Varusmiehiä kouluttava luutnantti Matias Saarenpää: ”Toivon, ettei minun koskaan tarvitse tappaa”

Matias Saarenpää kasvoi kristityssä kodissa, jossa Raamatun kertomukset tulivat tutuiksi.

– Fanitin sitä, kuinka vahva Simson oli. Myös kertomus Danielista leijonien luolassa vetosi.

Yläasteelle siirtyessään hän alkoi pohtia vakavammin omaa suhdettaan uskoon.

– Lapsena minua kiinnosti tiede tosi paljon. Lainasin kirjastosta muun muassa avaruutta ja ihmisen kehoa käsitteleviä kirjoja. Nämä saivat seiskaluokalle tultaessa pohtimaan syvällisempiä kysymyksiä. Tulin siihen tulokseen, että tällaista maailmaa ei ole voinut syntyä sattumalta. Kaiken takana täytyy olla Luoja. Järkeilin, että sen, mitä Raamatussa sanotaan, on ihan pakko olla totta.

Turvaudun uskoon, kun pelottaa.

Lapsenusko kasvoi omakohtaiseksi vakaumukseksi. Usko Jeesukseen merkitsee Matiakselle toivoa, joka perustuu Jeesuksen kuolemaan ristillä.

– Yritti elää tätä elämää miten tahansa, omin voimin ei kukaan meistä voi pelastua. Uskon, että vain uskomalla Jeesukseen meillä on sovitus synteihimme ja sitä kautta mahdollisuus iankaikkiseen elämään.

Johdatuksen makua

Matias Saarenpää kertoo kokeneensa konkreettista Jumalan hyvyyttä ja johdatusta, kun hän tapasi nykyisen vaimonsa. Siihen liittyi hänen isoisänsä kuolema.

– Isoisä on ollut läheisimpiä sukulaisiani. Kun olin aloittanut opintoni Maanpuolustuskorkeakoulussa Helsingissä, sain soiton, että isoisäni nukkui pois.

Matiaksesta tuntui, ettei hän halua juuri sillä hetkellä olla ihmisten ilmoilla. Hän kuitenkin päätti piipahtaa eräässä kristillisessä opiskelijaillassa, jotta saisi ajatuksiaan muualle. Virallinen osio opetuksineen oli jo ohi. Astuttuaan opiskelijailtaan Matias tapasi Esterin, joka sinä iltana oli ollut tarjoiluvastaavana. Siitä alkoi nuoren parin yhteinen tarina.

– Myöhemmin kuulin mummoltani, että pappa oli viimeisinä päivinään ollut tosi sekava. Hän oli jatkuvasti kysellyt, missä on Esteri. Se oli ollut myös pappani äidin nimi.

”Olemme Puolustusvoimat, emme hyökkäysvoimat”

Matias Saarenpää työskentelee varusmieskouluttajana Panssariprikaatissa Parolassa. Ammatinvalinta kirkastui varusmiesaikana.

– Olen aina halunnut opettajaksi, mutta en tiennyt, mitä haluaisin opettaa. Varusmiesaikana rupesin miettimään, että nämä, jotka ovat täällä töissä, ovat vähän kuin opettajia. He pitävät oppitunteja ja käytännön harjoituksia maastossa. Hain varusmiespalveluksen jälkeen sopimussotilaaksi Kainuun prikaatiin ja silloin vahvistui, että tätä haluan opettaa.

Matias kertoo, että opintojen alkuaikoina hän joutui moneenkin kertaan miettimään, miten kristitylle sopii tappaminen.

– Totta kai toivon, ettei minun koskaan tarvitse tappaa ketään. Kun koulutan vaikka rynnäkkökiväärin käyttöä, joudun miettimään, että tämä on väline, jolla voi oikeasti päättää toisen ihmisen elämästä ja kuolemasta, mikä ei lähtökohtaisesti ole toisen ihmisen päätettävissä oleva asia.

– Miten sen oikeuttaisin? Olen ajatellut, että me olemme Puolustusvoimat, emme hyökkäysvoimat. Meidän tehtävämme on puolustaa omaa maatamme, jos kimppuumme hyökätään. Puolustuksellista sotaa ei tuomita Raamatussa.

Jo Krimin operaatio kiinnitti huomiota valmiuteen

Matias Saarenpään mukaan Suomi on puolustamisen arvoinen maa. Sananvapaus ja uskonnonvapaus ovat edelleen hyvällä tolalla ja ihmiset voivat lähtökohtaisesti hyvin.

– Yhteiskuntamme on rakennettu kristillisten arvojen pohjalle, hän huomauttaa.

Entä onko Ukrainan sota ja mahdollinen Suomeen kohdistuvan uhkan kasvu jotenkin muuttanut luutnantin suhtautumista sotaan?

– Kyllä näinä aikoina korostuu, että meillä on vahvat ja suorituskykyiset Puolustusvoimat. Tällaisina aikoina on helpompi kokea oma työ merkitykselliseksi.

– Mutta kyllä jo Krimin operaation jälkeen on tosi paljon enemmän kiinnitetty huomiota valmiuteen. Ehkä olen jo kasvanut niissä Puolustusvoimissa, joissa valmiutta on korostettu. Tämä tilanne ei ole muuttanut ajatusmaailmaani sinänsä.

Piditkö jutusta? Jaa artikkelia sosiaalisessa mediassa ja tilaa Ilon Aikaa edulliseen nippuhintaan jaettavaksi täällä.