Kuuluuko avioliitto evankeliumin oppiin?

Mistä kaikista asioista tulisi olla yhtä mieltä, että kirkon voidaan sanoa olevan yksi? Tämä on hyvä ja vaikea kysymys, jonka kanssa eri kirkot joutuvat painiskelemaan. Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Augsburgin tunnustuksessa (Confessio Augustana, CA ) on usein siteerattu lause: ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” (Artikla VII)

Kun siis evankeliumin opista ja kasteen sekä ehtoollisen toimittamisesta ollaan yhtä mieltä, voidaan muodostaa tai säilyttää kirkollinen ykseys. Muun muassa tätä CA:n kohtaa on käytetty perusteluna, miksi kirkossa voisi olla kaksi eri käsitystä avioliitosta. Kun piispat esittivät keväällä 2024, että kirkossa olisi jatkossa kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä, he vetosivat tähän CA:n kohtaan. 

Inhimilliset traditiot voivat poiketa toisistaan

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Avioliiton rajaaminen pois ”evankeliumin opista” edustaa kohdan minimalistista tulkintaa. Sellaisen mukaan evankeliumin oppi sisältäisi vain ydinopetuksen evankeliumista, muttei sen enempää. Kysymys avioliitosta ei kuuluisi opillisiin asioihin, vaan se olisi vain yhteiskunnallinen järjestys.

Kyseinen CA:n kohta kuitenkin jatkuu seuraavasti: ”Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset.”

Ajatus on siis se, että Jumalan ilmoittamasta evankeliumin opista tulee vallita yksimielisyys. Mutta erilaiset perityt inhimilliset traditiot voivat poiketa toisistaan. Erilaisten jumalanpalvelustapojen ei tarvitse rikkoa kirkon ykseyttä.

Avioliitto on Jumalan säätämä järjestys

Kumpaan kategoriaan siis avioliitto kuuluu? Onko avioliitto Jumalan säätämä asia vai peritty inhimillinen traditio? 

Luterilaiset tunnustuskirjat opettavat selvästi, että avioliitto kuuluu Jumalan säätämiin asioihin. Esimerkiksi samaisen Augsburgin tunnustuksen artiklassa XXIII ”Pappien avioliitto” toistuu useaan otteeseen ajatus siitä, että avioliitto on Jumalan käsky, ei vain inhimillinen traditio. Artiklassa todetaan muun muassa: ”Jumala on säätänyt avioliiton parannuskeinoksi inhimillistä heikkoutta vastaan” ja ”Jumalan käskyä ja Jumalan säätämää järjestystä ei mikään inhimillinen laki tai annettu lupaus voi kumota”.

Luterilaiset tunnustuskirjat opettavat selvästi, että avioliitto kuuluu Jumalan säätämiin asioihin.

Martti Lutherin Vähä katekismuksessa on liite avioliittoon vihkimisestä. Siinä Luther tekee vastaavanlaisen erottelun Jumalan käskyn ja inhimillisten traditioiden välille avioliitossa. Lutherin mukaan kukin kaupunki ja maa voi noudattaa omia käytäntöjään ja totuttuja tapoja. Näihin kuuluvat muun muassa se, viedäänkö morsian kirkkoon kahdesti vai kerran tai kuulutetaanko morsiuspari avioliittoon saarnastuolista pari–kolme viikkoa etukäteen. Mutta vihittävien sukupuoli ei kuulu tällaisiin vaihteleviin tapoihin.

Lutherin mukaan häät ja avioliitto kuuluvat kylläkin yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin, mutta ”vaikka se on maallinen sääty, sillä on puolellaan Jumalan sana. Se ei ole ihmisten keksimä eikä säätämä kuten munkkien ja nunnien sääty”. Lutherin mukaan avioliittoon siunaaminen on tarpeen, jotta ”nuoriso oppisi suhtautumaan avioliittoon vakavasti ja kunnioittamaan sitä Jumalan käskemänä asiana”.

Mies ja nainen luotiin erilaisiksi ”avioliittoa varten”

Myös Ison katekismuksen kuudennessa selityksessä Martti Luther puhuu avioliitosta Jumalan säätämänä elämänosana. Siinä hän myös selittää, että avioliittoon kuuluvat juuri mies ja nainen heidän erilaisuutensa tähden: ”Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi.”

Tämä tekee selväksi sen, että sukupuoli ei ole Lutherille yhdentekevä asia, vaan juuri oleellinen avioliittoon kuuluva seikka.

”Pidetään yhtä opissa, sen joka kohdassa”

Tunnustuskirjoihin kuuluva Yksimielisyyden ohje on luonteeltaan Augsburgin tunnustuksen selitys. Se tuo lisävaloa siihen, kuinka CA:n määritelmä ”evankeliumin opista” tulisi ymmärtää. 

Yksimielisyyden ohjeen kymmenennessä kohdassa käsitellään kirkollisia tapoja, ”joista käytetään nimitystä adiafora, ehdonvallan eli yhdentekevät asiat.” Niissä on kyse sellaisista seremonioista ja kirkollisista tavoista, ”joista Jumalan sanassa ei ole käskyä eikä kieltoa vaan jotka on hyvää tarkoittaen otettu kirkossa käyttöön edistämään hyvää järjestystä, hurskautta ja kristillistä elämäntapaa”.

Yksimielisyyden ohje päätyy käsittelyssään siihen, että kirkot eivät saa tuomita toisiaan seremonioiden eroavuuden perusteella. Sen sijaan ”olennaista on, että pidetään yhtä opissa, sen joka kohdassa, sekä myös pyhien sakramenttien oikeassa käytössä”.

Sanat ”sen joka kohdassa” osoittavat, että yksimielisyyttä evankeliumin opista ei tule ymmärtää minimalistisesti. Näin ollen CA:n ajatus on se, että koko opissa, eli Jumalan ilmoituksessa täytyy olla yksimielisyys. Avioliitto kuuluu näihin Jumalan määräämiin asioihin. Perityt inhimilliset traditiot ja jumalanpalvelusseremoniat taas eivät ole kirkollisen ykseyden kannalta ratkaisevia.