Onko Raamattu satua?

1. Raamattu ei esitä itseään satukirjana.

Raamattu ei oikeastaan ole yksi kirja, vaan kymmenien kirjojen kirjakokoelma. Siinä on monia eri kirjallisuudenlajeja. Esimerkiksi vertaukset ovat fiktiivisiä kertomuksia, joiden avulla kerrotaan jotain Jumalasta. Mutta suuri osa Raamattua raportoi siitä, mitä historiassa todella tapahtui. Vanhassa testamentissa esimerkiksi Aikakirjat kytkevät tapahtumat tiettyyn historialliseen ajankohtaan. Ne vilisevät ihmisten ja paikkojen nimiä ja ajankohtia. Näin ei ole saduissa.

Myös Uuden testamentin evankeliumit pyrkivät kuvaamaan sitä, mitä oikeasti tapahtui. Luukas sanoo evankeliuminsa alussa kirjoittavansa ”niistä asioista, jotka meidän keskuudessamme ovat toteutuneet”. Hän on kuullut ne asiat niiltä, ”jotka alusta alkaen olivat silminnäkijöitä”. Hän kirjoittaa kunnioitetulle Teofilokselle, jotta hän tietäisi, ”kuinka luotettavaa sinulle annettu opetus on”. (Luuk. 1:1–4)

2. Arkeologinen tutkimus on osoittanut, että Raamattu puhuu tositapahtumista.

Ei voida olettaa, että kaikista Raamatun 2000–3000 vuotta vanhoista tapahtumista olisi säilynyt arkeologisia todisteita. Kuitenkin hyvin monista tapahtumista on. Esimerkiksi Purduen yliopiston apulaisprofessori Lawrence Mykytiuk on laskenut, että 53:n Vanhassa testamentissa esiintyneen hahmon henkilöllisyys on vahvistettu Raamatun ulkopuolisista lähteistä.

Historiantutkimus on vahvistanut myös lukuisten Uuden testamentin yksityiskohtien paikkansapitävyyden. Uuden testamentin kirjoittajat puhuvat todellisista paikoista, kulttuurillisista tavoista, ins­tituutioista, tehtävistä ja viroista, joiden paikkansapitävyydestä todistavat muut antiikin kirjoitukset ja arkeologiset löydöt.

3. Evankeliumit perustuvat silminnäkijöiden todistuksiin.

Kun poliisi selvittää rikosta tai toimittaja kirjoittaa onnettomuudesta, on tärkeä kuulla tapahtuman silminnäkijätodistajia. Muuten tapahtumien kulku jää hämärän peittoon. Raamatun evankeliumien kirjoittajat olivat joko itse Jeesuksen elämän silminnäkijöitä (Matteus ja Johannes) tai saivat tietonsa silminnäkijöiltä (Markus ja Luukas).

Evankeliumien kertomuksissa on paljon sellaisia kokonaisuuden kannalta merkityksettömiä yksityiskohtia, jotka vahvistavat käsitystä siitä, että kyse on silminnäkijäkuvauksista. Markus esimerkiksi kertoo Jeesuksen herättäneen kuolleen tytön. Kun Jeesus tarttuu tyttöä kädestä, hän sanoo ”Talita kuum!”. (Mark. 5:35–43) Markus kirjoitti kreikaksi, mutta tässä yhteydessä hän kertoo Jeesuksen sanat arameaksi, Jeesuksen äidinkielellä. Sanat olivat tehneet paikalla olijoihin niin voimakkaan vaikutuksen, että Markus ei halunnut kääntää niitä kreikaksi.

4. Evankeliumit kirjoitettiin pian tapahtumien jälkeen.

Evankeliumit kuvaavat noin vuoden 30 jKr. tapahtumia. Evankeliumien kirjoitusajankohdat sijoittuvat vuosien 50–90 väliin. Tapahtumien ja vanhimman evankeliumin välillä on siis ollut vain pari–kolmekymmentä vuotta. Evankeliumien kirjoittajat ja niiden lukijat olivat Jeesuksen aikalaisia. Niin Jeesuksen ystävät kuin hänen vihollisensakin saattoivat joko myöntää tiedot tosiksi tai kiistää ne. Evankelistat eivät voineet kirjoittaa mitä tahansa, koska he kirjoittivat ajankohtana, jolloin silminnäkijät olivat vielä elossa.

5. Kiusalliset tapahtumat todistavat sepittelyä vastaan.

Jos kristityt olisivat sepitelleet kertomuksen Jeesuksen elämästä, on vaikea selittää, miksi evankeliumeissa on monia kristittyjen kannalta kiusallisia kohtia. Alkuseurakunnan kannalta noloa on esimerkiksi se, että opetuslapsijoukon johtaja Pietari kielsi Jeesuksen (Luuk. 22:54–62). Alkuseurakunta tuskin olisi myöskään mennyt keksimään, että Jeesuksen perhe piti häntä mieleltään järkkyneenä (Mark. 3:21).

Esimerkit kertovat siitä, että evankelistat pyrkivät kuvaamaan tapahtuneet tosiasiat, silloinkin kun ne kuulostivat kiusallisilta. Evankeliumien ”sankareita” ei siis silotella eikä kerrontaa kaunistella, niin kuin tyypillisesti legendoissa.

6. Opetuslapset eivät voineet keksiä ylösnousemusta.

Uuden testamentin keskeisin tapahtuma on Jeesuksen ylösnousemus. Sitä on vastustettu muun muassa väittämällä, että opetuslapset varastivat Jeesuksen ruumiin ja keksivät tarinan Jeesuksen ylösnousemuksesta.

Vastaväite ontuu pahasti. Opetuslapsilla ei nimittäin olisi ollut mitään motiivia keksiä kertomusta Jeesuksen ylösnousemuksesta. Hehän eivät hyötyneet tästä tarinasta mitenkään, vaan joutuivat kärsimään vankeutta, ruoskintaa ja lopulta marttyyrikuoleman evankeliumin tähden. Silloin kun valehtelemme, pyrimme saavuttamaan sillä jotain tai välttämään jonkin vahingon. Kuitenkin ylösnousemuksen julistaminen toi opetuslapsille vahinkoa, ei mainetta ja mammonaa.

Opetuslapset julistivat tätä sanomaa sen tähden, että he uskoivat Jeesuksen todella kuolleen ja nousseen kuolleista. Todisteena siitä olivat tyhjä hauta ja Jeesuksen ilmestyminen neljänkymmenen päivän aikana ylösnousemuksen jälkeen. Opetuslasten muuttuminen pelokkaista ja pettyneistä miehistä rohkeiksi ylösnousemuksen julistajiksi todistaa sen puolesta, että Jeesus todella heräsi kuolleista.

Piditkö lukemastasi? Tilaa Uusi Tie äitienpäivälahjaksi tästä.