Mikä saisi sinut uskomaan toisin? – Ateisti Ivan Puopolo ja kristitty Jasu Markkanen haastavat toisensa keskusteluun Jumalasta

Ateisti haastaa uskovaisen

Ivan Puopolon ensimmäinen kysymys:

Määritelmän mukaan jumala on yliluonnollinen ilmiö, koska se pystyy ei-materiaalisena entiteettinä* vaikuttamaan materiaalisen maailman tapahtumiin (vertaa esineiden liikuttaminen ajatusten voimalla). Uskot jumalaan, mutta oletan, että et usko yleisesti ottaen yliluonnollisiin ilmiöihin. Miksi teet jumalan kohdalla poikkeuksen?

Jasu Markkanen:

Asioiden jako luonnollisiin ja yliluonnollisiin (sekä jälkimmäisten täysi hylkääminen) on peräisin valistusajan mekanistisesta maailmankuvasta ja David Humen kaltaisilta filosofeilta. He uskoivat muuttumattomiin luonnonlakeihin, joita ei voinut rikkoa edes niiden laatija, koska häntä ei ollut olemassa. Empiristinen* maailmankuva on sisäisesti ristiriitainen ja myös tieteelle tuhoisa, mutta sen raato hengittää yhä sitkeästi.

Liikutan parhaillaan sormiani ajatuksen voimalla; ei siinä ole mitään mahdotonta. Ei ole empiristinkään mielestä; hän vain katsoo, että ilmiön perimmäinen selitys on aine ja ajatukset ovat vain sen aiheuttama illuusio. Mutta jos Jumala nostaa laatikon ajatuksen voimalla, sekö on absurdi ihme?

Väitteet yliluonnollisista ilmiöistä on käsiteltävä tapauskohtaisesti. Craig S. Keenerin kaksiosainen teos Miracles tutkii perusteellisesti suuren määrän tapahtumia, jotka selittyvät parhaiten yliluonnollisin syin. Gary Habermasin ja J. P. Morelandin Beyond Death mainitsee useita tilanteita, joissa kuolleeksi julistettu tai koomassa oleva henkilö – jopa sokea! – on kuvaillut yksityiskohtaisesti tapahtumia ja asioita, jotka olivat hänen aistiensa tavoittamattomissa. Todellisuus on siis enemmän kuin determinististä* hiukkasten törmäilyä.

Ivan Puopolo:

Löydän vastauksestasi väitteen, että empiirinen maailmankuva on sisäisesti ristiriitainen ja tieteelle tuhoisa, mutta en löydä väitteen tueksi perusteita. Minun nähdäkseni empiirisen maailmankuvan seuraukset, kuten sähkö, antibiootit, lentokoneet tai tekoäly – kaikki mitä tieteellinen päättely on maailmaan tuottanut – ovat esimerkkejä kaikesta muusta kuin logiikan sisäisestä tuhoisuudesta.

Yksi huomio muuten on, että tieteellisellä maailmankuvalla ei ole mitään sisäänrakennettua halua vastustaa yhtäkään tarjolla olevaa selitystä, ei edes Jumalaa. Jos Jumala parantaisi teorioita ja johtaisi käytännön kannalta sen kaltaisiin sovelluksiin kuin vaikkapa ydinvoima tai syöpähoidot, niin ihan varmasti Jumala olisi mukana. Nyt vain yksinkertaisesti on niin, että Jumala ei paranna teorioita eikä siten myöskään johda mihinkään käytännön sovelluksiin.

Ivan Puopolon toinen kysymys:

Maailmankaikkeutta selittäviä uskontoja ja jumalia on useita. Kaikki eivät yhtä aikaa voi olla totta. Miksi olet valinnut uskoa juuri tähän jumalaan ja selitykseen maailman synnystä?

Jasu Markkanen:

Uskon tulisi kohdistua siihen, mikä (ja jumalaan, joka) sopii parhaiten yhteen havaittavan todellisuuden kanssa. Useimmat maailman tuhansista jumalista, kuten viikinkien ja muinaisen Kreikan jumalat, ovat kuin supervoimilla varustettuja ihmisiä. Tällaiset olennot ovat maailman sisäisiä ja siitä riippuvaisia eivätkä kelpaa todellisuuden perimmäiseksi selitykseksi. Klassisen teismin* ja kristinuskon edustama Jumala on metafyysisesti* välttämätön olento ja siten aivan eri sarjassa.

Jumala on paras selitys esimerkiksi sille, miksi mitään on olemassa, miksi kosmos sai alkunsa, miksi se on niin tarkkaan hienosäädetty mahdollistamaan elämä, miksi eloton aine nyt elää, miksi objektiivista oikeaa ja väärää on olemassa, miksi maailmassa on todellista pahuutta ja kärsimystä, miksi ajatteluun voi yleisesti luottaa ja miksi Jeesus Nasaretilainen ei pysynyt haudassaan.

Kaikki vaikeaan laskutehtävään esitetyt vastaukset eivät voi olla oikeita, mutta osa niistä on lähempänä totuutta kuin toiset. Kristitty voi myöntää, että monet uskonnot ovat oivaltaneet edes jotain Jumalasta oikein. Ateistin näkökulmasta suurin osa maailman ihmisistä on lähtökohtaisesti täysin väärässä esittäessään laskuun minkäänlaisen vastauksen.

Ivan Puopolo:

Suurin osa maailman ihmisistä voi aivan hyvin olla väärässä. Tieteellisen metodin kautta saavutettu tieto ei ole paremmuusäänestyksen, vaan todisteiden lopputulos.

Jos Kopernikus ja Galilei olisivat kyseenalaistamatta kuunnelleet silloisia jumalaan nojaavia enemmistön selityksiä, emme koskaan olisi saaneet tietää, että maa kiertää aurinkoa. Vastaavia esimerkkejä on tieteen historia täynnä. Tieteellisen päättelyn ankaruutta kannattaa noudattaa silloinkin, kun vastaus ei tunnu mukavalta.

Lopulta tieteellinen päättely on pala kerrallaan syönyt aiempia Jumalaan nojaavia selityksiä luonnosta ja ihmisestä, eikä modernissa maailmassa Jumalalla epistemologisessa* mielessä olekaan juuri sijaa. Silloin jäljelle jäävät enää kysymykset oikeasta ja väärästä. Siksi on suuri houkutus ajatella moraalia objektiivisena tosiasiana Auringon ja Maan tapaan.

Ivan Puopolon kolmas kysymys:

Onko kuviteltavissa mitään sellaista evidenssiä*, jonka kohdatessasi sanot: Olin väärässä, tähän saakka uskomani maailmanselitys ei ole totta? Jos ei ole, mistä se mielestäsi kertoo, että mikään ei voi kumota teoriaasi?

Jasu Markkanen:

Usein uskonnot asettavat itsensä falsifioinnin* yläpuolelle puhumalla vain asioista, joita ei voi edes periaatteessa varmentaa eikä siis myöskään kumota. Kristinusko tekee tästä poikkeuksen: alusta saakka se on ollut vahvasti historiaan ankkuroitunut vakaumus. Evankelista Luukas täsmentää tarkkaan, milloin kaikki hänen kuvaamansa tapahtui (Luuk. 3:1–2). Apostoli Paavali taas toteaa, että jollei Jeesusta todella ole herätetty ruumiillisesti kuolleista, on uskomme ”turhaa”, ”pohjaa vailla” ja olemme ”säälittävimpiä kaikista ihmisistä” (1.Kor. 15:13–19). Samassa yhteydessä hän luettelee ylösnousemuksen todistajat ja yllyttää haastattelemaan heitä.

Jos käsite Jumala olisi sisäisesti ristiriitainen, hän ei voisi olla olemassa.

Jos Jeesuksen luut löydettäisiin ja tunnistettaisiin vailla varteenotettavaa epäilyä, luopuisin uskostani. Jos käsite Jumala olisi sisäisesti ristiriitainen, hän ei voisi olla olemassa. Jos maailman pahuus ja kärsimys kumoaisivat pätevästi Jumalan olemassaolon, jos universumi vastoin havaintojamme olisi ikuinen tai metafyysisesti välttämätön tai jos eloton aine osaisi itsestään järjestyä eläviksi olennoiksi, kristillinen maailmanselitys olisi ratkaisevasti virheellinen. Todisteiden valossa tilanne on kuitenkin päinvastainen.

Ivan Puopolo:

Tähän en voi sanoa muuta kuin että on erinomaista, että uskosi voi falsifioitua.

Uskovainen haastaa ateistin

Jasu Markkasen ensimmäinen kysymys:

Maailmankuvan tehtävä on selittää ja vastata todellisuutta mahdollisimman hyvin. Mitkä todellisuuden piirteet ovat sellaisia, että ne ovat parhaiten ymmärrettävissä siitä oletuksesta käsin tai tuottavat päätelmän, ettei Jumalaa ole olemassa? Perustele myös, miksi ateismi on niille paras selitys.

Ivan Puopolo:

Noudatan tieteellisen päättelyn logiikkaa.

Yksi sen lähtökohta on, että olemassaoloväitteen esittäjällä on todistamisen taakka. Kun joku sanoo, että Jumala on olemassa, se tulee todistaa – ei niin päin, että tulisi todistaa, miksi Jumalaa ei ole.

Lisäksi on erotettava toisistaan havainto ja havaintoa selittävä teoria. Meillä on esimerkiksi havainto, että kappaleet putoavat alaspäin. Tätä havaintoa selittää suhteellisuusteoria.

Teoriat eivät ole totta tai epätotta, vaan ne ainoastaan selittävät havaintoja paremmin tai huonommin.

Havainnot ovat tosia tai epätosia. Teoriat eivät ole totta tai epätotta, vaan ne ainoastaan selittävät havaintoja paremmin tai huonommin. Suhteellisuusteoriaa ei voi havaita, kappaleiden putoamisen voi.

Ajatellaan Jumalaa ensin teoriana. Silloin ei ole mielekästä kysyä, onko Jumala totta vai epätotta, vaan miten hyvin Jumala selittää havaintoa ”maailmankaikkeus”. Selittääkö se sitä paremmin kuin muut teoriat? Ei selitä. Parhaiten maailmankaikkeutta selittää alkuräjähdysteoria.

Jumalan voisi toki lisätä selittämään itse alkuräjähdystä, mutta se ei paranna teoriaa, koska selitettävien ilmiöiden määrä pysyy samana. Ajautuisimme uuden kysymyksen äärelle: Mistä Jumala sitten oikein tuli? Tätä ketjua voisi jatkaa loputtomiin, eikä selitys tosiasiassa paranisi.

Occamin partaveitsi on kolmas mekanismi. Sen mukaan valitsemme teorian, joka selittää havainnot mahdollisimman vähillä oletuksilla. Siksi rajaamme Jumalan teoriasta turhana oletuksena pois.

Jos taas ajattelemme jumalaa teorian sijaan havaintona, tulee luonnollisesti kysyä: onko meillä jumalasta havaintoa? Ei ole, joten ”Jumala on olemassa” -väite ei ole tullut todistetuksi.

Jasu Markkanen:

Pidän erinomaisena asennetta, että väitteet tutkitaan ennen kuin ne hyväksytään. On kuitenkin tärkeää muistaa, että todistamisen taakka kuuluu minkä tahansa väitteen esittäjälle – ei ainoastaan sille, joka väittää Jumalan olevan olemassa.

Jos väität, ettei Jumalaa ole olemassa, on tämä väite perusteltava siinä missä käänteinenkin väite. Siksi olisin erittäin mielelläni kuullut, mitä selkeitä todisteita meillä on ateismin puolesta. Ilman tällaisia todisteita on tyydyttävä jäämään agnostismin tasolle (ehkä Jumala on, ehkä ei – en tiedä enkä ota kantaa.)

Yksi tällainen peruste voi toki olla todisteiden puute, mutta sen painoarvo on kyseenalainen. Ensiksikin todisteiden puute ei ole olemattomuuden todiste, kuten tunnettu päättelyvirhe meille muistuttaa. Toiseksi tiede ei etenisi mihinkään, jos kaikki toistaiseksi todistamaton olisi myös olematonta. Melkoinen osa nykytieteen tuloksista on sellaisia, että todisteet löytyivät vasta etsimisen jälkeen – ja miksi etsiä, jos on jo valmiiksi varma, ettei ole mitään löydettävää? Kolmanneksi klassisen teismin tueksi on esitetty lukuisia todisteita, mutta usein ne ohitetaan ottamatta niitä vakavasti. Niistä muovataan lentävän spagettihirviön kaltaisia olkiukkoja, joihin kukaan ei edes usko, mutta jotka on helppo kumota.

Alkuräjähdys on tosiaan parhaiten tämän hetken havaintoja vastaava selitysmalli kosmoksen synnystä. Sen mukaan aine, energia, tila ja jopa kosminen aika syntyivät samalla kertaa. Koska on järkevää etsiä syytä mille tahansa ilmiölle, jolla on alku, myös maailmankaikkeuden alku herättää saman kysymyksen.

Sinun nähdäksesi Jumala kosmisen luomistapahtuman aiheuttajana ei selitä mitään, koska sitten joutuisimme kysymään, mistä Jumala tuli. Juuttuisimme kausaaliseen regressioon eli ikuisesti jatkuvaan ketjuun, jossa jokaista tapahtumaa edeltää aina aikaisempi syy.

Ikuinen Jumala on varsin taloudellinen syy kosmokselle verrattuna loputtomaan jumalien ketjuun tai äärettömään universumien mereen.

Klassinen teismi ei kuitenkaan väitä, että Jumala tuli jostain tai että hänellä oli alku. Jumalan kohdalla kysymys alusta on kategorisesti väärä kysymys, sillä hän on ikuinen. On melko selvää, että jonkin on oltava ikuinen, jotta syiden ja seurausten ketju ei jatkuisi loputtomiin. Tässä kohdassa ateistia houkuttaa käyttää mainitsemaasi Occamin partaveistä ja leikata pois turha oletus Jumalasta, mutta tuo oletus ei ole turha. Kosmos kun ei voi olla se perimmäinen ja ikuinen kokonaisuus, koska totesimme jo, että sillä on alku. Maailmankaikkeus on seuraus, jolle aivan aiheellisesti etsitään syytä.

Occamin partaveistä heilutellaan nykyään muutenkin liian kärkkäästi. Periaatteen lanseerannut Vilhelm Occamilainen itse oli kristitty filosofi ja siis tuskin sitä mieltä, että Jumala kuului hänen veitsensä alle. Vilhelmin yksinkertaisuusperiaate ei tarkoita, että on aina valittava yksinkertaisin selitys, vaan ettei tule olettaa enempää kuin on tarpeen – ja joskus tarvitaan enemmän. Salamanisku on taloudellisempi selitys puun kaatumiselle ja kärventymiselle kuin ulkoavaruuden muukalaiset, joten jälkimmäisiä ei tule olettaa. Gizan sfinksille salamanisku olisi myös kiistatta varsin taloudellinen selitys, mutta ei tarpeeksi selitysvoimainen verrattuna muinaiseen kulttuuriin, jonka edustajat rakensivat sfinksin. Ikuinen Jumala on varsin taloudellinen syy kosmokselle verrattuna loputtomaan jumalien ketjuun tai äärettömään universumien mereen.

Jasu Markkasen toinen kysymys:

Tiede ei ole löytänyt eheää naturalistista selitystä kosmoksen alkuperälle, hienosäädölle, elämän synnylle elottomista aineista eikä tietoisuudelle. Moni ateisti toteaa silti, että Jumala on turha – lopulta nämäkin laadullisesti erityiset ongelmat ratkeavat. Pidätkö asennetta mielekkäänä ja miksi?

Ivan Puopolo:

On totta, että maailmassa on ilmiöitä, joita tiede ei pysty selittämään. Esimerkiksi juuri mainitsemasi tietoisuus on sellainen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että voisimme mielivaltaisesti valita mitä tahansa, jotta saisimme ilmiön selitettyä.

Voisimme toki sanoa, että ihmisillä on tietoisuus, koska jumala loi sen. Mutta yhtä hyvin voisimme sanoa, että ihmisillä on tietoisuus, koska Alpha Centaurissa asuva Isojalka 8HC4S loi sen. Molemmat teoriat selittävät tietoisuuden.

On totta, että maailmassa on ilmiöitä, joita tiede ei pysty selittämään.

Jotta välttyisimme selitysten mielivaltaisuudelta, on tieteellisessä päättelyssä olemassa ns. ”falsifioinnin vaatimus”. Se tarkoittaa, että teorian tulee olla periaatteessa kumottavissa. Jos siis esitän jotakin selitystä tietoisuudelle, ei riitä, että se selittää tietoisuuden, vaan selityksen tulee olla sellainen, että se on mahdollista kumottavissa.

Miten Jumala tai 8HC4S-selitys olisivat kumottavissa? Mitä sellaista todistusaineistoa voisin tuoda tällaisen teorian kannattajalle, joka osoittaisi, että teoria on väärin? Sellaista ei ole kuviteltavissa, joten toteamme: Meillä ei ole tietoisuudelle toistaiseksi selitystä.

Tämä on järkevää. Jos valitsisimme jonkin muun tavan suhtautua tietoon, emme koskaan olisi saaneet tietää, että salama johtuukin sähkövarauksellisista pilvistä eikä Jumalan raivosta.

Falsifioinnin vaatimus on tapa varmistaa, että päättelyssä olevat mahdolliset virheet voisivat tulla esiin. Jos teoria ei ole falsifioitavissa, ei ole mahdollista paljastaa sen virheitä.

Jasu Markkanen:

Teoria siitä, kuinka vieraalla planeetalla asuva Isojalka selittää tietoisuuden ongelman aineellisessa maailmankaikkeudessa, on yksinkertaisesti falsifioitavissa. Aineellisena ja kosmoksen sisäisenä olentona se on itse syntynyt joskus ja herättää kysymyksen oman tietoisuutensa alkuperästä. Kausaalisessa ketjussa ongelma on nyt vain siirretty yhtä askelta kauemmas, ja juuri tällaiset karvaturrit Occamin partaveitsi ajelee epätaloudellisina oletuksina pois. Voimme yksinkertaisesti olettaa, että se, mikä antoi tietoisuuden Isojalalle, antoi sen suoraan meillekin.

Siinä olet tietenkin oikeassa, että Jumalaa ei tulisi olettaa liian herkästi suoraksi selitykseksi millekään luonnonilmiölle. Tämä on täysin kristillinen ajatteluperiaate, joka johti kokeelliseen tieteen ja tieteellisen ajattelun syntymiseen. Empiirinen menetelmä syntyi maailmanhistoriassa täsmälleen kerran – keskiajan kristillisessä Euroopassa – koska vain siellä maailmankuva oli sen kannalta sovelias. Keskiajan luonnonfilosofit päättelivät, että Jumala on rationaalinen olento, jonka luomistyötä voimme ymmärtää. Hän on asettanut säännönmukaiset lait hallitsemaan sen ilmiöitä ja nuo lait ovat ihmisen löydettävissä. Juuri tämän ajattelutavan ansiosta voimme olettaa, että todennäköisemmin salamat aiheutuvat jostain muusta kuin jatkuvasta jumalten raivosta, ja saada lopulta selville sähkövarausten vaikutuksen ilmiöön.

Siinä olet tietenkin oikeassa, että Jumalaa ei tulisi olettaa liian herkästi suoraksi selitykseksi millekään luonnonilmiölle.

Mainitsemani ongelmat sen sijaan ovat laadullisesti erilaisia. Kosmoksen syy ja alkuperä ei voi edes periaatteessa olla mikään kosmoksen sisäinen entiteetti.

Maailmankaikkeuden alkuarvojen ja luonnonvakioiden taustalla havaittava hienosäätö ei voi olla ulkoavaruuden muukalaisten tekosia, koska heidän oman olemassaolonsa edellytykset riippuvat samoista reunaehdoista.

Aivojen tilat ja mielentilat ovat selvässä yhteydessä toisiinsa, mutta poikkeavien ominaisuuksiensa vuoksi ne eivät ole identtisiä. Olisi outoa ja todellisuutta typistävää lähestyä näitä kysymyksiä väittämällä, että vielä jonain päivänä punaiset kivet selittävät ne kaikki, vaikka nyt emme vielä lainkaan tiedä, miten se onnistuu.

Mielestäni on yhtä outoa yrittää redusoida* todellisuus sellaiseksi, että atomien deterministinen törmäily selittää joskus kaiken sen, mihin atomien deterministinen törmäily ei vaikuta edes periaatteessa oikeanlaatuiselta vastaukselta.

Jasu Markkasen kolmas kysymys:

Jos jonkinlainen Jumala olisi olemassa, millä tavoin hän voisi vakuuttaa sinut ja todistaa henkilöllisyytensä – vai voisiko lainkaan? Ovatko asettamasi kriteerit rehellisesti arvioiden yhteismitallisia sen kanssa, millä perusteilla tavallisesti olet valmis pitämään asioita tosina?

Ivan Puopolo:

Kun puhut ”Jumalan olemassaolosta”, se tarkoittaa, että suhtaudumme jumalaan nyt havaintona erotuksena teoriasta. Viittaan tässä ensimmäiseen vastaukseeni. Havainnot ovat totta tai epätotta, teoriat taas selittävät havaintoja hyvin tai huonosti.

Kun nyt jumalasta puhutaan havaintona, rinnastetaan tilanne selvyyden vuoksi johonkin muuhun havaintoon, kuten pöytään.

Kielitoimiston sanakirja sanoo pöydästä seuraavaa: ”Huonekalu, jonka muodostavat tavallisesti vaakasuora levy ja sen alla olevat jalat tai muu tukirakenne.”

Kun ”pöytä” on näin määritelty, minut voi hyvin helposti vakuuttaa pöydän olemassaolosta osoittamalla huonekalun, jossa on vaakasuora levy ja sen alla jalat.

Täysin vastaavalla tavalla minut voisi vakuuttaa jumalan olemassaolosta. Ensin käsitteelle täytyy antaa riittävän tarkka määritelmä ja sitten vain osoittaa havainto, joka vastaa määritelmää.

Minut voi hyvin helposti vakuuttaa pöydän olemassaolosta osoittamalla huonekalun, jossa on vaakasuora levy ja sen alla jalat.

Huomaa kuitenkin, että jos suhtaudumme jumalaan havaintona emmekä teoriana, joudumme selittämään itse havainnon ”jumala”. Pöytä esimerkiksi selittyisi sillä, että Markku rakensi sen. Vastaavasti havainto ”Jumala” pitäisi selittää jotenkin.

Tämä onkin oikeastaan ydinviestini. Aina kun joku puhuu jumalasta, hänen tulisi kertoa, puhuuko hän jumalasta konkreettisena asiana, joka olisi havaittavissa, vai teoriana, joka vain selittää muita havaintoja. Se ratkaisee kriteerit, joilla suhtaudumme väitteen mielekkyyteen.

Jasu Markkanen:

Ivan, lähestymistapasi on kiintoisa. Pohdin tässä, olisinko itse näiden reunaehtojen valossa havainto vai teoria. Mielestäni en ole ensisijaisesti kumpikaan, vaan olento, josta voidaan tehdä yksittäisiä havaintoja ja jonka olettaminen voi olla mielekäs teoria selittämään vaikkapa tämän tekstin olemassaolo ja informaatiosisältö.

Voin ehkä todistaa olemassaoloni soittamalla videopuhelun tai antamalla koskettaa itseäni, vaikka nekin voivat tietysti olla kuvamanipulaatiota ja aistiharhaa. Vastaavasti en ajattele Jumalaa havaintona enkä teoriana, vaan olentona, josta voidaan (kenties) tehdä havaintoja ja joka voi (kenties) olla mielekäs selitys toisille havainnoille.

Mutta keskustelumme perusteella en ole lainkaan varma, että hän voisi vakuuttaa sinut olemassaolostaan. Ilmaisit selkeästi (ja arvostan suoruuttasi), että koska Jumala ei kuulu fysikalismin* piiriin, hän ei voi olla mukana keskustelussa.

Tämähän merkitsee, ettei hänellä ole mitään keinoa osoittaa sinulle olevansa olemassa. Jos lähtöoletus on, että vain ainetta ja energiaa on olemassa, eikä Jumala ole niistä kumpaakaan, on aivan sama, miten hämmästyttäviä havaintoja itsestään hän sinulle järjestäisi.

Jos kalastaa järvestä verkolla, jossa on nelisenttiset silmät, sieltä ei kerta kaikkiaan voi saada alle nelisenttisiä kaloja.

Voisit aina todeta kemisti Peter Atkinsin tavoin, että todennäköisemmin olet tullut hulluksi kuin että Jumala olisi olemassa. Määritelmän nojalla häntä ei voi olla, jos maailma on fysikalistinen.

Ongelma on tietysti siinä, ettei kukaan ole todistanut maailman olevan puhtaasti fysikalistinen. Se on oletus, joka toimii hyvin vain niin kauan kuin tarkasteltavat ilmiötkin ovat fysikalistisia. Oletus ei kuitenkaan ole sama asia kuin osoittaa, ettei Jumalaa todella ole eikä voi olla.

Jos kalastaa järvestä verkolla, jossa on nelisenttiset silmät, sieltä ei kerta kaikkiaan voi saada alle nelisenttisiä kaloja. Lopputulos ei silti merkitse, ettei niitä olisi järvessä tuhatmäärin.

Kysyisin siis edelleen: mikäli klassisen teismin kuvaama Jumala on olemassa, onko kuviteltavissa mitään sellaista havaintoa, joka suoraan vakuuttaisi sinut hänen olemassaolostaan tai tekisi Jumalasta parhaan selityksen (teorian) sille, miksi saatoit tehdä tällaisen havainnon?

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: