Mikä kalvinismissa kiehtoo?
Juureva Raamatun opetus vetää ja karismaattisuuden ylilyönnit työntävät nuoria helluntailaisia kalvinismiin.
Kuvakaappaus Nuoret, rauhattomat ja reformoidut -dokumentin trailerista.
Juureva Raamatun opetus vetää ja karismaattisuuden ylilyönnit työntävät nuoria helluntailaisia kalvinismiin.
Suomessa ei perinteisesti ole ollut juurikaan kalvinisteja, tai ainakaan kalvinistiseksi tunnustautuvaa kirkkokuntaa. Esimerkiksi presbyteerisiä kirkkoja ei liene maassamme ollut koskaan. Tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla selkeästi reformoidusta perinteestä ammentavat ainakin United Community Church -kirkko sekä Espoon Kotikirkko. Lisäksi ainakin Tampereella ja Pietarsaaressakin on kalvinistisen pelastuskäsityksen seurakuntia. Jyväskylässä on liikehdintää uuden reformoidun baptistisen seurakunnan perustamiseksi.
Internetin ja englannin kielen taidon yleistymisen kalvinistien harvalukuisuus on kuitenkin seikka, joka saattaa muuttua. Kalvinismia on aina esiintynyt eri kristillisten suuntausten sisällä, kuten anglikaanisuudessa ja baptismissa, ja nyt Suomen helluntailaisten parissa on huomattu olevan kalvinistista liikehdintää. Siinä erityisesti nuoret miehet ovat innostuneet tunnustuksellisesta, viiden kohdan kalvinismista.
Mutta miksi? Selvitimme asiaa ”kaupungin ainoana kalvinistina” netissä tunnetuksi tulleelta IT-alan yrittäjältä ja blogistilta Simon J. Kokilta. Hänen matkansa kalvinistiksi alkoi – hieman yllättäen – lopun ajoista.
– Halusin perehtyä eskatologiaan ja luin Ilmestyskirjan läpi. Hämmästyin, kun sen sivuilta ei löytynytkään antikristusta, sillä saamassani opetuksessa oli muitta mutkitta vedetty yhtäläisyysmerkit ”pedon” ja ”antikristuksen” välille, joista ensimmäinen mainitaan Ilmestyskirjassa, mutta jälkimmäisen Johannes mainitsee vain kirjeissään.
Kokilla alkoi herätä kysymyksiä eskatologiaa koskien, ja moni entinen käsitys alkoi vaikuttaa löysästi perustellulta traditiolta, ei Raamatun selvältä opetukselta.
Driscoll lämmitteli, McArthur käänsi pään
Lopun aikojen tutkiminen laukaisi vähitellen käyntiin matkan, jolla Kok päätti, että yhtään kiveä ei jätetä kääntämättä. Kaikki perimätiedoksi katsomansa raamatuntulkinnat kaikista opinkohdista tulisi koetella ja perustella Raamatulla tai hylätä. Ja koska Kokin tien päätepisteen tiedämme nyt kalvinismiksi, on yhden etapin reissussa oltava käsitys sidotusta tahdosta. Internet ja sen myötä amerikkalainen evankelikaalisuus näyttelivät tässä kysymyksessä yhtä osaa.
– Olin seuraillut netistä pastori Mark Driscollin saarnoja, jotka olivat minulle jo lämmittelyä reformoituun teologiaan. Häneltä on jäänyt vahvasti mieleeni Jumalan toimintaa kuvaava tarina. Hän kertoi pienen ymmärtämättömän tyttärensä juoksevan kiusallaan ja tahallaan autotietä kohti. Driscoll ehätti vasta viime hetkessä riuhtaisemaan uppiniskaisen tytön pois autojen tieltä.
Samoin Driscollin (ja Kokin) mukaan Jumala toimii suvereenisti meidänkin kanssamme: hän riuhtaisee kapinoivan ja pakenevan lapsen syliinsä ennen kuin tämä ehtii tahtoa mitään.
Driscoll oli kymmenisen vuotta sitten Yhdysvalloissa vaikuttavan uuskalvinismin kansikuvapoika (esimerkiksi Time-lehdessä), mutta ajautui sittemmin muun muassa öykkärimäisen johtamistapansa ja epärehellisen kirjamarkkinoinnin vuoksi skandaaleihin, jotka hajottivat hänen Mars Hill-megakirkkonsa.
Mistä tulee ”tulppaani”?
Uskonpuhdistus jakautui aikoinaan kahteen päähaaraan, reformoituun ja luterilaiseen (jos anglikaanikirkko luetaan reformoiduksi). Jean Calvinin (1509-1564) mukaan nimetyn kalvinismin viisi kohtaa lyhennetään englannin kielessä usein kirjaimilla TULIP. Tätä lyhenne tarkoittaa:
T = Total depravity (täydellinen turmelus). Ihminen on niin synnin turmelema, ettei hän tahdo eikä kykene aitoon parannukseen tai pelastavaan uskoon ilman Jumalan uudestisynnyttävää voimaa.
U = Unconditional election (ehdoton valinta). Jumala on ennen maailman luomista valinnut jotkut ihmiset pelastukseen. Tämä valinta ei perustu missään määrin ihmiseen itseensä, ei edes hänen uskoonsa.
L = Limited atonement (rajoitettu sovitus). Kristuksen sovituskuolema rajoittuu vain valittuihin.
I = Irressistible grace (vastustamaton armo). Evankeliumia julistettaessa valitut kääntyvät Pyhän Hengen vastustamattoman kutsun ansiosta. Jos armo olisi vastustettavissa, kukaan ei pelastuisi.
P = Perseverance of the saints (pyhien kestävyys). Uudestisyntyneet kestävät uskossa loppuun saakka eivätkä voi luopua uskosta.
Kokille skandaalit kuitenkin toimivat porttina astetta pidemmälle kalvinismiin. Yksi Driscollin kohuista sattui näet karismaattisuutta kritisoineessa Strange Fire (Vierasta tulta) -nimisessä konferenssissa, jonka järjestivät vuonna 2013 tunnetut kalvinistiset sessationistit, kuten John McArthur, R. C. Sproul ja Phil Johnson. Sessationistit opettavat, että ilmestykselliset armolahjat, kuten tulevaisuuden profetoiminen ja tiedon sanat, kuuluivat apostolien aikaan eivätkä enää kuulu seurakunnalle. Silti myös sessationistien mukaan Jumala voi nykyäänkin tehdä ihmeitä.
– Aluksi vastustin konferenssia Driscollin tavoin, mutta luento luennolta pääni kääntyi. Erityisen silmiä avaavaa oli afrikkalaisen Conrad Mbewen luento ja tämän ensikäden todistus siitä, minkälaista tuhoisaa jälkeä ”karismaattinen kaaos” saa Afrikassa.
McArthurin kirjan Vierasta tulta (Datakirjat 2017) on vastikään suomentanut Suomen tunnetuin evoluutiokriitikko, professori Matti Leisola, ja se on äskettäin arvioitu Ristin Voitto -lehdessä (8/2018). Kok puolestaan päätyi tekstittämään konferenssin suomeksi YouTubeen. Tekstitettyjä videoita on katsottu tuhansia kertoja, mikä Suomen siionissa on aika paljon. Konferenssin puhujat löydettyään alkoi lujittua myös Kokin kalvinismi.
– Jossain vaiheessa sanoin, että olen ”lähes” kalvinisti. Vuonna 2015 olin sitten jo täyden viiden kohdan mies, sanoo Kok ja viittaa kalvinistisia tunnustuksia kuvaavaan viiden kohdan TULIP-listaan, kansanomaisesti ”tulppaaniin”.
Yksi keskeinen asia, mikä Kokilla siirtymän myötä muuttui, oli käsitys Pyhän Hengen työstä. Hänen mukaansa karismaattisessa kristillisyydessä painottuu liiaksi ihmeenomaisten merkkien ja armolahjojen odotus Pyhän Hengen keskeisenä toimintana, ja tämä piirre yhdistää niin epätervettä äärikarismaattisuutta kuin tervehenkistä, maltillista karismaattisuutta. Kokin mukaan jälkimmäinen odottaa jatkuvasti ilmestyksellisiä lahjoja, joiden keskellä toinen puolestaan väittää jo elävänsä, mikä näyttäisi kielivän kaltevasta pinnasta.
– Sen sijaan meidän tulisi iloita paljon enemmän Jumalan sanasta eli Raamatusta, joka meillä jo on. Pyhän Hengen työ ei ole ensi sijassa ihmeenomaisessa toiminnassa, vaan hän uudestisynnyttää ja pyhittää ihmisen, valaisee Raamatun merkityksen ja kirkastaa Kristuksen.
Luterilaisuus ei ehtinyt vaihtoehdoksi asti
Kokin puhe Pyhästä Hengestä Kristuksen kirkastajana kuulostaa tutulta tällaisen papin pojan korvaan. Tässä kohtaa luterilaisen haastattelijan onkin pakko luterilaisuuden läpitunkemassa Suomessa tapahtuvassa haastattelussa kysyä, että eikö kalvinismin rinnalle koskaan noussut luterilaisuus vaihtoehtona?
– Ei oikeastaan. Minun on pakko myöntää, että tähän on vaikuttanut vapaassa kristillisyydessä yleinen antipatia liberaalia luterilaisuuden haaraa kohtaan. Ajattelin jo valmiiksi, että ”tuohon suuntaan en mene”. Olin kuitenkin jo hyvää vauhtia uppoamassa tulppaaniketoon, kun tulin ymmärtämään, että on ylipäänsä olemassa konservatiivinen luterilainen osasto.
Luterilaisuus eroaa kalvinismista esimerkiksi siten, että luterilaiset pitävät sovitusta rajoittamattomana. Kalvinistien mukaan syntien sovitus koskee vain valittuja. Kalvinisteista poiketen luterilaiset uskovat, että Pyhän Hengen omistava uskova voi myös luopua uskosta ja joutua siksi kadotukseen.
Lisäksi luterilaiset opit armonvälineistä eli sanasta ja sakramenteista eroavat kalvinismista ja liittyvät kiinteämmin muihin uskonkohtiin. Kalvinisti voi esimerkiksi kannattaa lapsikastetta tai hylätä sen, mutta kaikki luterilaiset kannattavat sitä.
Herätyskristillisyyden luvatussa maassa eli Yhdysvalloissa luterilaisuus tuntuu samoin olevan lukumääräänsä nähden melko olematon vaihtoehto maan uskontomarkkinoilla, kuten esimerkiksi kalvinistinen kirkkohistorioitsija D. G. Hart on todennut. Sikäläinen liberaali luterilaisuus ei houkuta uusia jäseniä, eikä konservatiivisesta tiedetä paljoakaan.
Tästä todistaa osin myös harvinainen, mutta esimerkiksi podcastistaan hiukan tunnettu tunnustuksellisesta kalvinistista tunnustukselliseksi luterilaiseksi kääntynyt pastori Jordan Cooper. Hänen mukaansa kalvinismi ja luterilaisuus ymmärrettiin hänen käymässään reformoidussa collegessa monesti samaksi asiaksi.
Myöhemmin Kok huomasi, että luterilaisuudella on enemmän meriittejä kuin hän oli antanut itsensä ymmärtää. Lisäksi teologisten kivien kääntelyn hengessä edessä lienee myös syvempi kohtaaminen luterilaisuuden kanssa. Kokin kalvinismi tuskin kuitenkaan lähiaikoina horjuu, sillä esimerkiksi jotkin Cooperin debatit kalvinistien kanssa eivät ole häntä vakuuttaneet luterilaisuudesta.
– Kalvinismi on johdonmukaisempaa kuin luterilaisuus, jossa usein vedotaan mysteeriin.
Kok kuuluu edelleen paikalliseen helluntaiseurakuntaan, jonka kokouksissa ei kuitenkaan pyri aktiivisesti herättämään keskustelua kalvinismista. Sen sijaan hän on päättänyt pitää ajatustensa pohjalta blogia ja vlogia.
Yksi näkyvä uudistustoive syvemmästä raamatunopetuksesta hänellä kuitenkin on.
– Jos ihmiset eivät halua olla kalvinisteja tai haluavat vaikka olla karismaatikkoja, olkoon heillä se vapaus. Mutta eikö seurakunnissa ainakin voitaisi aloittaa saarnaamaan ja opettamaan Raamattua jae jakeelta joka sunnuntai?
Mitä ajattelee Ristin Voiton tuleva päätoimittaja kalvinismin ja helluntailaisuuden suhteesta?
Vastikään helluntailaisen Aikamedian lehtien, kuten Ristin Voiton, tulevaksi päätoimittajaksi valittu Petri Mäkilä on myös huomannut, että kalvinismi on saanut viime vuosina hiukan sijaa helluntailiikkeessä, varsinkin nuorten miesten parissa. Mistään suurista massoista ei hänen käsittääkseen kuitenkaan ole kyse, vaikka jonkinlainen muutos ilmapiirissä kyseessä onkin.
– Helluntailaisuudessa kalvinismi on aiemmin näyttäytynyt enemmänkin yksittäisinä vastustettavina käsityksinä, kuten opista pyhien kestävyydestä. Niitä on pidetty jopa harhaoppeina.
Mäkilän pitkäaikaisen työnantajan, yhteiskristillisen Patmos Lähetyssäätiön kustannusyhtiö Kuva ja Sana on julkaissut viime vuosina muun muassa kalvinistisen teologin Wayne Grudemin kirjoja, ja Patmoksen tutkimusjohtaja Juha Ahvio on näkyvästi puhunut kalvinismin puolesta. Vaikka Mäkilästä ei kalvinistia Patmoksen vuosiensa aikana olekaan tullut, on hänen käsityksensä suuntauksesta kuitenkin muuttunut.
– Esimerkiksi pyhien kestävyys – ajatuksen ajattelin mahdollistavan kristityn elämisen synnissä, mikä on tietenkin irvikuva kyseisestä opista.
Mäkilä huomauttaa myös, että helluntailaisuuden omassa pyhityskäsityksessä on ollut takavuosina korjaamisen varaa, kun pyhityksen rima on ollut joskus koomisenkin korkealla.
– Jos joku on vaikkapa nähty Esson baarissa keskioluella, niin on saman tien ajateltu hänen menettäneen pelastuksensa. Tämä on ollut vahingollista. Pelastusta on vaikeampi menettää kuin luulemmekaan.
Kalvinistit yleensä ovat myös ilmestyksellisten armolahjojen suhteen sessationisteja. He ovat kritisoineet ahkerasti varsinkin maailmalla internetin ja TV-kanavien kautta leviäviä karismaattisia ilmiöitä ja karismaattisuuden pohjalla olevaa teologiaa. Simon Kok väittää Vierasta tulta -kirjaan nojaten, että jopa suurin osa maailman karismaattisuudesta on jotain muuta kuin tervehenkistä karismaattisuutta, vaikka suomalainen helluntailaisuus onkin terveempää. Miten helluntailaisten pää-äänenkannattajan tuleva päätoimittaja vastaa tällaiseen näkemykseen?
– Kysymys on hankala siksi, etten ole ainakaan nähnyt laajoja tutkimuksia aiheesta ja koska TV-kanavilla näkyy vain pieni otos karismaattisuudesta. Toisaalta ainakin Suomen helluntailaisuudessa on meneillään jopa pieni kriisi siitä, olemmeko sillä tavalla helluntailaisia kuin helluntailaisuuden aikaisempina vuosikymmeninä, mitä tulee Pyhän Hengen lahjoihin ja toimintaan. Suomalaisen helluntailaisuuden piirissä ainakin vaikuttaisi olevan pääosin juuri maltillista karismaattisuutta.
Mäkilä myös viittaa esimerkiksi amerikkalaisen helluntailaisen Assemblies of God– kirkkokunnan kannanottoihin, joista kerto osan olevan rajanvetoa joihinkin karismaattisiin ilmiöihin.
Suomalaisessa helluntailaisuudessakin on kuitenkin herätty aiheeseen, ja Aikamedia esimerkiksi julkaisi kaksi vuotta sitten äärikarismaattisuudesta kirjan Koetelkaa kaikki, jonka tiimoilta pidettiin myös seminaari Mäkilän tuolloin johtamassa Helsingin Lähetysseurakunnassa.
Mutta mitä Mäkilä vastaa Kokin väitteeseen siitä, että teologista rajalinjaa äärikarismaattisuuden ja maltillisen karismaattisuuden välillä on vaikea tai mahdotonta vetää? Onko ryhmien käsityksillä Pyhän Hengen työstä eroa?
– Äärikarismaattisuuteen kuuluvat kultahiput ja kvanttimystiikka, mutta klassiseen helluntailaisuuteen ne eivät kuulu. Helluntailaisille keskeistä on elää Apostolien tekojen jatkumossa. Äärikarismaatikot ovat kritisoineet esimerkiksi minua siitä, että tungen Jumalan laatikkoon, koska hänhän voi tehdä mitä vain. Niin Kaikkivaltias voikin, mutta hän ei silti tahdo tehdä mitä vain, vaan Uusi testamentti kuvaa Jumalan valitsemat toimintatavat seurakunnassa.
Aikooko Mäkilä tulevalla päätoimittajan kaudellaan huomioida jotenkin kalvinismin nousun Suomessa?
– Jo nykyinen päätoimittaja Leevi Launonen huomioi ansiokkaasti, mitä tapahtuu muuallakin kuin helluntailaisuudessa. Minullekin on rikkaus perehtyä siihen, mitä helluntailaisuuden ulkopuolella tapahtuu, vaikka samalla tahdonkin vahvistaa Raamattuun sitoutuvaa helluntaiteologiaa. Kalvinistien jano paneutua erehtymättömään ja virheettömään Raamattuun ja sen mukaiseen teologiaan syvällisesti on aina tervetullutta, Mäkilä päättää.
Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!
