Avioliitto – Jumalan luomistyön ihmeellinen lahja
Ortodokseilla, katolisilla ja luterilaisilla on perustavia eroja teologiassaan, mutta avioliiton kunnioittaminen Jumalan asettamana järjestyksenä yhdistää kaikkia näitä kirkkokuntia.
Ortodokseilla, katolisilla ja luterilaisilla on perustavia eroja teologiassaan, mutta avioliiton kunnioittaminen Jumalan asettamana järjestyksenä yhdistää kaikkia näitä kirkkokuntia.
ORTODOKSIT
– Ortodoksisen perin teen mukaan miehen ja naisen yhteiselämä säädettiin luomisen yhteydessä (1. Moos. 2:23). Tuosta paratiisissa siunatusta liitosta tuli avioliiton sakramentti, arkkipiispa Leo tiivistää.
Hänen mukaansa ortodoksinen miehen ja naisen välinen avioliitto on kuva Kristuksen ja hänen kirkkonsa välisestä yhteydestä (Ef. 5:32). Se perustuu Jumalan Pojan uhrautuvalle rakkaudelle.
– Samalla tavalla avioliitossa rakkauden mitta on valmiudessa uhrautua toisen edestä.
Avioliitto on tie inhimilliseen kasvuun ja pyhitykseen. Silti naimattomuuttakin arvostetaan Jumalan erikseen antamana kutsumuksena:
– Naimaton ihminen on Jumalan kuvaksi luotu, ja hänellä on yhtäläinen ihmisarvo, Leo sanoo.
Kuninkaalliset keskellä arkea
Ortodoksisessa vihkitoimituksessa vihkiparin yllä pidetään kruunuja. Ne symboloivat Jumalan lupaamaa siunausta ja varjelusta, jonka hän antaa aviopareille. Mutta nuo kruunut ovat myös marttyyrikruunut.
– Kristilliseen parisuhteeseen kuuluvat rakkaus ja seksuaalisuus, mutta myös arkisiin vastoinkäymisiin kätketyt siunaukset, jotka on tarkoitus yhdessä ottaa vastaan, arkkipiispa ohjaa.
Vuosien myötä rakkaus syvenee ja se ilmenee toinen toisensa palvelemisena. Aviopuolisossa tulee nähdä muutakin kuin haluttava ”ruumis”. Aviokumppani on lahja, jota kohdellaan kunnioituksella.
– Tätä on syvimmiltään kristillinen tasa-arvo avioliitossa.Taustalla on kristillinen ihmiskäsitys eli antropologia. Se sisältää käsityksen ihmisestä luotuna ja langenneena, mutta myös Kristuksen lunastamana olentona.
Koko elämä pidetään pyhänä
Arkkipiispa Leon mukaan ortodoksista kirkkoa yhdistää alkukirkon dogmaattinen ja liturginen perintö. Kirkon vanhassa perinteessä käsitys kirkon opin ja elämän suhteesta pitää sisällään toki avioelämän ja seksuaalisuuden, mutta myös muitakin kysymyksiä. Piispan mukaan keskeinen kysymys on, tottelemmeko evankeliumin opetusta kaikilla elämän alueilla. Kaikki korruption ja turmeltuneisuuden muodot ovat yhtä tuomittavia.
– Torjumme seksuaaliset perversiot ja avioliiton ulkopuoliset suhteet, mutta myös esimerkiksi epärehellisen bisneksen. Kirkkomme kasteopetus korostaa pyhittymisen tietä, joka on elämänpituinen matka. Sillä tiellä joudumme sietämään toinen toisiamme ja ojentautumaan Jumalan sanan mukaan, sekä yksilöinä että aviopuolisoina, arkkipiispa sanoo.
Ortodoksikirkot eivät juurikaan panosta avioparityöhön, mutta elinikäistä uskollisuutta ja keskinäistä huolenpitoa korostetaan.
Ei kilpasille trendien kanssa
Entä miten ortodoksikirkko aikoo toimia, kun laki sukupuolineutraalista avioliittolaista tulee voimaan?
– Uusi avioliittolaki ei muuta ortodoksisen kirkon käytäntöä.
Arkkipiispa Leo muistuttaa, että kirkko ei kilpaile yhteiskunnallisten ideologisten trendien kanssa, vaan pysyy uskollisena ortodoksiselle uskolle.
– Tunnustamme kirkkona yhteis kunnassamme sen lainsäädännön sitovuuden. Kirkkona kuitenkin meillä on oikeus määrittää itsenäisesti käsityksemme kristillisestä avioliitosta.
KATOLISET
Katolinen Isä Marco Pasinato, 36, toimii Pyhän Henrikin seurakunnan kirkko herrana Helsingissä. Hänellä on takanaan henkilökohtainen paini suhteessa avioliittoon:
– Pitkän prosessin seurauksena koin vahvasti, että minun kutsumukseni on tulla papiksi. Meidän kulttuurissamme se merkitsee avioliitosta ja perhe-elämästä luopumista, hän kertoo.
Naimisissa seurakunnan kanssa?
Isä Pasinato selittää, että mikään yksittäinen raamatunkohta ei sido katolista kirkkoa pappien selibaattiin. Selibaatti ei ole Jumalan käsky. Taustalla on ajatus siitä, että seurakunnan paimenen tehtävä edellyttää kokoaikaista omistautumista seurakunnan hoitamiseen. Tähän tradition katolinen kirkko on sitoutunut. Ikuisuusperspektiivistä käsin näkymä on kuitenkin selkeä.
– Jos kaikki onni ja ilo täytyy kokea tämän elämän aikana, olen hullu, kun luovuin avio-onnesta. Sen sijaan, jos Jeesus puhui totta, onnen syvin täyttymys odottaa meitä ikuisuudessa, hän uskoo.
Avioliittoinstituutio vaikeuksissa
Suurperheen kasvattina mies myöntää, että häntä kirpaisee tietoisuus siitä, ettei hän koskaan tule kasvattamaan biologisia lapsia. Seurakunnan hengellisenä isänä kirkkoherra kokee kuitenkin olevansa tärkeässä kasvattajan tehtävässä. Ennen asettumistaan Helsinkiin Pasinato työskenteli kirkkonsa palveluksessa Chilessä, Filippiineillä ja Virossa lähetystyössä. Maailmalla isä Pasinato on nähnyt, että maallistuminen on tosiasia myös katolisessa kirkossa.
– Italiassakin on paljon avopareja. Avioliittoinstituutiota ei arvosteta enää entiseen malliin, hän huokaa.
Kirkon oppia ei ole kuitenkaan muutettu, eikä Pasinaton mukaan tullakaan muuttamaan.
– Avioliitto on alusta asti ollut Jumalan asettama. Miehestä ja naisesta tulee siinä yksi liha, yksi sielu. Se on muuttumaton tosiasia.
Pyhä ja purkamaton
Ortodoksien tapaan katoliset opettavat avioliiton olevan sakramentti. Heillekin ratkaiseva raamatunkohta on Efesolaiskirjeen viidennen luvun opetus Kristuksen ja kirkon välisestä yhteydestä.
– Luomiskertomuksesta näemme, että Jumala yhdisti miehen ja naisen. Tämä yhteys kuvastaa yhteyttä Kristuksen ja seurakunnan välillä. Sakramentti on näkyvä merkki näkymättömästä todellisuudesta, Pasinato selittää.
Katolinen kirkko opettaa, että avioliiton armolahja annetaan sakramentissa.
– Kristillinen avioliitto on purkamaton siksi, ettei Kristuksen ja kirkon välistä pyhää liittoa voida purkaa. Jeesus sanoitti sen korostamalla, että kun Jumala yhdistää miehen ja naisen avioliittoon, sitä ei pidä kenenkään ihmisen mennä purkamaan. (Matt. 19:3-6).
Kahden ”kauppa”
Jotta pääsee vihille katolisessa kirkossa, kihlaparilta edellytetään avioliittokurssia. Isä Pasinato on huomannut, että monien parien mielessä on sama kysymys: Miten voin luvata rakastaa puolisoani elämäni loppuun asti?
– Omin voimin ei kukaan siihen kykene, ja juuri siksi meillä on armonlähde Kristuksessa. Hän antaa voimaa rakastaa, ja Jumalan armo voi uudistaa ihmisen sisältäpäin ja avioliitotkin, isä Pasinato uskoo.
Kristillisen avioliiton perusajatuksia on, että miehellä ja naisella on sama persoonallinen arvo.
– Katolinen katekismus myös edellyttää samaa molemmilta osapuolilta: Aviorakkaus sulkee pois kaikki muut osapuolet. Aviopuolisot eivät voi jakaa itseään muiden kanssa, isä Pasinato painottaa.
– Varmasti kaikille tulee eteen hetkiä, jolloin tekisi mieli luovuttaa. Haluaisimme olla onnellisia, ja turhaudumme vaikeuksissa. Kristinusko antaa voimia ja viisautta tähän taisteluun, hän rohkaisee.
Totuudesta ei tingitä
Mitä katolisessa kirkossa tapahtuu, kun laki sukupuolineutraalista avioliitosta astuu voimaan?
– Meillä mikään ei muutu, koska meillä ei ole lupaa muuttaa Jumalan antamia suuntaviivoja. Siksi emme voi tinkiä kirkkomme avioliittokäsityksestä.
Entä miten katoliset suhtautuvat homoseksuaaleihin seurakunnassa?
– Meillä ei ole mitään erityistä suhtautumista, sillä jokaiseen ihmiseen täytyy suhtautua rakastavasti ja kunnioittavasti. Henkilökohtaisesti yritän suhtautua jokaiseen persoonaan tasavertaisesti. Meillä pitää kuitenkin olla tilaa ajatella omalla tavalla. Minusta on selvää, että homoseksuaalisuuden harjoittamiselle ei löydy tukea Raamatusta.
LUTERILAISET
Tiivistetysti voidaan sanoa, että luterilainen teologinen näkemys avioliitosta on yksiselitteinen:
– Avioliitto on Jumalan luoma sääty, jonka lähtökohtana on kaksi eri sukupuolta, Suomen teologisen instituutin tutkija, teologian tohtori Timo Eskola linjaa.
Mies + nainen
Eskola laati hiljattain kollegansa Ville Auvisen kanssa selvityksen, mitä kirkkomme tunnustus eli Luterilaiset tunnustuskirjat ja Raamattu opettavat avioliitosta. Vielä viime vuosina myös kirkon johdon kanta on pysynyt ainakin periaatteessa selkeänä. Asiakirjassa Parisuhdelain seuraukset kirkossa (2010) todetaan, että ”Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi ja asettanut avioliiton”. Piispainkokouksen selonteossa (2016) on samansuuntainen painotus.
Eskola korostaa, että kirkkomme Tunnustuskirjat tarjoavat evankelis-luterilaisen kirkon näkemykselle juridisesti pitävän perusteen.
– Kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ensimmäisissä pykälissä kirkkomme sitoutuu Raamatun ja Tunnustuskirjojen teologiaan. Siksi niitä Tunnustuskirjojen kohtia, joissa avioliittokäsitys määritellään myönteisin ilmaisuin, tulee pitää kirkon kannan varsinaisena määrittelynä, Eskola toteaa.
Aviopuolisot jatkavat luomistyötä
– Kristillisen avioliittokäsityksen ensimmäisenä perusteena on luomistyö. Ihmisen luominen ”mieheksi ja naiseksi” on Raamatussa perheen varsinainen perustus (1. Moos. 1:27–28), Eskola avaa.
Jeesuksen antama tulkinta tästä kohdasta on kirkon avioliittokäsityksen perustana: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:5–6). Tämän näkemyksen vahvistaa Uudessa testamentissa Paavali (1. Kor. 7:1–8).
Avioliiton syvyyttä kuvaa puolestaan se, että aviopuolisoiden välistä rakkautta verrataan Kristuksen ja seurakunnan väliseen rakkauteen (Ef. 5:21–32).
– Avioliitto kuuluu Raamatun mukaan Jumalan kuvana olemiseen. Avioliitossa puolisot osallistuvat Jumalan luomistyöhön synnyttämällä uutta elämää. Lapset ovat olennainen osa kristillistä avioliittokäsitystä. Tätä ei muuta satunnaisen lapsettomuuden tuottama poikkeus. Tältä osin kristillinen käsitys sukupuolisuudesta ja suvun jatkamisesta saa tukea biologiasta, Eskola sanoo.
Maallinen järjestys, ei sakramentti
Timo Eskola muistuttaa, että luterilaisille avioliitto ei ole sakramentti, koska itse sakramentti määriteltiin 1500-luvun uskonpuhdistuksessa toisin.
– Sakramentti välittää Jumalan armon eli Kristuksen itsensä syntiselle. Avioliitto puolestaan kuuluu maalliseen regimenttiin, jota sitäkin hallitsee tietysti Jumala itse, hän sanoo.
Aviopuolisot lupautuvat elämään yhteisessä liitossaan kristillisen kuuliaisuuden mukaan, jokapäiväisessä parannuksessa ja uskossa. Hankaluudet sovitellaan tunnustamisen ja anteeksiannon avulla.
– Tässä puolisoita tukevat todelliset sakramentit, eli ennen kaikkea rippi ja ehtoollinen, Eskola selittää.
Luomiseen liittyy myös teologinen ajatus avioliitosta instituutiona. Se on sekä ihmisiä että koko yhteiskuntaa sitova järjestys. Liiton tarkoituksena on suojella sekä puolisoita että lapsia.
– Avioliitto on yhtä luovuttamaton instituutio kuin poliisi ja oikeusjärjestelmä (vrt. Room. 13). Avioero on edellä olevien raamatunkohtien valossa ongelmallinen asia, vaikka se luterilaisessa kirkossa sallitaankin, Eskola analysoi.
Avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet tuomitaan Raamatussa haureuden synneiksi.
– Myös monet pakanalliset yhteiselämän tai seksuaalisuuden toteuttamisen muodot kielletään Raamatun teksteissä yksiselitteisesti, Eskola sanoo.
Seksin paikka on avioliitossa
Uskonpuhdistuksen aikana käsitys avioliitosta oli tietyistä historiallisista syistä monin tavoin esillä. Tunnustuskirjoissa käydään rajanvetoa myös pappien naimattomuudesta ja selibaatin ongelmista.
Miehen ja naisen välille Jumala on luonut seksuaalivietin, joka on luonnollinen ja hyvä asia.
– Samoin Paavali sanoo naimisiin menemisestä,ruuista ja muista niihin verrattavista asioista, että ne pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella, Eskola sanoo.
Eskola korostaa, että sen paremmin Raamatusta kuin Tunnustuskirjoista ei löydy ainoatakaan myönteistä kohtaa, jonka perusteella avioliiton voisi ajatella koskevan samaa sukupuolta olevia. Kaikissa aihetta käsittelevissä kohdissa samaan sukupuoleen kohdistuvaan seksuaalisuuden toteuttamiseen suhtaudutaan kielteisesti.
– Yhdessä katolisen ja ortodoksisen kirkon kanssa luterilaisten tulee pitää maallistuvan yhteiskunnan keskellä esillä Raamatusta nousevaa näkemystä kristillisestä avioliitosta. Vain siihen voimme sitoutua, Timo Eskola linjaa.
Piditkö lukemastasi? Saat joka viikko uutta ajateltavaa ja rohkaisua uskon tielle tilaamalla Uusi Tie -lehden tästä:
