Professori Jouko Talonen: ”Kirkon politisoituminen on aina vaarallista, oltiinpa idässä tai lännessä”

Sarjassa tarkastellaan ateistisen poliittisen ideologian vaikutuksia Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan kirkoissa viime vuosisadalla sekä sitä, mitä voisimme tästä oppia. OSA 2/3

Kommunistinen terrori ajoi kirkkoja ahtaalle viime vuosisadalla sosialistisissa maissa. Painostuksen alla kirkot mukautuivat valtiovallan ohjaukseen. Yleistäen voidaan sanoa, että lännessä sanan- ja uskonnonvapautta vaalitaan aktiivisesti. Kirkoilla on täysi toimintavapaus. Länsimaisissa yhteiskunnissa ympäröivä kulttuuri luo kuitenkin paineita kristittyjen arkeen.

– Sanan- ja uskonnonvapauden puolesta on syytä taistella läntisissä demokratioissakin. Lännessä muun muassa perinteistä sukupuolikäsitystä haastava ideologia, jota voidaan pitää lähinnä kulttuurimarxilaisuutena, on tunkeutunut laajasti yhteiskunnan eri osa-alueille, osittain jopa kristillisiin piireihin. Me lännen kristityt voimme herkästi osoitella idän menneitä virheitä, mutta olemmeko sokeita omille virheillemme? kirkkohistorian professori Jouko Talonen pohtii.

Talosen mukaan historia osoittaa, että kun suuret yhteisöt liittoutuvat yleisen mielipiteen kanssa tai ne muuttuvat vähintäänkin diplomaattiseksi.

– Kirkon on vaikeaa toimia profeetallisena äänenä, kun se myötäilee valtaa. Vähemmistökirkoilla on toinen asema. Ne voivat siksi herkemmin säilyttää kriittisyytensä.

Kirkon oppia ei voi muuttaa ajan hengen käskystä

Lännen suuret kirkot mukauttavat ja ovat jo mukauttaneet opillista pohjaansa ja traditiotaan enemmän tai vähemmän yleiseen mielipiteeseen.

– Esimerkiksi ruotsalaisen kansankodin kirkko ei ole ollut yleistä mielipidettä vastaan enää vuosikymmeniin. Kirkossa on ajettu poliittinen esityslista läpi demokraattisin päätöksin milloin missäkin asiassa, ja meillä on sama paine.

Jouko Talonen pohtii kirkon vapaassa pudotuksessa laskevaa jäsenmäärää. Tähän liittyen monissa seurakunnissa talouden ja toiminnan tunnusluvut ovat huolestuttavia. Miten sitten reagoimme hätätilassa? Mukaudummeko esimerkiksi sukupuolineutraaliin avioliittokäsitykseen, jotta saisimme pidettyä väen kirkon sisällä, vai uskallammeko heittää aikamme nuoremmalle sukupolvelle totuushaasteen?

– Minusta me emme voi muuttaa kirkon oppipohjaa ajan hengen käskystä tai toiveesta. Meillä on tässä historiallisessa tilanteessa täsmälleen samankaltainen haaste kuin kommunistisen diktatuurin alla eläneillä kristityillä. Ristinkantaminen ja marttyyrius ei miellytä meitäkään, hän arvelee.

Vastarintaa vai mukautumista?

Milloin sitten kristittyjen pitäisi asettua vastarintaan ja milloin mukautua?

– Tässä on kyse siitä, mikä on paras strategia missäkin tilanteessa. On totta, että aina ei voi selvästi ottaa ehdotonta kantaa. Kaikki päätökset eivät liity teologisesti pelastuskysymykseen. Mikäli emme ajaudu vastakkain Raamatun sanan ohjeen kanssa, voimme joustaa. Kun ydin säilyy, olemme voittaneet jo paljon, Jouko Talonen puntaroi.

Hän toteaa, että konkreettisissa ratkaisunpaikoissa on kuitenkin ollut monesti erimielisyyttä siitä, mikä on ydintä ja mikä ei. On suurpiirteisiä kristittyjä, jotka kadottavat ytimen ja sitten on hiustenhalkojia, jotka tekevät kaikesta ongelman.

– Tämä problematiikka ei häviä kirkon maanpäällisen vaelluksen aikana, hän uskoo.

Talonen suhtautuu varsin varauksellisesti kristittyjen yhteyteen. Hänestä historiallinen tutkimus ei tue idealistista käsitystä kristittyjen yhteydestä tai siitä, että vainon aika liittäisi kaikki kristityt yhteen.

– Tässä ajassa emme voi ohittaa opillisia ristiriitoja. Lisäksi on näyttöä siitä, että myös liberaaliteologia voi hyvin vainojenkin aikana. Jännite konservatiivisen ja liberaalin siiven välillä ei kadonnut esimerkiksi Neuvosto-Latviassa, eikä muuallakaan Itä-Euroopassa viime vuosisadalla.

Rohkea ja vilpitön usko puhuttelee

Jouko Talonen poimii esimerkin kristittyjen välisestä yhteistoiminnasta vaarallisissa vaiheissa keskellä toista maailmansotaa. Latvialainen kirkkonsa johtoryhmään kuulunut pappi Pauls Rozenbergs vangittiin vuonna 1946 ja lähetettiin Vorkutan pahamaineiselle keskitysleirille. Hän toimitti salaisia jumalanpalveluksia. Samalle keskitysleirille oli joutunut myös John Noble, amerikkalainen uskonnoton nuori mies. Päästyään vapauteen hän kirjoitti omaelämäkerrallisen teoksen: ”Löysin Jumalan Neuvostoliitossa”. Noble vaikuttui Rozenbergin rohkeasta ja vilpittömästä uskosta. Talonen huomauttaa, että myös Neuvostoliiton keskitysleireillä oli kuitenkin ihmisten välillä monenlaisia jännitteitä ja syvää itsekkyyttä. Rozenbergsin ainutlaatuinen persoona vaikutti tämän kaiken keskellä.

– Kristittyjen lopullista yhdistymistä ei tule tässä ajassa. Tämä kuulostaa ehkä kylmältä uskolta? Ovat nämä aika surumielisiä ajatuksia, Talonen myöntää.

Saksassa oli taisteleva tunnustuskirkko, mutta yksimielinen sekään ei ollut. Rajalinjat Saksan kirkkotaistelussa eivät kylläkään menneet teologipuolella liberaalien ja konservatiivien välillä. Kummallakin puolen oli kumpiakin. Lisäksi taitettiin peistä siitä, mitkä olisivat oikeat toimenpiteet voittaa Hitlerin hirmuhallinto.

Perääntyminen ja myönnytykset ovat huono strategia

Jouko Talonen viittaa vielä Hitlerin Saksaan: Siellä esimerkiksi Vanha testamentti, juutalaisten pyhä kirja, oli monien kirkonmiesten ja teologien tulilinjalla. Taustalla oli toki vanhan liberaaliteologian linjaus, mutta se sopi nyt kansallissosialistien käyttöön. Tämä vaikutti entistä suurempaa vihaa juutalaisia kohtaan.

– Mutta onko meillä Suomessa yhtään parempi tilanne? Korkein hallinto-oikeus antaisi kirkolle itsenäisyyden toimia avioliittokysymyksessä miten se oman traditionsa pohjalta katsoo oikeaksi. Käyttääkö kirkko tätä mahdollisuutta hyväkseen? Talonen miettii.

Hän ei pidä onnistuneena kirkon strategiana perääntymistä ja loputtomia myönnytyksiä sekulaariin maailmaan päin.

– Lopuksi kysymys Kristuksen ainutlaatuisuudesta tulee haastetuksi, kuten jo missiologisesta keskustelusta näemme, Talonen uskoo.

Idässä kovistellaan lännen luopiokirkkoa

Poliittismaantieteellinen asetelma on 2020-luvun Euroopassa kovin erilainen kuin viime vuosisadalla. Venäjän presidentti Vladimir Putin ja ortodoksikirkko kovistelevat nyt lännen rappiota.

– Venäjällä on aggressioita ja syvää epäluuloa länsimaista yhteiskuntaa. Siellä ei hyväksytä esimerkiksi uutta sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä. Ortodoksikirkossa lännen kirkkoja voidaan kovistella. Jopa Venäjän ulkoministeri Lavrov on puhunut siitä, että lännessä vallitsee ”jälkikristillinen” todellisuus.

Ei ortodoksikirkkokaan silti turvassa ole:

– On vaarana, että se pyhittää valtiovallan sellaisenkin toiminnan, mikä on täysin vastoin kristillistä etiikkaa: Venäjällä on kovia kysymyksiä, kuten Ukraina ja poliittisen opposition myrkytystapaukset, viimeksi Navalnyin tapaus.

Talonen muistuttaa, että Venäjän ortodoksikirkon vanha valtiokirkollinen perintö sisältää omat ongelmansa.

– Ortodoksikirkon toiminta kietoutuu vaarallisella tavalla valtapolitiikkaan. Kirkon on pysyttävä uskollisena sen Herralle. Kirkon politisoituminen on aina vaarallista, oltiinpa idässä tai lännessä.

”Kirkko ei saa alistua minkään aatteen diktatuuriin”

– Omilla jaloillaan seisova kirkko on aina tässä maailmassa ongelma, kun se pohjaa Jumalan sanaan. Kristittyjen pitää miettiä, säilytämmekö uskottavuutemme vai sorrummeko lyhytjännitteiseen pisteiden keruuseen, Jouko Talonen linjaa, ja toteaa, että ajan henki voi vaihtua niin nopeasti.

– Viittaan vain suomalaiseen 1970-lukuun ja suomettumiseen. Tämän päivän yleisen mielipiteen totuus on erilainen kuin silloin monesta asiasta.

Oxfordissa vuonna 1937 pidetystä ekumeenisesta Life and Work -konferenssista on jäänyt elämään paljon toistettu iskulause ”Kirkko olkoon kirkko”. Talonen lainaa tuota lausetta ja alleviivaa kirkon olemusta: sen on oltava uskollinen sille tehtävälle, jonka sen Herra sille antoi.

– Evankeliumi on tarkoitettu kaikille ihmisille kaikkialla maailmassa, ja tämä evankeliumi on vietävä kaikille ihmisille.

– Kristinusko ei ole tästä maailmasta, sillä se on tämän maailman ideologioiden yläpuolella. Kirkko ei missään olosuhteissa saa alistua puolueen tai minkään aatteen diktatuuriin yhtä vähän kuin kansallismielisen paatoksen käsikassaraksi. Oltiinpa idässä tai lännessä, kirkon tulee kaikkina aikoina jatkaa tehtäväänsä, silloinkin, kun se on syrjitty ja sorrettu. Uskon, että kirkon Herra on omiensa kanssa ja johdattaa lopulta kaiken hyvin.

Lue myös sarjan muut kirjoitukset:
Kommunistinen terrori Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan kirkoissa
Albania sukelsi syvälle ateismiin