Voiko Jumalan olemassaolon todistaa?
Se, että sadat ammattifilosofit pitävät jumalatodistuksia pätevinä, on erittäin mielenkiintoista.
Niin sanotut jumalatodistukset ovat viime vuosikymmeninä palanneet vahvasti akateemiseen filosofiseen keskusteluun. Artikkeleita ja kirjoja näiden todisteiden puolesta ja niitä vastaan julkaistaan nykyään jatkuvasti.
Yksi viimeisempiä keskustelua aiheuttaneista kirjoista on tunnetun katolilaisen filosofin Edward Feserin kirja Five Proofs of the Existence of God (Viisi todistusta Jumalan olemassaolosta). Feser oli tammikuussa isä Mitch Pacwan haastattelussa EWTN-Live televisio-ohjelmassa. Feser kertoi millaisen kehityksen hän itse on käynyt läpi suhteessa jumalatodistuksiin. Ennen kuin Feser tutustui todistuksiin, hän oli ateisti. Ensi alkuun hän piti niitä ainoastaan mielenkiintoisina. Tutkittuaan niitä vuosia ammattifilosofina hän alkoi pitää niitä paljon parempina kuin yleisesti luullaan. Tutkittuaan niitä edelleen useita vuosia hän lopulta vakuuttui niiden pätevyydestä.
Feserin mielestä jumalatodistukset torjutaan useimmiten koska niistä on liikkeellä niin monta vääristynyttä versiota, jotka on liiankin helppo osoittaa vääräksi. Niitä pidetään joskus myös virheellisesti tieteen vastaisina, vaikka ne todellisuudessa rakentuvat edellytyksille, jotka ovat välttämättömiä myös tieteen tekemiselle.
Se, että sadat ammattifilosofit pitävät jumalatodistuksia pätevinä, on erittäin mielenkiintoista.
Feser ei suinkaan ole ainoa, joka pitää ainakin joitakin jumalatodistuksia pätevänä. Monet muut katoliset filosofit ovat samaa mieltä. Myös monet tunnetut protestanttiset evankelikaaliset uskonpuolustajat, eli apologeetat kuten filosofian ja teologian tohtori William Lane Craig tai hiljattain suomessa vieraillut Paul Copan ovat kirjoittaneet ja puhuneet laajasti näiden todisteiden puolesta.
Kummankin kirjoja on nyt myös suomennettu. Craigin kirja Valveilla (Uusi Tie 2012) käsittelee nimenomaan jumalatodistuksia. Copanin kirjat Totta sinulle, muttei minulle (Päivä 2016) ja Onko Jumala moraalihirviö (Päivä 2016), käsittelevät suosittuja kristinuskoa vastaan esitettyjä vastaväitteitä. Jumalatodistusten seikkaperäinen esittely löytyy myös professori Tapio Puolimatkan kirjasta Usko, Tieto ja Myytit (Uusi Tie 2009). Tuorein jumalatodistuksia käsittelevä kirja on filosofi C. Stepehen Evansin Kätkeytynyt Jumala (Perussanoma 2017).
Se, että sadat ammattifilosofit pitävät jumalatodistuksia pätevinä, on erittäin mielenkiintoista. Erityisesti tällaisena aikana, kun meille populaarimedioissa jatkuvasti annetaan ymmärtää, että uskonasiat ovat pelkkiä tunneasioita. Todellisuudessa asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen.
Toisin kuin joskus väitetään, yksikään edellä mainituista kristityistä ajattelijoista ei sano, että jumalatodistukset itsessään pystyvät käännyttämään ketään kristityksi. Siihen tarvitaan Pyhän Hengen työ, joka evankeliumin kautta vakuuttaa ihmisen hänen synneistään ja saa hänet turvautumaan Kristuksen sovitustyöhön. Tämä on selvää. Yhtä selvää on sekin, että Jumalan olemassaolon ja Hänen ilmoituksensa työntäminen älyllisen keskustelun ulottumattomiin tekee massiivista väkivaltaa aidolle totuuden etsinnälle. Jumala voi käyttää myös jumalatodistuksia puhutellessaan ihmistä.
Raamatussa todetaan, että Jumalan olemassaolo on ilmeinen, vaikka ihminen pyrkii tukahduttamaan tämän tietoisuudestaan. Raamatussa vedotaan jatkuvasti sekä ihmisen ymmärrykseen että hänen omaantuntoonsa. Se, joka on valmis kuuntelemaan ja oppimaan, tekee viisaasti. Usko tulee kuulemisesta.
