”Julistakaa evankeliumi kaikille luoduille” – mutta miten?

Haastattelimme viittä henkilöä, joilla kaikilla on oma, erilainen tapansa viedä ilosanomaa eteenpäin.

Jotta evankeliumi menisi perille, sanoituksen miettiminen on tärkeää, Mikko Nikula sanoo. Kuvassa hän soittaa bändin kanssa Raamattuopistolla Kauniaisissa, jossa hän vetää myös musiikkilinjaa. Kuva: Tuomas Merilahti

Japanissa asti keikkaillut muusikko Mikko Nikula: ”Jos taide koskettaa, esiintyjän viestiä kuunnellaan alttiisti”

Taideteos puhuttelee kuulijaa tai katsojaa henkilökohtaisesti, aivan kuin Jeesuskin kohtasi jokaisen ihmisen erikseen. Kristittynä muusikkona pidän sitä Jumalan hienona työnä, että esimerkiksi laulu voi koskettaa kuulijaa yllättävälläkin tavalla – antaa iloa, tuoda lohtua tai kulkea rinnalla.

Musiikin ja muun taiteen kautta voi kertoa myös evankeliumin, vaikka kaikki hengellinen musiikki ei olekaan evankelioivaa. Ylistyslauluissa voi esimerkiksi olla niin paljon vieraita termejä, etteivät ne avaudu ei-uskovalle.

Francis Schaefferin mukaan kristillisessä taiteessa olisi hyvä olla kaksi teemaa: pieni teema, jonka kautta tulee esiin maailman kärsimys ja pahuus, sekä vastauksena siihen suuri teema, joka välittää Jumalan hyvyyden, toivon ja evankeliumin. Jeesus on hyvä esimerkki: hän kohtasi inhimillisen hädän ja johti ihmiset samalla ikuisuuskysymysten äärelle.

Sävelet ja muu taide tuovat tekstin ympärille lisäarvoa. Ne koskettavat kauneustajuamme, auttavat keskittymään ja hiljentymään. Lutherin sanoin musiikissa on rukouksen näkökulma: joka laulaa, rukoilee kahdesti. Sävelten lisäksi visuaalisuus voi täydentää sanomaa. Keikkaillessamme MGtH-bändin kanssa Japanissa meillä oli esityksissä aina tanssija mukana, ja monet kokivat juuri tanssin puhuttelevana. Elämys oli kokonaisvaltainen.

Artistilla on se etu, että jos taide koskettaa, esiintyjän viestiä kuunnellaan alttiisti. Tämä pätee yhtä lailla pop-tähtiin kuin kristittyihin muusikoihin. Näen sen tärkeänä mahdollisuutena etenkin rippikoulunuorison kohdalla: jos he pitävät lavalla hyppiviä siisteinä tyyppeinä, laulujen sanoma ja välispiikkien todistukset Jeesuksesta otetaan vastaan.

Kristillisen taiteen tekemiseen tulisikin suhtautua kunnianhimoisesti. Ajattelen, että jos Jeesuksesta kerrotaan, lopputulos saa ja sen pitääkin olla korkeatasoinen. Totta kai voi pyrkiä eteenpäin vajavaisillakin taidoilla, kunhan ei sorru laiskuuteen.

Saan musiikista paljon palautetta, mutta enimmäkseen se tulee kristityiltä, joita musiikki on puhutellut ja rohkaissut. Japanin kiertueelta olemme kuulleet jälkikäteen myös muutamista ihmisistä, jotka saivat konsertistamme kontaktin seurakuntaan, hakeutuivat sinne uudelleen, tulivat kristityiksi ja kastettiin.

Uimahyppyihin hurahtanut YouTube-vaikuttaja Arttu Laitinen: ”Yllättävän monet ovat kyselleet, olenko uskovainen”

Kuva: Arttu Laitisen arkisto

”Uskon, ettei evankeliointiin sosiaalisessa mediassa ole yhtä oikeaa tapaa. Omilla kanavillani en tuputa uskoa, vaan se näkyy eniten pienissä käytännön asioissa ja arvomaailmassani. En esimerkiksi kiroile videoilla. Yllättävän monet ovat kyselleet yksityisviesteillä tai kasvokkain, olenko uskovainen. YouTube-kanavani sisältö ei ole pääasiallisesti hengellistä, mutta välillä olen kertonut uskostani myös sanallisesti.

Kokemukseni on, että ei-uskovia seuraajia on vaikeaa saada paljon, jos sisältö on pelkästään hengellistä. Jos siis haluaa tavoittaa YouTubessa paljon myös ei-uskovia, kannattaa tehdä jotain, mistä todella pitää. Kanavan aiheella ei niinkään ole väliä, vaan sillä, että on oma itsensä ja tekee jotain intohimoisesti ja isolla sydämellä. Omista videoistani esimerkiksi extreme-uimahypyt ovat keränneet yllättävän paljon katsojia, vaikka uimahyppyjen katsojakunta on yleensä melko pieni.

Jos siis haluaa tavoittaa YouTubessa paljon myös ei-uskovia, kannattaa tehdä jotain, mistä todella pitää.

YouTuben kautta voi parhaimmillaan tavoittaa todella paljon ihmisiä, kun -videot voivat saada kymmeniä tai satoja tuhansia näyttökertoja. Se on paljon enemmän kuin esimerkiksi kadulla evankelioidessa todennäköisesti ehtisi ikinä tavoittaa.

Sosiaalisessa mediassa on se hyvä puoli, että jos joku kiinnostuu somevaikuttajan kautta uskosta, tähän voi olla suoraan yhteydessä ja kysyä yksityisviestillä lisää. Itse antaisin vinkiksi hakeutua omalla paikkakunnalla seurakuntaan. Minultakin jotkut ovat kyselleet uskosta ja jopa lähteneet kokeilemaan seurakuntaa.

Uskosta puhuminen tuhansille katsojille ei ole aina ollut kovin helppoa, mutta olen jännittänyt sitä turhaan, koska en ole saanut lainkaan kielteisiä kommentteja uskostani. Myös ne ei-uskovat kaverit, jotka eivät ole kiinnostuneita itse uskosta, ovat antaneet hyvää palautetta.”

Valtteina sosiaalisessa mediassa ovat aitous ja sisällön tuottaminen omasta mielenkiinnon kohteesta, ajattelee YouTube-videoita tuottava Ara eli Arttu Laitinen.

Alfa-kurssien konkari Tiina Kilkki: ”Alfa-kurssilla saa tulla uskoon, mutta ei ole pakko”

Kuva: Tuuli Korpela

Alfa-kurssi on etsijä-ystävällinen tapa tutustua kristinuskoon. Siellä on tilaa kyseenalaistaa, pohtia ja olla oma itsensä. Tuputtaminen ja painostus ovat kiellettyjä: uskoon saa tulla, mutta ei ole pakko.

Alfassa on hienoa se, että alun perin Lontoon Holy Trinity Brompton (HTB) -seurakunnasta lähtöisin oleva kurssi kristinuskon perusteista on levinnyt ympäri maailmaa ja sitä toteutetaan yli kirkkokuntarajojen. Alfassa ei keskitytä opillisiin kiistakysymyksiin vaan siihen, kuka Jeesus on, miksi hän kuoli ja muihin perusasioihin.

Opetuksen ja keskustelun lisäksi Alfaan kuuluu rentoa yhdessäoloa ja tutustumista syömisen merkeissä. Nyt korona-aikana olemme pitäneet etäyhteyksillä toimivaa online-Alfaa, jossa on omat hyvät puolensa. Joillakin voi olla matalampi kynnys osallistua kurssille omalta kotisohvalta kuin paikan päällä.

Mielestäni paras tapa tavoittaa Alfa-kursseille ei-uskovia on se, että uskovat kutsuvat kavereitaan. Kokeileminen on helpompaa, kun joku tuttu suosittelee kurssia tai tulee jopa itse mukaan. Muodoltaan Alfasta pyritään tekemään sellainen, että sinne olisi mahdollisimman helppo tulla. Siksi esimerkiksi uskovaisten tavalliset tavat, kuten ruokarukoukset on karsittu Alfasta pois.

Alfa voi toteutua monenlaisilla kokoonpanoilla pienimuotoisista koti-Alfoista aina HTB:n satojen osallistujien online-Alfoihin. Pienin Alfa, jossa olen ollut vetäjänä, toteutui meidän olohuoneessamme kolmen osallistujan voimin. Oli Alfa suuri tai pieni, luotamme siihen, että Jumala tekee Pyhän Hengen kautta lopullisen työn ihmisessä.

Alfa on koko seurakunnan yhteinen juttu, ja olisi hienoa, jos se kuuluisi seurakunnan säännölliseen ohjelmaan. Parhaassa tapauksessa koko seurakunta rukoilee toiminnan puolesta ja miettii, keitä kurssille voisi kutsua.

Kurssin jälkeen osallistujan on myös helpompi kotiutua johonkin seurakuntaan, jos kurssilla on syntynyt tuttavuuksia. Toki nivelvaiheet ovat aina haastavia.

Kokemukseni mukaan on enemmänkin tavallista kuin harvinaista, että Alfa-kurssilla voi tulla uskoon. Jos ryhmä haluaa, kurssilla voidaan myös rukoilla, ja välillä onkin tullut hienoja rukousvastauksia tai joku on saattanut saada vaikka kielillä puhumisen armolahjan.

Liikkeelle lähdetään kuitenkin aina uusimman ja arimman ehdoilla.

Alfa-kursseja vuosia ohjannut Tiina Kilkki kertoo, että osallistujille annetaan reilusti tilaa kysellä ja epäilläkin.  – Kurssin saa myös keskeyttää ilman, että soitellaan perään.

Opetuslapseuttamiselle syttynyt pastori Pyry Winter: ”Laitetaan päänahkaevankeliointi sivuun”

Kuva: Pyry Winterin arkisto

Evankeliointi ja opetuslapseus on nykyään erotettu liian usein toisistaan. Minulla on näky opetuslapseusliikehdinnästä, ja luotan evankelioinnissa Jeesuksen antamaan malliin, joka on hyvin ihmissuhdekeskeinen. Päämäärä ei ole vain se, että ihminen tulee uskoon, vaan se, että hän vie evankeliumin omaan verkostoonsa ja luonnollisesti tulee uskoon matkan varrella.

Kuvitellaan tilanne, että tapaisin kävelyllä ihmisen ja kertoisin hänelle evankeliumin. Hän kääntyisi Jeesuksen puoleen, mutta en koskaan enää näkisi häntä. Kysymykseni on: mitä tapahtuisi? Todennäköisesti hän tipahtaisi uskosta pois.

Ajattelen, että meidän tulisikin laittaa sivuun niin sanottu päänahkaevankeliointi, joka saatetaan kokea jopa lakina: hyvän kristityn on kerättävä tietty määrä päänahkoja evankelioimalla ihmisiä. Suorittamisen sijaan evankelioinnin motiivina tulisi olla Jumalan rakkaus jokaista ihmistä kohtaan.

Opetuslapseuttamiseen liittyy vahvasti ajatus hengellisestä vanhemmuudesta eli rinnalla kulkemisesta. Jos evankelioinnin aloittaa omasta tuttavapiiristä, opetuslapseuttamista on helppo jatkaa.

Haluaisinkin rohkaista ihmisiä tuomaan Jeesuksen jo olemassa oleviin ihmissuhteisiin esimerkiksi töissä ja harrastuksissa.  Tarkoitus ei ole ”julistella” ystäville evankeliumia vaan avata ihmisille ovi omaan elämään ja siihen, mitä elämä Jeesuksen kanssa on. Yleensä siitä seuraa myös mahdollisuus tuoda Jumalan valtakunnan todellisuus ystävän elämään. Tässä voi olla tukena esimerkiksi MyFriends-valmennus, jota olen ollut perustamassa.

Mielestäni on hyvä tavoite koota etsijöistä pieniä ryhmiä, joissa tutustutaan yhdessä Jeesukseen ja joissa uskovat ottavat vastuuta hengellisistä lapsistaan. Liian usein on tapana viedä Jeesukselle avoin ihminen seurakunnan tilaisuuteen ja sysätä vastuu hänestä pastorille. Näin seurakunnasta tulee pahimmillaan hengellinen orpokoti, jossa on vain yksi loppuunpalamisen partaalla oleva hengellinen vanhempi eli pastori.

Olen nähnyt, että ihmisiä on tullut uskoon MyFriends-elämäntavan kautta. Heidän kauttaan evankeliumi leviää taas uusiin verkostoihin. On harhakäsitys, etteivätkö ihmiset olisi kiinnostuneet hengellisistä asioista. Sato on kypsää, työmiehiä vähän. On tärkeää rukoilla, että Jumala valmistaisi ihmisiä, joita kohtaamme arjessa.

Pyry Winterin mukaan ystävien ja tuttavien evankeliointi vaatii tilannetajua ja paljon rukousta.

– Ei pidetä Jeesusta kaapissa vaan näytetään avoimesti, mitä elämä Jeesuksen kanssa on ja kutsutaan ystäviä tutustumaan Jeesukseen.

Katuevankelioinnista innostunut piirijohtaja Harri Alatupa: ”Kadulla kohdataan ihmisiä, jotka eivät tule seurakuntaan”

Kuva: Harri Alatuvan arkisto

Pidän katutyötä todella tärkeänä, koska kadulla kohdataan sellaisia ihmisiä, jotka eivät muuten tule seurakuntaan. Järjestämme Keski-Suomen Kansanlähetyksessä avointen ovien päiviä, jolloin vapaaehtoiset jalkautuvat pareittain Jyväskylän keskustaan juttelemaan ihmisille. Samaan aikaan rukoustiimimme rukoilee kohtaamisten puolesta, ja keittiötiimi valmistelee kahvia ja pientä syötävää toimitilaamme. Ovensuussa on sisäänheittäjä kutsumassa ihmisiä, ja jaamme kahvilippuja myös keskustassa tapaamillemme ihmisille. Emme evankelioi ketään väkisin, vaan sisälle saa tulla myös vain katselemaan.

Katutyössä olen huomannut, että ihmiset ovat yllättävän vastaanottavaisia. Keskustelun voi aloittaa esimerkiksi kysymällä, mitä kuuluu ja edetä hengellisiin asioihin kuunnellen herkällä korvalla. Välillä kontakti syntyy kuin itsestään, jos autamme ihmistä esimerkiksi parkkiautomaatin käytössä.

Jotkut intoutuvat jakamaan kadulla syvällisiäkin asioita ja vaikeita elämäntilanteita. Silloin voimme kysyä, saako ihmisen ja tilanteen puolesta rukoilla. Joskus keskustelu on edennyt niin pitkälle, että ihminen on halunnut antaa elämänsä Jeesukselle.

Haasteena katutyössä on se, mitä ihmiselle käy kohtaamisen jälkeen. Kuullaanko hänestä enää mitään? Jaamme kadulla tiedotteita tilaisuuksistamme, ja jos ihminen haluaa antaa puhelinnumeronsa, vapaaehtoisemme voivat ottaa häneen myöhemmin yhteyttä ja kysyä kuulumisia. Suurin panostus on kuitenkin rukous. Kannamme kohtaamiamme ihmisiä rukouksissa Jumalalle koko tiimin voimin.

Koronan vuoksi kuukausittaiset avointen ovien päivät ovat nyt tauolla, mutta pienimuotoisempi teetupa pyörii viikoittain. Kutsumme ohikulkijoita teelle, ja jotkut tulevat aina uudelleen. Kaikki eivät halua puhua hengellisistä asioista, mutta pitävät tunnelmasta. Myös muslimeita on käynyt katsomassa.

Joitakin ihmisiä on tullut uskoon näiden työmuotojen kautta. On ollut hienoa nähdä, kuinka heidän elämänsä on todella muuttunut, ja he ovat lähteneet itse kertomaan Jeesuksesta muille.

Harri Alatupa tietää kysymykset, joilla saa hengellisen keskustelun alkuun kadulla: – Mitä kuuluu? Onko sinulla hetki aikaa? Tunnetko lähetystyötä? Tiedätkö, mikä Kansanlähetys on? Mitä Jeesus sinulle merkitsee?

Lisäksi

Näilläkin tavoilla voi evankelioida – Keksitkö lisää?

Urheilun tai muun harrastuksen kautta

Yhteisen tekemisen äärellä voi uskonasiat ottaa puheeksi kuin ohimennen. Urheiluaktioissa ihmisiä kutsutaan esimerkiksi pelailemaan puistoon, ja samalla voidaan kysellä hengellisistä asioista. Myös erilaiset urheilu- tai harrastuskerhot voivat vetää ei-uskovia, ja hengellisen osuuden voi upottaa pienen hartauden muotoon.

Lehtien ja kirjojen kautta

Evankelioivien painotuotteiden jakaminen sopii ujommallekin, ja mahdollisuuksia on monia. Siinä, missä joku jakaa kristillistä lehteä asuinalueensa postilaatikoihin, joku toinen lahjoittaa tai ”unohtelee” hengellisiä kirjoja tai lehtiä vaikkapa junaan.

Käytännön avun kautta

Kun hädänalaisen aineellinen ahdinko huomioidaan, hän on vastaanottavaisempi myös sanomalle. Jos nälkäinen ja yksinäinen saa seurakunnassa syötävää ja juttuseuraa, hän saattaa tulla toistekin.

Tapahtumien kautta

Osa pitää perinteisiä telttakokouksia toimivana tapana saada uskosta osattomia Sanan kuuloon. Jättimäiset puhujatapahtumat taas saattavat vetää suuria areenoita täyteen tunnetun evankelistan nimellä. Kaupunkimissioissa media pyritään valjastamaan evankelioivaan käyttöön. Ne ovat usein monien kristillisten tahojen yhteisiä voimanponnistuksia.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Katso myös alla olevalta videolta, miksi muusikko Pekka Simojoki lukee Uutta Tietä.