Räppäri ja sen isä Herran jengissä

Pekka ja Mikael ”Mikaveli” Meklin kuplivat rentoa, iloista ja rohkeaa asennetta. – Apostoli Paavali sanoo, että kaikki elämässä on roskaa Herran Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Minulle tämä tuo stressittömyyttä kaikkeen, ja vie turhat paineet pois tekemisestä, Mikael Meklin sanoo.

Gospelräppäri Mikael Meklin kohtaa keikoilla satoja nuoria vuosittain. Monet nuoret näkevät ja kokevat väkivaltaa kaduilla ja kotona. Alkoholi ja huumeet ovat arkipäivää heidän elämässään. – Yhden nuoren isä kuoli äskettäin. Hän oli ollut vankilassa puolet pojan elämästä. Levottoman elämän keskellä musiikki voi olla hyvä alakulttuuri. Sen kautta voi kuulla ja löytää sanoman Jumalasta, joka rakastaa, räppäri sanoo. Kuva: Mikael Tammilehto

Gospelräppäri Mikael Meklin kohtaa keikoilla satoja nuoria vuosittain. Monet nuoret näkevät ja kokevat väkivaltaa kaduilla ja kotona. Alkoholi ja huumeet ovat arkipäivää heidän elämässään. – Yhden nuoren isä kuoli äskettäin. Hän oli ollut vankilassa puolet pojan elämästä. Levottoman elämän keskellä musiikki voi olla hyvä alakulttuuri. Sen kautta voi kuulla ja löytää sanoman Jumalasta, joka rakastaa, räppäri sanoo. Kuva: Mikael Tammilehto

Pekka ja Mikael ”Mikaveli” Meklin kuplivat rentoa, iloista ja rohkeaa asennetta. – Apostoli Paavali sanoo, että kaikki elämässä on roskaa Herran Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Minulle tämä tuo stressittömyyttä kaikkeen, ja vie turhat paineet pois tekemisestä, Mikael Meklin sanoo.

Pekka Meklin:

Meillä on vaimoni Ellin kanssa kolme lasta. On ollut ravisuttavaa nähdä, miten lapsista kasvaa ajattelevia, itsenäisiä olentoja ja mahtavia persoonia. Isompina heistä tulee keskustelukumppaneita ja ajatusten herättäjiä. Se tekee meille vanhemmillekin hyvää.

Omat vanhempani olivat sodan kokenutta sukupolvea. Minulla oli hyvä koti, mutta olen kantanut silti mukanani puhumattomuutta ja ankaruutta, joka leimasi jossain määrin lapsuuttani. Olen ollut lempeämpi isä kuin oma isäni. Vaikeinta vanhemmuudessa ja isänä olemisessa on samanaikaisesti olla jämäkkä ja lempeä.

Elämänkoulussa olen tajunnut, miten tärkeää olisi löytää isänä aktiivinen kasvattajan rooli. Kaikkeen muuhun ihmisiä valmennetaan, mutta ei juurikaan vanhemmuuteen, mikä kuitenkin on merkittävä asia koko kansakunnan kannalta.

Minulla on Mikaelista aurinkoisia muistoja. Hän oli helppo lapsi, vaikka meneväinen olikin. Jos Mikael lähetettiin omaan huoneeseen miettimään kolttosiaan, hän hyppäsi ikkunasta ulos.

Nuorena Mikael tykkäsi hienoista ja kalliista kengistä. Kesätöistä tienatut rahat menivät kenkiin. Erään kerran Elli laittoi ulkoportaille kaikki pojan kengät riviin. Nähdessään sen, Mikael heitti huumorilla, että ”äiti, tosta puuttuu vielä kahdet kengät”. Poika otti kyllä vastaan äitinsä sanattoman kritiikin ja huomautuksen. Mikaelista on kasvanut kumminkin suhteellisuudentajuinen mies. Joskus hän sanoikin, että miksi ruikutamme, kun elämme paremmin kuin monet entisaikojen kuninkaat.

Yhdessä potkunyrkkeilyturnauksessa Mikaelin vastustajan mukana oli tullut mukana bussilastillinen kannattajia, jotka huusivat ”Tapa se!” Tony Halme oli tuomaroimassa. Päivittelin mielessäni, että minä, luotettu vanhemmistoveli päästin poikani tapettavaksi.

Mikael innostuu herkästi. Hän on valtavan innovatiivinen. Hän perusti kavereidensa kanssa esimerkiksi vaatemerkin. Jotkut ideat eivät kanna, ja Mikael tajuaa itsekin, että ”purjeessa on reikä”. Pojan rohkeus on kuitenkin innostavaa. Lapsille on annettava tilaa kokeilla asioita, heitä ei saa lannistaa. Nykyään vältän puuttumasta aikuisen pojan asioihin. Hän on hyvällä tavalla omillaan.

Lapsilta olen saanut kuulla, että en ollut riittävästi läsnä, kun he olivat pieniä. Työkiireet vievät meitä aikuisia ja lasten elämä soljuu siinä vieressä. Meidän pitäisi isinä ja äiteinä olla tietoisempia siitä, mitä elämältä haluamme, muuten tapahtumat vain vyöryvät eteenpäin, ja me siinä mukana.

Toimin pitkään projektipäällikön tehtävissä työelämässä. Erään kerran esimieheni esitteli uutta toimintasuunnitelmaa. Minun osuuksiani laskettiin ja tehtiin suunnitelmia ajankäytöstä. Pomo totesi sitten, että tämä on mahdoton tehtävä, päätät itse, miten paljon töitä teet. Sitten hän käveli ulos huoneesta. Jäin miettimään, miten paljon pystyn antamaan panoksiani tuolle projektille.

Seurakunnassakin vapaaehtoistyölle saatetaan uhrata kaikki aika ja voimat. Vapaaehtoistyö on tärkeää, mutta oma perhe ei saa jäädä vaille huomiota. Aika moni isä ei tiedä, mikä on isän rooli. Se on selvää, että naisella on iso tehtävä tunteiden tulkkina. Meidän isien tulee rukoilla Jumalalta viisautta, että osaisimme ja uskaltaisimme ottaa vastuun, joka meille perheissämme kuuluu.

Mikael oli kouluiässä innostunut urheilusta. Hän otti yhden urheilulajin haltuun kerralla, ja siirtyi sitten seuraavaan. Aina olimme hankkimassa uusia välineitä.

Yhdessä potkunyrkkeilyturnauksessa Mikaelin vastustajan mukana oli tullut mukana bussilastillinen kannattajia, jotka huusivat ”Tapa se!” Tony Halme oli tuomaroimassa. Päivittelin mielessäni, että minä, luotettu vanhemmistoveli päästin poikani tapettavaksi. Mitä ihmisetkin sanovat. Tajusin häpeäkseni, että tunnen hätää omasta puolestani.

Oli kyllä mahtavaa, kun lopulta Mikael voitti kisan. Mikaelin intohimon kautta urheilun iso merkitys on avautunut itsellenikin. Tunnen ylpeyttä Mikaelin urheilu-urasta.

Lapset ovat muuttaneet minua, ainakin he ovat haastaneet nuorentamaan ajattelumallejani. Olen paljon tekemisissä nyt jo aikuisten lastemme kanssa. Yhteydenpito säilyttää tatsin heidän elämäänsä.

Näin vanhemmiten ihminen herkästi erakoituu, ja viihtyy vain omissa piireissään. Haemme turvallisuutta, mutta lapset rikkovat tätä kaavaa hyvällä tavalla. Ikääntymiseen liittyy monenlaisia ulottuvuuksia, mutta enimmäkseen olen kokenut muutokset myönteisinä.

Jäin eläkkeelle viime vuonna, mutta ajan invataksia parina päivänä viikossa. Pieni annos työtä pitää mukavasti kiinni toiminnassa. Saan olla terve ja nauttia kuitenkin jo leppoisammasta elämän tahdista. Läheiset ihmiset tuovat iloa ja sosiaalista rikkautta elämään. Olen elämästäni todella kiitollinen.

Elämääni on kuulunut tietysti myös vaikeita jaksoja. Eihän niiltä kukaan välty. Silloin sitä kyselee, että mitä järkeä tässä on. Ahdistuksen aikoina moni suomalainen mies valitettavasti uskoo, että ainut apu on viina ja naru. Toivoisin, että kukaan ei jäisi yksin.

Minulle usko Jumalaan ja yhteys häneen on tuonut iloa elämään. Olemme perheenä käyneet seurakunnan kokouk­sissa säännöllisesti. Lapsille uskosta ei saa tehdä pakkopullaa. Kristillisessä kasvatuksessa olemme uskoneet vaimoni kanssa esimerkin voimaan.

Lempikohtani Raamatussa löytyy Paavalin kirjeestä filippiläisille, missä Paavali kehottaa iloitsemaan aina Herrassa. Minä saan iloita, siihen oikein kehotetaan. Paavali sanoi näin vaikeuksissa. Miksi olisin myrtsi, jos perusasiat ovat kunnossa? Silloin kun on vaikeaa, voin viedä rukouksessa taakkani Herralle. Lopputulos jää Jumalalle, hänhän on luvannut johtaa omiaan.

Mikael Meklin:

Kuva: Mikael Tammilehto

Olen kasvanut uskovassa perheessä ja kristilliset lastenleirit ja tapahtumat kuuluivat asiaan. Murrosiässä jouduin miettimään, onko usko omaa vai pelkästään vanhempieni uskoa. Kamppailin kysymysteni kanssa puolen vuoden ajan. Tajusin, että minulla on selkeitä kokemuksia siitä, että Jumala on totta. Monesti kun olin rukoillut, asiat järjestyivät ihmeellisesti. Mietin, että vitsit, on oltava yliluonnollinen Jumala, joka johtaa asioita ja ihmisiä.

Lapsena olin hurjan vilkas. Muistan erityisen hyvin sankarivaiheen. Kuljin ympäri maauimalaa, ja mietin, miten pelastan jonkun apua tarvitsevan. Sitten halusin olla poliisi ja tuoda turvaa ihmisille.

Murrosiässä aloitin kamppailu-urheilun. Harrastin potkunyrkkeilyä, jujutsua, nyrkkeilyä ja myöhemmin brasilialaista jujutsua. Jatkoin urheiluharrastusta lukiolaisena. Kun tapasin tyttöystäväni ja nykyisen vaimoni, opiskelukin alkoi innostaa.

Angela-vaimoni tuli uskoon vuonna 2003. Nykyään jaamme avoimesti uskon todellisuutta arkisissa kuvioissamme. Työskentelen Mandatumilla yritys­asiakkaitten parissa. Meillä on kaksi pientä lasta, ja pyrin olemaan luotettava aviomies ja ihan tavallinen isä. Työpaikalla kaikki tietävät, että olen myös räppäri.

Räppäri minusta tuli yläkoulussa. Katsoin leffan, jota siivitti rap-musiikki. Se oli tosi siistiä. Olen aina tykännyt rummuista, niiden soundi on kiehtova. Perustimme Immanuel-nimisen kokoonpanon kaverini Roni Lempiäisen kanssa. Ronin kanssa kirjoitimme ensimmäisen biisimme.

Myöhemmin tiemme erkanivat, mutta sitten Roni uudistui uskossaan ja pyysi minua laulamaan hänen tekstejään. Latasimme kappaleen Youtubeen ja linkkasimme sen inboxiin syksyllä 2011. Tutut kävivät linkkaamassa biisiä, ja meiltä alettiin kysellä keikkoja. Vuonna 2012 olimme ensimmäisillä keikoilla. Nykyään teen korkeintaan 60 keikkaa vuodessa. Taiteilijanimeni on Mikaveli.

Tajusin, että minulla on selkeitä kokemuksia siitä, että Jumala on totta. Monesti kun olin rukoillut, asiat järjestyivät ihmeellisesti. Mietin, että vitsit, on oltava yliluonnollinen Jumala, joka johtaa asioita ja ihmisiä.

Musiikki on mahtava juttu ja tietysti sekin merkitsee, miltä se kuulostaa ja millaisia mielikuvia se herättää. Tärkeintä musiikissa on kuitenkin sanoma. Haluan kokea kaikessa merkityksellisyyttä. Tavoitteeni on tehdä niin hyviä biisejä kuin mahdollista.

Hyvä räp-biisi tuo hyvää mieltä, antaa mietittävää ja vetoaa tunteisiin. On hienoa, että se ei katoa, kun streamistä jää pysyvä jälki nettiin. Olen julkaissut ensimmäisen sooloalbumini, toinen albumi on tulossa tänä vuonna.

Keikoilla kohtaan paljon nuoria. He pyytävät minua kuviin ja haluavat nimmarini. Eräs tyttö kertoi, että hän oli tullut uskoon musiikkimme kautta. Se merkitsee minulle paljon. Olen toiminut pitkään myös seurakunnan nuorisotyössä ja tunnen nuorten kysymykset.

Keikoillamme kulkee mukana paljon nuoria, jotka tulevat moniongelmaisista kodeista. Joidenkin vanhemmilla on alkoholi- tai huumeongelma. Nuoret näkevät ja kokevat väkivaltaa kaduilla ja kotona. Pilven polttaminen on arkipäivää.

Yhden nuoren isä kuoli äskettäin. Hän oli ollut vankilassa puolet pojan elämästä. Levottoman elämän keskellä musiikki voi olla hyvä alakulttuuri. Sen kautta voi kuulla ja löytää sanoman Jumalasta, joka rakastaa. Monet nuoret tuntuvat ajattelevan, että usko on juttu, joka kuuluu vain rajatulle porukalle. Heille on täysin vieras ajatus, että se koskettaa jokaista ihmistä.

Jumala voi tuntua tylsältä, kaukaiselta ja etäiseltä. Oikeasti hän on hyvä, mielenkiintoinen ja aina lähellä.

Keskimäärin oma sukupolveni on saanut elää vakaata aikaa. Ehkä siksi nuoret ovat luottavaisempia ja uskaltavat enemmän kuin vanhempiemme sukupolvi. Huomaan sen esimerkiksi isässä. Minä olen rohkeampi yrittämään, en pelkää. Isä ajattelee enemmän seuraamuksia.

Eroamme persoonina siinä, että isä on rauhallinen, kun minä vaahtoan. Isä on tasainen, ymmärtäväinen ja tietää aina, missä mennään. Isä on aina tilanteen tasalla. Lapsilleni haluan välittää sen, mitä isältäni sain – uskon ja luottamuksen Jumalaan.

Raamattu on uskoni kulmakivi. Kuuntelen sitä päivittäin Youtubesta tai luen. Filippiläiskirjeessä on hieno kohta, missä apostoli Paavali sanoo, että kaikki elämässä on roskaa Herran Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Minulle tämä tuo stressittömyyttä kaikkeen, ja vie turhat paineet pois tekemisestä. Vain uskolla on merkitystä.

Rukous on raamatunluvun hyvä ystävä. Kristityn ei tarvitse periaatteessa sanoa koskaan aamenta, koska ­rukous on jatkuvaa vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!