Lapsella on oikeus isään ja äitiin

Professori Tapio Puolimatka puolustaa perinteistä avioliittokäsitystä. Uutuuskirjassaan hän nostaa esiin sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutuksia lapsiin ja yhteiskuntaan.

Äidin, isän ja vauvan kädet.

Professori Tapio Puolimatka puolustaa lapsen oikeutta isään ja äitiin uutuskirjassaan. KUVA: PEXELS

”Jos ihmiset voivat ottaa pois jotakin niin kallisarvoista kuin äidin tai isän ja saada meidät tuntemaan kiitollisuutta tästä menetyksestä, mitä muuta ihmiset voivat ottaa meiltä pois? Miten voit odottaa tulevan sukupolven taistelevan vapauden, demokratian, puhtaan ilman ja veden puolesta, kun heiltä on varastettu jotakin niin kallisarvoista ja perustavaa kuin äiti tai isä?”

Tämä lainaus on Alana Newmanin kirjallisesta lausunnosta Kalifornian lakiasäätävälle edustuslaitokselle, ja se löytyy tuoreen teoksen ”Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin” takakannesta. Teoksen kirjoittaja Tapio Puolimatka toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa ja käytännöllisen filosofian dosenttina Helsingin yliopistossa.

– Jokaisen lapsen sisimpään on rakennettu kaipaus kokea olevansa rakkauden hedelmää. Jos lapsi suunnitellusti erotetaan biologisesta isästään tai äidistään ilman pakottavaa syytä, lapsi altistuu identiteettiään haavoittavalle hylkäämiskokemukselle. Sukupuolineutraali avioliittolaki loukkaa lapsen oikeutta tuntea olevansa molempien biologisten vanhempiensa rakastama, Puolimatka selittää.

Nykyinen avioliittolaki ei ole syrjivä

Julkisuudessa sukupuolineutraalista avioliittolaista keskustellaan ihmisoikeuskysymyksenä. Tapio Puolimatka toteaa kirjassaan, että muun muassa SDP:n puoluejohtajan Antti Rinteen mukaan nykyinen avioliittolaki ei ole yhdenvertainen, koska se erottelee ihmisiä seksuaalisuuden perusteella. Rinne korostaa yhdenvertaisuuden olevan ihmisoikeuskysymys.

Puolimatka ei kuitenkaan pidä voimassa olevaa lakia ihmisoikeuksia loukkaavana ja syrjivänä. Yksi perustelu tälle on se, että avioliiton tarkoitukseen kuuluu olennaisesti pitää huolta avioliitossa syntyvistä lapsista ja kunnioittaa heidän oikeuksiaan. Näin ollen sen rajoittaminen niihin, jotka voivat elää seksuaalisessa suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen, ei ole syrjivää. Hän myös muistuttaa, että ihmisoikeus on oikeus, joka ihmisellä on vain siksi, että hän on ihminen. Avioliittoa ei voi luokitella sellaiseksi, koska se edellyttää tiettyä ikää ja sukukypsyyttä.

Sen sijaan lapsen oikeus isään ja äitiin on ihmisoikeuskysymys. Puolimatka painottaa, että sukupuolineutraali avioliittolaki merkitsee lasten ihmisoikeuksien loukkausta, koska se määrittelee isättömyyden tai äidittömyyden lapsen normaalitilaksi. Aikuisen vapaus ohittaa lapsen suojelun.

– Avioliiton perushyve on, että huolehditaan heikoista ja hauraista. Sukupuolineutraalissa avioliittolaissa rikottaisiin tätä periaatetta. Vastakkain ovat lapsen oikeus isään ja äitiin ja vanhempien oikeus saada tietty status suhteelleen. Nämä eivät ole verrannollisia, Puolimatka tähdentää.

Mahdollisia haittavaikutuksia

Avioliittolain muutoksen puolustajat väittävät usein, että lapsi ei tarvitse välttämättä isää ja äitiä: riittää, että hänellä on rakastavat vanhemmat. Tapio Puolimatka kuitenkin korostaa, että lapsen erottaminen biologisista vanhemmistaan on aina vähemmän kuin optimaalinen ja tavoiteltava tilanne. Esimerkkitapauksin hän todentaa kirjassaan, että lapsi kokee suunnitelmallisen isän tai äidin menetyksen raskaampana kuin vaikkapa menetyksen avioeron tai kuoleman myötä.

– Monet tutkimukset kiinnittävät huomiota sukupuolten toisiaan täydentävyyden merkitykseen kasvatuksessa. Niiden mukaan pojan on vaikea käsitellä rakentavasti omaa aggressiivisuuttaan ilman isän tarjoamaa mallia. Isältä opitaan maskuliinisen aggressiivisuuden rakentavia ilmaisumuotoja, joissa ei vahingoiteta muita. Vaikka pojalla olisi kaksi rakastavaa äitiä, he eivät pysty korvaamaan isää. Ei ole kyse siitä, että kaikki miehet olisivat samanlaisia, mutta isällä on oma erityinen tarttumapinta pojan kokemusmaailmaan. Jos poika ei opi ohjaamaan aggressiivisuuttaan rakentaviin uomiin, hän ajautuu käyttäytymismuotoihin, joiden seuraukset tulevat yhteiskunnalle kalliiksi, Puolimatka valaisee.

Hän myös viittaa tutkimuksiin, joiden mukaan ilman läheistä isäsuhdetta kasvavilla pojilla ja tytöillä on taipumusta varhaisiin seksuaalisuhteisiin. Amerikassa seuraukset näkyvät muun muassa poikien Hiv-tartunnoissa, kun he ovat isän kaipuussaan ajautuneet aikuisten miesten kanssa suhteisiin. Lisäksi samaa sukupuolta olevien parien nuorilla on muita enemmän ongelmia luoda parisuhde vastakkaista sukupuolta olevan kumppanin kanssa.

– Sukupuolten välinen dynamiikka, varsinkin romanttinen, voi jäädä heiltä oppimatta. Tyttölapsi ei opi miesparilta, että nainen on haluttava. Kokemus omasta viehättävyydestä ei tällöin saa kotoa vahvistusta, Puolimatka selventää.

Mutta eikö riitä, että oman sukupuolen mallin saa lähipiiristä, esimerkiksi sedän, tädin tai isovanhempien kautta?

– Lähisukulaiset voivat tarjota tukea lapsen sukupuoli-identiteetin kehittämiselle, mutta se on vaikeampi sisäistää, jos lapsi ei saa mallia ihmisiltä, joita seuraa päivittäin. Oikeustieteen tohtori Jean-Dominique Bunel, josta kerron kirjassani, koki isän puutteen amputaationa, ikään kuin häneltä olisi riistetty ruumiin jäsen, Puolimatka vastaa.

Vastustajat ahtaalla

Tapio Puolimatkan mukaan sukupuolineutraalin avioliittolain seurauksena lainsäädännöstä poistuisi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen määrittelemä ihmisoikeus ”tuntea vanhempansa ja kasvaa heidän hoidossaan”. Tämä heijastuisi myös kouluopetukseen.

– Laki muuttaisi koulujen seksuaalikasvatuksen ja johtaisi opetukseen, jonka mukaan seksuaaliset valinnat ovat samanarvoisia. Tällöin jätettäisiin kertomatta, että lapsi ei ole samanarvoisessa asemassa perheessä, jossa hän kaipaa puuttuvaa isää tai äitiä, kuin perheessä, jossa isä ja äiti ovat koko ajan läsnä, hän sanoo.

Samalla professori huomauttaa, että niitä, jotka kouluissa puolustavat perinteistä avioliittokäsitystä, voitaisiin syyttää syrjivästä vihapuheesta. Oikeuslaitos ei ole esimerkiksi Kanadassa suhtautunut sympaattisesti vanhempiin, jotka eivät haluaisi sukupuolineutraalia seksuaaliopetusta omille lapsilleen. Kaiken kaikkiaan lakimuutosta vastustavat joutuisivat ahtaalle, sillä jo tällä hetkellä eriävän mielipiteen ilmaisemista pidetään julkisuudessa helposti homofobiana. Puolimatka arvioi, että monet eivät uskalla tuoda todellista kantaansa julki, koska eivät halua leimautua tasa-arvon vastustajiksi.

– Demokratia heikentyy avoimen ja rehellisen kommunikaation vähetessä, hän painottaa nostaessaan esiin mahdollisia ongelmia.

Lue juttu kokonaisuudessaan Uuden Tien numerosta 36. Tilaa Uusi Tie -lehti tästä.