Jerusalemin monet kasvot
Näkymä Notre Damen katolta pimenevästä Jerusalemista. Kuva: Sari Savela
Jerusalem on poikkeuksellinen kaupunki, jossa kolmen uskontokunnan edustajat voivat avoimesti harjoittaa uskoaan. Yhdistynyt Jerusalem viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuotta.
On sapatin aatto ja suuntaan kulkuni kohti Yad
Vashemia – vainojen museota. Kaupunkijuna täyttyy kiirehtivistä ihmisistä – lähinnä juutalaisista. Monella miehellä ja pojalla on päässään vähintään kipa. Ortodoksijuutalaismiehet tunnistaa omintakeisista asusteistaan ja ohimokiharoistaan. Useimmilla heistä on parta.
Naiset ovat pukeutuneet käsivarret peittäviin paitoihin. Hameenhelmat ulottuvat lähes nilkkoihin. Monilla naisilla on päässään myssyntapainen. Toisilla on selvästi peruukki päänsä peittona. Hellevaatteita ei ole kellään.
Yhden kokouksen järkyttävät seuraukset
Yad Vashem -museossa olen toista kertaa. Kokemus ei ole enää niin vaikuttava kuin ensimmäisellä kerralla. Nähtävää on enemmän kuin muistin.
Kuusi miljoonaa juutalaista, joista puolet oli Puolasta, tapettiin natsi-Saksan toimesta. Kokous Wannseessa tammikuussa 1942 sinetöi miljoonien kohtalon. Yksi kokous ja yksi päätös, jolla oli hirmuiset seuraukset. Toki tuo yksittäinen tapahtuma oli seurausta pitkään jatkuneesta kehityksestä ja juutalaisten tappaminen oli käytännössä aloitettu jo ennen tammikuuta 1942. Hitlerin valtaannousun jälkeen vuonna 1933 Saksassa alettiin säätää toinen toistaan rasisitisempia lakeja.
Joukko etiopian juutalaisia kuuntelee oppaan selostusta. Mustia miehiä kipa päässään. Vuonna 1975 Etiopian juutalaisille myönnettiin oikeus muuttaa Israeliin. Heitä onkin muuttanuta maahan yli
100 000. Etiopian juutalaisilla on ollut kivikkoinen tie kotiutua Israeliin. Pelkkä yhteinen uskonto ei korvaa koulutuksen ja kielitaidon puutetta eikä poista kaikkia rasistisia asenteita.
Yad Vashem on isohko alue, jossa varsinaisen museon lisäksi on erilaisia muistomerkkejä ja puutarha, johon on istutettu puita niiden ihmisten muistoksi, jotka eivät vaienneet, vaan toimivat pelastaakseen juutalaisia.
Fakta
Jerusalemissa juhlittiin 24.toukokuuta Jerusalemin yhdistymisen 50-vuotisjuhlaa. Israel valloitti Kuuden päivän sodassa Jerusalemin vanhan kaupungin, Länsimuurin ja Temppelivuoren. Kuuden päivän sota oli 5.–10. kesäkuuta 1967. Israelin armeija voitti kolme kertaa suuremman vihollisarmeijan, jonka muodostivat Egyptin, Jordanian ja Syyrian armeijat.
Sapatinaatto juutalaistorilla
Paluumatkalla jään junasta pois Mahane Yehuda -torin kohdalla. Tori kuhisee elämää. Ihmiset hankkivat elintarvikkeita sapattiateriaa varten. Kaksi juutalaispoikaa viihdyttävät ohikulkijoita viulun ja klarinetin yhteissoitolla. Iäkäs ortodoksijuutalaiselta näyttävä mies puolestaan hauskuttaa väkeä ison pehmoleluapinansa kanssa. Joukko uskonnollisia juutalaisia häärii uskonnollista rekvisiittaa kauppaavan myyntipöydän ympärillä.
Palaan majapaikkaamme Notre Damen hotelliin. Katolisten ylläpitämässä hotellissa paavikin yöpyy, jos sattuu Jerusalemissa vierailemaan. Majapaikan kahvilassa nautin pikaisesti lounasta. Viereiseen pöytään asettuu ryhmä nunnia. Jerusalem on avoin kolmelle uskontokunnalle.
Näennäisesti kaikki elävät sopuisaa yhteiseloa Jerusalemissa. Pinnan alla on kuitenkin epäluuloa ja jännitteitä. Erityisesti monet Palestiinan puolella asuvat palestiinalaiset kokevat elävänsä miehittäjävallan alla. Matka Palestiinan puolelta tarkastusasemien kautta töihin Jerusalemiin voi kestää pitkään. Israelin puolella asuvilla palestiinalaisilla on paremmat olot. Heillä on mahdollisuus Israelin kansalaisuuteen, mikä takaa heille jokseenkin samat kansalaisoikeudet kuin juutalaisillekin. Monet Jerusalemissa asuvista vanhojen kristillisten kirkkokuntien edustajista ovat arabikristittyjä, siis palestiinalaisia.
Jaettu Pyhän Haudan kirkko
Kun myöhemmin tiedustelen hotellin vastaanotosta Puutarhahaudan sijaintia, kukaan henkilökunnasta ei ole kuullutkaan moisesta haudasta. Arvelevat minun tarkoittavan Getsemanen puutarhaa. Katoliset eivät kuulemma tunnusta Puutarhahautaa vaihtoehtoiseksi Jeesuksen hautapaikaksi.
Todennäköistä onkin, että todellinen Jeesuksen kuolin- ja hautapaikka sijaitsee vanhan kaupugin muurien sisällä Pyhän Haudan kirkossa. Kirkko on rakennettu paikalle, jossa uskotaan Golgatan ja Jeesuksen haudan sijainneen. Paikalla on ollut kirkko 300-luvulta lähtien.
Kirkko on jaettu kuuden kristillisen suuntauksen kesken. Niitä ovat roomalaiskatolinen, ortodoksinen, Armenian apostolinen kirkko, koptilainen kirkko, Etiopian ortodoksinen kirkko ja itäsyyrialainen kirkko. Kirkkokunnat kiistelevät kirkon hallinnasta, niinpä kirkon avainta hallinnoi nykyään kaksi puolueetonta muslimisukua.
Kirkossa on hämärää ja ahdistavan paljon tunkeilevia ihmisiä. On suorastaan mahdoton nähdä kunnolla mitään. Hartaasta tunnelmasta ja hiljentymisestä voi vain haaveilla. Munkkeja istuu syvennyksissä siellä täällä. Turistit suutelevat pyhiä paikkoja. Vierastan sitä, sillä paikanpalvonta ei kuulu kristilliseen uskoon. Jeesus on kuollut ja ylösnoussut. Hän elää. Mieleen tulee kohta Luukkaan evankeliumista: ”…Mutta miehet sanoivat heille: ’Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?’” (Luuk. 24:5)
Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!
