Suomalaisten kaapeista löytyy luterilaisuus

Pohjoismainen hyvinvointivaltio, luja luottamus poliisiin ja tasa-arvon korostus ovat uutuuskirjan mukaan esimerkkejä luterilaisuuden syvästä vaikutuksesta suomalaiseen yhteiskuntaan.

Kuva: iStock

”Luterilaisuudesta on pikkuhiljaa tullut suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa vähän niin kuin kissankarvat olohuoneeni taannoisessa nojatuolissa. Ne ovat kutoutuneet niin osaksi nojatuolin villakangasta, että vaikka ne silmin erottuvat ja vaikka niitä voi koittaa imuroida, lopputulos on karvan ja villan yhdistelmä, josta toista ei saa pois tuhoamatta toistakaan.”

Dosentti Niko Huttusen mukaan luterilaisuuden vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan on suurempi kuin osaamme aina tiedostaa.
KUVA: ANNELI RAJANIEMI

Näin kirjoittaa arvotutkija ja valtiotieteiden tohtori Anneli Portman tuoreessa kirjassa Kaappiluterilainen kansa. Puheenvuoroja suomalaisesta yhteiskunnasta (toimittaneet Niko Huttunen, Anneli Portman ja Kaius Sinnemäki, Käsite-Kirjat 2020).

Kirjoittajat esittävät, että luterilaisuuden vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan on paljon vahvempi kuin halutaan tunnustaa. Teologian tohtori, dosentti Niko Huttunen kertoo, että he halusivat kirjallaan herätellä huomaamaan, että suomalainen kulttuuri ei ole jotain neutraalia ja kaikki muut kulttuurit olisivat jonnekin kallellaan.

– Myös me olemme historiallisesti rakentuneita tietyllä tavalla. Ei ole sattumaa, että kaikenlaisissa arvomittauksissa Pohjoismaat erottuvat omana ryhmänään. Niille on ominaista monisatavuotinen luterilainen perinne.

Miksi poliisin logossa on miekka?

Kaappiluterilainen kansa -kirjan kirjoittajien mukaan muun muassa pohjoismainen hyvinvointivaltio, myönteinen suhde esivaltaan sekä edistynyt tasa-arvo ja lukutaito ovat asioita, jotka nousevat luterilaisista periaatteista. Niko Huttunen nostaa esiin erityisesti uskon valtioon.

– Suomessa esimerkiksi luottamus poliisiin keikkuu luottamustilastojen kärjessä. Tämä on maailmalla aika erikoislaatuinen asia. Monessa maassahan pelätään poliiseja. Historiallinen tausta näkyy siinä, että meillä poliisin logo on miekka, joka viittaa Roomalaiskirjeen 13. lukuun. Siinä sanotaan, että esivalta ei turhaan miekkaa kanna. Tämä on yksi luterilaisten korostama raamatunkohta.

Huttusen mukaan esivaltaan luottamisen taustalla on luterilainen oppi Jumalan kahdesta hallintavallasta, regimentistä.

– Jumala toimii ensinnäkin meidän parhaaksemme hengellisellä saralla: evankeliumin julistamisen ja sakramenttien kautta. Toinen hallintavalta koskee tämän elämän edellytyksiä, joista huolehtiminen kuuluu esivallalle.

Jopa suomalainen ateisti on luterilainen ateisti. Tämä näkyy esimerkiksi sotilasvalaa ja sotilasvakuutusta vertailtaessa.

Luterilaisille kelpaa vahva valtio

Suomen luterilaiset ovat historiansa aikana olleet niin Ruotsin kuninkaan vallan, Venäjän keisarin vallan kuin demokraattisesti valitun hallituksenkin alaisina. Kaikkiin näihin kirkko on pystynyt mukautumaan.

Toisaalta on pohdittu paljon sitä, tuleeko myös vääränlaisen ja pahaa edistävän esivallan alle alistua. 1800-luvulla luotiinkin ”laillisen esivallan” käsite, mistä Paavali ja Luther eivät puhuneet vielä mitään.

– Meillä Suomessa käytiin tätä keskustelua erityisesti sortokausilla (1899–1905 ja 1908–1917), jolloin nähtiin, että keisari loukkaa suomalaista perustuslakia. Syntyi keskustelua, onko tämä esivalta ollenkaan tottelemisen arvoinen, Niko Huttunen avaa.

– 1920-luvun uudessa kristinopissa esivaltaopetuksen rinnalle ruvettiin tuomaan kriittistä puolta. Todettiin, että enemmän on toteltava Jumalaa kuin ihmisiä. Sillä haluttiin sanoa, että mikä tahansa esivalta ei ole oikea esivalta.

Luterilaista esivaltaoppia voi verrata esimerkiksi reformoituun tai katoliseen ajatteluun. Esimerkiksi reformoidussa puritanismissa ajateltiin, että ihmisten tulee olla mahdollisimman vapaita valtiokoneiston vallasta.

– Tämä näkyy esimerkiksi Yhdysvalloissa. Siellähän konservatiivit ajattelevat, että valtion on oltava mahdollisimman kaukana ihmisestä. Kansa on esivalta, ja siksi perustuslain lisäyksessäkin sanotaan, että kansalaisten oikeutta kantaa aseita ei saa rajoittaa.

Keskiajan katolinen kirkko puolestaan ajatteli hallitsevansa kaikkea, sekä hengellistä että maallista valtaa. Siitä syystä paavikaan ei halua olla minkään toisen valtion alainen, vaan kirkolla on oma valtionsa, Vatikaani.

– Luterilaisuudessa kirkko voi ihan hyvin olla valtion alainen. Lutherkin joutui tukeutumaan maallisiin ruhtinaisiin ajauduttuaan riitoihin katolisen kirkon kanssa.

Uhriutuminen ei kannata Kaukoidässä

Kriittinen lukija voisi kysyä, mikä yksinoikeus luterilaisuudella, tai edes kristinuskolla, on sellaisiin humaaneihin arvoihin kuin tasa-arvo, lainkuuliaisuus tai lähimmäisenrakkaus. Valistusfilosofit ovatkin pitäneet näitä maailmanlaajuisina ihmiskunnan yhteisinä arvoina. Niko Huttunen ei lämpene tälle selitykselle.

– Ei valistuskaan ole mikään historiaton ilmiö. Se syntyi tietyssä ajassa ja paikassa. On ihan selvää, että jos mennään jonnekin Kaukoitään, eihän vaikkapa uhrina oleminen ole mitenkään hieno asia. Jos olet uhri, olet surkea häviäjä.

Meillä taas puhutaan uhriutumisesta eli joku suorastaan hakeutuu uhrin asemaan saadakseen sillä mainehyötyä.

– Miksi on maineikasta olla uhri? Tietysti siksi, koska Jeesus Kristus on uhri ja meidän pitäisi seurata häntä. Aika harva enää ajattelee sitä, mistä tällaiset syvät arvostuskäsitykset tulevat, Niko Huttunen pohtii.

”Kielletyt” J-sanat

Niko Huttusen mukaan jopa suomalainen ateisti on luterilainen ateisti. Tämä näkyy esimerkiksi sotilasvalaa ja sotilasvakuutusta vertailtaessa. Varusmies saa valita, kumman hän antaa. Sotilasvala vannotaan ”kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä”, vakuutus ”kunniani ja omantuntoni” kautta. Ne ovat kuitenkin muuten saman sisältöisiä. Molempiin on rakennettu sisään luterilainen esivaltaoppi ja molemmissa luvataan puolustaa valtakunnan ”laillista esivaltaa”.

Huttunen pitää suorastaan koomisena koulujen juhlien ja virsien juridisia selvityksiä. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen vuonna 2013 tekemän päätöksen mukaan Suvivirren kahta ensimmäistä säkeistöä ei voi pitää korostuneen uskonnollisena. ”Sana Jumala kyllä mainitaan, mutta vain kerran.” Kaikki tuntuu siis olevan kunnossa, kunhan ei mainita liikaa J-sanoja.

– Uskonto, luterilaisuus mukaan lukien, ei kuitenkaan ole vain joidenkin uskonnollisten lauseiden sanomista tai Jumalasta ja Jeesuksesta puhumista, vaan kokonainen elämänmuoto. Jos ajatellaan vaikka kymmentä käskyä, niin ei ole toivottavaa, että ihminen unohtaa ne astuessaan kodin tai kirkon kynnyksen ulkopuolelle.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: