Yli puolessa Hollannin eutanasiatapauksista syynä yksinäisyys
Tuore katsaus kävi läpi 66 toteutettua eutanasiaa ja avustettua itsemurhaa Hollannissa vuosilta 2011–2014.
Yhdysvaltain terveysvirasto (National Institute of Healths) kävi läpi 66 eutanasia ja avustettu itsemurha -tapausta Hollannista vuosilta 2011–2014. Tavoitteena oli muun muassa kerätä tietoa kuolinapua saaneiden tilanteesta. Katsaus julkaistiin vertaisarvioidussa lääketieteellisessä julkaisussa JAMA Psychiatry 10. helmikuuta. Katsauksen tiivistelmä on luettavissa JAMA:n sivuilta.
Katsauksesta kävi ilmi, että 56 prosentissa tapauksista syynä oli potilaan yksinäisyys. Suurimmalla osalla 66 potilaasta oli useampi kuin yksi psykiatrinen sairaus, joista masennus oli yleisin.
Catholic Herald -verkkolehden mukaan tutkimuksessa kerrotaan tapauksesta, jossa henkisesti ja fyysisesti hyväkuntoiselle naiselle annettiin tappava ruiske, koska hän tunsi itsensä yksinäiseksi hänen miehen kuoltuaan vuotta aikaisemmin.
Hoidetaanko yksinäisyyttä ruiskulla vai välittämisellä?
Katsaus on herättänyt reaktioita Britanniassa, jonka parlamentissa on viime vuosina käyty keskustelua eutanasian laillistamisesta.
Phil Friend Not Dead Yet UK -vammaisjärjestöstä sanoi Catholic Heraldin mukaan, että ihmisten tappaminen yksinäisyyden vuoksi osoittaa, kuinka alas Hollanti on vajonnut sen jälkeen, kun se laillisti eutanasian 2002:
”Tämä alkoi siitä, kun jotkut ajattelivat, että heidän pitäisi voida päättää toisten ihmisten elämä heidän kärsimyksensä tähden, ja nyt me olemme tulleet pisteeseen, jossa ihmisten elämiä päätetään vain, koska he ovat yksinäisiä.”
Konservatiivien kansanedustaja Fiona Bruce pitää katsausta vahvistuksena Britannian viimevuotiselle päätökselle torjua lakialoite avustetusta itsemurhasta.
”Emme saa sallia, että haavoittuvat vanhemmat ihmiset kokevat, että heillä on vähän tai ei yhtään arvoa ihmisinä. Tämä on äärimmäisen väärin”, hän sanoi Catholic Heraldin mukaan.
”Yksinäisyys on iso ongelma nykyisin, mutta huolehtimisen ja myötätuntoisen tuen lisääminen niille, jotka tuntevat yksinäisyyttä ja eristäytyneisyyttä, on vastaus – ei kylmäsydäminen tappaminen”, hän jatkoi.
Katsauksessa selvisi myös, että 70 prosenttia kuolinapua saaneista oli naisia. 32 prosenttia oli 70-vuotiaita tai vanhempia. 44 prosenttia 50–70-vuotiaita ja 24 prosenttia 30–50-vuotiaita. Enemmistö potilaista oli yrittänyt itsemurhaa ja ollut psykiatrisessa sairaalahoidossa.