Herätyksen asiantuntija

Herätyskristillisyyden historiaa tutkineella Teemu Kakkurilla on vahva usko siihen, että herätyksen synnyttää Jumalan sana, eivät toiminnalliset kommervenkit.

Teemu Kakkuri

• Syntynyt Oulussa 1960.
• Perhe: vaimo ja kaksi aikuista lasta.
• Seurakuntapappina Raahessa.
• Teologian tohtori. Väitellyt 2011 kirkkohistoriasta aiheenaan sotienjälkeinen evankelisuus yhteiskunnassa ja kirkossa.

Herätyksen tuulet ovat 1700-luvulta al­kaen piirtäneet vahvan jäljen suomalaiseen kulttuuriin, kansakunnan mielenlaatuun ja luterilaiseen kirkkoon. Herätysliikkeiden vaikutus on tänä päivänä paljon heikompi kuin vielä puoli vuosisataa sitten. Silti vuosittaiset kesäjuhlat, järjestöjen kannanotot ja tähtisaarnaajien edesottamukset nousevat aika ajoin otsikoihin.

Yleissivistykseen kuuluu osata kirkon sisällä vaikuttavat viisi herätysliikettä. Teologian tohtori Teemu Kakkurin mukaan liikkeet tunnetaan Pohjois-Suomessa ja ikääntyvän väestön keskuudessa paremmin kuin etelässä ja nuorison parissa.

– Täällä pohjoisemmassa moni ikääntyvä ihminen, vaikkei osallistuisikaan liikkeiden toimintaan, on joskus ollut kotiseuroissa ja sitä kautta liikkeet ovat koskettaneet heidänkin elämäänsä, Raahessa seurakuntapastorina toimiva Kakkuri sanoo.

Kakkurin mukaan jaottelu viiteen herätysliikkeeseen on hyödyllinen jäsennys, jotta historiasta pystytään puhumaan, mutta herätyksen todellisuus on paljon monimuotoisempi.

–

Aina ei voida karsinoida tarkkarajaisesti vaikkapa, että tähän loppuu lestadiolaisuus ja tuosta alkaa körttiläisyys. Rajat ovat olleet huomattavasti häilyvämpiä. Lisäksi on paljon herätyskristillisyyttä, joka ei sisälly mihinkään viidestä herätysliikkeestä.

Herätyksille ei ole selkeitä lainalaisuuksia
Teemu Kakkurilta on juuri ilmestynyt teos Suomalainen herätys. Herätyskristillisyyden historia nälkävuosista Nokia-missioon (Kirjapaja 2014). Kolmeensataan vuoteen mahtuu monta ja monituista herätystä. Aito herätys on Jumalan työtä, mutta historioitsija etsii tapahtumille myös luonnollisia syy–seuraus-suhteita.

– Maailmalla on nähty, että yleensä suuret raamattujakelut ovat synnyttäneet herätystä. Pipliaseura kertoo, että uuden raamatunkäännöksen valmistuminen uudelle kansalle saa usein aikaan kiinnostuksen, joka puhkeaa herätyksenä.

Maailmalla on nähty, että yleensä suuret raamattujakelut ovat synnyttäneet herätystä.

Sama pätee myös Suomeen. Tosin kansanherätysten aikaan 1700-luvulla suomalaisilla ei ollut käytössään Raamattuja.

Mitään selkeitä lainalaisuuksia herätysten syntymiseen hän ei kuitenkaan näe.

– Yleensä tavataan sanoa, että herätykset liittyvät yhteiskunnallisiin murrosaikoihin. Mutta kun aina on jokin murrosaika meneillään! Eivätkä murrokset kaikkialla synnytä herätystä. Tuntuu, että ne ovat enemmänkin sattumanvaraisia.

Kehitys on huolestuttava
Tänä päivänä on vaikea käsittää, kuinka suuresta liikehdinnästä herätyksissä on aikoinaan ollut kyse. Kun nyt iloitaan sitä, että saadaan muutamia ihmisiä koolle kuuntelemaan raamattuopetusta, 1800-luvulla elettiin siinä tilanteessa suurin osa kylän asukkaista saattoi kuulua herätysliikkeeseen, ja seuroja pidettiin kylän joka talossa.

– Vielä 1930–40-luvuilla yhdessä kylässä saattoi olla yhtä paljon uskoon tulleita nuoria kuin nykyään koko maakunnassa tai isoilla valtakunnallisilla päivillä, Teemu Kakkuri huomauttaa.

Herätysliikkeiden kehitys näyttää hänestä huolestuttavalta. Viimeisten kahden vuosikymmenen aikana tilaisuuksien väkimäärät ovat romahtaneet.

– Kaikissa järjestöissä on käyty yt-neuvotteluja ja on vähennetty työntekijöitä. Herätysliikkeiden leh­tien tilaajamäärät ovat enää kolmas- tai neljäsosan siitä, mitä ne olivat 1960–70-luvuilla. Toisaalta se koskee kaikkea painettua sanaa.

– Suurten väkijoukkojen herätyskristillisyys menee alaspäin, mutta tässä elämässä ei koskaan tiedä, miten aatevirtausten käy. Kukaan ei esimerkiksi olisi uskonut kymmenen vuotta sitten, että Perussuomalaisista tulee tuollainen suuri eduskuntapuolue. Tulevaisuudessa on kaikkea hyvin vaikeasti ennustettavaa.

Jumalan toimisto ei ole kiinni
Teemu Kakkuri sanoo historian harrastajana olevan huono antamaan neuvoja nykypäivän järjestöille tai ennustamaan niiden tulevaisuutta. Joitain havaintoja hän silti jakaa.

– Suuri kuva on sellainen, että herätysliikkeillä on aika paljon oman järjestön ylläpitävää toimintaa ja herätykset kulkevat jossain määrin muualla. Tämä ei tarkoita, etteivät järjestöt tekisi arvokasta työtä, ja kyllähän niissä Sanaa julistetaan ja kääntymispuheitakin pidetään. Mutta ne eivät ulotu enää suureen väestöön, jossa herätyksellä olisi tarvetta.

Hengellisyys voi muuttaa muotoaan. Ei Jumala ole pannut toimistoaan kiinni.

Herätysliikkeiden olisi Kakkurin mukaan syytä tiivistää toiminta-ajatusta eli keskittyä Sanan julistamiseen, ”jos herätystä halutaan”. Herätysten aikana julistus yleensä yksinkertaistuu ja keskittyy perusasioihin. Kakkurilla on vahva usko siihen, että Sana synnyttää herätyksen.

– Ja keskittyminen ihmisen Jumala-suhteeseen, Jumalan ja ihmisen kohtaamiseen ja pelastukseen Jeesuksessa. Paljon tuota pidempi ei pitäisi agendan olla. Sanan julistaminen kyllä synnyttää sitten ihmisissä toimintaa. Kyllä he osaavat vetää siitä elämän alueelle johtopäätöksiä.

Kakkurin mukaan herätysliikkeet ovat kuitenkin helposti muuttumassa ”täyden palvelun tavarataloiksi”, jotka myös osallistuvat kannanottoineen yhteiskunnalliseen ja kirkolliseen keskusteluun.

– Eihän se huono asia ole, että järjestetään avioliittokursseja ja terveyspäiviä. Mutta syökö se energiaa siitä pääasiasta?

Herätysliikkeet eivät tietenkään ainoina kamppaile laskevien lukujen kanssa. Maallistumiskehitys syö lähes kaikkea kristillistä toimintaa Suomessa ja länsimaissa.

– Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassahan kristinusko menee eteenpäin. Täällä on vain vähän tällainen auringonlaskumentaliteetti.

– Mutta hengellisyys voi muuttaa muotoaan. Ei Jumala ole pannut toimistoaan kiinni. Jumala on edelleenkin olemassa ja puhuttelee suomalaisia. Mutta saa nähdä, millä tavalla se tulee ilmi.

Mikä herätys, mikä liike?
Suomen herätysliikkeiden taustalla on Saksassa 1600-luvun lopulla syntynyt kirkollinen uudistusliike pietismi. Sille tunnusomaista oli henkilökohtaisen Jumala-suhteen korostus ja uskovien pienryhmäkokoontumisten käynnistäminen.

– Herätysliike on omaehtoista uskonnollista kansalaistoimintaa. Se ei ole kansalle kirkon toimesta järjestettyä, vaan kansan itsensä toimintaa omilla ehdoilla. Herätysliike ei ole vain aatevirtaus, joka leviää kirjoja lukemalla, vaan sille on ominaista juuri aktiivinen toiminta, Teemu Kakkuri määrittelee.
Pietistinen julistus synnytti paikallisia herätyksiä eri puolilla Suomea 1700–1800-luvuilla. Muodostui neljä perinteistä herätysliikettä: rukoilevaisuus, herännäisyys, evankelisuus ja lestadiolaisuus.

1900-luvun alun herätyksistä syntyi eri järjestöjä, joita alettiin kutsua viidenneksi herätysliikkeeksi. Viiden liikkeen lisäksi luterilaisessa kirkossa on myös muuta herätyskristillistä liikehdintää, kuten uukuniemeläisyys ja karismaattinen liike.