Hetki, joka muutti kaiken
Vuoden 1986 Miss Suomi Tuula Portin on joutunut kohtaamaan elämänsä aikana monia kipeitä asioita, muun muassa veljensä itsemurhan. – Jokainen ihminen joutuu kokemaan joskus pettymyksiä ja menetyksiä. Jumalan rakkaus voi hoitaa haavoja, joita elämä voi lyödä niin monin tavoin. KUVA: JENNIINA NUMMELA
Tyttö oli lähdössä kouluun ennen kahdeksaa. Hän oli avaamassa kotiovea, kun valtavan paineaallon repäisemänä ovi lennähti auki. Perhe asui noin kolmen kilometrin päässä patruunatehtaalta, jossa oli tapahtunut räjähdys. Räjähdyksen äänet kantautuivat kymmenien kilometrien päähän. Koulupäivän aikana räjähdyksestä tihkui tietoa pitkin päivää, ja lopulta yksittäisiä oppilaita pyydettiin pois luokasta.
– Jotkut koulukaverini jäivät orvoiksi. Kaiken kaikkiaan yli 60 lasta menetti toisen vanhempansa, Tuula Portin muistelee.
Kollektiivinen trauma ja suru
Tuula Portin syntyi Vaasassa viisilapsisen perheen neljänneksi lapseksi. Rakennusmestari-isän työn perässä muutettiin Lapualle, kun Tuula oli vuoden ikäinen. Varhaislapsuudestaan hän muistaa ihanan vanhan puutalon ja ison, rehevän pihan. Lauantaisin saunottiin pihasaunassa.
Tuula oli kymmenvuotias, kun perhe muutti vanhempien rakentamaan omakotitaloon. Samana vuonna turvalliseen lapsuuteen toi särön Lapuan patruunatehtaan räjähdys, josta tuli keväällä 2021 kuluneeksi 45 vuotta.
– Se oli todella traaginen onnettomuus. Tajusin tuolloin, että elämässä voi tapahtua yllättäen jotakin järkyttävää.
Ahdistavista tapahtumista syntyi kollektiivinen trauma ja suru. Kun Tuula myöhemmin opiskeli sairaalasielunhoitajaksi, hän perehtyi traumojen syntyyn ja mekanismeihin. Hän ymmärsi lapsuuden tapahtumat uudessa valossa. Patruunatehtaan onnettomuus kosketti laajaa perheiden ja sukujen verkostoa, mitä ei 1970-luvulla osattu huomioida.
– Tämä näkyi siten, että esimerkiksi koulussa meidän lasten kanssa ei osattu keskustella tapahtuneesta. Jonkun olisi pitänyt osata ja uskaltaa kysyä, että mitä tunteita tapahtunut meissä herätti.
Veljen itsemurhan jälkeen Tuulan valtasi valtava hengellinen jano. Hän etsi käsiinsä kristillisiä kirjoja ja luki niitä muutaman kuukauden ajan.
Myöskään kodeissa ei käsitelty onnettomuutta. Vanhemmilla itselläänkään ei ollut välineitä käsitellä asiaa. Jokainen jäi yksin ahdistuksensa kanssa. Patruunatehtaan räjähdys jätti vahvan jäljen mieleen ja kehoon.
Tuula myöntää, että tapahtunut on saattanut olla sysäämässä häntä kohti elämäntehtäväänsä sairaalasielunhoitajana. Hänellä on aina ollut voimakas tarve ymmärtää sitä, mitä ihmisen mielessä tapahtuu.
– Trauma ja suru jättävät aina jälkensä ihmiseen. Toivottavaa olisi, että jokainen saisi apua ja tukea niin, ettei tuo jälki veisi elämänhalua ja jähmettäisi ihmisen sisintä.
Tie sielunhoitajaksi
Tuula Portinilla on takanaan 17 vuoden uraa sairaalateologina. Työ sielunhoitajana vie viikoittain kohtaamaan sairautta, surua ja kuolemaa. Sielunhoitajan työ on asettumista sairastavan ja kuolevan rinnalle pyrkimättä selittelemään pois ahdistusta, joka ei suinkaan jokaisen kohdalla pääty paranemiseen vaan elämän päättymiseen.
Tuula kokee Jumalan johdattaneen askel askeleelta tähän tehtävään. Työn sairaalassa hän aloitti vuonna 2002. Vakituiseen virkaan hänet valittiin seitsemän vuotta myöhemmin.
– Koen, että Jumala räätälöi minulle oman paikan. Omat lahjani, koulutukseni ja toiveeni istutettiin Jumalan suunnitelmaan.
Työssään Tuula on havainnut, että keskustelu ammattiauttajan kanssa voi olla valtavan huojentava kokemus. Hän arvelee, että hänen persoonassaan on jokin surumielisyyden ”virta”, jonka myötä hänelle on luontevaa asettua surevien ja sairastavien rinnalle.
– On hienoa, jos työhuoneeseeni ahdistuneena tullut lähtee sieltä kevyemmällä mielellä. Minulla on myös tapana kysyä, että haluaako asiakkaani minun rukoilevan keskustelumme päätteeksi. Useimmiten vastaus on myönteinen.
”Tuossa hetkessä sain rauhan sisimpääni”
Tuula Portinille usko Jeesukseen on luonteva asia. Suhde Jumalaan syntyi kuitenkin monien kipuilujen kautta.
Yksi tällainen oli veljen armeija-aikana tapahtunut itsemurha vuonna 1989. Tuulan valtasi sen jälkeen valtava hengellinen jano. Hän etsi käsiinsä kristillisiä kirjoja ja luki niitä muutaman kuukauden ajan.
– Olin yksin kotona Espoossa, kun luin yhden kirjan lopusta rukouksen. Pyysin Jumalalta syntejäni anteeksi, ja että Jeesus tulisi minun elämääni. Rukouksen jälkeen sydämeni täyttyi ilolla. Tuossa hetkessä sain tulla Jumalan yhteyteen ja sain rauhan sisimpääni.
Tammikuussa 1991 hän alkoi harkita teologian opintoja. Pääsy teologiseen tiedekuntaan saman vuoden syksyllä tarkoitti kokopäiväiseksi opiskelijaksi siirtymistä ja mallimaailman taakse jättämistä. Opintojen alkuvaiheessa tiedekunnan naistenhuoneessa yksi opiskelija huudahti, että ”hui kun mä pelästyin, että siinä on joku missi!” Hämmentävä muisto naurattaa nyt, mutta silloin se nolotti. Enimmäkseen Tuula sai olla rauhassa, ja hän koki tyytyväisyyttä, kun häntä ei tunnistettu.
– Sain olla yksi opiskelija muiden joukossa.
Minua puhutteli erityisellä tavalla Raamatun lupaus siitä, että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat. Siis kaikki, ne vaikeimmatkin asiat.
Avioliitto korvasi avosuhteen
Uskoontulo vaikutti myös muihin elämänvalintoihin.
– Avosuhde oli ensimmäinen asia, jonka koin synniksi tultuani uskoon. Aiemmin se ei ollut tuntunut väärältä, Tuula Portin avautuu.
KUVA: JENNIINA NUMMELA
Hän alkoi pikkuhiljaa ymmärtää avio- ja avoliiton ratkaisevan eron. Mutta sen, minkä Jumala tekee lempeästi, ihmiset tekevät joskus töksäytellen.
Tuula sai tuntemattomalta uskovalta neuvon, jonka mukaan hänen olisi pitänyt hylätä seurustelukumppaninsa.
– Minulle tultiin suoraan sanomaan, että minun täytyy jättää Ismo, kun hän ei ole uskossa. Minua pöyristytti tuo neuvo. Koin päinvastoin, että minun tulee rukoilla Ismon puolesta. Pyysin myös esirukousta hänen puolestaan.
Ismo Portin tuli uskoon pääsiäisenä vuonna 1992. Pariskunta teki saman tien päätöksen avioitumisesta. Avioliitto solmittiin saman vuoden heinäkuussa.
Portinit olivat useita vuosia mukana avioliittoleireillä vetäjinä ja antamassa vertaistukea toisille aviopareille.
Erityislaatuista rakkautta
Portinit saivat kolme lasta. Perheen toisen lapsen vakava sairaus konkretisoi Tuulalle sen, että vain Jumalan varassa hän jaksaa eteenpäin.
– Kun Aliina oli puolivuotias, minua puhutteli erityisellä tavalla Raamatun lupaus siitä, että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat (Room. 8:28). Siis kaikki, ne vaikeimmatkin asiat.
Erityislapsen kautta Portineille avautui kehitysvammaisten maailma.
– Koimme vanhempina tyttäremme kautta erityistä rakkautta, joka on Jumalan antamaa lahjaa.
Tyttären elämänlanka oli katketa jo alkumetreillä. Se oli väkevä muistutus elämän hauraudesta. Nyt Aliina asuu omillaan tuetussa asumisyksikössä ja on pikkuhiljaa alkanut kotiutua. Perheen kolmesta lapsesta enää 17-vuotias kuopus asuu kotona. Esikoinen on naimisissa ja kolmen lapsen äiti.
– Mummius on minulle rakas ja tärkeä tehtävä, joka tuo paljon iloa elämään.
Yksi universumin kauneimmista
TUULA PORTIN ponnahti julkisuuteen vuonna 1986 voitettuaan Miss Suomi -kilpailun. Suomalaiset tuntevatkin hänet ehkä paremmin tyttönimellään Polvi. Tuula oli viimeisiä missejä, jotka poimittiin missikisoihin ”pystymetsästä”. Nykymissit ovat ammattilaisia, ja missikisoja kiertää kokeneiden konkareiden joukko.
Tuulan lapsuuden kasvuympäristössä missikisoilla ei ”krossailtu”, pikemminkin ne saatettiin nähdä turhuutena. Nuori nainen olikin tavattoman hämmentynyt, kun alkoi saada huomiota kauneutensa perusteella.
– Vasta kun minut oli valittu Miss Suomeksi, ystäväni äiti sanoi isälleni, että hän oli ”aina” ajatellut, että Tuulan pitäisi osallistua missikisoihin.
HÄNESTÄ TULI YKSI kaikkien aikojen menestyneimmistä suomalaisista kauneuskuningattarista. Miss Skandinavia -kisoissa hän sijoittui toiseksi ja Miss Universum -kilpailuissa viidenneksi.
Nuori nainen joutui totuttelemaan siihen, että eli kuin suurennuslasin alla. Vartalon mittasuhteita tarkasteltiin ja kasvojen symmetrisyyttä puntaroitiin kuin myös ryhtiä ja kävelytyyliä. Nyt Tuula kuvailee menneisyyttään ulkonäkökeskeisessä missi- ja mallimaailmassa vaiherikkaana osana hänen elämänhistoriaansa.
ONGELMALLISENA voidaan Tuulan mukaan pitää kahta ääripäätä: yhtäältä sitä, ettei estetiikkaa arvosteta lainkaan tai toisaalta sitä, että kaikki pyörii ulkoisten ja pinnallisten asioiden varassa. Työnteko mallimaailmassa opetti Tuulan arvostamaan kauneutta ja kepeyttä. Tämä ei tarkoita pelkästään virheettömän ihon tai viimeisen muodinmukaisen vaatemalliston omistamista, vaan jotain enemmän. Hän kertookin olevansa esteetikko, joka nauttii muun muassa kauniista sisustuksesta, kukka-asetelmista ja vaatteista.
– Minulla on aina ollut voimakas kauneuden kaipuu. Ammennan voimaa erityisesti luonnon satumaisesta kauneudesta. Kuten niin moni muukin, korona-aikana olen hakenut lohtua ja virkistystä luonnossa liikkumisesta.
Tuula tietää, että moni kätkee sisäisen epävarmuutensa hiomalla jatkuvasti ulkonäköään. Silloinkin, kun tietää olevansa Luojalleen korvaamattoman arvokas, tarvitsee toisten ihmisten rohkaisevaa ja hyväksyvää palautetta, kiitosta ja kehua.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta:
