Hiljaisen hädän tulkki

Äitiys herätti Sari Mäkimattilassa halun puolustaa heikompiosaisia.

Tapaamme kauppakeskuksessa työpäivän jälkeen.

– Sormeni ovat vielä näppäimistöstä lämpimät, Sari Mäkimattila kertoo.
Mäkimattila työskentelee kansainvälisessä lääkeyrityksessä asiantuntijalääkärinä. Päivätyönsä ohella kahden lapsen äiti on mukana politiikassa.

Viime kuntavaaleissa hänet valittiin monen yllätykseksi Helsingin kaupunginvaltuustoon KD:n riveistä ensi yrittämällä. Poliittinen ura on avautunut nopeasti. Ensi askeliaan politiikassa Mäkimattila otti vasta vuoden 2011 eduskuntavaaleissa, missä hän oli ehdolla.

– Minua oli kutsuttu politiikkaan jo monia kertoja aikaisemminkin. Kun tuli sopiva elämäntilanne, lähdin mukaan. Olen vastuunkantajatyyppiä ja rohkea sanomaan mielipiteitäni, Sari Mäkimattila pohtii.

– Haluan ajaa ihmisarvon loukkaamattomuuden asioita, antaa äänen hiljaiselle hädälle.

On monia ihmisiä, kuten vanhukset, vammaiset, liian ujot ja arat tai uupuneet, jotka eivät pysty ilmaisemaan itseään.

Sari Mäkimattila luonnehtii itseään sitkeäksi ihmiseksi, joka on tottunut uimaan vastavirtaan.
Etelä-Pohjanmaalla kristityssä perheessä kasvanut Mäkimattila kertoo saaneensa kotoaan hyvät eväät elämään. Niistä arvokkain on uskon lahja. Usko on ollut luonnollinen ja itsestään selvä osa hänen elämäänsä niin kauan kuin hän muistaa.

Usko on saanut uutta syvyyttä raskaiden elämänkokemusten kautta. Mäkimattila tietää omasta kokemuksestaan, kuinka avuttomaksi ihminen voi itsensä tuntea.

Jaksamisen äärirajoilla

Tammikuussa 2005 syntyi kaunis tyttölapsi Saara. Kukaan ei silloin tiennyt, millaisen mullistuksen lapsi toisi vanhempiensa Sari ja Hannu Mäkimattilan elämään. Odotusaika oli ollut onnellinen, vaikkakin sitä varjosti pelko. Vuosia aikaisemmin Sari oli ollut raskaana, mutta raskaus päättyi surullisesti. Lapsi kuoli kohtuun.

Saara arvioitiin syntymän jälkeen terveeksi. Lääkäriäiti kuitenkin epäili, että jokin oli vialla, sillä lapseen oli vaikea saada kontaktia, eikä hän kehittynyt, vaikka kuukaudet kuluivat. Myöhemmin tyttärellä todettiin Angelmanin oireyhtymä. Lääkärinä Mäkimattila tiesi, mitä se tarkoitti: lapsi jäisi käytännössä lähes vauvan tasolle.

– Romahdin siinä vaiheessa, kun ymmärsin Saaran koko elämänkaaren.

Arki vaikeasti kehitysvammaisen ja jatkuvaa hoitoa tarvitsevan lapsen kanssa oli hyvin raskasta. Molemmat vanhemmat kärsivät alituisesta univajeesta ja olivat voimiensa äärirajoilla. Jälkikäteen Mäkimattila arvelee, että ilman Jumalaa ja auttavia läheisiä he eivät olisi selvinneet.

Perheeseen syntyi pikkuveli Markus, kun Saara oli vajaa kaksivuotias. Ilo terveestä lapsesta oli suuri, mutta vanhempien jaksamiselle vauva toi lisähaasteita. Viimein lähes viisi vuotta jatkuneen Sarin omaishoitajuuden ja kotiäitiyden jälkeen Mäkimattilat olivat siinä tilanteessa, että oli pakko tehdä ratkaisuja oman jaksamisen varmistamiseksi.

Täysivaltainen ihminen

Päätös Saaran sijoittamisesta kodin ulkopuolelle laitoshoitoon oli vaikea, mutta perheen kannalta ainoa oikea ratkaisu.

Tällä hetkellä Saara elää onnellista elämää laitoshoidossa ja viettää viikonloppuna aikaa kotonaan. Saara on oppinut kävelemään, mikä ei ole lainkaan itsestään selvää ja jopa syömään itse. Olemukseltaan hän on iloinen ja aurinkoinen, mikä on tyypillistä Angelmanin syndroomaa sairastaville.

– Saara muistuttaa minua lapsenomaisesta luottavaisuudesta. Saarasta huokuu: ”Olen täysivaltainen ihminen. Jumala rakastaa minua ja Jeesus kuoli puolestani.”

Politiikasta puuttuu nöyryys

Saaran syntymä on muokannut Mäkimattilan arvomaailmaa ja ajattelua monella tapaa. Ehdottomuus on tasoittunut ja ihmisen rajallisuuden ymmärtäminen kasvanut. Armollisuutta on tullut lisää.

– Heikompiosaisten asiat eivät ole kovin pidettyjä, sillä niihin kuluu yhteiskunnan varoja, eivätkä ne tuota mitään. Toisaalta niillä on kyllä työllistävä vaikutus. Mielestäni järjestäytyneen yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta vähäosaisista. Se on ihan perusasia, Mäkimattila sanoo.

Hän on ollut kaupunginvaltuustossa välillä turhautunut, kun epäoleelliset asiat vievät kaiken huomion. Myös raha tuntuu ratkaisevan useimmissa tilanteissa.

Hän toivoisi, että poliitikoilta löytyisi enemmän nöyryyttä kuunnella asiantuntijoita ja muiden mielipiteitä. Myös elämänkokemukselle ja sitä kautta syntyneelle viisaudelle olisi hänen mukaansa tarvetta politiikassa.

Laiva kääntyy hitaasti

Sari Mäkimattila on kuitenkin optimistinen ja uskoo voivansa vaikuttaa asioihin, vaikka tietää, että muutokset vievät aikaa.

– Valtuustossa olen vähitellen löytänyt samanhenkisiä ihmisiä eri puolueista. Olen myös huomannut, että asioita pitää toistaa useamman kerran, ennen kuin ne menevät perille, hän sanoo.

Valtuustotyöskentelyn lisäksi on muitakin väyliä vaikuttaa. Vuorovaikutus tavallisten ihmisten kanssa säännöllisesti järjestettävissä valtuutettutapaamisissa ja kaduilla ja toreilla on tärkeä ja arvokas osa poliitikon työtä. Lisäksi Mäkimattila on kokenut työskentelyn tarkastuslautakunnassa hyvin merkitykselliseksi. Hän on mukana jaoksessa, jossa käsitellään sosiaali- ja terveysalan kysymyksiä.

– Rukoilen Jumalalta johdatusta, että tekisin oikeita asioita oikeilla motiivilla ja että kykenisin laittamaan itseni sivuun.

Haastattelun päätteeksi Sari kiiruhtaa kotiin, mutta sinne ei ole menemistä, ellei oli tuliaisena ekaluokkalaiselleen lupaamaansa LEGO-settiä. Matka kotiin käy lelukaupan kautta.