Lapsikaappauksen uhriksi joutunut Sofia Majuri on työstänyt menetyksiään koko aikuisikänsä. – Olin puolivuotias, kun vanhempani erosivat. Minua piiloteltiin siitä asti, koska isäni oli uhannut kidnapata minut, Sofia kertoo.

Kulttuurishokki tuntuu kaukaiselta asialta Sofia Majurin kauniissa opiskelijakodissa Yasmine-koiran pyöriessä jaloissa. Sofialla on kuitenkin kokemus ilmiöstä äärimmäisissä olosuhteissa. Hän on yksi sadoista vuosikymmenten aikana Suomesta kaapatuista lapsista. Tarina alkoi jo ennen hänen syntymäänsä.

Sofian mukaan hänen äitinsä halusi miehen, joka ei polta, käytä alkoholia ja on uskonnollinen. Niinpä äiti meni naimisiin kemian maisteriksi valmistuneen muslimin kanssa, joka oli tullut Suomeen jatkamaan akateemisia opintojaan. Avioliittoa varjostivat monenkirjavat ongelmat. Riitaisuuksien syynä eivät olleet pelkästään uskontoon ja kulttuuriin liittyvät kysymykset.

– Olin puolivuotias, kun vanhempani erosivat. Minua piiloteltiin siitä asti, koska isäni oli uhannut kidnapata minut, Sofia kertoo.

Helsingistä Karachiin

Sofia Majuri eli turvatonta ja levotonta nuoruutta pääkaupunkiseudulla, kun hän joutui sairaalahoitoon. Sieltä hän ei koskaan palannut kotiin äitinsä luokse vaan lähti sukulaisten järjestämän saattajan kanssa ”maan alle”.

– Vietin neljä kuukautta Suomessa epätietoisena siitä, mihin päädyn, hän kertoo.

Sitten tytölle kerrottiin, että hän pääsisi isänsä luokse. Sofia luuli, että hän lähtisi isän uuden perheen luokse Yhdysvaltoihin. Jossain vaiheessa matkan aikana hän tajusi olevansa matkalla Pakistaniin. Kone laskeutui Karachin lentokentälle, missä isä oli Sofiaa vastassa. He yöpyivät moskeijassa.

– Imaami otti meidät vastaan. Jännitin ja yritin olla kohtelias. Ojensin käteni kätelläkseni häntä. Se olikin raskas virhe, ja sain nuhteet, koska islamin mukaan mies ei saa kätellä naista, hän sanoo.

Kielimuuri ja kulttuurishokki

Sofia Majuri täytti Pakistanissa 15-vuotta. Isän äiti kohteli tyttöä hyvin, mutta yhteisen kielen puuttuminen vaikeutti kommunikointia. Isän äiti kuitenkin ehti kiintyä tyttöön ja kutsui tätä hellittelynimellä ”Maasatke” (suom. Minun kuuni)

– Sanakirjan avulla pystyimme puhumaan vähän englantia sukulaisteni kanssa. Silti olin täysin ummikko vieraassa maassa, ja koin vahvan kulttuurishokin. Perustarpeeni tyydytettiin, mutta vointini oli silti huono. Kärsin voimakkaasta koti-ikävästä ja itkin päivittäin. Setäni varoitti, että silmäni sulavat, Sofia muistelee.

Kaikki isän sukulaiset tiesivät tytön olevan kristitty, ja hänen sallittiin esimerkiksi lukea Raamattuaan avoimesti. Käännytysyrityksiltä hän ei kuitenkaan välttynyt. Kerran yksi sukulaismies ajoi Sofiaa takaa ja huusi: ”Olet muslimi ja pakistanilainen, koska isäsi on pakistanilainen ja muslimi!”

– Hän uhkasi hakata minut, ellen käänny. Pääsin karkaamaan muurin yli ja menin isän serkun luokse pakoon, Sofia kertoo.

Sofia oli kadoksissa kaikkiaan kymmenen kuukautta. Tästä ajasta hän oli puoli vuotta kaapattuna Pakistanissa. Sofian isä palasi Yhdysvaltoihin perheensä luokse kesken Sofian kaappauksen.

– Lopulta onnistuin lähettämään kirjeitä äidilleni, joka otti yhteyttä Suomen ulkoasiainministeriöön, Sofia kertoo.

Kokemusasiantuntijaksi elämäntarinaa työstäen

Pääsy Pakistanista Suomeen ei tuonut Sofia Majurille helppoa elämää. Ennen Suomeen paluuta Pakistanin ja Suomen viranomaiset sekä Sofian sukulaismies neuvottelivat siitä, miten tytön paluu järjestettäisiin ja miten Suomessa toimittaisiin. Suomessa Sofia asui aluksi äitinsä luona. Äidin elämäntilanne oli kuitenkin kuormittava, ja siksi Sofia sijoitettiin SOS-Lapsikylän oppilaskotiin ja sieltä lastenkotiin, jonka yhtey­dessä toimivassa peruskoulussa hän sai suoritettua yhdeksännen luokan loppuun.

Sofia on valmistunut lastenhoitajaksi. Takana on myös lyhyeksi jäänyt avioliitto, josta syntyi nyt jo aikuinen tyttö. Tällä hetkellä Sofia opiskelee Seinäjoella vuoden pituisessa koulutusohjelmassa kokemusasiantuntijaksi. Oman, osin hyvinkin traumaattisen elämäntarinan työstäminen on ollut työlästä mutta välttämätöntä ja myös palkitsevaa.

Isä myönsi virheensä

Traumaattinen kokemus kaapatuksi tulemisesta ei vienyt isän kaipuuta. Sofian isä tilasi aikuiselle tyttärelleen matkan Yhdysvaltoihin jouluna 2014. Isän uuteen perheeseen kuuluivat vaimo, kolme tyttöä ja poika. Matkaa sävyttivät monenlaiset kulttuurierot ja kulttuurien väliset törmäykset.

– Suomessa opetetaan erilaisia kohteliaisuussääntöjä kuin pakistanilaisessa kulttuurissa. Kyse oli pikkuasioista, mutta ne tuntuivat pahalta, hän myöntää.

Sofian vierailu isän uusperheessä huipentui ”suomalaiseen jouluun”. Sofia valmisti suomalaisia ruokia kuten riisipuuroa ja lohta, ja hankki pöytään piparkakkuja. Hän antoi myös kaikille lahjat. Isä sai kuvia Sofiasta ja tämän kuvankauniista, suloisesta tyttärestä. Pöytää koristi pieni pöytäkuusi. Sofian yllätykseksi isä pyysi tytärtään lukemaan Raamattua.

– Isä pyysi, että luetaan jouluevankeliumi, ”kun se kuuluu lukea”. Luin sen suomeksi ja englanniksi, Sofia kertoo.

Sofian ollessa Yhdysvalloissa isä myönsi, ettei hän tiennyt mitä teki järjestäessään tyttärensä kaappauksen Pakistaniin. Hän myönsi, että se ei ollut oikea ratkaisu, vaikka islamin mukaan isällä onkin oikeus päättää lastensa elämästä.

– Aikoinaan isä koki tekevänsä oikein, kun lähetti minut isoäidin hoiviin. Hän yritti myös etsiä minulle sopivaa aviomiestä, jonka aina torjuin. Olinhan vasta 14-vuotias teini, Sofia muistuttaa.

Perheyhteyden puute altistaa yksinäisyydelle

Kohtaaminen isän kanssa oli merkittävä, ja periaatteessa Sofia kokee päässeensä sopuun isänsä kanssa. Lapsuuden ja nuoruuden ratkaisevien vuosien aikana hän ei kuitenkaan koskaan saanut apua isältä niissä kysymyksissä, joissa olisi sitä tarvinnut. Isän läsnäolon, rakkauden ja tasapainoisen perhe-elämän puuttuminen ovat aiheuttaneet vakavia vaillejäämisiä.

Vuosi kohtaamisen jälkeen Sofian isä kuoli yllättäen. Äkkikuolema tapahtui lentokentällä, kun isä oli ollut matkalla Pakistanista Kaliforniaan. Suomen järjestelmässä Sofia oli virallisesti isänsä tytär.

–Isän piti rekisteröidä minut tyttärekseen myös Yhdysvalloissa, mutta prosessi oli kesken, kun hän kuoli. Jäin siksi muun muassa perinnöttä. Kovinta on kuitenkin se, että isän uusperhe ei pidä minua aidosti perheenjäsenenä. Minulla ei ole enää mitään yhteyksiä puolisisaruksiini, Sofia kertoo suru silmissään.

Tunne vakaumuksesi perusta

Kaapatuksi joutuminen ei säikäyttänyt Sofiaa isänsä kulttuuria ja muslimeja vastaan. Hän painottaa, että islamin vaikutuspiirissä kasvaneen kristityn on kuitenkin tiedettävä mihin uskoo. Erityisen syvälle on saatava juurtua Jumalan sanaan, jos haluaa jakaa muillekin sen aarteita.

Sofia onkin opiskellut sekä Raamattua että kristillistä lähetystyötä käymällä 1990-luvulla Suomen Raamattuopiston säätiön peruskurssin ja minilähetyskurssin. Helluntaikirkon Iso Kirja -opiston perusopinnot Sofia opiskeli monimuoto-opiskeluna kahdessa vuodessa. Vuonna 2008 hän kävi Seinäjoen Helluntaiseurakunnan opetuslapseuskoulun ja aloitti teologian opinnot Isossa Kirjassa valmistuen vuonna 2011. Pelkästään ulkonäön ja nimen perusteella (Sofialla oli aiemmin käytössään isänsä sukunimi) Sofian on oletettu olevan sisällä muslimikulttuurissa. Siksi muslimit ovat ottaneet häneen usein kontaktia, ja häntä on Suomessakin yritetty käännyttää islamiin. Sofia toteaa, että se on muslimeille kunniakysymys ja useimmat tarkoittavat sillä hyvää.

– Kun olen kertonut tarinani, he ovat hiljenneet. Useimmat tajuavat, että lapsuuteni rikkoutui kulttuuriristiriitoihin, jotka kärjistyivät lopulta kaapatuksi tulemiseen. Jollain tasolla jokainen voi ymmärtää, ettei sellaista kenenkään lapsen tulisi kokea, Sofia sanoo.

”Ulkonainen puhtaus ei riitä”

Sofia toivoo voivansa tehdä vielä joskus muslimilähetystyötä. Hän uskoo, että parhaiten se toteutuisi musliminaisten keskuudessa ystävyyssuhteiden kautta.

– Minä haluaisin jakaa muslimeille evankeliumin ja joskus niin on käynytkin, rohkea nainen toteaa.

Kristillisessä uskossa merkittävintä Sofialle on suhde Jeesukseen, joka ei odota meiltä uskonnollisuutta vaan sydämen asennetta. Ollessaan kaapattuna Pakistanissa hän rohkaistui todistamaan tästä isälleen.

– Isä näytti minulle kerran rukoushetkiin liittyviä rituaalisia pesuja. Niillä pyritään puhtauteen Jumalan edessä. Kerroin isälle, että ulkonainen puhtaus ei riitä, sillä vain Jeesuksen veri pelastaa ja tekee sisimmänkin puhtaaksi synnistä, Sofia Majuri hymyilee.