Ystävällisyys mursi panssarin

– Ihminen ajattelee, että aina voi rahalla tai teoilla hyvittää vääryydet, mutta kun on tappanut jonkun, sitä tajuu, ettei sitä inhimillisesti voi mitenkään saada anteeksi, vankila- ja päihdekierteessä elänyt Jarkko Lassila toteaa. Sitten löytyi yksi, joka oli valmis antamaan murhaajallekin anteeksi. Jarkko Lassila eli itsekästä ja muista piittaamatonta elämää, jota hallitsivat huumeet ja rikollinen elämäntapa....

Kansan Raamattuseuran työntekijä Jarkko Lassila haluaa viedä evankeliumin myös kirkon seinien ulkopuolelle. Kuva: Mari Turunen

Kansan Raamattuseuran työntekijä Jarkko Lassila haluaa viedä evankeliumin myös kirkon seinien ulkopuolelle. Kuva: Mari Turunen
Kansan Raamattuseuran työntekijä Jarkko Lassila haluaa viedä evankeliumin myös kirkon seinien ulkopuolelle. Kuva: Mari Turunen

– Ihminen ajattelee, että aina voi rahalla tai teoilla hyvittää vääryydet, mutta kun on tappanut jonkun, sitä tajuu, ettei sitä inhimillisesti voi mitenkään saada anteeksi, vankila- ja päihdekierteessä elänyt Jarkko Lassila toteaa. Sitten löytyi yksi, joka oli valmis antamaan murhaajallekin anteeksi.

Jarkko Lassila eli itsekästä ja muista piittaamatonta elämää, jota hallitsivat huumeet ja rikollinen elämäntapa. Kaveriporukassa tehtiin petoksia ja törkeitä varkauksia. Sitten nollattiin päät ryyppäämällä ja vetämällä amfetamiinia tai heroiinia. Rikoksista jäi myös kiinni. Vankilat tulivat tutuiksi.

– Minut pidettiin aina lyhyissäkin tuomioissa vangittuna, sillä olin vaaraksi muiden ihmisten hengelle ja terveydelle, hän kuittaa tyynesti.

Mies istui tuomioita yhteensä kymmenen vuotta, niistä pisin tuli henkirikoksesta. Yhteisen lapsen äiti pelkäsi vapaalla olevaa Lassilaa niin, että kävi naapurikaupungissa ruokakaupassa. Valvotuissa tapaamisissa Jarkko alkoi huutaa naiselle heti tämän nähdessään. Sisällä kiehui, kun äiti ei päästänyt poikaa tapaamaan isäänsä vankilaan.

Keskustelen rauhallisen ja ystävällisen Jarkko Lassilan kanssa, eikä minua pelota. Mitä ihmettä miehen kuvaaman menneisyyden ja nykyhetken välillä oikein tapahtui?

”Ainahan vankilassa syyttömiä ollaan”

Vuonna 2010 Jarkko Lassila oli vangittuna Vantaan vankilassa, jossa samalle osastolle tuli mediahuomiotakin runsaasti saanut ruandalainen pastori Francois Bazaramba, jota syytettiin joukkotuhonnasta Ruandan kansanmurhan aikaan.

– Vankilassahan kaikki ollaan syyttömiä, mutta Bazaramba vakuutti, että hän todella on syytön.

Lassilakin vakuuttui tämän syyttömyydestä ja ihmetteli miten mies voi olla vankilassa valoisa ja ystävällinen kaikille. Bazaramba totesi, että jos on Jumalan tahto, että hän istuu elinkautisen, hän tekee sen. Putsarina toimiva Lassila pyysi Bazaramban työparikseen siivoamaan ja jakamaan ruuan ja petivaatteet. Tehtävä antoi liikkumavapautta osastolla ja miehet tutustivat tosiinsa työn äärellä.

– Hän oli ensimmäinen kristitty, joka eli niin kuin puhui. Hän oli osaston ainoa tummaihoinen, mutta tuli kaikkien kanssa toimeen, jopa prätkäkerholaisten, Lassila ihmettelee.

Vankilamaailmassa on vahva hierarkia ja säännöt, joita ei rikota: toisten asioihin ei puututa ja vartijoiden kanssa ei kaveerata. Eräällä aiemmalla tuomiolla Lassilan sellikaverina oli kahden vuoden ajan jengiläinen, joka lomillaan teki murhan. Miehen kylmäverisyyttä kuvaa se, että hän keräsi muilta vangeilta seppelerahaa vainajan muistoksi.

– Minä sain tällaisen sellikaverin kautta kunnioitusta talon sisällä.

Tällaisessa ympäristössä piti olla koko ajan varuillaan, ja vuosien aikana Lassila joutui kokemaan takin kääntöjä. Kehenkään ei lopulta voinut luottaa. Ei itseenkään. Kovassa ympäristössä Bazaramba erottui muista.

– Bazaramba kertoi heräävänsä joskus yöllä rukoilemaan puolestani. Minä tokaisin, että ”Mua ei kiinnosta sellainen Jumala, joka syyttömiä jätkiä linnaan laittaa. Rukoile vaan itses puolesta, että pääsisit vapaaksi”.

Myllytyksessä

Vapauduttuaan Vantaalta Lassila suunnitteli pian henkirikosta. Se piti tehdä kostoksi.

– Menin hakemaan kaverilta pyssyjä, mutta hän laittoi mut miettimään. Kaveri muistutti, että ”Jos koittaisit olla isä. Jos tän teet, saat niin pitkän kakun, että poika on täysi-ikäinen kun vapaudut”.

Sanat pysäyttivät. Samaan aikaa sisko järjesti Jarkolle päihdekuntoutusjakson Karisma-kodille Siuntioon. Siellä Jarkko Lassila kohtasi ystävällisyyden ja lämmön, mikä sai hänet jäämään ja laskemaan panssarinsa alas. 15. syyskuuta vuonna 2010 Jarkko avasi ensimmäisen kerran Raamatun. Hän alkoi oivaltaa, että koko hänen arvomaailmansa oli pielessä. Vaikka takana oli pitkä rimpsu rikoksia, hän oli ajatellut eläneensä ihan hyvin.

Mitä enemmän hän luki Jeesuksesta, sitä raskaampana syyllisyyden paino alkoi tuntua harteilla. Ei vain rikokset, joista hänet oli tuomittu, vaan koko entinen elämäntapa alkoi ahdistaa. Hän oli ajatellut olleensa ollut ihan hyvä isä, kun ei ryypännyt kotona, mutta Karisma-kodissa tuli mieleen, että eihän hän ollut koskaan kotona. Ryyppääminen oli mennyt jopa pojan syntymän edelle.

– En ollut ymmärtänyt miten oma käyttäytymisen vaikutti muihin. Olin elänyt niin omassa putkessani.
Raamatun sivuilta löytynyt Jeesus eli niin kuin opetti: hän ei kääntänyt takkia. Ja Jeesus armahti. Jarkon sisäistä myllytystä kesti kaksi kuukautta. Silloin mies hakkasi nyrkkeilysäkkiä ja itki. Jeesus veti puoleensa, mutta samalla pelotti luopua kaikesta vanhasta.

– En tuntenut kuin rikollisia ja juoppoja. Mietin, että mitä mä sitten teen jos tarviin rahaa.
Lopulta hän oli valmis lyömään lumpiot lattiaan ja rukoili huoneessaan: ”Jeesus, mä oon vienyt elämääni viimeiset kolmekymmentä vuotta, eikä siitä ole jäänyt muuta hyvää kuin poika. Vie sä seuraavat kolmekymmentä, niin katsotaan kumpi vie paremmin”.

Jalkojen alle löytyi ensi kertaa pohja, joka kesti. Oli aika opetella elämään armosta, puhtaalta pöydältä.

Avaimet taskuun

Karisma-kodilla Jarkko kuunteli Seppo Jokisen ja Salme Blomsterin äänitettyjä opetuksia ja erityisesti Kalevi Lehtisen Roomalaiskirjettä käsittelevät opetuslevyt selkeyttivät uskon alkutaipalella. Kuntoutusjakson jälkeen hän osallistui Karisma-kodin työntekijän suosituksesta Vivamossa viikonloppukursseille, vaikka uskovien ihmisten keskelle meneminen pelotti.

Vivamossa Jarkko tutustui Kalevi Rautjokeen, josta tuli Jarkolle hengellinen isä. Kalevi kutsui mukaan Raamattukylän pääsiäisnäytelmään ja siitä kesän esityksiin.

– Kyllä siinä alkoi Raamattu elää, kun kävelin opetuslapsena Jeesuksen perässä.

– Tajusin oman muuttumiseni, kun en voinut huutaa pääsiäisnäytelmässä viatonta miestä ristille, vaikka tiesin, että se on näytelmää, hän kuvaa.

Syksyn tultua Raamattukylä hiljeni ja Jarkko kutsuttiin Vivamoon työharjoitteluun. Hän teki töitä talonmiehen työparina ja sai vastuuta. Omien avainten saaminen oli selvä merkki luottamuksesta. Oli vahva halu tehdä hyvää kaiken pahan jälkeen.

Työharjoittelun päätyttyä hän pääsi toiseen työharjoitteluun Karisma-kodille. Jarkko sai opetella tavallista elämää ja työntekoa uskovien ihmisten ympäröimänä ja suhde Jeesukseen vahvistui. Myös suhde omaan poikaan löytyi.

Pienen pojan suru

Jarkko Lassilan lapsuudessa 1980-luvun Lohjalla isä ja äiti tekivät kovasti töitä, jotta saisivat omakotitalon maksettua. Isovanhemmista tulikin Jarkolle tärkeitä. Eläkeläisillä ei ollut muuta kuin aikaa ja he saattoivatkin tarjota Jarkolle läsnäoloa, toisin kuin työn kiireisiin uponneet vanhemmat. Tuota läsnäoloa pieni poika imi itseensä ja nautti kesistä mummolassa. Pappa opetti Jarkolle käsillä tekemisten taitoja ja näytti parhaat kantarellipaikat.

Sitten pikku-Jarkon sydän särkyi. Mummo kuoli kun Jarkko oli 9-vuotias. Tuolloin kukaan ei ymmärtänyt miten iso suru se oli mummoonsa syvästi kiintyneelle pojalle. Mutta tulokset alkoivat näkyä koulutodistuksissa. Numerot laskivat. Ala-asteen lopulla poika alkoi polttaa tupakkaa ja maistella alkoholia. Vasta viime vuosina Jarkko on ymmärtänyt, että hän koki mummon kuoleman rajuna hylkäämisenä, jota hän ei silloin osannut käsitellä. Eivätkä muutkaan. Pian alkoi päihdekokeilut, jotka veivät mukanaan. Rikollinen ura alkoi parikymppisenä.

– Poika pääsi tapaamaan minua kerran viikossa tunniksi Karisma-kodille. Silloin hänellä oli kauhea kiire; aina piti tehdä vähintään viittä asiaa. Lopulta poika sai sanottu, että hän pelkää, että tapaaminen on viimeinen. Sain pojan rauhoittumaan kun kerroin, että isän elämä on muuttunut, enkä mene enää vankilaan.

– Kerroin, että olen tullut uskoon. Siitä poika oli surullinen. Kun kysyin syytä, hän sanoi, että sitten ei voida tehdä enää mitään kivaa, Lassila naurahtaa ihmetellen, miten jo lapsella voi olla ennakkoluuloja uskovia kohtaan. Poika helpottui kun kuuli, että lätkämatsiin voidaan mennä edelleen.

Katse Jeesukseen

Jarkon annettiin kasvaa rauhassa, eikä häntä revitty estradeille todistamaan liian varhain. Vastuu on lisääntynyt pikkuhiljaa ja viimeiset kolme ja puoli vuotta hän on kiertänyt ympäri Suomen Leena Lehtisen autokuskina ja avustajana. Tehtävä on siksikin merkityksellinen, sillä alussa juuri Kalevi Lehtisen opetukset olivat tärkeitä.

Myös hengellinen isä on pysynyt rinnalla.

– Ei Kalevi [Rautjoki] kysele, mitä mä olen tehnyt, vaan hän kysyy pystynkö rukoilemaan ja kuuntelenko Norvantoa. Nää kaverit tietää, että väärät asiat tippuu pois, kun pitää katseen Jeesuksessa.

Viime aikoina myös Jarkkoa on pyydetty puhumaan ja kertomaan omaa tarinaansa. Nyt hän on siihen valmis. Kansan raamattuseuran työntekijänä Jarkko on myös miettinyt, miten tärkeää olisi saada evankeliumi kirkon seinien sisältä ulos.

– Unelmoin siitä, että Suomen kristityt uskaltaisivat olla aitoja kirkon ulkopuolella ja ottaisivat Jeesuksen todesta. Puhuttaisiin arkisella katukielellä, kyllä siihen voi Jeesuksen ja Raamatun ottaa mukaan.

– Ja annetaan vastuuta. Moni ei ole koskaan saanut vastuuta oman menneisyytensä takia. Aluksi voi pyytää vaikka keittämään kahvia, kyllä vankilassa sen homman oppii tasan tarkkaan, hän nauraa.

Ei ole kuin reilut viisi vuotta siitä, kun Jarkko löysi Raamatun lehdiltä miehen, johon uskaltaa luottaa koko painollaan. Ne vuodet ovat olleet rikasta aikaa hänen johdatuksessaan. Elävä, päivittäinen suhde Jeesukseen näkyy.