Piispa Häkkisen paimenkirje avaa tietä keskustelulle

”Kirkossa on tehtävä jatkuvasti työtä sen hyväksi, että Jumalan sana saa sille kuuluvan paikan ja arvon”. Tätä mieltä on Mikkelin piispa Seppo Häkkinen uudessa paimenkirjeessään ”Rohkeasti luterilainen”. Piispa korostaa Raamatun merkitystä yksityisen kristityn ja kirkon kannalta: ”Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan sanat ovat totuuden sanoja (2. Kor. 6:7, Ef. 1:13). Niiden pohjalta meidän on arvioitava uskoamme…

”Kirkossa on tehtävä jatkuvasti työtä sen hyväksi, että Jumalan sana saa sille kuuluvan paikan ja arvon”. Tätä mieltä on Mikkelin piispa Seppo Häkkinen uudessa paimenkirjeessään ”Rohkeasti luterilainen”. Piispa korostaa Raamatun merkitystä yksityisen kristityn ja kirkon kannalta: ”Raamatun ilmoituksen mukaan Jumalan sanat ovat totuuden sanoja (2. Kor. 6:7, Ef. 1:13). Niiden pohjalta meidän on arvioitava uskoamme ja elämäämme, niin yksityisinä kristittyinä kuin kirkkona. – – Raitis usko perustuu Jumalan sanaan. Se ei mestaroi sanaa eikä asetu sen yläpuolelle, eikä kuvittele hallitsevansa sitä.”

Jokaisen kristityn ja erityisesti pappien tulisi jatkuvasti lukea Jumalan sanaa. Tämä on kirkossa tärkeää koska, ”kirkko on Jumalan kansa (1. Piet 2:9–10), jonka olemassaolo perustuu Jumalan tahtoon. Sen ensisijaisena normipohjana on Jumalan sana, eivätkä kansan enemmistöpäätökset. Tässä mielessä kirkko ei ole, eikä sen tule olla demokraattinen yhteisö”.

Häkkisen mukaan: ”kirkkomme suurin haaste ei ole kirkosta eroaminen, ei osallistumisaktiivisuuden lasku eikä talouden heikkeneminen. – – Pahinta on kansan luopumus Jumalasta, välinpitämättömyys Jumalan sanaa, sen käskyjä ja opetuksia kohtaan.” Herätysliikkeisiin Häkkinen suhtautuu positiivisesti, koska juuri ne pitävät esillä perinteisiä uskonkysymyksiä ja Raamatun merkitystä. Näihin korostuksiin on herätyskristittynä helppo yhtyä.

Erityisillä ilolla on myös tervehdittävä sitä, mitä piispa Häkkinen sanoo jokaisen ihmisen ihmisarvosta. Abortista Häkkinen kirjoittaa: ”Kristityt löysivät lapsen arvon. Heille lapsi oli jo ennen syntymäänsä itsenäinen olento, joka oli Jumalan varjeluksen alainen. Jumalan luomistyön vuoksi ihminen on pyhä. Jokaisella lapsella on oikeus elämään”. Tämä oikeus elämään säilyy Häkkisen mukaan elämän loppumetreille saakka. Paimenkirjeen kanta eutanasiaan on selkeä: ”Kristittynä en voi hyväksyä käytäntöä, jossa tarkoituksellisesti ja aktiivisesti lopetetaan ihmiselämä. Sairaan surmaaminen olisi ihmisyyden haaksirikko. – – Kuolevat eivät tarvitse armokuolemaa, vaan kärsivällistä, armeliasta ja luotettavaa saattamista.”

Positiivinen yllätys paimenkirjeessä on myös piispan ojennettu käsi virkakysymyskuilun ylitse. Häkkisen mukaan virkakysymystä ei ole kirkossa kyetty hoitamaan tyydyttävällä tavalla: ”Ongelma ei ratkea kieltämällä eikä kurinpitotoimin. Kirkossa on oltava tilaa virkakysymyksessä eri tavalla ajatteleville. Uskon, että yhteisellä tahdolla olisi löydettävissä kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Siksi olisi käynnistettävä tätä koskeva keskustelu”.

Tämä rakentava ehdotus, ja eräät muutkin piispa Seppo Häkkisen paimenkirjeen linjaukset, muodostaisivat erinomaisen pohjan jatkotoimenpiteille kirkossa. Toivottavasti kirjeen sanoma kuullaan ja toivottavasti se johtaa keskusteluihin. Ne eivät varmasti olisi helppoja, mutta nykyinen kova linja puolestaan johtaa vain yhä uusiin jakaantumisiin. Parempi olisi, että kaikki palaisimme Jumalan sanaan ja sen jälkeen keskustelupöytään, niin kuin Häkkinen ehdottaa.