Salaisista kokouksista kirkon kasvuun

Muistan hyvin ensimmäisen vierailuni Romaniaan välittömästi kommunistisen diktaattorin, Nicolae Ceaușescun kukistumisen jälkeen, vuonna 1990. Maassa vallitsi tuolloin henkisesti huojentunut ilmapiiri, mutta työtä oli valtavasti edessä monella rintamalla kommunismin jälkien korjaamiseksi. Käytyäni äskettäin uudelleen noin kahdenkymmenen miljoonan asukkaan Romaniassa, näin maan selkeän kehittymisen taloudellisesti, sosiaalisesti ja hengellisesti. Vieläkin on elossa paljon pastoreita ja kristittyjä, jotka Ceaușescun…

rgb_leif-10_2016-okMuistan hyvin ensimmäisen vierailuni Romaniaan välittömästi kommunistisen diktaattorin, Nicolae Ceaușescun kukistumisen jälkeen, vuonna 1990. Maassa vallitsi tuolloin henkisesti huojentunut ilmapiiri, mutta työtä oli valtavasti edessä monella rintamalla kommunismin jälkien korjaamiseksi.

Käytyäni äskettäin uudelleen noin kahdenkymmenen miljoonan asukkaan Romaniassa, näin maan selkeän kehittymisen taloudellisesti, sosiaalisesti ja hengellisesti. Vieläkin on elossa paljon pastoreita ja kristittyjä, jotka Ceaușescun aikana kokoontuivat metsissä ja vastaanottivat sekä levittivät salaa maahan Suomestakin tuotuja Raamattuja muun kristillisen kirjallisuuden kanssa. Nyt he voivat toimia ja työskennellä vapaasti.

Tällä hetkellä Romaniassa on useita kristillisiä kustantajia, kristillisiä kouluja ja erilaisia vähemmistökirkkoja. Erityisesti helluntailaisuus on kokenut maassa voimakasta kasvua. Suurin osa romanialaisista, 87 prosenttia, on ortodokseja. Seuraavaksi suurimmat tunnustuskunnat ovat katoliset ja Romanian reformoitu kirkko. Viimeksi mainitulla on lähes puoli miljoonaa jäsentä. Helluntailaisia ja baptisteja on yhteensä lähemmäs 300 000. Maassa on myös unkarilainen, noin kuuden prosentin vähemmistö, jonka piirissä toimii useita kristillisiä kirkkoja ja ryhmiä. Romaniasta löytyy sekä saksan- että unkarinkielinen luterilainen vähemmistökirkko.

Romania on esimerkki siitä, miten yksi kommunistisen aikakauden kovimmistakaan pakkovalloista ei kyennyt murskaamaan kristillistä kirkkoa.

Välillä valtioon läheisesti sidottu ortodoksikirkko, osoittaa huonoa asennetta muita vähemmistökirkkoja kohtaan. Lisäksi kirkkoja kiusaavat raamattukriittinen liberaaliteologia ja erilaiset harhaopit. Maa on kuitenkin esimerkki siitä, miten yksi kommunistisen aikakauden kovimmistakaan pakkovalloista ei kyennyt murskaamaan kristillistä kirkkoa. Monet pastorit ja seurakuntalaiset maksoivat kovan hinnan siitä, että he eivät taipuneet vallan alla vaan jatkoivat kokoontumista ja saarnaamista. Mikään diktatuuri ei kestä ikuisesti, ja nyt kirkoissa voi taas hengittää vapaammin.

Yhä uudestaan näemme maailmassa sen, miten Jumala ylläpitää kirkkoansa hyvin raskaiden vaiheidenkin läpi virvoittaakseen sen sitten taas uudestaan. Kirkko ei katoa maailmasta ennen Kristuksen tuloa, mutta monen yksittäisen kristityn kohdalla matka voi jäädä kesken. Jumalan armo ja huolenpito koskevat kuitenkin myös jokaista kristittyä, joka ei vetäydy pois Sanan vaikutuspiiristä.

Usko ei elä raittiista ilmasta, eikä se pysy edes siellä, missä on voimakkaita uskonnollisia tunnekokemuksia. Tarvitaan Sanan leipää, joka vastaanotettuna saa aikaan uskoa ja tuottaa myös hyviä tekoja kristillisessä elämässä. Kenelläkään kristityllä, joka haluaa säilyttää uskonsa, ei ole varaa laiminlyödä Jumalan sanaa ja uskovien yhteyttä. Vaikka niitä joutuisi kriisiaikoina viljelmään jopa salaa metsässä, niin kuin kommunistisessa Romaniassa aikoinaan.