Ulkoministeri Timo Soini: ”Jumalalla ei ole jäsenkirjaa”
Kuva: LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Ulkoministeri Timo Soinia vaivaa maailman loputon pahuus. Toisaalta hän hämmästelee ihmisten selviytymiskykyä. Elämässä pysyy kuitenkin jokin tolkku, kun asioita katselee kristillisen uskon näkökulmasta.
Maailman pahuus on lyönyt kasvoille Timo Soinia erityisesti viime vuosina, ulkoministerinä.
– Olen käynyt kaksi kertaa Intiassa. Kyllä minun on vaikea mennä hienostohotellin lakanoiden väliin, kun olen matkalla hotelliin nähnyt ihmisten asuvan kadulla. Se häiritsee minua.
– Toisaalta ymmärrän, että vaikka jakaisin kaikki rahani, huomenna tilanne olisi sama. Mutta niin Äiti Teresa teki.
Ei Soini kiellä elämästä nauttimistakaan; hänen mielestään hyvistä asioista ei pidä kokea syyllisyyttä.
Ihmiset selviävät vaikeistakin tilanteista
Timo Soini myöntää eläneensä suojatun lapsuuden. Hän ei tiennyt mitään vaikkapa väkivallasta ja laiminlyönneistä. Ei ennen kuin hieman vanhempana, kun kotilähiön kavereita alkoi kuolla oikealta ja vasemmalta. Elämä betonilähiössä oli joskus vähän kovaa.
– Nyt voimme katsoa Jemeniä, maailmansotia, natsismia, kommunismia, kiduttamista – sitähän se ihmisen historia on. Tässä työssä näkee maailman koko pahuuden, myös sen, mitä tapahtuu kulissien takana, Soini miettii.
– Jos joku sanoo uskovansa ihmiseen, minä kysyn, onko hän tosissaan. Millä näytöillä hän uskoo ihmiseen?
– Maailmassa on sellaista pahuutta, jota on vaikea uskoa olevan ja josta on vaikea uskoa ihmisen selviävän. Olin aikoinaan lautamiehenä Espoon käräjäoikeudessa. Kun katsoin ihmisiä ja sitä, mistä heitä syytettiin – se ei näkynyt päälle päin, Soini pohtii.
Jos joku sanoo uskovansa ihmiseen, minä kysyn, onko hän tosissaan.
Toisaalta häntä rohkaisee se, kuinka vaikeistakin elämänkohtaloista ihmiset selviävät. Monet kaltoinkohdellut pystyvät esimerkiksi kouluttautumaan ja sopeutumaan yhteiskuntaan.
Politiikan maailmaa Soini pitää raakana.
– Jos nuori ihminen on poliittisen uransa kynnyksellä, kehotan miettimään kaksi kertaa. Eikä hänellä siltikään ole mitään aavistusta, mihin joutuu. Ei minullakaan ollut.
Suvun historia koskettaa
Timo Soini kertoo jututtaneensa viime aikoina aika paljon 88-vuotiasta äitiään.
– Äitini äiti oli seitsemän vuotta New Yorkissa ja meinasi jäädä Amerikkaan. Minä olisin sitten varmaan republikaanisenaattori, jos hän sinne olisi jäänyt, Soini lohkaisee.
Isoäiti palasi Suomeen hoidattamaan ihosairauttaan ja katsomaan vanhempiaan. Ensimmäinen maailmansota esti paluun Amerikkaan, mutta toinen syy saattoi olla Juho Gabriel Niinimäki.
– He saivat Juho Gabrielin kanssa kahdeksan lasta, joista äitini oli toiseksi nuorin. Hän on ainoa elossa oleva. Äiti lypsi lehmän käsin viimeisenä aamuna, kun lähti maailmalle 26-vuotiaana.
– Minä olen sellaisen ketjun osa. Niin mikä olikaan kovaa elämää? Se oli kovaa elämää. Äiti ei ole silti mistään katkera, vaikka eläke on pieni, hän ei saanut käydä koulua ja hän sairasteli paljon.
Suvun historia selvästi koskettaa Soinia. Se myös muistuttaa, kuinka hyvin omat asiat lopulta ovat.
”Kristinusko on aina voinut hyvin vainoissa”
Kaiken pyörityksen keskellä Timo Soini uskoo, että hän on säilyttänyt toimintakykynsä voimakkaan poliittisen ja uskonnollisen näkemyksensä ansiosta. Osin ne menevät limittäin, osin eivät.
– Olen aina ajatellut, että olen kristitty poliitikko enkä poliittinen kristitty. Jumalalla ei ole jäsenkirjaa. Kristitty voi hyvällä omallatunnolla äänestää kepua, kristillisiä, perussuomalaisia, sinisiä, punaisia. Sitä ei kysytä taivaan portilla.
Soini on kulkenut politiikassa monta kertaa yleistä mielipidettä vastaan nimenomaan uskonsa takia. Se ei häntä haittaa.
– Kristinusko on aina voinut hyvin vainon aikana. Tunnen irakilaisia kristittyjä, kopteja ja muita. Heidän uskoonsa ei vaikuta pätkän vertaa se, että he ovat vaikeuksissa, Soini toteaa.
Onhan se mieletön ajatus, että joku puuseppä on paarustanut paula-anturoissa kaksituhatta vuotta sitten, ja että siinä on koko maailman selitys. Mutta siinä se on.
Hengellisessä mielessä hän on huolissaan nimenomaan länsimaista, joissa kristillisiä arvoja häivytetään kovaa vauhtia. Poikkeukseksi hän nostaa Yhdysvallat, jossa kristillinen vakaumus saa näkyä ja kuulua. Sitä Soini pitää kansakunnan voimavarana. Euroopassa hän on törmännyt vaivautuneeseen hiljaisuuteen, jonka viesti on: ”Älä nyt viitsi, aikuinen ihminen, ole nyt hiljaa. Mieti näitä asioita sitten kiikkustuolissa.” Soini uskoo, että jos uskonasioita ei mieti nuorena, niitä ei todennäköisesti mieti koskaan. Muut asiat kiilaavat edelle.
Soinille usko on hyvin yksinkertainen asia.
– Ei se ole sitä, että minä otan tuosta vähän kabbalaa ja tuo käy minulle ja tuo ei käy. Ei sellaisella ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Kristinusko on se, mikä on pistetty aikoinaan liikkeelle, ja siinä se on.
– Raamatun mukaan viisaan on hirveän vaikea tajuta, että hänelle ei ole etua viisaudesta, rahasta tai ymmärryksestä. Ne eivät auta, kun niitä ei kysytä, Soini painottaa.
– Onhan se mieletön ajatus, että joku puuseppä on paarustanut paula-anturoissa kaksituhatta vuotta sitten, ja että siinä on koko maailman selitys. Mutta siinä se on. Uskot tai et. Mitään muuta ei ole.
”Rukous ei muuta Jumalaa vaan sinut”
Timo Soini toteaa, että tässä päivässä eläminen se vasta vaikeaa on. Historiassa ei tapahdu enää mitään, ja huominenkin on arvoitus. Mitään ei voi lyödä lukkoon.
– Kyllä minunkin aikatauluni muuttui, kun tuli ruusu jalkaan. Islannin-kone lähti, mutta se lähti ilman minua. Niin vain kävi. Siellä minä sitten makasin, ja jalka oli lämmin kuin kesäinen Opelin konepelti. Siinä olisi pari kananmunaa voinut paistaa, Soini heittää.
Iankaikkisuutta riittää. Ei sinne mikään kiire ole.
– Kun katsomme itse kunkin elämää, yhtään päivää ei ole jäänyt välistä. Me emme vain muista niitä. Pitäisi olla niin vietävän kiitollinen, kun herää aamulla, että on hengissä, koska iankaikkisuutta riittää. Ei sinne mikään kiire ole.
Soini on huomannut omassa hengellisessä elämässään, että yksin vastatuuleen puskeminen on liian työlästä. Hänelle katolinen messu on äärimmäisen tärkeä latauspaikka. Hän korostaa myös iltarukousta ja muita rutiineja.
– Joskus kannattaa puhua ääneen. Kun rukoilet ääneen, se onkin kova juttu. Minullekin käy helposti niin, että viimeisillä voimillani rykäisen ”Levolle lasken, Luojani”, Soini myöntää.
– Eihän rukous Jumalaa muuta, sinut se muuttaa. Tässä se ydin on.
Piditkö jutusta? Saatat pitää myös:
”Abortti on liian kipeä aihe käsiteltäväksi”
Marraskuisena aamuna ulkoministerin työhuoneessa Helsingin Katajanokalla on tarkoitus piirtää piste viime keväänä puhjenneelle aborttikohulle. Niin ulkoministeri Timo Soini haluaa.
Koko jupakka alkoi siitä, kun Soini osallistui valtiosihteerinsä kanssa abortin uhrien muistoksi järjestettyyn kynttilävigiliaan Kanadassa toukokuussa. Valtiosihteeri julkaisi kuvan tilaisuudesta Twitterissä, mistä seurasi paitsi poliittisen opposition, myös hallituskollegoiden syvä paheksunta. Joka puolella äimisteltiin suureen ääneen, kuinka Soini toimi aborttikysymyksessä vastoin Suomen ulkopoliittista linjaa. Hänhän osoitti selvästi vastustavansa aborttia. Joidenkin mielestä se oli riittävä syy viedä häneltä ministerin pesti, joten hänen luottamuksestaan päätettiin äänestää eduskunnassa.
– Asia on niin tavattoman kipeä. Aika moni ymmärtää, että abortissa on ristiriitatilanne, kun ajatellaan ihmisen arvoa, Soini pohtii syytä kohuun.
– Sama pätee eutanasiaan. Ihmisethän selittävät eutanasian niin, että siinä ihminen päästetään kärsimyksistä ja kivuista. Samalla vältetään ajattelemasta, miten se tehdään. Sama koskee ultraääntä: mieluummin et katso ja yrität ajatella, että abortti on vain naisen oikeus.
Oikeuskansleri totesi syksyllä antamassaan päätöksessä, ettei Soini rikkonut lakia osallistuessaan kynttilävigiliaan.
– Olisi oikeasti vakava kysymys yhteiskunnassa, jos tätä mieltä oleva ei voisi lainsäädännön takia toimia ministerinä. Tietenkin lainsäädäntö on olemassa ja siihen joutuu jokainen sopeutumaan, mutta hengessään voi olla mitä mieltä on, Soini toteaa.
”En ollut vihainen”
– En minä mitään kynttiläkohua etsinyt. Käyn aina kirkossa ollessani ulkomailla. Kun kohu tuli, en tietenkään pakittanut. Minulla on ollut tämä vakaumus ja mielipide 14-vuotiaasta lähtien, eikä se siitä miksikään muutu, Timo Soini sanoo.
Hän kertoo saaneensa kohun aikana seitsemisensataa palautetta, joista valtaosa oli myönteisiä. Suurin osa kielteisestä palautteesta velloi julkisuudessa ja keskustelupalstoilla, ja median asenne oli yksipuolinen. Aivan erityisesti mieltä lämmitti välittömästi eduskunnan luottamuslauseäänestyksen jälkeen tullut tekstiviesti Liettuan ulkoministeri Linas Linkevičiukselta. Äänestys oli kello 13.05, viesti ilmestyi kello 13.07: We won. (”Me voitimme.”)
– Se oli aika kova, Soini myöntää.
Hän toteaa, että jotkut tekivät aborttikohulla härskisti politiikkaa, mutta ne jotka olivat vihaisia, olivat sitä tosissaan.
– Minä en ollut vihainen. Ei se mukavaa ollut, mutta en ollut vihainen.
– Tämä ei ole mikään urheilu- eikä uhriutumislaji. Ei myöskään kannata mennä rajalle lällättämään, vaikka tietää, että sieltä tulee imperiumin vastaisku. Ei tässä sellaisesta ollut kyse. Ehkä me kaikki opimme tästä jotakin ja elämä jatkuu, Soini toivoo.
Ei-toivottuja lapsia ei ole
– Abortti on niin tuskainen ja käsittelemätön asia, että julkisuudessa siitä ei haluta puhua. Lainsäädäntö menee enemmistön mukaan, mutta jokainen ihminen ratkaisee oman kantansa, Timo Soini sanoo.
Vaikka oikeudellinen prosessi oikeuskanslerin päätöksineen on selvä, Soini korostaa, että abortissa on kyse ennen kaikkea sydänten kysymyksestä. Se ei katoa agendalta. Se on edelleen käsittelemättä yhteiskunnan tasolla.
Soinin mielestä teologisesti, kirkon kannalta, suhtautuminen aborttiin pitäisi olla täysin yksiselitteinen.
– En käy mestaroimaan kirkkorajan yli, mutta ihmettelen vain sellaista kristillistä kirkkoa, jolle tämä ei ole itsestäänselvyys. Katolilaisille ja ortodokseille se on. Se, että elämä on pyhä. Se ei merkitse, että se olisi helppo kysymys.
Sitä se ei ole Soinillekaan. Hän on kohdannut poliittisen uransa aikana kymmeniä aborttiin päätyneitä naisia. Soini ymmärtää, että inhimillisessä kivussa kaivataan rakkautta ja tukea. Hän ei kuitenkaan hyväksy käsitettä ”ei-toivottu lapsi”.
– Kuulin sitä lapsuudessani aika paljon. Kun 1960-luvulla syntyi avioton lapsi, piti mennä naimisiin. Kuulin ympäristössäni siellä täällä, että tuli vahinkoja, ei-toivottuja lapsia, Soini muistelee.
– Kenen näkökulmasta ei-toivottu? Jumalan näkökulmasta ei ole ei-toivottuja lapsia eikä ei-toivottuja ihmisiä.
Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!
