Evankeliumi omalla kielellä toi Kittonnalle elämän
Etiopialainen Kittonna meni naimisiin reilut kuusitoista vuotta sitten. Koska tuleva mies oli kristitty, Kittonnakin liittyi kirkkoon. Pariskunnan ensimmäinen lapsi syntyi seuraavana vuonna. Nyt heillä on viisi lasta, nuorin heistä on vielä alle kouluikäinen.
Jossain vaiheessa mies, joka oli käynyt jonkin verran valtion koulua ja osasi amharaa, osti amharankielisen Raamatun, jota luki myös perheelleen. Koulua käymätön, diraitaa äidinkielenään puhuva Kittonna ei juurikaan ymmärtänyt hänelle luettua Sanaa, ellei joku sitä hänelle kääntänyt.
”Seurakunnassa hän kuitenkin kasvoi uskoon ja huokaisi joskus mielessään Jumalalle kysymyksen: ’Olisiko Raamattu mahdollista saada myös diraitan kielellä?’ Kuultuaan myöhemmin, että käännöstyö on meneillään, hän ilostui siitä kovin”, diraitankielisen raamatunkäännöksen parissa työskentelevä Mirjami Uusitalo kirjoittaa rukouskirjeessään.
Kittonna oppii lukemaan
Nelisen vuotta sitten Kittonnan seurakunnassa järjestettiin diraitan kielen lukutaitokurssi, johon seurakuntalaisia kehotettiin osallistumaan. Useimmat suhtautuivat asiaan nuivasti, ja vain harvat osallistuivat siihen.
”Monien mielestä olisi ollut paljon hyödyllisempää oppia lukemaan amharaa, valtion virallista kieltä. Kittonna ja muutama muu nainen kävivät kuitenkin uskollisesti kurssin loppuun ja oppivat lukemaan”, Uusitalo kertoo.
Kun diraitankielinen Luukkaan evankeliumi tuli painosta kolmisen vuotta sitten, Kittonna osti sen itselleen. Hän alkoi myös opettaa muita lukemaan.
Halvaantunut paranee
Vuoden 2011 kesällä oli laskettu aika pariskunnan kuudennen lapsen syntymälle. Synnytys oli vaikea. Lapsi kuoli, ja Kittonna halvaantui vyötäröstä alaspäin. Reilun viikon kuluttua halvaantumisesta hänet kannettiin kotiin, kuolemaan, kuten monet ajattelivat. Elämä halvaantuneena savimajassa oli vaikeaa. Neljän henkilön oli kannettava hänet ulkokäymälään. Muun ajan hän makasi sängyssä toisten käänneltävänä.
Eräänä päivänä, noin pari kuukautta halvaantumisesta, Kittonna luki Luukkaan evankeliumin kolmattatoista lukua. Siinä kerrotaan 18 vuotta sairastaneesta naisesta, jonka Jeesus paransi.
”Tekstiä lukiessaan Kittonnan sisin täyttyi uskolla, että hän paranisi. Ja hän parani! Kahden kuukauden sisällä hän jo käveli ilman tukea ja sauvaa”, Mirjami Uusitalo todistaa.
Nyt Kittonna kiertää kertomassa siitä, mitä Jumala on hänelle tehnyt ja kehottaa ihmisiä lukemaan Jumalan sanaa: ”Tässä kirjassa on elämä”, hän sanoo näyttäen kulunutta Luukkaan evankeliumia.
Raamattua elävinä kuvina
Raamatunkännöstyöhön kuuluu paljon muutakin kuin Raamatun kirjojen kääntämistä uudelle kielelle. Usein siihen liittyy myös lukutaitotyötä, kulttuurin tutkimusta ja joskus on luotava uutta kirjakieltä.
Raamatunkäännöstyötä laajassa mielessä on myös Raamattu-aiheisten elokuvien näyttäminen. Abiyot Agede -niminen laulaja ja evankelista käy ahkerasti Gidolen alueen paikkakunnilla näyttämässä diraitan kielelle käännettyä Jeesus-filmiä. Tämä Peter Sykesin ohjaama Jeesus-filmi (1979) perustuu Luukkaan evankeliumiin. Se on käännetty yli 1000 kielelle, ja sen on nähnyt yli miljardi ihmistä. Gidolen alueen kyliin kokoontuu satoja ihmisiä katsomaan elokuvaa ja joskus jopa kymmenet kyläläiset pyytävät elokuvan nähtyään Jeesusta elämäänsä.
Kuhmon seurakunnan varoin Abiyot sai viime syksynä hankittua moottoripyörän, jotta evankeliumia saataisiin levitettyä tehokkaammin. Abiyot harjoittelee vielä moottoripyörällä ajoa väliaikaisella ajokortilla. Abiyot odottaa kutsua loppukokeeseen.
Uusi testamentti diraitan kielelle
- Etiopiassa puhutaan yli 80 kieltä.
- Diraitan kieltä puhuu noin 100 000 ihmistä.
- Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä Mirjami Uusitalo työskentelee pääosin diraitankielisen Uuden testamentin käännöstyön neuvonantajana Etelä-Etiopiassa.
- Kaikki Uuden testamentin kirjat on kertaalleen käännetty diraitan kielelle, osa on tarkastusta vailla. Painosta ovat tulleet Markuksen ja Luukkaan evankeliumit, Johanneksen kirjeet, Jaakobin ja Juudaksen kirjeet, Timoteuskirjeet sekä kirjeet Tiitukselle ja Filemonille. Vanhan testamentin kirjoista painosta ovat saapuneet Joonan ja Ruutin kirjat.