Sadunkertoja Jouni Hörkkö: Myös aikuisten on välillä hyvä olla lapsellisia
– Tarinat viehättävät meitä ihmisiä. Lapset suorastaan rakastavat niitä. Siksi Jeesuskin käytti vertauksia kertoessaan Jumalan valtakunnasta, sanoo rehtori ja lastenkirjailija Jouni Hörkkö.
Espoon Karamzinin koulun rehtorina työskentelevä Jouni Hörkkö on harrastajakirjailija, joka kirjoittaa tarinoita lapsille. Hänen uusin luomuksensa on jännityskertomus Tyrskyluodon seikkailut. Kuva: Karoliina Rauhio-Pokka
Luin Tyrskyluodon seikkailut -nimistä jännityssarjaa kahdeksanvuotiaalle pojalleni, joka oli tarinasta niin innoissaan, että hän vaati kuulla koko sarjan alusta loppuun. Sarjaa julkaistaan lasten raamatunlukulehti Donkissa. Kiinnostuin, kuka on tuon sarjan takana.
Sarjan luoja on Espoon Karamzinin koulun rehtori Jouni Hörkkö. Miten hän innostui kirjoittamaan jännityssarjaa kristilliseen lastenlehteen?
– Minulla oli jo pienenä poikana halu kirjoittaa tarinoita, ja päätinkin sitten kirjoittaa kokonaisen romaanin. Sain heti aikaiseksi peräti kolme lausetta, Hörkkö naurahtaa ja kertoo nyt aikuisena olevansa vilkas multitaskaaja ja ekstrovertti.
– Siksi minun on vaikeaa keskittyä pelkästään kirjoittamiseen.
Hörkölle luovuus on lahja, joka saa arjenkin jännittäväksi ja hauskaksi. Se keventää rehtorin haastavaa arkea koulumaailmassa, jota leimaa tälläkin hetkellä koronapandemia, digiloikan jatkumo ja täysi kalenteri. Hassuttelu ja sadut kulkevat hänen mukanaan sekä perhepiirissä että töissä.
– Kristityn tulee ottaa evankeliumi tosissaan. Samalla voimme hiukan hellittää ja antaa tilaa leikkisyydelle ja huumorille. Annetaan myös saduille tilaa ja ollaan vähän lapsellisia.
Klassikot kantavat totuutta
Jouni Hörkön ensimmäinen pitempi kirjallinen tuotos oli 1990-luvulla julkaistu opaskirja lapsille tietokoneen käyttöön. Oppaan mallitarinoista alkoi muovautua salapoliisikertomuksia, jotka päätyivät Donkki-lehteä edeltäneen Tuikku-lehden toimitukseen.
Hörkön tekstit saivat hyvän vastaanoton, sillä lapset soittelivat Tuikun toimitukseen kysellen, miten tarina loppuu. Tämä toi lisäpuhtia miehen kirjoitusharrastukseen.
Jos teos on vain oman aikansa ylistämä, siitä ei tule ajan hammasta kestävää klassikkoa.
Ensimmäinen Hörkön tarina julkaistiin kirjana Salasanan arvoitus (Uusi Tie 1999). Hörkön tuorein jännitystarina Tyrskyluodon seikkailut on luettavissa vuosien 2019–2020 Donkki-lehdissä.
– Tarina on täysin fiktiivinen ja kieltämättä todella jännittävä. Keskelle tarinaa halusin ”upottaa” joitakin Raamatun järisyttäviä totuuksia. Vetävä tarina voi olla keino, jolla evankeliumia kuljetetaan sydämiin asti.
Hörkkö ajattelee, että onnistuneen ja hyvän tarinan merkki on siinä, että se onnistuu tuomaan totuutta esiin.
– Jos esimerkiksi romaani on sidottu ajan hengen mukaisiin arvoihin, se ei kanna. Useimmat klassikot kantavat sisällään ikuista totuutta. Jos teos on vain oman aikansa ylistämä, siitä ei tule ajan hammasta kestävää klassikkoa.
Jumala kutsui monta kertaa
Jouni Hörkön elämän suuntaan ovat vaikuttaneet vahvasti ainakin kolme asiaa: usko, opettajuus ja vaimo Eija-Kristiina.
Hörkön molemmat vanhemmat ovat siirtokarjalaisia, jotka pääsivät sodan jaloista lapsina Turun seudulle. He perustivat perheen Liedon kylällä, josta tuli Hörkön lapsuusmaisema. Perheen isällä oli optiikkaliike Turussa, mutta sivukadun kivijalkaliike ei houkuttanut asiakkaita riittämiin, mikä johti myöhemmässä vaiheessa liikkeen lopettamiseen. Hörköt eivät käyneet kirkossa, mutta radiojumalanpalveluksia kuunneltiin.
– Erään jumalanpalveluksen aikana koin, että Jumala puhui minulle. Hän kutsui minua ja ajatuksissani vastasin Jumalalle ”kyllä”.
Vuonna 1970 isä sai optikon paikan Vammalasta. Jouni Hörkkö oli tuolloin 12-vuotias. Kavereiden kanssa poika seilasi styrox-lautoilla Liekovedellä ja vaarallisimmat leikit keskittyivät junaradalle, missä juostiin pakoon aseman ”ukkoja”.
Peruskoulun yläasteella vilkasta poikaa kosketti opettajan aamuhartaus. Opettaja sanoi, että nytkin on mahdollisuus antaa elämä Jeesukselle.
Lukioaikana Hörkkö oli aktiivinen oppilaskunnassa. Vapaa-ajalla moottoripyörät ja diskot vetivät puoleensa: 16-vuotiaana Hörkkö osti ansaitsemillaan tienesteillä kevytmoottoripyörän, satakuutioisen Hondan.
Kerran diskoon traktaatteja jakamaan tulleet uskovat nuoret totesivat nuorukaiselle: ”Et kuulu tänne, kun jo uskot Jumalaan!” Niin Jouni Hörkkö päätti uskaltautua seurakuntanuorten iltaan.
– Kokoontumisessa oli menossa rukoukset. Hiljainen mutina aiheutti vaikutelman, että nuo ovat ”hulluja kaikki”, mutta päätin sitten jäädä ja katsoa tilanteen loppuun.
Paikallinen uskova nuori aikuinen johdatteli sitten lopulliselle ratkaisun paikalle. Hörkkö sai kuulla, että jos uskoo Jeesukseen, pääsee taivaaseen. Hän tahtoi uskoa, ja uskonlahjaa pyydettiin rukouksessa.
– Siitä lähtien tiesin, että olen Jeesukseen uskova.
Lapset rakastavat tarinoita
Jouni Hörkkö on huomannut hyvän tarinan voiman koulumaailmassa: pitkän opettaja- ja rehtoriuransa aikana hän on nähnyt, miten hälisevät lapset rauhoittuvat koskettavan kertomuksen avulla.
– Tarinat viehättävät meitä ihmisiä. Lapset suorastaan rakastavat niitä. Siksi Jeesuskin käytti vertauksia kertoessaan Jumalan valtakunnasta.
”Suoria sanoja” ei välttämättä oteta vastaan.
– Jeesuksen vertausten syvä ydin opettaa jotain, joka jää elämään kuulijan mieleen. Siellä se tekee hiljaista työtään ihmissydämessä.
Hörkkö painottaa, että Jeesus on koko totuus, ja hän on kaikkien vertausten summa. Näin meitä ohjataan palvomaan Jeesusta.
– Hyvyyttä ei voi voittaa pahalla. Jeesuksen ristillä Saatana allekirjoitti oman tappionsa. Tästä suurimmasta hyvyyden voitosta voimme nähdä heijastuksia inhimillisesti tuotetuissa romaaneissa ja kertomuksissa sekä taiteessa ja kulttuurissa yleisemminkin.
Hörkkö ajattelee, että mitä enemmän ihmisten tuottamat kertomukset sitoutuvat totuuteen sitä väkevämpi ja kuolemattomampi siitä tulee. Nekin, jotka eivät ole päässeet kristilliseen uskoon asti, voivat nähdä satujen ja kertomusten kautta pilkahduksia totuudesta.
Kristittyjen kimurantti kulttuurisuhde
Jouni Hörkkö kertoo lastenkirjallisuuden muutoksesta 1970-luvulla, mikä johti eräänlaiseen puhdasoppisuuden vaatimukseen maallisen kirjallisuuden puolella.
– 1970-luvulla alettiin paheksua satuja. Arvokkaaksi nähtiin pelkästään arkitodellisuudesta kertominen. Syntyivät esimerkiksi Aino-kirjat, Mikko Mallikas -sarja ja monia muita. Ihania kirjoja nämä toki olivat, ja luimme vaimoni kanssa sarjoja omille lapsillemme, mutta kyllä saduilla on paikkansa.
Mielikuvituksen pitäisi antaa lentää satujen siivillä ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin niiden kautta voidaan käsitellä universaaleja asioita, esimerkiksi hyvän ja pahan taistelua niin, että näiden ero tulee selväksi. Toiseksi voimakkaita tunteita on hyvä käsitellä tarinan kautta. Silloin voi etäännyttää itsensä roolihahmoista ja tarkastella asioita turvallisen välimatkan päästä.
Hörkkö näkee taiteen ja kulttuurin laajemminkin mahdollisuutena, jota kristityn ei pidä pelätä tai halveksia. Hän peilaa kristittyjen kulttuurisuhdetta 1970–1980-luvun joihinkin tapahtumiin.
– Muistan vielä, miten hurmioituneita aikuiset olivat ensimmäisistä kuumatkoista. Sittemmin moni kiinnostui ufoista ja muun muassa tämä puhutti 80-luvulla. Humanoidien väitettiin vierailevan maapallolla. Hurjimpien juttujen mukaan jotkut olivat näitä avaruuden kummajaisia kohdanneetkin. Kaikki tämä ymmärrettävästi sai kristityt varpailleen.
Sitten tehtiin elokuva E.T. Hörkkö muistelee miten ”hirveä huuto” elokuvasta tuli 1980-luvulla monien kristittyjen keskuudessa.
– Olin tuolloin nuori opettaja Urjalassa. Lähdin sieltä Tampereelle katsomaan kyseistä leffaa. Mielestäni E.T. oli ihana satu. Pääosassa oli tuo sympaattinen ulkoavaruudesta maan päälle saapunut olento, joka kykeni parantamaan pelkällä sormen kosketuksella. Osa kristityistä näki hahmon Kristuksen saatanallisena kilpailijana.
Koko elokuva demonisoitiin. Hörkkö näkee kristittyjen kärjekkäimmissä asenteissa hurmahenkisyyttä.
– Rinnastaisin fantasiaelokuvat satuihin. Saduilla puolestaan on oma paikkansa kerrontaperinteessä, ja ne ovat myös todella opettavaisia.
Mielikuvitusmaailmat ovat uskon harjoittelukenttiä
Kirjallisuuden emeritusprofessori Gene Veith on todennut kaunokirjallisuudesta, että se voi joskus raivata tietä Jumalan maailmalle. Veithin mukaan kirjailijoiden keksimät mielikuvitusmaailmat voivat olla kuin harjoittelukenttiä sille, että otamme vastaan Raamatun maailman ja sen sanoman. Siksi esimerkiksi C.S. Lewisin Narnia-sarjan leijonakuningas Aslan on puhutellut jo useita sukupolvia. Tuon hahmon uhrautuva nöyryys ja rakkaus koskettavat.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kukaan tulisi uskoon pelkästään lukemalla kristillistä fantasiaa. Kristitty lukija voi nähdä siinä kristillistä allegoriaa, joka muistuttaa suurimmasta tarinasta – Jumalan pelastusteoista Pojassaan Jeesuksessa.
Mikäli ei pidä lukemisesta tai kokee jotkut tarinat epäsopivana luettavana, ei tarvitse olla hädissään. On monia kirjoja, joita en itse suosittelisi, joita en ainakaan itse haluaisi lukea tai joita en lukisi lapsilleni.
Kirjallinen teos ja taide-elämykset yleensäkin voivat tarjota syvällisiä löytöjä totuudesta, ystävyydestä ja rakkaudesta. Taideteoksella on itseisarvo sellaisenaan, mutta joskus se voi rikastuttaa ja vahvistaa kristillistä vakaumusta.
Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.
Katso myös alla olevalta videolta, miksi psykoterapeutti, kirjailija Saara Kinnunen lukee Uutta Tietä.
