Tutkija ja apologi eivät vakuutu Jumalan synty -kohukirjan radikaaleista väitteistä

Tilaa verkkolehti tarjoushintaan 1€ ensimmäinen kuukausi.

Psykologi, teologi ja tubettaja Ville Mäkipelto kohautti kaksi vuotta sitten yhdessä Paavo Huotarin kanssa tietokirjalla Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023). Nyt Mäkipelto on julkaissut yhdessä Helsingin yliopiston lehtoreiden Juha Pakkalan ja Raimo Hakolan kanssa uuden kohukirjan Jumalan synty – Isän ja Pojan kätketty historia (Otava 2025).

Kirjan mukaan Raamatun tekstit ovat myöhään syntyneitä, uskonnollisesti värittyneitä ja siten historiallisesti epäluotettavia. Toisin kuin Raamatussa sanotaan, israelilaiset uskoivat alun perin moniin jumaliin. Usko yhteen Jumalaan kehitettiin vasta pakkosiirtolaisuudessa. Jeesuksessa ei ollut mitään poikkeuksellista. Hän oli yksi juutalainen saarnamies muiden joukossa. Jeesus itse ei pitänyt itseään Jumalan vertaisena eivätkä hänen ensimmäiset seuraajansa, vaan tämä usko syntyi vasta myöhemmin.

Kristitty lukija huomaa pian, että kristinuskon totuusväittämät ovat hataralla pohjalla, mikäli kirjan väitteet pitävät paikkansa. Miten väitteisiin voidaan sitten vastata? Kysyimme Vanhan testamentin eksegetiikan väitöskirjatutkijalta Julius Kankkuselta ja apologi Aleksi Markkaselta.

Kirja nojaa Kööpenhaminan koulukunnan tutkimukseen

Jumalan synty -kirja esiintyy tiedettä popularisoivana teoksena ja pyrkii esittelemään asiat niin kuin ne parhaan tutkimuksen valossa on nähtävä. Julius Kankkunen huomauttaa, että Vanhan testamentin osalta kirja tuo kuitenkin esiin lähinnä tutkimuksen yhden suuntauksen, niin sanotun Kööpenhaminan koulukunnan tulokset.

Kööpenhaminan koulukunta suhtautuu Vanhan testamentin historialliseen luotettavuuteen hyvin epäilevästi. Koska Raamatun tekstejä pidetään hyvin myöhäisinä ja epäluotettavina, koulukunta pyrkii nojaamaan enemmän arkeologiseen todistusaineistoon.

– Kööpenhaminan koulukunta on erityisesti skandinaavisessa ja eurooppalaisessa raamatuntutkimuksessa vahvana. Amerikassakin on joitain tämän koulukunnan yliopistoja, mutta siellä kulttuuri on paljon uskonnollisempi, ja amerikkalaiset puhuvat ihan eri tavalla näistä asioista.

Kirjan mukaan Israelin kansa ei koskaan ollut Egyptissä eikä se saapunut nykyisen Israelin ja Palestiinan alueille ulkopuolelta. Sen sijaan Israelin kansalla on kanaanilaiset juuret eikä sen uskonto poikennut alun perin ympäröivien kansojen monijumalisuudesta. Ensimmäiset varmat tiedot Israelin kansasta ovat Omrin kuninkuuden ajalta 800-luvulta eaa. Noihin aikoihin israelilaiset palvelivat monia jumalia, joista Jahve oli yksi. Jerusalemin temppelissä oli Jahven patsas ja Jahvella oli vaimo, Asera.

Babylonialaiset veivät Juudan kansan pakkosiirtolaisuuteen vuonna 586 eaa. Pakkosiirtolaisuudessa syyksi sinne joutumiseen keksittiin se, että kansa oli luopunut Jahven palvomisesta. Näin muinaiset kirjurit kehittivät ajatuksen siitä, että on olemassa vain yksi Jumala, Jahve.

Miten selittyvät Raamatussa vilisevät jumalat?

Julius Kankkusen mukaan tämä jumalauskon kehitys on tekstiaineistosta ja arkeologisesta aineistosta tehty johtopäätös, jossa on tietyt ennakko-oletukset. Yhtenä ennakko-oletuksena on se, että muinaisisraelilainen usko ei ole voinut poiketa ympäröivistä kansoista. Julius Kankkusen mukaan todistusaineisto voidaan kuitenkin hyvin selittää toisinkin.

Selitystä aineisto kuitenkin vaatii. Raamatun tekstit nimittäin puhuvat siitä, että israelilaiset palvelivat muita jumalia (mm. 2. Kun. 17:7) sekä siitä, että Jahve on ainoa Jumala (Jes. 44:6). Lisäksi Raamatussa on kohtia, joissa muiden jumalien olemassaolo tunnustetaan. Yksi tällainen kohta on psalmi 82, jossa Jahve seisoo jumalien kokouksessa ja julistaa jumalille tuomiota, koska ne pitävät väärintekijän puolta.

Aihepiirin yksi ongelma liittyy siihen, kuinka termejä polyteismi ja monoteismi käytetään. Polyteismilla tarkoitetaan uskoa moniin jumaliin, kun taas monoteismi tarkoittaa uskoa yhden Jumalan olemassaoloon. Julius Kankkunen huomauttaa, että termit kehitettiin vasta 1800-luvulla eivätkä ne sovellu hyvin Vanhan testamentin maailmaan.

– Kristityt sanovat usein, että Vanhan testamentin teksteissä esiintyvät muut jumalat eivät ole oikeasti jumalia, vaikka teksti sanoo niitä jumaliksi.

Yksi Luoja, monta henkiolentoa

Vanha testamentti on toki yksijumalinen siinä mielessä, että on olemassa vain yksi Jumala, joka on luonut kaiken ja joka on kaikkivaltias ja kaikkitietävä. Tämä on yksi heprean kielen Jumalaa tarkoittavan elohim-sanan merkityksistä. Mutta sana voi viitata myös muihin jumaliin tai vaikkapa kuolleiden henkiin. Kun kuningas Saul menee noidan luokse ja pyytää tätä manaamaan profeetta Samuelin henkeä esiin, Samuelin hengestä käytetään tätä sanaa elohim. (1. Sam. 28:13)

Julius Kankkusen mukaan Vanhassa testamentissa on ajatus siitä, että Jahve on ainoa Luoja ja Kaikkivaltias, jumalien Jumala, mutta on olemassa myös henkiolentoja. Näitä henkiolentoja kutsutaan varhaisemmissa teksteissä jumaliksi, mutta terminologia muuttuu ajan myötä.

Vaikuttaa siltä, että Jumala myös asetti tietyille kansoille omat ”jumalansa” (5. Moos. 32:8) tai enkeliruhtinaat, mitä nimitystä Danielin kirja käyttää (Dan. 10:13). Uudessa testamentissa Paavali käyttää niistä sanoja ”vallat ja voimat” (Kol. 1:16).

On täysin järkevää ajatella, että alun perinkin Israelissa palveltiin Jahvea ainoana Jumalana, mutta samalla tunnustettiin muiden henkiolentojen olemassaolo.

Meidän ei siis tarvitse olettaa, että muinaisisraelilaisten usko oli alun perin monijumalista ja että usko yhteen Jumalaan olisi syntynyt myöhemmin. On täysin järkevää ajatella, kuten Raamattu kuvaa, että alun perinkin Israelissa palveltiin Jahvea ainoana Jumalana, mutta samalla tunnustettiin muiden henkiolentojen olemassaolo. Jahvea tuli palvoa ainoana jumalana, mutta ympäröivien kansojen esimerkkiä seuraten Israelin kansa usein lankesi palvelemaan muita jumalia.

Kumoaako arkeologia Raamatun?

Puhuvatko arkeologiset löydöt sitten Raamatun kuvausta vastaan? On totta, että meille on säilynyt arkeologista materiaalia, joka on vanhempaa kuin Vanhan testamentin teokset. Mutta kuten tekstejä, myös arkeologisia löytöjä on tulkittava.

Israelista on löytynyt muun muassa Juudan kuningas Hiskian sinetinpainauma, jossa on kuvattuna siivekäs Aurinko. Jumalan synty -kirjan kirjoittajat pitävät tätä osoituksena siitä, että Hiskian kaudella palvottiin auringonjumalaa. Tämä on heidän mukaansa ristiriidassa Raamatun kuvauksen kanssa, sillä Hiskiaa pidettiin erityisen hurskaana kuninkaana. (2. Aik. 31:20–21)

Julius Kankkusen mielestä löydös ei kuitenkaan todista, että Israelin virallisessa uskonnossa olisi palvottu monia jumalia. Sinetissä oleva auringonkehä on symboli, jolla kuvattiin Jahvea. Juutalaisten kuvakiellon mukaanhan Jumalasta ei saanut tehdä patsasta, mutta jollain symbolilla häntä haluttiin kuitenkin kuvata. Symboli on egyptiläinen, mutta se voi kertoa vain siitä, että heprealaiset hyödynsivät ympäröivien kansojen kommunikaatiotapoja puhuessaan Jahvesta.

– Jos Jahve kuvataan auringonkehänä, onko se paha juttu? Voi olla, että joku saattoi nähdä sen huonona asiana. Tai voi olla, että Hiskian kuningashuone ei nähnyt siihen aikaan, kun se tehtiin, siinä mitään ongelmaa. Tämä on oletusta, koska me emme pääse takaisin menneisyyteen.

Kirja unohtaa Egyptin arkeologian

Julius Kankkunen pitää yhtenä kirjan heikkoutena sitä, että se ei juurikaan kommentoi Egyptistä saatuja arkeologisia todisteita, jotka puhuvat sen puolesta, että Israelin kansa olisi ollut Egyptissä myöhäispronssikaudella.

Israelilaisten erämaavaelluksen telttamaja muistuttaa yksityiskohtaisesti farao Ramses II:n sotatelttaa. Liitonarkku taas muistuttaa egyptiläistä näkymättömän jumaluuden kantotuolia. Ylipapin vaatteiden yksityiskohdista käytetään sanoja, jotka ovat egyptin kielellä lähes samanlaisia. Avariksessa, joka on myöhäispronssikautinen kaupunki Egyptissä, on todistetusti ollut seemiläinen joukko ihmisiä, jotka ovat poistuneet sieltä.

– Meillä on todella hyviä arkeologisia ja akateemiseen tutkimukseen pohjautuvia syitä luottaa siihen, mitä Raamattu kuvaa, Julius Kankkunen tiivistää.

Pohjautuvatko evankeliumit silminnäkijäkertomuksiin?

Myös apologi ja filosofian maisteri Aleksi Markkasen mielestä Jumalan synty -kirja nojaa tutkimukseen hyvin yksipuolisesti. Se vaikenee kokonaan sellaisista Uuden testamentin tutkimuksen merkittävistä nimistä kuin Richard Bauckham, Craig Blomberg, Craig Evans, N.T. Wright ja James Dunn.

He kaikki näkevät, että Uuden testamentin evankeliumien taustalla on silminnäkijätodistuksia. Jumalan synty -kirjan kirjoittajat suhtautuvat tällaiseen ajatukseen hyvin skeptisesti. Heidän mukaansa kukaan Uuden testamentin kirjoittajista ei nähnyt Jeesusta eikä meille ole säilynyt yhtään silminnäkijäkertomusta.

Kysymys on tärkeä siinä mielessä, että jos evankeliumien taustalla ei ole silminnäkijätodistuksia, ne on helpompi tulkita evankelistojen sepitteiksi ja tulkinnoiksi Jeesuksesta.

– Vaikka kukaan neljästä evankelistasta ei olisi ollut henkilökohtaisesti paikan päällä, sisäisten todisteiden valossa on ilmeistä, että tekstit pohjautuvat silminnäkijätodistukseen, Aleksi Markkanen katsoo.

Vainajakokemukset eivät selitä kristinuskon syntyä

Toinen Jumalan synty -kirjan ongelma on sen asenne, etteivät varhaisten kristittyjen tulkinnat tapahtumista ole luotettavia, koska he selittävät niitä Jumalalla. Teos sitoutuu naturalismiin, joka ottaa huomioon vain luonnolliset selitykset. Siten Jeesus ei kirjoittajien mukaan ole voinut syntyä neitseestä tai nousta haudasta. Tapahtumille on löydettävä luonnollinen selitys.

– Tämä rohkeana tietokirjana mainostettu teos käyttäytyy sillä tavalla kummallisesti, että se roiskii leveällä sudilla seinälle erilaisia vaihtoehtoisia ajatuksia. Se ei kuitenkaan perustele niitä eikä varsinkaan osoita, että ne olisivat jollain tavalla parempia selityksiä tapahtumille kuin ne, joita varhaiset kristityt niille antoivat, Aleksi Markkanen toteaa.

Tämä näkyy esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemusta käsiteltäessä. Kirjan mukaan vainajakokemukset tarjoavat luonnollisen selityksen sille, että Jeesuksen seuraajat näkivät Jeesuksen elävänä. Nykytutkimuksesta nimittäin tiedämme, että kohtaamiset kuolleiden läheisten kanssa ovat varsin yleisiä.

Aleksi Markkasen mukaan nämä selitykset eivät riitä alkuunkaan, kun yritetään hakea selitystä kristinuskon synnylle.

– Aivan kuten nykyään, näyt kuolleista läheisistä tunnettiin antiikissa. Niiden kuvaamiseen oli kieli, mutta sitä ei käytetä kertaakaan Jeesuksesta.

Tällaisia näkyjä pidettiin merkkeinä siitä, että henkilö oli varmasti kuollut. Ajateltiin, että hän näyttäytyy vielä kerran ja poistuu sen jälkeen kuolleiden valtakuntaan. Jeesuksen seuraajat pitivät kuitenkin kokemuksiaan osoituksena siitä, että Jeesus elää.

– Pelkät ruumiittomat näyt eivät riitä tuottamaan edes uskomusta, että Jeesus on elossa jälleen, saati sitten kertaluokkaa radikaalimpaa uskomusta, että hän on kukistanut kuoleman ja on maailman Herra.

Usko Jeesuksen jumaluuteen alkoi varhain

Jumalan synty -kirjan takakansi kertoo, että oppi Jeesuksen jumaluudesta kehittyi vähitellen. Yksi kirjan neljästä pääluvusta on otsikoitu ”Miten Jeesuksesta tuli Jumala?” Lukija saattaa kuitenkin hämmästyä, sillä mitään johdonmukaista selitystä sille, kuinka Jeesusta alettiin pitää Jumalana, ei kirjassa esitetä.

Mitään johdonmukaista selitystä sille, kuinka Jeesusta alettiin pitää Jumalana, ei kirjassa esitetä.

Kirjoittajien mukaan Jeesus ei itse pitänyt itseään Jumalana, vaan ylösnousemuskokemukset saivat Jeesuksen seuraajat pohtimaan Jeesuksen roolia uudelleen. Varhaiset kristityt ”palvoivat Jeesusta herrana, mutta he eivät asettaneet häntä samanveroiseksi kuin Jumala”. Paavali piti Jeesusta Isää alempiarvoisena, ja vasta myöhemmässä Johanneksen evankeliumissa Jeesus samaistetaan Jumalaan.

Kirjoittajat kuitenkin ohittavat sen pohdinnan, kuinka juutalaiset ylipäätään saattoivat alkaa pitää yhtä ihmistä Jumalaan verrattavana Herrana. Juutalaisethan lausuivat päivittäin uskontunnustuksenaan, että Jumala on yksi.

Tuon ajan juutalaisuudessa Jumala erotettiin kaikista luoduista kolmen piirteen perusteella: Ensinnäkin yksin Jahve, Jumala, on kaiken luoja. Tässä häntä avusti ainoastaan hänen viisautensa, eivät esimerkiksi enkelit. Toiseksi Jumala hallitsee kaikkea suvereenisti. Tässä enkelit avustavat häntä, mutta he eivät koskaan istu Jumalan taivaallisessa valtaistuinsalissa, vaan seisovat palvelijoina odottamassa käskyä. Kolmanneksi vain ainoaa maailman Luojaa tulee palvoa.

– Nämä kolme piirrettä yhdistetään Jeesukseen varhaisesta alkaen Paavalin kirjeissä. Jeesusta kuvataan maailman Luojana. Hän oli se Jumalan viisaus, jonka kautta kaikki on tehty. Hän on myös kaiken Herra, joka sisällytetään Jumalan palvontaan. Jokainen polvi notkistuu Isän Jumalan kunniaksi ja tunnustaa, että Jeesus Kristus on Jahve, Herra, Aleksi Markkanen avaa.

Antoiko Jeesus sittenkin ymmärtää olevansa Jumala?

Mikä sitten selittää sen, että Jeesuksen seuraajat, jotka siis olivat juutalaisia, alkoivat pitää häntä Jumalana?

– No eivät ainakaan vainajakokemukset, Aleksi Markkanen huomauttaa.

Huomattavasti parempi selitys on se, että Jeesus itse antoi ymmärtää olevansa Jumala.

– Meillä on mies, joka on tuomittu jumalanpilkasta todella radikaalien ja näennäisen röyhkeiden itseään koskevien väitteidensä tähden. Korkein juutalainen ja korkein roomalainen oikeus langettavat yhdessä hänelle kuolemantuomion. Aito ylösnousemus kumoaisi tämän tuomion. Se saisi varhaiset kristityt uskomaan, että Jumala oli vahvistanut Jeesuksen väitteet.

Ylösnousemuksen kautta Jumala siis ilmoittaa olevansa kaikkien Jeesuksen sanojen ja tekojen takana.

Varhaiset kristityt kyllä erottivat Jeesuksen ja Isän tosistaan. Usein Jeesuksesta käytetään nimitystä Herra ja Isästä nimitystä Jumala. Mutta heitä molempia kunnioitetaan samanveroisesti.

– Ajatus siitä, että vastikään eläneestä ja häpeällisesti teloitetusta rikollisesta tulee Jumala, vaatii historiallista selitystä – paljon parempaa selitystä kuin mitä Jumalan synty -kirjan kirjoittajat kykenevät antamaan, Aleksi Markkanen toteaa.

Piditkö artikkelista? Tilaa verkkolehti tarjoushintaan 1€ ensimmäinen kuukausi.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Sensuroitu Raamattu vai sensuroitu tutkimus?

Aleksi Markkanen on ensimmäinen suomalainen apologian maisteri