Saako Raamatun alkuluvuista selkoa?

Ensimmäisen Mooseksen kirjan alkuluvut ovat tärkeitä koko Raamatun ymmärtämisen kannalta. Niissä kerrotaan, kuinka Jumala loi maailman ja ihmisen. Ne kertovat, kuinka ensimmäiset ihmiset lankesivat syntiin ja miten pahuus levisi maailmaan.

Samalla alkuluvuissa on monia erikoisia ja ainakin nykylukijaa hämmentäviä kohtia. Miksi ihmiset elivät niin pitkäikäisiksi? Miksi Jumala katui ihmisten luomista, ja miksi sukuluettelot keskeyttävät vetävästi alkavan juonen?

Suomessa huhtikuussa vieraillut Vanhan testamentin emeritusprofessori C. John Collins on kirjoittanut Ensimmäisen Mooseksen kirjan tulkintaa avaavan teoksen Reading Genesis Well (Zondervan Academics 2018). Kysyimme Collinsilta muutamia oleellisia kysymyksiä Raamatun alkuluvuista.

Millaisia perusperiaatteita raamatunlukijalla olisi hyvä olla, kun hän lähtee lukemaan Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisiä lukuja?

On hyvä aloittaa kysymällä, kuka on kirjoittaja ja mikä on yleisö. Mikä on kirjan taustalla oleva maailma? Perinteisesti olemme ymmärtäneet, että Mooses on kirjoittaja, ja kuulijakunta on Israel, joka seuraa Joosuaa matkalla luvattuun maahan.

Tämä on tärkeää, jotta voimme ymmärtää, mihin kuulijoiden tarpeisiin kirjassa vastataan. Miksi kirja puhuu näistä asioista kuulijoita ajatellen? Sympatia ja mielikuvitus ovat hyviä lähtökohtia. Monet kristityt ohittavat tämän ja kysyvät vain, mitä teksti puhuu heille.

Ympäröivien kansojen teksteissä esiintyy luomiskertomuksia ja vedenpaisumuskertomuksia. Kuinka tärkeää on tietää, mitä eri kansat ajattelivat näistä asioista?

Siitä on kyllä hyötyä. Meidän täytyy ottaa huomioon, että Israelin kansalle oli olemassa muita uskonnollisia vaihtoehtoja. Kansa koki kiusausta muiden jumalien palvelemiseen. Ja nämä toisten kansojen tekstit vetoavat muihin jumaliin. Ensimmäinen Mooseksen kirja opettaa ehdotonta lojaaliutta Herralle, ainoalle Jumalalle.

Onko Raamatun alkukertomusten (luvut 1–11) teologinen merkitys tärkeämpi kuin tapahtumien historiallisuus?

En haluaisi erottaa niitä liikaa toisistaan. Taustalla on historia, josta kerrotaan. Mutta siitä kerrotaan runollisella tavalla. Tapahtumien yksityiskohdista väitteleminen ei ole niin tärkeää kuin teologisen näkemyksen ymmärtäminen.

Mitä ajattelet Raamatun 11 ensimmäisen luvun historiallisuudesta?

On sopivaa puhua historiasta siinä mielessä, että tekstit puhuvat oikeista ihmisistä ja tapahtumista. Mutta näitä lukuja ei tarvitse lukea ”literalistisesti”, äärikirjaimellisesti. Tosi historiaa voi olla myös ilman literalismia. Jotkut lukevat näitä lukuja hyvin literalistisesti eivätkä usko niihin. Kristityt saattavat kokea, että ne on luettava literalistisesti ja että ne ovat tapahtuneet viimeisten 10 000 vuoden aikana.

Se, että nämä luvut kuvaavat tosi historiaa, tarkoittaa sitä, että on todellinen luomistyö, todellinen ihmiskunnan alku Aadamissa ja Eevassa, todellinen syntiinlankeemus, todellinen vedenpaisumus. Se, milloin nuo asiat tapahtuivat, on vähemmän tärkeää kuin se, että ne tapahtuivat.

Kuinka literalistinen tulkinta eroaa kirjaimellisesta (literal) tulkinnasta?

Uskonpuhdistuksessa haluttiin palauttaa Raamatun tekstien kirjaimellinen (literal) merkitys. Kirjaimellisella tulkinnalla he tarkoittivat sitä tarkoitusta, jota Raamatun kirjoittaja tarkoitti. Ensimmäisen Mooseksen kirjan suhteen tämä tarkoittaa sen selvittämistä, mitä Mooses halusi alkuperäisten kuulijoiden ottavan vastaan.

Literalistinen tarkoittaa sanojen ymmärtämistä niiden tarkimmassa merkityksessä. Englanniksi sanomme, että sataa kissoja ja koiria, kun sataa hyvin voimakkaasti. Sanonnan kirjaimellinen tulkinta tarkoittaisi sitä, että me ymmärtäisimme taivaalta tippuvan kissoja ja koiria.

Raamatun luomiskertomuksessa sanotaan, että Jumala loi taivaankanteen suuremman ja pienemmän valon sekä tähdet. Aurinkoa ja kuuta ei siis mainita nimeltä. Haluttiinko tällä kritisoida vieraiden kansojen uskontoa, joissa aurinkoa ja kuuta palvottiin jumalina?

Useimmat ajattelevat näin. Joidenkin mielestä se on hyvin aggressiivista polemiikkia. Minä ajattelen, että polemiikki on hyvin hienovaraista. Ajatuksena on, että valot luotiin merkeiksi osoittamaan määräaikoja. Suuret valot palvelevat Israelin kansaa yhden Jumalan palvelijoina.

Se on poleeminen, koska Israelin kansa koki kiusauksia palvella jumaluuksia, joita valot heijastivat. Ja on totta, että esimerkiksi aurinkoa tarkoittava shemesh ja kuuta tarkoittava sana yareach voivat olla jumalan nimiä joillain toisilla kansoilla. Raamatun luomiskertomus siis varmastikin vie niiltä roolin jumalina. Tässä mielessä se on poleeminen. Israelin kansan ei ole tarkoitus palvella suuria valoja, vaan valojen on pikemminkin palveltava heitä.

Kuinka Raamatun näkemys ihmisestä poikkeaa muiden kansojen näkemyksistä?

Useimmat israelilaisia ympäröivät yhteiskunnat olivat hyvin kerrostuneita. Huipulla on eliitti, välissä on eri tasoja ja alimmalla tasolla on suurin osa ihmisistä. Vain huipulla olevista voitiin puhua Jumalan kuvina.

Mutta israelilaisille jokainen on Jumalan kuva. Tässä on eräänlainen universaali ihmisarvo. Sellaista ei tavata muiden kansojen keskuudessa. Jopa Aristoteles kannatti ihmisten hierarkiaa. Alimmalla tasolla on kansoja, jotka ovat luonnostaan orjia. Tämä ei ole ollenkaan raamatullinen näkökulma.

Pidät Aadamia ja Eevaa historiallisina henkilöinä. Kuinka sovitat sen yhteen tieteellisen näkemyksen kanssa ihmiskunnan synnystä?

Ensinnäkin täytyy kysyä, kuinka paljon tiede kertoo meille. Tutkijat voivat mennä liian pitkälle teorioidensa kanssa. Hekin ovat ihmisiä.

Tiede osoittaa, että meidän biologisessa olemuksessamme on paljon yhteistä eläinten kanssa. Meillä on DNA, meidät on tehty soluista, me lisäännymme, syömme ja peittelemme jätteet. Ihmiset ovat tienneet tämän aina.

Tiede voi siis tutkia biologisia ominaisuuksiamme. Mutta jos tutkija sanoo, että me olemme pelkästään biologisia olentoja, hän on mennyt sen yli, mitä hän voi tutkijana sanoa. Ja itse asiassa hän on itsensä kanssa ristiriidassakin, koska puhuessaan hän käyttää järkeä ja tekee näin jotain, mitä muut eläimet eivät tee. Ihmisen ainutlaatuisuus on siis osa jokapäiväistä kokemustamme.

On olemassa tieteellisiä teorioita, joiden mukaan ihmiset ovat kehittyneet eläimistä. Mitä sanoisin tähän? Sanon, että se on teoria. Kuinka sitä testataan? Tietomme tästä on puutteellista. Sanoisin, että tässä tarinassa on jonkin verran uskottavuutta. Mutta jotta ihminen voi syntyä, tarvitaan vielä jotain lisää. Kun luomiskertomuksessa sanotaan, että Jumala teki ihmisen maan tomusta ja puhalsi häneen elämän henkäyksen, ja hän on Jumalan kuva, tämä viittaa siihen, että me jaamme fyysisen olemuksemme materiaalisen maailman kanssa, mutta olemme enemmän kuin se.

Yksityiskohdat siitä, kuinka fyysinen olemuksemme sai alkunsa, on keskusteltavissa oleva asia. En usko, että tutkijat ovat vielä sanoneet viimeistä sanaa siihen. Mutta vaikka seuraisimme heidän kertomustaan, meidän täytyy ajatella, että ihminen on jotain enemmän kuin fyysinen olemus.

Tarkoitukseni ei ole väheksyä sitä, mitä tutkijat tekevät. Mutta ajattelen, että jos biologit ovat hyvin huolellisia työssään, he tunnistavat, että ihmisessä on jotain enemmän.

Minulla on suomalainen ystävä, joka on naimisissa korealaisen naisen kanssa. He näyttävät hyvin erilaisilta, mutta heillä on lapsia, jotka voivat saada lapsia. He ovat siis osa samaa ihmiskuntaa erilaisuuksistaan huolimatta. Meillä kaikilla ihmisillä on sama alkuperä. Ja tämä vie meidät Aadamiin ja Eevaan.

Jotkut tutkijat sanovat, että ihmiskunta ei ole voinut polveutua vain kahdesta ihmisestä, niin kuin kertomus Aadamista ja Eevasta olettaa. Huolellisemman analyysin mukaan kaksi esivanhempaa on mahdollinen, jos mennään vähintään 500 000 vuotta ajassa taaksepäin.

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrotaan ihmisistä, jotka elivät satoja vuosia. Mitä siitä pitäisi ajatella?

Tästä on olemassa useita ehdotuksia. Yleisesti ajatellaan, että luvuissa on symboliikkaa. Olen kyennyt tunnistamaan joitain näistä.

Ensimmäisen Mooseksen kirjan neljännessä luvussa kerrotaan Lemekistä, joka otti itselleen kaksi vaimoa ja joka ylpeili kostonhimollaan. Seuraavassa luvussa kerrotaan Lemekistä, joka on Nooan isä. Hän eli kaikkiaan 777 vuotta. Se muistuttaa aiemman Lemekin sanoista, joiden mukaan Kainin puolesta kostetaan seitsemästi ja hänen itsensä puolesta 77 kertaa.

Teksti kutsuu siis vertailemaan näitä kahta Lemekiä. Toisesta lukija pitää, toisesta ei. Ensimmäisestä Lemekistä, jolla oli kaksi vaimoa ja joka kostaa, ei ole tarkoitus pitää. Mutta toinen Lemek puhuu pojastaan Nooasta ”lohtuna” (1. Moos. 5:28) ja osoittaa aitoa uskoa. Hänestä on tarkoitus pitää. Elinvuosien on siis tarkoitus kutsua vertailemaan näitä hahmoja.

Kuvataanko joidenkin muiden kansojen teksteissä ihmisten eliniät vielä pidemmiksi?

Kyllä, paljon pidemmiksi, esimerkiksi sumerilaisten kuninkaiden listoissa. Ennen vedenpaisumusta eläneet kuninkaat hallitsivat 20 000 tai 40 000 vuotta. Ne ovat naurettavan pitkiä. Vedenpaisumuksen jälkeen kuninkaat hallitsivat yhä kauan, mutta eivät enää niin kauan. Muutaman sukupolven jälkeen päästään sataan vuoteen. Myös Raamatussa ikävuosissa on laskeva trendi.

Moni raamatunlukija kyllästyy, kun päästään sukuluetteloihin. Mikä on niiden tarkoitus?

Ne ovat kuin painaisi pikakelauspainiketta. Eli kun luetaan kertomusta ja päästään sukuluetteloihin, ne kattavat suuren aikamäärän nopeasti. Ne ovat myös muistutus siitä, että Raamatun historia on valikoivaa. Historiasta kerrotaan kohtaus sieltä ja toinen täältä. Sukuluettelot liittävät nämä kohtaukset yhteen.

Sukuluetteloiden tarkoitus on myös muistuttaa jatkuvuudesta. Toisessa kohtauksessa olevat ihmiset ovat sukua ensimmäisen kohtauksen ihmisille.

Sukuluetteloiden avulla on myös laskettu aikaa, jolloin ensimmäiset ihmiset elivät ja milloin maailma luotiin. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Tiedämme, että sukuluettelot ovat valikoivia. Kun sanotaan, että henkilö A on henkilön B isä, isä tarkoittaa esi-isää, ei välttämättä suoraa isää pojalle. Me emme siis tiedä, kuinka pitkä aika on kulunut A:sta B:hen.

Sukuluetteloiden tarkoituksena ei ole antaa aikajärjestystä. Tiedämme sen esimerkiksi siitä, kun Matteuksen evankeliumin ensimmäisen luvun sukuluetteloa verrataan Vanhan testamentin sukuluetteloihin. Matteus on järjestänyt sukuluettelon 14 sukupolven mukaan, ja sukupolvia on jätetty välistä.

Oliko vedenpaisumus (1. Moos. 6–8) paikallinen vai koko maailman peittävä tulva?

En usko, että Raamatun kuvaus vastaa tähän kysymykseen. Se saattoi olla paikallinen tai globaali. Ymmärtääkseni geologien mukaan globaali vedenpaisumus on mahdoton. Tämä ei ole ongelma Raamatun luotettavuuden kannalta.

Kaikki antiikin Lähi-idässä olivat sitä mieltä, että joskus kaukaisessa menneisyydessä oli katastrofaalinen vedenpaisumus. Tämä traditio oli elävä Uuden testamentin aikoihin.

Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa sanotaan, että Jumala katui, että oli tehnyt ihmisen. (1. Moos. 6:6) Mitä tästä pitäisi ajatella?

Kristityt ja juutalaiset uskovat, että Jumala on muuttumaton eikä hän ole tunteiden hallittavissa. Mutta hän ei ole myöskään passiivinen suhteessa luomakuntaan. Hän on persoonallinen.

Raamattu käyttää Jumalasta puhuessaan analogista kieltä. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Jumalassa on jotain, mikä muistuttaa ihmisen katumusta. Parasta mitä voimme tehdä, on käyttää sitä sanaa, joka meille on tuttu (”katua”), ja luotamme siihen, etteivät lukijat ylitulkitse sitä.

Me emme siis ajattele, että Jumala on ihmisen kaltainen. Jumala ei ole ihminen. Hän ei ole erehtyväinen kuten me. Mutta hänessä on jotain, jota me voimme parhaiten kuvata sanalla katuminen.

Millaisia teologisia johtopäätöksiä voimme tehdä vedenpaisumuskertomuksesta?

Muiden kansojen kertomuksissa jumalat aiheuttavat vedenpaisumuksen siksi, että he ärsyyntyvät ihmisistä. Ihmiset ovat liian äänekkäitä. Raamatussa taas Jumala tuo vedenpaisumuksen, koska ihmiset ovat pahoja. Raamattu kuvaa kertomusta vahvasti moraalisesta näkökulmasta. Ja edelleen, tehtävänä on pitää Israelin kansa lojaalina ainoaa tosi Jumalaa kohtaan.

Mikä on Babylonin torni -kertomuksen (1. Moos. 11) merkitys?

On tärkeää ymmärtää, kuinka korkeassa arvossa Babylonia eli Baabelia pidettiin antiikin maailmassa. Sitä pidettiin sivilisaation korkeimpana paikkana.

Israelin esi-isä Abraham lähti Kaldean Urista, joka on Babylonin alueella. Raamatun ajatus on, että sinne ei tule palata eikä sen tapaan tehdä asioita tule mukautua.

Akkadin kielellä kaupungin nimi Baabel tarkoittaa ”jumalien porttia”. Raamatussa nimi yhdistetään sanaan ”sekoittaa”. (”Siitä tuli sen nimeksi Baabel, koska Herra siellä sekoitti kaiken maan kielen.” 1. Moos. 11:9) Ihmiset siis ajattelivat, että kaupunki oli jumalien portti, mutta todellisuudessa se on sekoittumisen paikka.

Kertomuksen tarkoituksena on siis auttaa Israelin kansaa vastustamaan kiusausta mukautua tähän korkeakulttuuriin. Mielestäni kristityt tarvitsevat tällaista vahvistusta sekulaarin länsimaisen kulttuurin keskellä.

Kertomuksessa sanotaan, että Jumala sekoitti ihmisten kielet niin, etteivät ne ymmärtäneet toistensa puhetta. Mikä merkitys kielillä on kertomuksessa?

Israelin kansa varmasti tiesi sen, että ihmiset puhuvat eri kieliä. Alkuperäinen luomisen tavoite oli, että ihmiskunta leviäisi ympäri maailman. Jos he kokoontuvat Babyloniin, he eivät toteuta tätä tehtävää. He täyttävät vain yhden paikan.

Tieteellisestä näkökulmasta voidaan sanoa, että jos heidät hajotetaan eri puolille maailmaa, totta kai heidän kielensä kehittyvät eri suuntiin. Ajattelen, että kohdatessaan eri kansanryhmiä ja nähdessään niiden eroja israelilaiset näkivät sen Jumalan toiminnan vaikutuksena.

Piditkö lukemastasi? Saattaisit pitää myös: 

Kahdeksan raamatuntulkinnan periaatetta

Luomiskertomus julistaa: Ihminen ei ole orja vaan Jumalan kuva