”Sen jälkeen en ole epäillyt Jumalan olemassaoloa”
Mika Yrjölä menetti kotinsa 12-vuotiaana, kun lähestyslaiva Ebeneser joutui myrskyn riepottelemaksi ja upposi. Silloin hän koki Jumalan rauhan todellisempana kuin koskaan.
– Yritän elää niin, että olen samanlainen lasteni edessä kuin seurakunnan edessä. Olen ehdottoman iloinen siitä, että lapseni haluavat elää lähellä Jeesusta ja seurata häntä, tänä vuonna viisikymmentä täyttävä Mika Yrjölä sanoo. Kuva: Matti Korhonen
Kaksitoistavuotias Mika istui perheensä ja neljäntoista muun kanssa pelastusveneessä Jaavanmerellä. Myrsky pauhasi, eivätkä he tienneet, kuinka kaukana he olivat rannasta. He olivat siirtyneet uppoavasta laivasta pelastusveneeseen kahdelta aamuyöllä.
Mika oli vakuuttunut, että kun aurinko nousee, Borneon rannikko tulee näkyviin. Mutta auringon noustua rannikkoa ei näkynyt, vaikka kuinka yritti kiikaroida. Pelkkää aavaa merta ja vaahtopäitä.
– Siinä vaiheessa minulle tuli suuri huoli ja ahdistus. Mielikuvitus rupesi laukkaamaan, että täällä me kuolemme.
Joku oli ottanut Raamatun mukaan veneeseen. Mika avasi sen psalmin 34 kohdalta: ”Tässä on kurja, joka huusi, ja Herra kuuli ja pelasti hänet kaikista hänen ahdistuksistansa. Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka häntä pelkäävät, ja pelastaa heidät.”
– Se sana iskeytyi kertakaikkisesti sydämeeni. Minulle tuli ihan täysi rauha sen jälkeen. Ajattelin, että vaikka me kuolisimme tänne, meillä on taivas. Koin vahvasti, että Jumala on olemassa ja että tällaista rauhaa ei voi olla ilman Jumalan läsnäoloa ja hyvyyttä. Sen jälkeen en ole epäillyt Jumalan olemassaoloa.
Puolenpäivän aikaan aurinko alkoi porottaa ja myrsky tyyntyä. Myöhemmin alkuillasta kalastusalus löysi heidät ja veti heidät rantaan. Kaikki pelastuivat.
Miinanraivaajasta lähetyslaivaksi
Mika Yrjölä syntyi Singaporessa lähetystyöntekijäpariskunnan esikoisena vuonna 1971. Kaksiviikkoisena hänet vietiin lähetyslaiva Ebeneserille, josta tuli hänen kotinsa kahdeksitoista vuodeksi. Ebeneser oli alun perin toiminut miinanraivaajana toisessa maailmansodassa. Mikan isoisä valmisti sen lähetyslaivaksi ja lähti vuonna 1954 miehistöineen Intiaan ja Sri Lankaan. Myöhemmin laiva siirtyi Indonesiaan, ja Mikan vanhemmat jatkoivat isoisän työtä. Laivassa oli klinikka, kirjamyynti ja pieni kokoussali.
– Indonesiassa on 17 000 saarta, joten mikä on sen parempi väline viedä sinne evankeliumia kuin laiva. Se toimi tosi hyvin. Mutta vanhahan se oli.
Syyskuun 1983 myrsky koitui sitten Ebeneserin lopulliseksi kohtaloksi. Mika Yrjölälle se ei ollut traumaattinen, vaan ”yllättävän turvallinen” kokemus.
– Silloin sanoin Jumalalle, että menen tekemään, mitä tahansa hän haluaa. Teini-iässä Jumala muistutti minua tästä lupauksestani, ja siitä lähti tieni Jumalan valtakunnan työhön.
Vain kristinuskossa Jumala ensin lähestyy meitä
Mika Yrjölä kasvoi Kaukoidässä moniuskontoisessa ympäristössä. Kristityt olivat Indonesiassa vähemmistössä. Islamilaisuus, hindulaisuus, buddhalaisuus ja animismi tulivat tutuiksi. Noin yhdeksän–kymmenen vuoden iässä Mika pohti, mistä hän voi tietää, että kristinusko on se oikea uskonto. Ympärilleen katsoessaan hänen kyselynsä sai myös vastauksen.
– Ensinnäkin kaikissa uskonnoissa näkyi valtava suorittaminen. Oli pakko rukoilla ja käydä Mekassa. Oli pakko uhrata epäjumalille. Kristinuskossa taas kerrotaan, että kaikki on jo tehty meidän puolestamme. Kristinusko on ainoa uskonto, jossa Jumala lähestyy meitä eikä meidän tarvitse yrittää ensin lähestyä häntä.
Menen mielelläni kahville jonkun toiseen seurakuntaan kuuluvan kanssa. Näen, että ekumenia toteutuu parhaimmillaan henkilösuhteiden kautta.
Toinen vaikuttava seikka oli Jumalan voiman näkeminen pahojen henkien ulosajamisissa.
– Borneon viidakoissa henkien palvonta oli hyvin konkreettista. Oli paljon riivattuja ihmisiä. Näin konkreettisesti Jumalan voiman, kun henkiä ajettiin ihmisistä ulos. Se toi muutoksen näiden ihmisten elämään.
Voisiko joku tulla heille kertomaan, ettei Jumala vihaa?
Kutsu Jumalan valtakunnan työhön on myöhemmin vienyt Mika Yrjölää ympäri maailmaa. Käytyään raamattukoulun Yhdysvalloissa hän on toiminut pastorina ja lähetystyöntekijänä Kanadassa, Indonesiassa, Australiassa ja Suomessa.
Vaikka Yrjölä oli pitkään sitä mieltä, että Indonesiaan hän ei palaa, vuoden 2004 tsunami muutti hänen ajatuksensa. Pari viikkoa katastrofin jälkeen hän lähti ystävänsä kanssa kolmeksi viikoksi Acehiin auttamaan tsunamista kärsineitä.
– Siellä tajusin vahvasti, että tämä on saavuttamaton heimo. Acehissa oli 3,4 miljoonaa asukasta ja vain viitisenkymmentä tunnettua kristittyä.
Televisiossa haastateltiin noin 12-vuotiasta tyttöä, joka oli menettänyt koko perheensä. Tytöltä kysyttiin, mitä hän arveli, miksi tsunami tapahtui.
– Tyttö alkoi itkeä ja vastasi, ettei tiedä, mutta jotain heidän oli täytynyt tehdä väärin, kun Allah vihaa heitä. Ne olivat pysäyttävät sanat. Ajattelin, voisiko joku tulla heille kertomaan, että Jumala ei vihaa, vaan rakastaa heitä.
Paluumatkalla Mika koki vahvana kysymyksen: ”Lähtisitkö sinä?” Vuosi sen jälkeen he olivat perheineen Indonesiassa.
Käytännön ekumeniaa kahvikupin äärellä
Tällä hetkellä Mika Yrjölä toimii Suomen suurimman helluntaiseurakunnan, Helsingin Saalemin seurakunnanjohtajana. Yrjölä mieltää itsensä vahvasti lähetyspastoriksi. Lähetys ja kansainvälisyys ovat läsnä myös Yrjölän johtamassa seurakunnassa. 3 500 jäsenen seurakunnassa lähes kolmasosa on maahanmuuttajia tai maahanmuuttajataustaisia. Seurakunnassa on farsinkielisen työn ja arabityön pastorit. Yrjölän vaimo Rommy vastaa seurakunnan perhetyöstä ja englanninkielisestä työstä.
Suomen Helluntaikirkon puheenjohtajana Yrjölä toimi vuodesta 2017 vuoden 2020 loppuun. Siinä tehtävässä hän on saanut istua monenlaisissa ekumeenisissa toimikunnissa. Mieluisampaa Yrjölälle on kuitenkin käytännön ekumenia.
– Menen mielelläni kahville jonkun toiseen seurakuntaan kuuluvan kanssa. Näen, että ekumenia toteutuu parhaimmillaan henkilösuhteiden kautta. Me emme kiusaa toisiamme emmekä puhu toisistamme pahaa. Se on sitä ekumeniaa, johon olen sitoutunut.
Yrjölä sanoo oppineensa toisiin tunnustuskuntiin kuuluvilta kristityiltä kunnioitusta niitä kohtaan, jotka eivät kaikessa allekirjoita samoja asioita, joita itse tunnustaa.
– Meillä suomalaisessa helluntailiikkeessä heikkoutena on se, että olemme tosi nopeita käyttämään kritiikin ”armolahjaa”. Olen oppinut muilta kristityiltä, kuinka kunnioittavaan sävyyn he puhuvat toisten hengellisten liikkeiden ihmisistä.
Mitä helluntailaisilla sitten voisi olla annettavana muille kristityille?
– Meillä on kaipaus ja pyrkimys uudistumiseen rukouksen ja toimintojen uudistamisen kautta. Voisimme olla näyttämässä mallia myös vapaaehtoisuudessa. Suurin osa meidän seurakunnistamme toimii 90-prosenttisesti vapaaehtoispohjalta. Toki toivon, että voisimme olla antamassa myös jotain esimerkkiä Hengen lahjojen käyttämisestä.
Mika Yrjölä, 49
- Helsingin Saalem-seurakunnan seurakunnanjohtaja.
- Perhe: vaimo sekä neljä omaa ja kaksi sijaislasta.
- Työskennellyt pastorina ja lähetystyöntekijänä Kanadassa, Australiassa ja Indonesiassa.
- Suomen Helluntaikirkon puheenjohtaja vuosina 2017–2020.
- Kirjoittanut kirjan Tsunamia päin (Eastgate Media 2011)
- Harrastukset: Sulkapallo, lukeminen, matkustus
Kantelua valtakunnansyyttäjästä ei otettu käsittelyyn
Mika Yrjölä teki vajaa vuosi -sitten kantelun valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisesta. Kantelutekstissä pyydettiin oikeuskansleria tutkimaan, onko Toiviainen syyllistynyt virka-aseman väärinkäyttämiseen tai uskonnon- ja sananvapauden rajoittamiseen. Toiviainen oli tehnyt neljä esitutkintamääräystä kansanedustaja Päivi Räsäsen kommenteista liittyen homoseksuaaleihin.
– Se olisi ollut ihan ok, jos yksi tutkinta olisi määrätty. Olisi katsottu ja punnittu, missä sananvapauden rajat menevät. Mutta siinä rupesi olemaan kiusantekemisen makua.
Kesällä Yrjölä sai apulaisoikeusasiamieheltä vastauksen, että kantelua ei oteta käsittelyyn.
– Olin tietenkin tyytymätön siihen, mutta omat keinot jäivät vähäisiksi. Jotkut ovat sanoneet, että tällaisenaan tämä systeemi ei toimi. Saman laitoksen sisällä toinen virkamies arvioi, onko toinen tehnyt oikein vai väärin. Valtakunnansyyttäjän tehtävä on noussut niin korkeaan rooliin, että pitäisi kenties olla jonkinlainen parlamentaarinen, eduskunnan alaisuudessa oleva taho, jolle valtakunnansyyttäjä olisi vastuussa teoistaan.
”Meillä on oikeus puhua siitä, minkä koemme olevan totta”
Yrjölä sanoo saaneensa paljon palautetta kantelustaan. Kristityt yli kirkkokuntarajojen ovat kiitelleet häntä. Mutta eivät kaikki Räsäsen vastustajatkaan ole kokeneet, että valtakunnansyyttäjä olisi toiminut oikein.
Mitä Mika Yrjölä ajattelee sitten siitä, jos sanotaan, että kristittyjen ei pitäisi kunnostautua valittajina vaan rakkauspuheen levittäjinä?
– Ensin täytyisi löytyä Kristuksen rakkaus, että siitä meidät tunnettaisiin. Osaamme kritisoida toinen toistamme ja kauhistella maailmaa. Mutta meidät pitäisi tuntea ihan muista asioista kuin änkyräpuheista.
– Toisaalta olen sitä mieltä, että meidät on tarkoitettu olemaan myös valona ja suolana. Jos suola käy mauttomaksi tai valo ei enää valaise, mitä virkaa niillä on? Kyllä meillä on oikeus ja velvollisuus puhua siitä, minkä me koemme olevan totta.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Katso myös alla olevalta videolta, miksi muusikko Pekka Simojoki lukee Uutta Tietä.
