Freestylelaskija Juho Kilkki: ”Liikunta on vain yksi osa minua”
Laskettelu on tärkeä osa Juho Kilkin identiteettiä, mutta ei kaikki. Elämän perusta on usko Jumalaan.
Juho Kilkki innostui laskettelusta kymmenvuotiaana. Ensin hän lumilautaili mutta totesi sitten, että suksilla saa hienoimmat temput aikaan. KUVA: KIMMO KORPELA
Kun Juho Kilkki lähtee laskettelemaan, laskettelurinne ei ole välttämätön. Kaidepuu toimii hyvänä reilinä, porras hyppyrinä ja vinssi vauhdittajana. Voltti onnistuu sukset jalassa vaikka trampoliinilla tai sillalta veteen.
Juho innostui laskettelusta noin kymmenvuotiaana saatuaan ensimmäisen kausikorttinsa kotikaupunkinsa Jyväskylän laskettelukeskukseen. Lajivalintaan vaikutti isoveljen esimerkki.
– Vähän aikaa olin ehtinyt fiilistellä lumilautailua ja oman laudan hankkimista, mutta erään videon katsottuani totesin, että kyllä suksilla vaan on hienommat temput. Mentiin sitten ostamaan sukset.
Lento yli traktorin
Pian mukaan tulivat laskemisen lisäksi tempuista kuvatut videot, joiden tekeminen kuuluu luontevana osana lajiin.
– Niitä on tehty alusta asti – sillä porukalla, niillä välineillä ja taidoilla, joita on sattunut olemaan.
Ajan myötä välineet ja taidot kehittyivät. Talven 2010–2011 aikana julkaistiin ensimmäiset videot kaveriporukalla, josta muotoutui edelleen toimiva kokoonpano, Real Skifi. Ryhmä on erikoistunut kaupunkiympäristössä kuvattuihin, sukset jalassa tehtyihin temppuvideoihin ja löytänyt innokkaan seuraajakuntansa.
Yksi Juhon lasku-uran hienoimmista ja samalla absurdeimmista kokemuksista on pari vuotta sitten kuvattu temppu:
– Hyppäsin yli traktorin, joka ajoi vastaani ja jyräsi hyppyrin samalla, kun lensin ilmassa sen yli.
”Aika unelmakuvio”
Laskeminen häilyi pitkään harrastuksen ja työn välimaastossa, mutta konkreettinen käännekohta oli Juhon valmistuminen yliopistosta.
– Totesin silloin, että tarvitaan lisää tunteja päivään, jos haluan lasketella, tehdä oikeita töitä ja olla perheen kanssa. Niinpä päätin kokeilla, voisiko laskettelu olla työ.
Nyt uudenlaista arkea on takana lähes kaksi vuotta.
– Käytännössä olen siis ollut puoliksi koti-isi ja puoliksi laskettelija – aika unelmakuvio.
Haastetta arkeen on tosin tuonut iskuja saanut polvi, jota on jouduttu leikkaamaan.
Usko on kulkenut mukana lapsuudesta aikuisuuteen ja on edelleenkin pohja koko elämälle.
Viimeisin pitkä kuntoutusjakso vaati paljon kärsivällisyyttä. Vauhdikkuutta toi nopeajalkainen taapero, jonka perässä Juhon oli vaikeaa pysyä polvensa kanssa.
– Ylipäätään oli haastavaa olla sohvalla, sillä liikunta on minulle tärkeää ja osa identiteettiäni. Toisaalta olin ja olen onnekas siinä, että se on kuitenkin vain yksi osa minua.
Koko elämä Jumalan huolenpitoa
Urheilun lisäksi yksi osa Juhon identiteettiä on myös usko Jeesukseen. Hän on kasvanut kristityssä kodissa, ja uskonasiat tulivat tutuiksi jo lapsena. Usko on kulkenut mukana lapsuudesta aikuisuuteen ja on edelleenkin pohja koko elämälle, mies kertoo.
– Se on perusta, jonka päällä on hyvä pelata oman elämänsä huojuvaa tornia.
Taaksepäin katsellessaan Juho toteaa, että oikeastaan koko elämä on tuntunut olleen erityistä Jumalan huolenpitoa.
– On tosi paljon sellaista, mistä voi olla kiitollinen, enkä ole sitä kaikkea mielestäni sen kummemmin ansainnut. Olen tosi kiitollinen siitä, miten asiat ovat.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta:
