Yhteys edellyttää yhteistä uskoa

Piispat julkaisivat viime viikolla teesejä kristittyjen yhteydestä. On hyvä, että kristittyjä rohkaistaan etsimään yhteyttä. Tämä pyrkimys ei saisi milloinkaan loppua. Juuri siksi on myös hyvä, että pyritään säilyttämään keskusteluyhteys eri tavoin ajattelevien välillä kirkossa. Olin itsekin mukana kannattamassa kirkolliskokouksessa aloitetta, joka lopulta johti tähän piispojen julkilausumaan. Alun perin aloite ei kuitenkaan tähdännyt piispalliseen julkilausumaan, vaan...

leif-srkln(1)

Piispat julkaisivat viime viikolla teesejä kristittyjen yhteydestä. On hyvä, että kristittyjä rohkaistaan etsimään yhteyttä. Tämä pyrkimys ei saisi milloinkaan loppua. Juuri siksi on myös hyvä, että pyritään säilyttämään keskusteluyhteys eri tavoin ajattelevien välillä kirkossa. Olin itsekin mukana kannattamassa kirkolliskokouksessa aloitetta, joka lopulta johti tähän piispojen julkilausumaan. Alun perin aloite ei kuitenkaan tähdännyt piispalliseen julkilausumaan, vaan konkreettisen keskustelufoorumin synnyttämiseen eri tavoin ajattelevien tahojen välillä kirkossa.

Nyt julkaistuissa piispojen teeseissä ei valitettavasti oteta kantaa muutamaan kaikkein olennaisimpaan kysymykseen kirkossa juuri nyt. Yksi on se, mistä kirkossa voi olla eri mieltä ja mistä ei. On sekä terveen järjen että Raamatun opin mukaista tunnustaa, että kristillisen kirkon työntekijä, tai jäsen, ei voi uskoa ja opettaa Jumalasta ja kristillisestä uskosta mitä tahansa. Luterilaisen kirkon omien perusasiakirjojen mukaan kirkkomme on sitoutunut Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen, sekä kolmeen vanhakirkolliseen uskontunnustukseen. Tunnustukset eivät pyri ilmaisemaan, miten eri tavalla kristillisessä kirkossa voi ajatella ja opettaa. Päinvastoin, ne pyrkivät ilmaisemaan sen raamatullisen minimin, johon kristityn on uskottava, jotta ylipäätään tiedetään, että kyse on kristillisestä uskosta. Näistä Raamatun keskeisistä opetuksista ei saa eikä voi olla kristillisessä kirkossa monia erilaisia näkemyksiä.

Toiseksi piispojen teesien taustalla näyttäisi olevan ajatus siitä, että kristittyjen tulisi kaikista erilaisista vakaumuksistaan huolimatta kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen. Jos erilaiset vakaumukset kuitenkin koskevat niin keskeisiä asioita ja ovat niin kaukana toisistaan, ettei enää puhuta samaan Raamattuun ja tunnustukseen sitoutumisesta, uskonyhteys ja jumalanpalvelusyhteys on käytännössä rikkoutunut. Yhteyttä eivät silloin ole rikkoneet ne, jotka pitäytyvät Raamatussa ja kirkon tunnustuksissa ilmaistuun uskoon, vaan ne, jotka ovat luopuneet siitä.

Yksi mahdollinen tie eteenpäin olisi näissä tapauksissa sallia jonkinlaiset henkilöseurakuntaratkaisut. Niiden seurauksena myös klassiseen kristilliseen uskoon pitäytyvillä olisi kaikkialla kirkossa mahdollisuus jumalanpalveluksiin ja papillisiin palveluihin. On tärkeä pitää kiinni kristittyjen oikeudesta vapaasti uskoa ja seurata Raamattuun sidottua omaatuntoaan.

Tilaa Uusi Tie -lehti tästä.