”Kaikkein vaikeinta oli antaa itselleni anteeksi, että sallin abortoida lapseni”

– Kun kasvoin uskossa, ymmärsin, että saan syntini anteeksi. Voisin elämäni loppuun asti turvautua anteeksiantoon Jeesuksessa, kaksi aborttia läpikäynyt Kirsi Morgan-MacKay toteaa.

Ajelen itäisen Hämeenkyrön maaseudulla. Talvinen päivä on sumua ja tihkusadetta. Tie kapenee, ja pian olen komean puutalon suuressa pihapiirissä. Täällä asuu Morgan-MacKayn perhe. Perheenisä Stephen on päätynyt tänne Los Angelesista. Mikä voisi tuoda teat­terialan ammattilaisen suuresta metropolista tänne harvaanasutulle maaseudulle?

Aivan oikein. Rakkaus.

Sen voima saattoi yhteen suomalaisen Kirsin ja Stephenin, ja tuosta rakkaudesta syntyneet kolme poikaa kirmaavat nyt pitkin kaunista omakotitaloa ja sen pihapiiriä. Joukkoon mahtuvat kanat ja kukko sekä koiranpentu Rio ja kissa, joka ei suostu näyttäytymään hulinan keskellä.

Ahdinko olikin uusi alku

Kirsi ja Stephen Morgan-MacKay tapasivat vuonna 2007 Suomessa, jonne mies oli tullut käymään työkuvioiden takia. Pari avioitui vuonna 2008, ja muutti Yhdysvaltoihin. Muutto osui hankalaan aikaan: voimakas taloudellinen taantuma pyyhkäisi Yhdysvaltojenkin yli. Laman seuraukset näkyivät tuoreen avioparin uuden kotikaupungin, New Yorkin kaduilla.

– Kaiken lisäksi minut irtisanottiin lentoemännän toimesta Finnairilta laman seurannaisvaikutusten takia, kuten moni muukin vastavalmistunut. Yhtäkkiä olin työtön ja rahaton, Kirsi kertoo.

Vaikeudet eivät jääneet tähän. Kirsi sairastui, ja todellisuus löi korville. Yhdysvalloissa köyhän ei kannata sairastaa. Pariskunnalla ei ollut sellaista vakuutusta, joka olisi kattanut tarvittavia toimenpiteitä.

– Pelkästään verenkuvan selvittäminen olisi edellyttänyt ison lainan ottamista. Olin umpikujassa, Kirsi toteaa.

Nuorelta naiselta löydettiin lopulta hyvänlaatuinen aivokasvain. Kaikki rahat menivät kalliiseen lääkkeeseen, joka esti kasvaimen laajenemisen. Kirsi Morgan-MacKay toteaa, että nyt hän näkee, miten Jumala käänsi vaikeudet hengellisessä mielessä voitoksi.

– Tajusin, että omat voimani eivät riitä. Inhimillisesti rankka aika vaikutti sen, että aloin janota Jumalan puoleen, hän todistaa.

Kirsi Morgan-MacKay mainitsee, että rippikoululeirillä uskonasiat menivät sydämeen saakka, ja hän kertoo tulleensa uskoon.

– Olen aina uskonut Jumalan olemassaoloon, mutta en saanut lapsuudenkodistani enkä kavereiltani tukea uskolleni. Tukiverkon puuttuessa ajauduin maail­maan. Kun tapasimme Stephenin kanssa, hän kysyi, että uskonko Raamatun olevan oikeasti Jumalan sanaa. Silloin en edes täysin ymmärtänyt kysymystä. Vastauskin avautui vuosien myötä, hän sanoo.

Vuonna 2009 Morgan-MacKayt muuttivat San Diegoon, mistä he löysivät seurakunnan.

– Vuonna 2010 päätin seurata Jeesusta. Saman tien myös avioliittomme alkoi eheytyä, Kirsi kertoo.

Pelko ajoi tuhoisiin valintoihin

Pariskunta toivoi perheenlisäystä, mutta sitä ei kuulunut. Kun vihdoin raskaustesti näytti plussaa, Morgan-MacKayt menivät ilmaiseen Planned Parenthood -perhesuunnittelukeskuksen raskaustestiin. Vastaanotto oli kylmäävä. Työntekijän viesti oli, että testi on positiivinen, mutta raskauden voi tottakai myös keskeyttää.

– Oli järkytys ymmärtää, että he olettivat meidän odottavan ei-toivottua lasta. Vastasin, että olemme jo muutaman vuoden rukoilleet tätä lasta, Kirsi sanoo.

Kirsi Morgan-MacKay oli kokenut, että lapsettomuus on hänen vikansa.

– Uskoin, että minä ansaitsen lapsettomuuden. Se olisi minulle kuuluva rangaistus, hän kertoo vaimeasti kyyneleet silmissään.

Kirsi on käynyt läpi kaksi aborttia. Molemmilla kerroilla hän oli ollut löyhässä seurustelusuhteessa vailla tavoitteellista sitoutumista. Molempien raskauksien alettua Kirsi joutui syvän ja voimakkaan pelon valtaan.

– Kummallakaan kerralla en uskonut selviäväni yksin vauvan kanssa, hän sanoo.

Kirsi taisteli pelon ja häpeän välimaastossa. Ensimmäisellä kerralla Kirsi kysyi hoitajalta, voisiko ensimmäisen aborttipillerin jälkeen abortin vielä perua. Hoitaja vastasi, ettei alkio olisi enää elinkelpoinen. Vasta myöhemmin Kirsille selvisi, ettei näin ole. Ennen ensimmäistä aborttia nuorta naista ei ohjattu keskustelemaan, eikä hän osannut hakea apua.

– Pyysin Jumalalta anteeksi tekoani, ja päätin etten enää koskaan olisi tässä tilanteessa, Kirsi muistelee.

Toisin kävi. Toisen raskauden alussa hän kävi perhesuunnittelussa, missä annettiin ymmärtää, että taloudelliset realiteetit ovat kovat, jos päättää pitää lapsen yksin. Kirsi tiesi, ettei tukea olisi odotettavissa myöskään läheisiltä. Yksinäisyys tuntui pohjattoman syvältä.

– En kuitenkaan halua etsiä syyllisiä, sillä tein itse nämä päätökset. Minä sallin kaiken tapahtua, ja joudun elämään sen kanssa, hän sanoo.

Hoitohuoneessa Kirsi tuskaili, ettei oikeasti ha­luaisi aborttia. Hoitaja tokaisi, että mitä sitä nyt enää kannattaa miettiä.

– Kunpa olisin uskaltanut perua sen! Yritin ajatella, että alkio ei ole vielä ihminen. Mikä valhe se onkaan, nyt ymmärrän sen, Kirsi puuskahtaa.

Aborttien jälkeen Kirsi itkeskeli usein, ja tunsi olevansa sisäisesti hajalla.

– Kipu oli aina läsnä, hän sanoo.

Kirsi uskoo, että useimmat aborttia miettivät tytöt ja naiset käyvät valtavaa henkistä taistelua, jossa pienetkin asiat  vaikuttavat.

Vaikkapa sikiönuken näkeminen voi avata silmät näkemään, että tässähän on kyseessä pieni ihminen, jonka sydän sykkii. Rohkaiseva sana voisi murtaa pelon ja paniikin.

– Itsekin ymmärrän vasta nyt, miten suuri Jumala meillä on. Hän pitää meistä huolta, jos vain annamme sen mahdollisuuden. Jumala kunnioittaa jokaista yksinhuoltajaa, joka antaa lapsellensa elämän, Kirsi uskoo.

Elämän laki todistaa abortin vääräksi

Kirsi Morgan-MacKay tietää, että abortti, jos mikä, rikkoo.

– Julkisuudessa aborttia ajetaan revittelemällä naisten oikeuksista. Se on täysi valhe. Jos viet hengen toiselta, se rikkoo sinutkin. Tätä syyllisyyttä ei voi lakaista maton alle, Kirsi toteaa.

– Jumala on kirjoittanut lakinsa meidän sydämiin. Siksi vauvan elämän päättäminen sattuu, vaikka kuinka yrittäisi selitellä asiaa. Minusta abortin jälkeinen masennus ja syyllisyys todistavat rajoista, jotka Jumala loi, huolimatta siitä, uskommeko Jumalaan vai emme, hän sanoo.

Kirsi toteaa, että erilaisilla termeillä, kuten alkio ja raskausmateriaali, yritetään häivyttää ja vähätellä sitä, että abortissa menehtyy elävä, pieni ihminen. Taustalla on kova ajatusmaailma. Jos ihmisen arvoa ei nähdä Jumalan luomana, ainutkertaisena ja arvokkaana, ei myöskään syntymättömällä lapsella ole mitään erityistä arvoa.

Julkisuudessa aborttia ajetaan revittelemällä naisten oikeuksista. Se on täysi valhe. Jos viet hengen toiselta, se rikkoo sinutkin.

Entä onko abortin teettäneelle olemassa anteeksiantoa? Voiko syyllisyydestä vapautua, ja jos, niin miten se tapahtuu? Kirsi kertoo surutyöstä, johon hän rohkaistui Jumalan läsnäolossa. Hän oppi tuntemaan Jumalan, joka voi antaa syntimme anteeksi. Armon suuruus on yllättänyt Kirsin täydellisesti.

– Opin tuntemaan Jumalaa, kun aloin viettää aikaa Raamatun kanssa. Hiljaa ja lähes salassa itseltänikin Jumala teki työtään minussa. Surin aluksi lapsuudessa koettuja vaillejäämisiä. Lisäksi sisältäni nousi valtava ikävä aborteissa menetettyjä lapsiani kohtaan. Mietin, kuinka vanhoja he olisivat, ja millaisia persoonia he olisivat, Kirsi kertoo.

Hän koki riipaisevana, ettei voinut pitää lapsia sylissään. Oli musertavaa tuntea kaipaus, johon toisaalta ei kokenut olevansa oikeutettu.

– Kun kasvoin uskossa, ymmärsin, että saan syntini anteeksi. Voisin elämäni loppuun asti turvautua anteeksiantoon Jeesuksessa, ja pitää kiinni siitä. Kaikkein vaikeinta oli kuitenkin antaa itselle anteeksi, että sallin abortoida lapseni, hän toteaa.

Jälleennäkemisen toivossa

Kirsi ja Stephen Morgan-MacKay muuttivat Suomeen vuonna 2011.

Kun perheen toinen lapsi oli vielä vauva, Kirsi otti yhteyttä Ituprojektin työntekijään Outi Papuseen. Tämä rohkaisi nuorta äitiä mukaan abortin läpi käyneiden ryhmään. Itu-työ tukee kriisiraskaustilanteessa olevia, raskauttaan vaikeassa tilanteessa jatkavia, ja abortin läpikäyneitä tyttöjä ja naisia.

Kirsi Morgan-MacKay avaa monimutkaista kuviota. Kun lähiomainen kuolee, pidetään hautajaiset. Meillä on läheisestä muistoja, kuten kuvia.

– Abortin jälkeen käyttäydytään, kuin vauvaa ei olisi ollutkaan, eikä hänen elämäänsä kunnioiteta millään tavalla. Omasta syyllisyydestä nouseva torjunta voi hidastaa surutyötä, mutta kun se pääsee käyntiin, voisi olla hyvä tehdä jotain konkreettista. Vaikka istuttaa puu vauvan muistoa kunnioittaen, hän sanoo.

Kirsi uskoo, että Jumala voi kääntää pahankin hyväksi, myös hirveimmät ja kipeimmät asiat. Itse hän haluaa kaikin tavoin olla mukana työssä, jossa aborttia harkitsevia tue­taan ja rohkaistaan antamaan lapselle elämä.

Lupaus ikuisesta elämästä on avautunut uskon kautta syvemmin. Kirsi Morgan-MacKay uskoo, että hän tulee näkemään lapsensa taivaassa.

– Kristittynä minulla on jälleennäkemisen toivo. Minä tulen kerran kohtaamaan lapseni, ja voin vihdoin saada heidät syliini, hän sanoo.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!