että jos kuolen, se olisi paras vaihtoehto, sillä pääsisin Herran luo.

Lääkäreille Hannu kertoi halustaan julistaa sellaisella palolla, että sai kirurgit suunnittelemaan leikkauksen uudelleen. He päättivät kokeilla leikkausta, jota ei oltu aiemmin Suomessa tehty. Se saattaisi säilyttää Hannun puhekyvyn.

– Toinen puoli kielestä meni vaihtoon, onneksi varaosat löytyivät läheltä, ne otettiin reidestä, savolainen huumorimies veistelee.

”Amerikkalaisella tyylillä pärjää hyvin”

Kolmen vuorokauden kuluttua leikkauksesta Hannu palasi tajuihinsa – tukehtumisen tunteeseen ja kipuun. Hengittäminen tapahtui toistuvasti tukkeutuvan henkitorviavanteen kautta ja olo oli sekavan tuskainen. Kun hengitysputki otettiin yhdentoista päivän jälkeen pois, hän pystyi hengittämään jollain tavalla itse.

Leikkauksen jälkeen koettiin suuri ihme: Hannulla oli säilynyt kyky tuottaa sanoja.

Ison operaation jälkeen puhumiseen ja nielemiseen oli harjoiteltava uusi tekniikka. Se oli työlästä. Kolmeen kuukauteen hän ei syönyt tavallista ruokaa ja paino putosi kaksikymmentä kiloa.

Hannun ja Arjan ei tarvinnut kohdata näitä vaiheita yksin, sillä taustalla vaikutti suuri sitkeiden esirukoilijoiden joukko, aina ulkomaita myöten. Operaation aikaan Hannu oli kasvavan Korson helluntaiseurakunnan pastori ja puolen vuoden ajan seurakunnassa järjestettiin joka ilta rukouskokous, jossa rukoiltiin Hannun puolesta.

Kun Mehtoset kertaavat vaiheitaan, Hannun puheessa kuuluu pehmeys, kun ärrät ja ässät ääntyvät loivemmin, tai ”amerikkalaisesti”, kuten Hannu sanoo.

– Tällä tyylillä pärjää hyvin ulkomailla, hän naurahtaa.

Levollisuus ja ilo. Ne välittyvät Mehtosten olemuksesta huolimatta mankelista, joka läpi ovat tulleet. Sairauksia on ollut näiden Hannun syöpien lisäksi muitakin, molemmilla, mutta he eivät niistä metelöi.

Kun katselen Hannun pistelevän juustokakkua, on kysyttävä, pystyykö hän nauttimaan. Onko hänellä säilynyt makuaisti?

– Kyllä minä nautin, mies hörähtää.

–Tällä puolella maku tuntuu, hän sanoo osoittaen oikeaa poskeaan.

Jumalan lapsen levollisuus

Kun uskova kohtaa vastoinkäymisiä toistuvasti, monelle tulee tarve etsiä selitystä – tai tarjota sitä itse. Mehtosetkin ovat kuulleet pohdintaa, onkohan taustalla jotain syntiä. Toiset taas kysyvät: mitähän Herralla on heille varattuna, kun hän näin kouluttaa.

– Olen vastannut, että Jumala kouluttaa ennen kaikkea taivasta varten. Kärsimys itsessään ei jalosta ketään. Ajattelen, että Jumala tietää mitä tekee, silloinkin kun en itse ymmärrä. Sen hyväksyminen lähentää Jumalaan.

Tuntui, että hajoan atomeiksi. Tuon kokemuksen jälkeen olen ymmärtänyt Raamatun kohdan: on hirvittävää joutua elävän Jumalan käsiin. 

Hannu näkee tökeröiden kysymysten takana myös väärän, menestymistä korostavan teologian. Sen vastaukset loppuvat, kun elämä ei olekaan pelkkää glooriaa. Pahimmillaan elämän vastoinkäymiset horjuttavat sellaisen uskon perusteita ja ihminen joutuu epätoivoon.

– Jos identiteetti on juurtunut Jumalan sanaan ja Kristukseen, silloin ihminen ymmärtää olevansa ensisijaisesti Jumalan lapsi. Lapsi saa levätä luottamuksessa, olivat olosuhteet mitä tahansa.

Hannu intoutuu kahvipöydässä ihmettelemään armoa:

–Minä murrun yhä uudestaan, kun virheen tehtyäni huomaan, että Jeesus ei tule vastaan vitsa kädessä, vaan armahtaa. Ajattelen, että näin ihanalle Jeesukselle haluan olla seuraavalla kerralla parempi.

Pyhän Hengen voima on työenergiaa

Kristityn sisällä voi vaikuttaa orjan mieli. Se on jatkuvasti levoton, sillä koskaan ei voi olla varma, onko tehnyt riittävästi.

– Tällaisen takaa-ajetun mieltä painaa, että, jos Herra ei ole tyytyväinen, se on ”yt:t” ja pihalle, Hannu miettii.

Jumala ei kuitenkaan halua orjia, vaan lapsia, eikä lasta potkita perheestä pihalle, vaikka hän mokailisikin.

Arja kertoo esimerkin saarnamiehen pojasta, joka mummolassaan oli onnistunut sähläämään niin, että särki mummon arvokkaan astian.

– Kilinän kuullessaan mummon riensi pojan luo ja kysyi: ei kai sinua sattunut? Jumala on tuon mummon kaltainen, Arja myhäilee.

Armo yllättää. Ja toisaalta, yksinkertaisiahan ne usein ovat, uskon perustotuudet. Kuten se, että taivaaseen päästäkseen ei tarvitse muuta kuin ottaa Jeesus vastaan. Siinä ei tarvita kokemuksia armolahjoista tai Pyhästä Hengestä.

– Ei taivaassa puhuta kielillä, mutta tätä elämää varten saamme työenergiaksi Pyhän Hengen. Oma rimpuilu on turhaa ilman Pyhän Hengen voimaa. Pyhä Henki voi tehdä hetkessä sen, mitä inhimillisesti voisi saavuttaa kymmenessä vuodessa, Hannu toteaa vuosikymmenten kokemuksella hengellisessä työssä.

Oleellista on olla janoinen, itseriittoinen kun ei tunnista tarvitsevansa Jumalan voimaa.

Sairaat paranevat

Helluntaipastorin työ on vienyt Mehtosten perhettä paikkakunnalta toiselle ja muuttaminen on tullut tutuksi. Lähetystyössä he ovat palvelleet niin Espanjassa kuin huumejengien hallitsemassa Kolumbiassa.

Elämä on opettanut, että ilman Pyhän Hengen vaikutusta ei julistettu sana synnytä uskoa tai rukous johda ihmeeseen. Mutta kun hän vaikuttaa, se näkyy. Ihmiset tekevät parannusta, tulevat uskoon ja sairaita paranee.

Kolumbian kokouksissa Mehtoset saivat elää herätyksen keskellä ja alttarikutsun jälkeen alttarilla oli ahdasta. Uskoontulot olivat myös kestäviä, eivät vain hetken humauksia.

Eräässä kokouksessa Mehtosten luokse tuli äiti noin kymmenvuotiaan tyttärensä kanssa. Tämän kasvoissa, silmien ympärillä, oli isoja ulospullottavia syöpäkasvaimia. Tyttöä katsellessa Mehtoset valtasi myötätunto ja he vastasivat äidin pyyntöön rukoilla tytön puolesta.

– Kun avasimme silmämme rukouksen jälkeen, emme olleet uskoa, että edessämme seisoo sama tyttö. Kasvaimet, jotka olivat vääristäneet hänen kasvojaan vain hetki sitten, olivat poissa, Arja kertoo.

Tuosta Jumalan tekemästä silmin havaittavasta ihmeestä on kymmenen vuotta ja naiseksi varttunut tyttö opiskelee nyt Bogotassa.

Hän tulee myrskyssä ja lempeässä huminassa

Elämän varrelle Jumalasta on saanut oppia eri puolia. Vieraillessaan floridalaisen seurakunnan rukouskammiossa, Hannu koki Jumalan pyhyyden niin painavana, että sitä ei ole meinannut kestää.

– Tuntui, että hajoan atomeiksi. Tuon kokemuksen jälkeen olen ymmärtänyt Raamatun kohdan: on hirvittävää joutua elävän Jumalan käsiin. Helvettikään ei ole niin kamala paikka, kuin Jumalan pyhyys, ellei meillä ole Jeesuksen veren suojaa.

Mutta on Jumala tullut lähelle myös kuin masentuneelle profeetta Elialle tuulen huminassa, lempeästi. Vuosi sitten Hannulle tehtiin ­vatsaleikkaus Espanjassa ja Arja kävi katsomassa leikkauksen jälkeen vielä tajutonta miestään. Murheellisena hän palasi autolle ja rukoili.

– Koin Pyhän Hengen lohduttavan läsnäolon niin, että aloin ylistää siellä autossa. Palasin takaisin Hannun luo ja silitin hänen poskeaan ja kuiskasin, että ”Hannu meille käy hyvin”. Usein etsimme Jumalan apua elämään tietyistä paikoista, mutta Pyhä Henki toimii keskellä arkea, Arja muistuttaa.

Tässä seurassa on ollut niin hyvä olla, että onnistumme Mehtosten kanssa eroamaan vasta kolmannella yrittämällä. Hannu esittää vielä toiveen, ettei haastattelu olisi pelkkä sairauskertomus. Ei suinkaan, vakuutan; ”Teidän elämässänne ja olemuksessanne on vahva Kristuksen tuoksu.” Kotiin ajellessa huomaan hymyileväni – näin ihana Jeesus on.

Piditkö artikkelista? Alla olevassa videossa toimittaja Mari Turunen kertoo, miksi hän tekee kristillistä mediaa.

Tilaa lehti joulun kampanjahintaan tästä!