Tuleva lähetysjohtaja Daniel Nummela: Toivon, että Kansanlähetys voisi tulevaisuudessakin olla osa kirkkoa

Daniel Nummela painottaa uskollisuutta Jumalan sanalle, jumalanpalvelusyhteisöjen tärkeyttä ja evankeliumin julistamista niille, jotka eivät tunne Jeesusta.

Lähetystyössä joutuu kohtaamaan monenlaisia haasteita. Ne ovat kasvattaneet. Myös jotkin työuran aikana koetut epäonnistumisen kokemukset ovat tosi tärkeitä tämän työn kannalta, johon minut on kutsuttu, kymmenen vuotta Japanissa perheensä kanssa lähetystyössä ollut Daniel Nummela sanoo. Kuva: MATTI KORHONEN

– Olen jo nuorena kokenut, että minulla saattaisi olla lahjoja ja kykyä johtotehtäviin, ainakin kiinnostusta on ollut lapsesta saakka. Kun tämä tehtävä tuli auki ja halusin vaikuttaa kansanlähetysliikkeen parhaaksi, tarjouduin ehdolle, Kansanlähetyksen lähetysjohtajana ensi vuoden alusta aloittava Daniel Nummela kertoo.

Hän sai myös runsaasti yhteyden­ottoja, joissa häntä kehotettiin hakemaan tehtävää.

– Minulla on myös ollut se käsitys, että aina tämän tyyppisiin tehtäviin ei ole ollut paljon halukkaita. Ajattelin, että voin ainakin olla tarjolla.

Ensimmäisen työvuoden tehtävälistalla olisi muun muassa yhteyden rakentaminen eri suuntiin: liikkeen sisällä, suhteessa kirkkoon ja sen piispoihin sekä kotimaisiin yhteistyökumppaneihin, kuten muihin viidesläisiin järjestöihin.

”Kansanlähetys on ollut hengellinen kotini lapsuudesta saakka”

Daniel Nummelasta tulee Kansanlähetyksen neljäs johtaja Matti Väisäsen, Timo Rämän ja Mika Tuovisen jälkeen. 38-vuotiaana hän aloittaa tehtävässään nuorempana kuin kaksi edellistä lähetysjohtajaa. Itse hän ei ajattele olevansa erityisen nuori. Suomen hallituspuolueiden puheenjohtajatkin ovat häntä nuorempia. Sen sijaan hän kokee olevansa selvästi erilaisen sukupolven lähetysjohtaja.

– Edustan sitä sukupolvea, jolla on erilainen kirkkosuhde kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Aikaisemmin lähdettiin siitä, että seurakuntayhteys on luterilaisessa paikallisseurakunnassa, ja sen lisäksi on Kansanlähetyksen seuratoimintaa. Minun sukupolvellani ei ole tällaista kokemusta. Kansanlähetys on ollut hengellinen kotini lapsuudesta saakka, vaikka olenkin Suomen kirkon pappi.

Nummelan mukaan jumalanpalvelusyhteisöt ovat tärkeitä, ja Kansanlähetyksen tulisi rakentaa niitä ainakin suurimpiin kaupunkeihin. Ainakin toistaiseksi niihin on riittänyt tiloja ja pappeja. Pienemmillä paikkakunnilla, joissa tällainen ei useinkaan ole mahdollista, rakennetaan Kansanlähetyksen rukous- ja raamattupiirejä.

– Silti kirkko on minulle tärkeä ja toivon, että Kansanlähetys voisi tulevaisuudessakin olla osa Suomen ev.lut. kirkkoa.

Voi olla, että meidät potkitaan pois tai meidän ei anneta julistaa evankeliumia.

Kansanlähetyksen suhde kirkkoon on aina ollut jännitteinen. Kansanlähetys on ollut vastaääni, joka on varoittanut kirkkoa Jumalan sanasta luopumisesta. Nyt asiat ovat edenneet siihen pisteeseen, että jotkut piispatkin ajavat sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä. Moni kysyykin, voiko kirkkoon vielä hyvällä omallatunnolla kuulua.

– Kirkossa on aina ollut luopumusta. Ajattelen, että kirkosta ei tulisi lähteä ilman, että liittyy johonkin toiseen kirkkoon. Ja niin kauan kuin kirkko on tunnustuksessaan uskollinen Raamatulle, ainakin teoriassa siihen voidaan kuulua. Mutta voi olla, että meidät potkitaan pois tai meidän ei anneta julistaa evankeliumia. Jos kirkko muuttaa avioliitto-opetusta, silloin joudutaan vakavasti miettimään asiaa monelta kantilta. Mutta se ei automaattisesti tarkoita sitä, että meidän täytyy lähteä kirkosta.

Tärkeintä on olla uskollinen Jumalan sanalle

Daniel Nummela on havainnut, että keskusteluilmapiiri kirkossa on koventunut. Toisinaan tuntuu, että raamatulliseen avioliittokäsitykseen pitäytyvä ei voi kuin jäädä vähemmistöön yleisessä keskustelussa seksuaalisuudesta ja sukupuolesta.

– Toisaalta ajattelen, ettemme me voi olla osallistumatta tähän keskusteluun. Raamattu puhuu selvästi siitä, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto, jonka Jumala on tarkoittanut kestämään koko elämän. Meidän täytyy pitää asiaa esillä, miettimättä sitä, voimmeko me voittaa vai emme. Se ei ole oleellinen kysymys, vaan se että me olemme uskollisia Jumalan sanalle ja pidämme sitä esillä. Me emme muuta ihmissydämiä, vaan se on aina Jumalan työtä hänen sanansa kautta, jossa Pyhä Henki vaikuttaa.

Kirkollisesta keskustelusta Nummela huomauttaa myös, että monille papeille Raamattu ei nykyään edusta Jumalan ehdotonta auktoriteettia. Raamatun nähdään olevan pikemminkin ihmisten ajatuksia Jumalasta kuin Jumalan sanaa ihmisille.

– Ajattelen, että meidän tulee pitää esillä sitä näkemystä, että Jumala puhuu Raamatussa. Me voimme rohkeasti tunnustaa, että Raamattu on Jumalan sanaa ja antaa sen ohjata elämäämme. Jos me tästä luovumme, voi kysyä, tarvitaanko meitä ollenkaan.

Kiinnostus Raamattua ja sen tulkintaa kohtaan on johtanut Daniel Nummelan myös teologian jatko-opintojen äärelle. Hänellä on väitöskirja tekeillä amerikkalaisen teologin Kevin Vanhoozerin raamattukäsityksestä.

– Perusnäkemykseni Raamatusta ei ole vuosien varrella juurikaan muuttunut. Ajattelen edelleen, että Raamattu on kokonaan Jumalan sanaa. Raamattu on elämän ja uskon ylin ohje. Se ei ole käsikirja, jossa on suora vastaus kaikkiin kysymyksiin, mutta sen yleisperiaatteita soveltamalla meidän on etsittävä tietä eteenpäin monenkirjavissa kysymyksissä.

Jeesus ei ole tullut takaisin, tehtävä on siis kesken

Kansanlähetys on yksi kirkon virallisista lähetysjärjestöistä. Perinteisesti lähetystyö on nähty pelastuksen evankeliumin viemisenä niille, jotka eivät ole saaneet sitä kuulla. Tällainen ajatus on kohdannut meidän päivinämme myös kritiikkiä. Kritiikin mukaan meillä ei ole mitään sellaista hengellistä antia, jota muiden uskontojen harjoittajilla ei jo olisi. Miksi perinteistä lähetystyötä siis vielä tehdään?

Meille on annettu tehtäväksi Raamatussa viedä evankeliumi koko maailmaan, kaikille kansoille, ja sitten Jeesus tulee takaisin. Koska Jeesus ei ole tullut takaisin, tehtävä on kesken.

– Siellä, missä ei ole Jumalan sanaa, ei voi olla uskoa. Raamatun mukaan yksin Jeesus on tie, totuus ja elämä. On vielä paljon alueita, joiden ihmiset eivät kuule evankeliumia, ellei joku mene kertomaan. Samaan aikaan pitää muistaa, että Jumala aina ratkaisee sen, kuka pelastuu ja kuka ei, Daniel Nummela korostaa.

– Meille on annettu tehtäväksi Raamatussa viedä evankeliumi koko maail­maan, kaikille kansoille, ja sitten Jeesus tulee takaisin. Koska Jeesus ei ole tullut takaisin, tehtävä on kesken.

Tavoitammeko ne, jotka eivät tunne Jeesusta?

Vahva ulkolähetystyö vaatii myös työtä kotimaassa. Jos ei ole uskon ja lähetyskutsun saaneita, ei voida myöskään lähettää. Kansanlähetyksessä kotimaan- ja ulkomaantyö ovat aina kulkeneet rinta rinnan.

– Tunnustan, että minulla ei ole sellaista avainta, että jos tehdään näin, sitten tavoitetaan Suomen kansa. Meidän tulee yhdessä etsiä uusia keinoja viedä evankeliumia eteenpäin. Haasteenamme on, miten meidän toimintamme tavoittaa sellaisia ihmisiä Suomessa, jotka eivät vielä tunne Jeesusta henkilökohtaisesti pelastajanaan.

Nummelan mukaan on vaarana, että me keskitymme liikaa uskovien hoitamiseen. Se on tärkeää, mutta samalla esimerkiksi Helsingissä on alueita, joilla ei kasteta enää puoltakaan vauvoista. Kuka tavoittaisi näiden alueiden asukkaat?

Kansanlähetys tarvitsee lisää sisäistä keskustelua

 Kansanlähetys on ollut alusta asti heterogeeninen liike. Eri paikkakunnilla uskon painotukset tai toiminta näyttäytyy hieman erilaisina.

 – Se on samalla rikkaus, samalla suuri haaste. Meillä on kuitenkin yhteinen näky evankeliumin viemisestä eteenpäin.

 Daniel Nummelan mukaan Kansanlähetyksen sisällä tarvitaan enemmän keskustelua.

 – Meillä on aika vähän tilaisuuksia, joissa voidaan turvallisesti keskustella sisäisesti aroista kysymyksistä. Tällaisia ovat esimerkiksi kysymys paimenvirasta tai karismaattisuudesta.

 Enemmän hänen mielestään tulisi myös etsiä yhdistäviä tekijöitä.

 – Kansanlähetyksen toiminta voi olla hyvin erilaista eri paikkakunnilla. Jumalanpalvelusyhteisöt ovat ilmeeltään moninaisia. Ei niin, että kaikkia oltaisiin ajamassa yhteen muottiin, mutta että olisi riittävästi tekijöitä, joista tunnistaa, että ollaan saman liikkeen piirissä.

Kuka?

– Daniel Nummela, 38, työskentelee tällä hetkellä Kansanlähetyksen ulkomaantyön alukekoordinaattorina.

– Koulutukseltaan teologian maisteri. Vuodesta 2017 alkaen hän on ollut Helsigin yliopiston teologian tohtorikoulutettava dogmatiikassa.

– Pappisvihkimys Suomen ev.lut. kirkossa 2008.

– Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä perheineen Japanissa 2009–2019.

– Perheeseen kuuluvat vaimo Mari sekä kouluikäiset lapset Emma, Aada ja Onni.

– Harrastukset: Juoksu, pyöräily, hiihto, vaeltaminen, elokuvat ja kirjat.

– Täydennä lause: ”Jos minulla olisi aikaa…” ”viettäisin sitä enemmän ystävieni kanssa.”

Lisäksi

”En muista aikaa, jolloin olisin ajatellut, ettei Jumalaa ole”

– En muista aikaa, jolloin olisin ajatellut, ettei Jumalaa ole olemassa, Daniel Nummela kertoo.

Hän syntyi kristittyyn kotiin. Molemmat vanhemmat ovat toimineet pitkään hengellisessä työssä. Isä Leif toimii tällä hetkellä Uuden Tien päätoimittajana ja Kansanlähetyksen raamattukouluttajana.

– Ennen rippikoulua koin kuitenkin suurta erilaisuutta. Koin, ettei nuoria uskovia ole, vaikka olin isän mukana käynyt hengellisissä nuorten tilaisuuksissa. Minulla ei kuitenkaan ollut uskovia ystäviä. Rippikoulu kosketti minua henkilökohtaisesti, ja omakohtainen usko vahvistui.

Lukioaikana uravalintaa pohtiessa Daniel mietti, että jos käyttää aikansa johonkin yhteen asiaan 5–7 vuoden ajan, niin hän haluaa oppia tuntemaan Jumalaa paremmin. Niinpä hän päätti lähteä lukemaan teologiaa Helsingin yliopistoon. Seurakuntaharjoittelu Vimpelin seurakunnassa vahvisti sisäistä pappiskutsua. Vuonna 2008 hän valmistui teologian maisteriksi, ja Tampereen piispa Matti Repo vihki hänet papiksi. Ensimmäinen työpaikka oli Kansanlähetyksen nuorisotyössä. Pian suunta kääntyi kohti Japania, jossa hän vietti vaimonsa ja lastensa kanssa kymmenen vuotta lähetystyössä.

Teologian opintojen lisäksi toiminta Kansanlähetyksen yhteydessä ja keskustelut ystävien kanssa ovat hionneet Daniel Nummelan teologisia näkemyksiä. Entä millainen vaikutus hänen isällään on ollut uskonnäkemyksen muotoutumisessa?

– Minulla on aina ollut hyvä isäsuhde. Kunnioitan sitä, että isä kuljetti meitä lapsia ahkerasti harrastuksiin. Rippikouluiän jälkeen isä piti myös kaveriporukallemme raamattupiiriä. Myöhemmin teologian opintojen myötä suhde on muuttunut. Olemme alkaneet keskustella enemmän. Koska olemme olleet useimmista asioista pitkälti samaa mieltä, on uskoa ollut helppo jakaa yhdessä. Pidän myös runsaita teologisia keskustelujamme itselleni hyvin tärkeänä asiana.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: