Seksuaalinen ahdistelu sai Maarit Erosen epäilemään Jumalan hyvyyttä vuosikymmenten ajaksi
– Nyt olen vakuuttunut siitä, että Jumala on hyvä, Maarit Eronen sanoo. Olennainen muutos naisen jumalakuvassa tapahtui koronavuonna alkaneen kirjaprojektin myötä.
Maarit Eronen kokee olevansa aivan tavallinen ihminen, vaikka hän on seikkaillut ympäri maailmaa Jumalan johdatuksessa. Äskettäin hän palasi Etelä-Afrikasta, jossa tämänkin jutun kuvat on otettu. KUVA: KABELO COLIN MOKOENA
Maarit Erosen elämässä on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut paljon. Hänen omaelämäkerrallinen kirjansa Kutsuna kuuliaisuus – tavallisen naisen epätavallinen elämä (Aikamedia 2021) julkaistiin huhtikuun lopussa. Samaan sumaan ajoittui myös muutto Etelä-Afrikasta Suomeen. Haastattelun aikoihin Eronen on juuri päässyt karanteenista.
Muutossa oli koronan takia paljon epävarmuutta, mutta lentokentän lähtöselvitysjonossa pintaan pulpahtivat rauha ja ilo. Aiempien paluumuuttojensa perusteella Maarit tietää odottaa vastakulttuurishokkia ja jonkinlaista uuvahdustakin mutta suhtautuu tulevaan mielenkiinnolla. Uudet kirjaprojektitkin kutkuttavat.
– Ei ole ollenkaan sellainen olo, että olisin tullut laakereille lepäämään.
Rakastetaanko minua?
Siitä asti, kun Maarit unohdettiin lapsena hetkeksi autoon, hänen sisäinen kysymyksensä on ollut, “rakastetaanko minua”? Lapsuuskodissa arvostusta sai parhaiten hyvien suoritusten kautta, ja nuorena Maaritilla oli suuri tarve käyttäytyä oikein ja olla hyvä ihminen. Hän toivoi ansaitsevansa hyväksyntää harrastuksilla ja itseään sivistämällä.
Uskonasiat eivät kodissa olleet juurikaan esillä, mutta mielikuva Jumalasta oli negatiivinen ja vaativa. Elämänhaluisen nuoren naisen silmissä uskovat näyttäytyivät harmaina ja tylsinä, jopa halveksuttavina.
Halu kokea uutta ja nähdä omaa pihaa pidemmälle oli Maaritilla kova jo pikkulapsena. Uskonasioita Maarit ei kuitenkaan päässyt matkustelemalla pakoon, vaan elämän suuret kysymykset tulivat vastaan juuri reissatessa.
Berliini, Montana, Darmstadt
Ensin oli spontaani uudenvuodenreissu Berliiniin vuonna 1984. Parikymppinen Maarit tutustui torilla mukavaan mieheen, joka oli mukana hindutaustaisen Hare Krishna -liikkeen toiminnassa. Syvälliset keskustelut miehen kanssa järisyttivät Maaritin tieteellistä maailmankuvaa. Häntä jäi vaivaamaan, olisiko kaikki saanut sittenkin alkunsa jonkin korkeamman voiman tahdosta.
Seuraava nytkähdys kohti Jumalaa tapahtui Montanassa Yhdysvalloissa, jossa Maarit työskenteli tarjoilijana muutaman kuukauden. Keittiön puolella hän tutustui kristittyyn kokkiin, joka oli tylsän uskovaisen sijaan jännittävä marihuanan polttelija. Pari alkoi seurustella ja väitellä kiihkeästi uskonasioista. Lopulta Maarit alkoi lukea Raamattua salaa ja kutsua itseään uskovaksi, mutta evankeliumi ei vielä avautunut.
Synnintunnon vallassa Maarit pyysi Jeesusta koko elämänsä Herraksi.
Kesällä 1987 Maarit oli tapansa mukaan lähdössä reissuun. Edessä häämöttävä interrail-matka herätti kuitenkin levottomuutta. Tyynnyttääkseen sisintään hän ujutti reitilleen vierailun Evankelisten Mariasisarten Kaanaa-nimisessä paikassa Saksan Darmstadtissa.
Maarit astui kyynisenä Kaanaan porteista sisään mutta huomasi pian, että hymyilevillä nunnilla oli jotain, mitä hänellä ei ollut. Seuraavana päivänä Jeesuksen ristintyö kolahti darmstadtilaisella raitiovaunupysäkillä. Synnintunnon vallassa Maarit pyysi Jeesusta koko elämänsä Herraksi.
Motiivien nollausta
Pian uskoontulonsa jälkeen Maarit koki, että Jumala kehotti häntä luopumaan intohimostaan, matkustelusta. Jälkikäteen hän on pohtinut, että ehkä hänen motiivinsa matkusteluun olivat olleet vääriä. Kiehtovista paikoista kertominen oli tuonut sulkia hattuun.
– Matkustelu pönkitti omanarvontuntoani, ja sen kautta koin olevani tärkeä. Ehkä Jumalalla oli suunnitelma, että tulisin toimimaan ulkomailla, mutta hän halusi nollata väärät motiivit.
Maarit ei halunnut vastustella Pyhän Hengen kehotusta, vaikka koki sen lannistavana.
– Tulevaisuus näytti harmaalta ja mitäänsanomattomalta.
Sittenkin maailmalle
Lukioikäisenä Maarit oli haaveillut toimittajan töistä mutta jäänyt pisteen päähän alan opiskelupaikasta. Niinpä hän oli kouluttautunut askartelunohjaajaksi ja saanut Joensuusta vakituisen viran. Darmstadtin reissulta palattuaan Maarit orientoitui masentuneena jäämään loppuelämäkseen Suomeen.
Ei kuitenkaan mennyt kauan, kun hänelle avautui mahdollisuus lähteä lastenhoitajaksi Kyproksen aktioon. Koska kahden kuukauden virkavapaa järjestyi jouhevasti, Maarit uskaltautui lähtemään. Matka avasi silmät sille, miten antoisaa Jumalan työssä voi olla.
Pian Maarit irtisanoutui virastaan ja aloitti Youth With a Missionin (YWAM), silloisten Lähetysnuorten, opetuslapseuskoulussa. Siitä alkoi hänen uransa hengellisessä työssä erilaisissa projekteissa, jotka ovat vieneet hänet neljälle mantereelle. Maarit pääsi myös opiskelemaan alkuperäistä kiinnostuksenkohdettaan – journalismia – YWAM:in University of the Nations -yliopistoon.
Vie kaipaus Jumalalle
Siitä lähtien, kun Maarit antoi elämänsä Jeesukselle Darmstadtissa, hän on pyrkinyt kuulostelemaan Jumalan tahtoa elämässään. Usein se on ollut myös turhauttavaa: yhtäkkiä jokin johdatukselta vaikuttanut reitti onkin näyttänyt päättyvän umpikujaan.
Eräs kipeä asia Maaritille on ollut se, ettei hän ole saanut omaa perhettä.
– Yksi syvimmistä kipupisteistäni on ollut ajatus siitä, että kuolen yksin. En kuitenkaan tiedä, missä olosuhteissa tulen kuolemaan, joten turha murehtia sitä nyt.
Luonnollisen puolison kaipuun kieltämisestä ei Maaritin mukaan ole hyötyä. Hän on kokenut, että ratkaisu on kaipuun antaminen Jumalalle, joka voi täyttää arvostuksen ja rakkauden nälkää paremmin kuin kukaan ihminen.
Kipeiden kokemusten vuoksi Maarit toivoo, etteivät ihmiset hyväntahtoisuuttaan profetoisi toisille puolisoa.
– Eräs mies jopa profetoi, että hän itse on tuleva puolisoni.
Käyttää, mutta ei huolehdi?
Vaikka Maarit oli uskonelämänsä aikana kuullut lukemattomia kertoja, että Jumala rakastaa häntä, meni kauan, ennen kuin hän pystyi tosissaan uskomaan sen. Särö luottamukseen syntyi uskon alkutaipaleella, jolloin hän kohtasi seksuaalista ahdistelua ensin Lähetysnuorten asuntolassa ja sitten Irlannissa.
Tuolloin Maarit kaipasi hengellistä isähahmoa. Kun eräs arvostetussa asemassa oleva kristitty mies kutsui hänet perheensä luokse Irlantiin, Maarit koki sen johdatuksena. Kun mies paljastui ahdistelijaksi, hän hämmentyi, mitä kummaa Jumala oli tarkoittanut.
Monet kantavat traumoja, koska niitä ei ole tilaa käsitellä.
– Irlannin-tapauksella oli tosi kauaskantoiset vaikutukset. Tuli epäilys, että Jumala ei ajattelekaan parastani. Uskoin, että hän käyttää minua mutta ei välttämättä pidä minusta huolta. Kolmekymmentä vuotta asia nakersi välillämme.
Viime vuosina Me too -kampanja on tehnyt seksuaalista ahdistelua yhteiskunnassa näkyvämmäksi, mutta uskovien piireissä se on usein edelleen tabu, Maarit uskoo. Hänenkin kohdallaan tapausta vähäteltiin, koska raiskausta ei tapahtunut.
– Monet kantavat traumoja, koska niitä ei ole tilaa käsitellä. Me naiset usein syyllistämme itseämme.
Vai sittenkin virhetulkinta?
Viime vuoden tammikuussa Maarit koki, että Jumala kutsui häntä kirjoittamaan elämäntarinansa kirjaksi. Aluksi rajallinen aika näytti esteeltä, mutta koronatilanteen vuoksi kirjoitusaikaa järjestyi luonnostaan.
Kirjoitusprojekti auttoi osaltaan myös hampaankoloon jääneen Irlannin-tapauksen selvittämisessä. Aiemmin Maarit oli selittänyt asian itselleen niin, että Jumala käyttäisi kokemusta suurempaan hyvään. Hän oli toivonut tapauksen tulevan valoon miehen yhteisössä, mutta toisin kävi.
– Kun minun piti tarkistaa yksityiskohtia tarinan ensimmäistä versiota varten, sain selville lisää miehestä. Hän ei ollut lopettanut häirintää: en ollut ensimmäinen enkä viimeinen uhri.
Maarit ei voinut käsittää. Hän itki vuolaasti kotinsa harmaalla nukkamatolla ja kyseli Jumalalta, mistä oli kyse.
– Sitten mieleeni tuli selvästi ajatus, ettei Jumala johdattanut minua surman suuhun vaan oma rikkinäisyyteni ja huomion tarpeeni. Halusin kokea olevani arvokas ja tärkeä, ja se huijasi minua tulkitsemaan johdatusta väärin.
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan
Maarit tajusi toistaneensa ilmiötä, johon esimerkiksi monet ihmiskaupan uhrit lankeavat. Etelä-Afrikassa hän oli itsekin auttanut rakkautta janoavia naisia, joiden arviontikyvyn parittajan huomionosoitukset olivat sumentaneet.
– Kun tajusin, että oma rikkinäisyyteni oli kampittanut minut, olihan se nöyryyttävää, mutta samalla niin suuri helpotus, että nauroin ääneen.
Sen jälkeen jumalakuva on ollut erilainen.
– Nyt olen syvästi vakuuttunut, että Jumala on hyvä. Monta kymmentä vuotta siihen meni, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Olosuhteet ovat Jumalan näyttämö
New Yorkissa terrori-iskujen aikaan, uraauurtavassa kristillisessä tv-työssä, hengenvaarassa eteläafrikkalaisella vuorella, auttamassa prostituoituja vapauteen… Onko tämä tavallisen naisen kokemusmaailmaa, moni voisi kysyä Maarit Eroselta ja on kysynytkin.
– Elämäni lähtökohdat ovat kuitenkin ihan tavalliset, ja miellän, että olen tavallinen ihminen, en mikään karismaattinen persoona. Kun kuuntelee Jumalaa ja alkaa seurata hänen ohjeitaan, kenen tahansa elämä voi muuttua epätavalliseksi ja merkityksellisesti.
Epätavallisella Maarit ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Jumala johdattaisi jokaisen ulkomaille tai vaihtuviin tilanteisiin. Olosuhteet ovat vain näyttämö, jolla Jumala toteuttaa suunnitelmaansa.
Kun kuuntelee Jumalaa ja alkaa seurata hänen ohjeitaan, kenen tahansa elämä voi muuttua epätavalliseksi ja merkityksellisesti.
Joskus merkityksettömiltä vaikuttaneet käänteet ovat kirkastuneet johdatukseksi vasta jälkikäteen. Erään esimerkin Maarit kertoo irralliselta tuntuneesta ajanjaksosta Kiinasta, jossa hän asui pari vuotta 1990-luvulla.
– Kiinassa kohtasin rasismia: minua pidettiin venäläisenä, joita halveksittiin ja kohdeltiin vihamielisesti. Se oli todella vaikeaa.
Kurja kohtelu osui kipeästi Maaritiin juurtuneeseen arvottomuuden tunteeseen. Hän kokeili joukkoon soluttautumista jopa mustan peruukin avulla, mutta sekään ei auttanut.
Kokemus osoittautui hyödylliseksi myöhemmin New Yorkissa, jossa Maarit työskenteli muun muassa naisjohtajaverkostossa. Kokemuksensa perusteella hän pystyi samaistumaan afroamerikkalaisten naisten kohtaamaan rasismiin.
Maarit on vakuuttunut siitä, etteivät harha-askeleetkaan ole katastrofi Jumalan kannalta. Hän kuvaa asiaa tulppaaniesimerkillä:
– Lapsi halusi auttaa äitiään ja istutti innoissaan syksyllä tulppaanin sipuleita, mutta ne menivätkin maahan ylösalaisin. Äiti kävi kuitenkin salaa kääntämässä sipulit oikein päin, ja ne kukkivat silloin kun piti.
Jumalalla on valta kääntää elämässämme väärinpäin istutetut sipulit oikein päin, Maarit on huomannut.
– Vaikka olemme kuinka rikkinäisiä, Jumala voi silti käyttää elämäämme tavalla tai toisella. Kutsuessaan meidät hän kyllä tietää riskit.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta:
