Petteri etsi merkitystä elämäänsä vastarintaliikkeestä – vasta tajuttomana löytyi tarkoitus
Meine Ehre heißt Treue. Uskollisuus on kunniani. Tämä SS-joukkojen motto on tatuoitu Petteri Järvisen jalkaan. Hänen ihollaan on kymmenen muistutusta vastarintaliikkeen vuosista, jolloin hän erehtyi elämässään väärille urille. KUVA: LAURA VESA
Kun Petteri Järvinen sulkee silmänsä, hän muistaa yhä sen tunteen. Lähes vuosikymmen on kulunut käänteentekevästä hetkestä, mutta ihmeellinen kokemus ei ole haihtunut hänen mielestään.
Elettiin vuotta 2015. Petteri istui kotonaan ruokapöydän ääressä, kun täysin odottamatta häneltä lähti taju. Hän rojahti lattialle ja löi kaatuessaan silmäkulmansa pöytään. Paikalle hälytettiin ambulanssi ja lääkintähelikopteri. Ensihoitajat koettivat saada häntä hereille, mutta mies ei reagoinut mihinkään.
Vasta sairaalassa hän heräsi syvästä tajuttomuudesta. Se, mistä hän alkoi ensimmäiseksi puhua, yllätti kuulijat: Petteri oli kohdannut Jeesuksen.
– Tajuttomana kuljin tunnelissa kohti kirkasta valoa. Tunnelin päästä huokui valtava rakkaus. Se oli sanoinkuvaamaton kokemus. Tiesin, että siellä odotti Jeesus. Se oli täysin selvää, vaikkei minulla ollut mitään pohjaa uskoa häneen.
Vähättelevät äänet sanovat hänelle, että tajuttomana ihminen voi kokea kaikenlaista. Tapahtunutta onkin haastavaa kuvailla toisille. Mutta kun Jumala ilmentää itsensä, ei jää epäselvyyttä, Petteri vakuuttaa.
– Se tapahtuma muutti elämäni.
Sairaalan sängyllä Petteri ymmärsi, että Jumala oli puuttunut hänen elämästään. Sen takia häntä oli myös kalvanut pitkään tyhjyyden tunne ja levottomuus. Mikään, mitä hän oli kokeillut, ei ollut karkottanut niitä.
Mutta olisiko hänellä enää aikaa tutustua Jumalaan? Palaisiko hän terveenä kotiin?
Rippikoulu tuntui elämän pisimmältä viikolta
Välinpitämättömyys. Se sana kiteyttää Petteri Järvisen suhteen Jumalaan hänen elämänsä alkulehdillä. Onnellinen lapsuus täyttyi ihan muusta: jääkiekkoa hän pelasi viidentoista vuoden ajan. Levolle lasken, Luojani saatteli hänet ja pikkuveljen iltaisin unille, mutta iltarukous oli vain perinne. Kotikulmilta löytyi myös seurakunnan nuorisotila, jossa Petteri kävi pelailemassa, mutta paineli ulos hartauden ajaksi.
– En tuntenut uskovia, eikä uskosta puhuttu kenenkään kanssa. Se ei vain kuulunut elämään. Rippikoulukin tuntui elämäni pisimmältä viikolta, hän myöntää.
Tunnelin päästä huokui valtava rakkaus. Tiesin, että siellä odotti Jeesus.
Samoin kuin lätkäkaukalossa, myös koulussa riitti puhtia. Petteri valmistui lukiosta, hankki sen jälkeen ammatin ja rakensi omakotitaloja. Hän hoiti hyvin sovitut työt ja vietti viikonloput baareissa kavereiden kanssa.
– Elämä oli viikosta toiseen samanlaista. Se alkoi tuntua merkityksettömältä.
Muukalaislegioonaan värväytyminen houkutteli
Mitä jos sitä värväytyisi muukalaislegioonaan? Päälle parikymppisenä kiinnostus sotahistoriaa kohtaan sai tällaisen ajatuksen kytemään Petteri Järvisen mielessä. Vuosikymmenten ajan tähän Ranskan asevoimiin kuuluvaan yksikköön on lähtenyt myös suomalaisia. Lukuisista eri kansallisuuksista koostuva joukko on osallistunut esimerkiksi sotilasoperaatioihin islamisteja vastaan Afrikassa.
– Lähtö legioonaan oli lähellä, mutta sitten tapasin Ella-tyttöni äidin ja ajatukseni muuttuivat.
Suhde tytön äidin kanssa kesti viitisen vuotta. Kun perhe hajosi, Petterin elämään ilmaantui taas enemmän vapaa-aikaa. Hän kaipasi sisältöä päiviin, jolloin lapsi ei asunut hänen luonaan. Sisältöä tarjosi yllättävä yhteisö 2010-luvun käynnistyessä. Legioona vaihtui toiseen – uusnatsien järjestöön, Suomen vastarintaliikkeeseen.
Suomen vastarintaliikkeen riveissä
Meine Ehre heißt Treue. Uskollisuus on kunniani. Tämä SS-joukkojen motto on tatuoitu Petteri Järvisen jalkaan. Hänen ihollaan on kymmenen muistutusta vastarintaliikkeen vuosista, jolloin hän erehtyi elämässään väärille urille.
– Kannattaa tarkkaan miettiä, mitä tatuointeja ottaa, Petteri varoitteleekin.
Ennen Petteri kulki pitkähihaisessa jopa kesähelteillä. Nykyään hän ei enää välitä kuvien paljastumisesta. Menneisyys näkyy meissä kaikissa, tavalla tai toisella.
– Kukin pyrkii löytämään merkitystä eri asioista. Kun elämäni tuntui tyhjältä ja ettei siinä ollut järkeä, vastarintaliikkeessä olinkin tärkeä osa porukkaa, hän pohtii.
Tänä päivänä Suomessakin on havahduttu siihen, että varsinkin nuoret miehet muuttuvat konservatiivisemmiksi. He kaipaavat vankempaa arvopohjaa ja etsivät itseään sekä omaa paikkaansa. Petteri näkee, että etsiessään osa innostuu liikaa ja lipsahtaa liian pitkälle johonkin ääripäähän. Hänellekin tavallaan kävi niin.
Kaikki alkoi harmittomasta historian harrastuksesta, kun hän luki kirjallisuutta natsi-Saksan historiasta ja kansallissosialismista. Vaikka toisen maailman sodan julmuuksia ei päässyt pakoon, Petteri löysi kansallissosialismin aatteesta hyviäkin puolia. Niitä Suomen vastarintaliike hänen mielestään korosti eli perhearvoja, luonnon kunnioittamista ja omasta kunnostaan huolehtimista.
Vastarintaliikkeen porukan kanssa viikot kuluivat treenatessa, kerhotiloilla, leireillä ja liimaillessa tarroja valotolppiin. ”Monikulttuurisuus on haitallista lapsillesi ja lastenlapsillesi” -tekstillä varustetut tarrat muistuttivat tupakka-askien terveysvaroituksia. Yhteenkuuluvuus näkyi vaatetusta myöten, vaikkei Petteristä metrohousuissa kävelevää skinheadia koskaan tullutkaan.
Kerran liikkeen jäseniä kokoontui Petterin perheen mökillä, minkä selviäminen hänen vanhemmilleen oli vähällä katkaista välit.
– Vanhempani eivät koskaan hyväksyneet, että olin mukana vastarintaliikkeessä. Kotona välteltiin aihetta. Monet lapsuuden kaveritkaan eivät sitä ymmärtäneet, hän kertoo.
”En ole ikinä ollut väkivallan kannattaja”
Suomen vastarintaliike toimi yhteistyössä Ruotsin, Tanskan ja Norjan vastaavien järjestöjen kanssa, joista koostuu edelleen toiminnassa oleva Pohjoismainen vastarintaliike. Ruotsissa oli Petterin aikoinakin ”päämaja”, jossa hän myös tapasi silloisen liikkeen johtajan. Petteri Järvinen itse toimi myös jonkin aikaa vastarintaliikkeen rekrytointivastaavana Suomessa. Vähitellen kuitenkin väkivallan hyväksyminen ja rasismi alkoivat tuntua luotaantyöntäviltä.
Vuonna 2012 tapahtui kirjastoisku Jyväskylässä. Vastarintaliikkeen jäsenet häiriköivät vasemmiston tapahtumaa ja heittelivät pulloja.
– En ole ikinä ollut väkivallan kannattaja, joten se oli viimeinen niitti. Tein päätöksen, etten olisi enää liikkeessä mukana.
Myöhemmin, vuonna 2018, vastarintaliike määrättiin toimintakieltoon Suomessa. Sen monia jäseniä on tuomittu vakavista väkivallanteoista.
Rippipappi soitti kesken baari-illan
Vastarintaliikkeestä eroamisen jälkeen kului vain muutama vuosi, kun Petteri Järvinen joutui sairaalaan ja odotti lääkäreiltä selitystä tajun lähtemiseen. Tutkimusten jälkeen aivoista paljastui kananmunankokoinen pahanlaatuinen kasvain, joka oli alkanut painaa hermoja ja aiheuttanut epileptisen kohtauksen.
Leikkaus suunniteltiin kuukauden päähän. Ennen sitä Petteri halusi ehdottomasti päästä käymään lapsuuden kotikirkossaan Tampereen Aitolahdessa. Oli saatava tavata oma rippipappi Mauri.
Tämä sama pappi oli yllättäen soittanut hänelle vain muutamaa kuukautta aiemmin. Siihen aikaan kirkon uusille jäsenille soitettiin henkilökohtaisesti. Luterilaisesta kirkosta jo kerran eronnut Petteri oli äskettäin liittynyt takaisin kirkkoon, koska ystävä oli pyytänyt häntä lapsensa kummiksi.
– Kun Maukka soitti, oli lauantai-ilta, istuin baarissa ja mietin, että en jaksaisi olla täällä. Maukka ehdotti, että tulisin käymään joskus kirkossa, vaikka en ollutkaan uskossa. Jälkikäteen ajateltuna se oli pieni herättely Jumalalta.
Johanneksen evankeliumista liikkeelle
Kirkon takarivi kutsui siis yhtenä sunnuntaina leikkausta odottaessa. Petteri Järvinen oli aivan varma siitä, että Mauri olisi paikalla, vaikkei hän tiennyt mitään pappien saarnavuoroista.
Ja bingo – siellä hän näki rippipappinsa.
Mauri iloitsi Petterin kanssa hänen ihmeellisestä hengellisestä kokemuksestaan. Petteri sai häneltä myös Raamatun, ja pappi kannusti jatkamaan kirkossakäyntiä. Sunnuntai toisensa jälkeen Petteri suuntasi messuun ja sen hämmentävä kulku alkoi avautua. Muut iäkkäämmät kävijät ottivat hänet myös lämpimästi vastaan.
Ketään ei pidä jättää ulkopuolelle.
Raamatusta Petteri avasi ensin Johanneksen evankeliumin. Jeesuksen opetukset tekivät heti vaikutuksen.
– Jeesus sanoo olevansa tie, totuus ja elämä. Tämä on vahva sanoma.
Hän luki Raamatun alusta loppuun ja on nyt lukenut sen jo useamman kerran.
Vain ohimenevä vaihe?
Äkillinen sairastuminen oli säikäyttänyt monet Petteri Järvisen läheiset. Pian tunne vaihtui helpotukseksi, kun leikkaus sujui hyvin ja Petteri pystyi jatkamaan täysin normaalia elämää. Erityisesti hänen vanhempansa olivat tyytyväisiä poikansa suunnanmuutoksesta. Joiltakin ystäviltä hän kuuli kuitenkin kuittailua uskoontulosta.
– Saa nähdä, kauanko tämä vaihe kestää, jotkut epäilivät. Mietin kuitenkin, että ihan sama, mitä mieltä he ovat, uskon silti Jumalaan. Eikä uskoni ole horjunut. Kaverit ovat vähitellen hyväksyneet sen.
Yhteydenpito vanhoihin kavereihin on tosin ajan myötä vähän hiipunut, pitkälti arjen kiireiden vuoksi. Moni pyörittää perhe-elämää. Vastarintaliikkeen yhden entisen johtajan kanssa Petteri on silloin tällöin käynyt keskusteluja.
– Haluan kohdata näitäkin ihmisiä ja rukoilla heidän puolestaan. Ketään ei pidä jättää ulkopuolelle.
Juttu jatkuu alempana.
Piditkö jutusta? Saatat pitää myös:
Ritva on yrittänyt ymmärtää tytärtään, joka lähti Syyriaan Isisin kalifaattiin
Samassa pelipaidassa maahanmuuttajien kanssa – Urheilun kautta haastettiin ennakkoluulot ja alkoi rakkaustarina
– Jumalalla on hyvä huumorintaju, Petteri Järvinen naurahtaa.
Siltä tosiaan vaikuttaa, kun saa selville hänen tarinansa seuraavat käänteet.
Leikkauksen jälkeisinä aikoina Petteri lähti tutustumaan messujen lisäksi myös muuhun seurakuntien tarjontaan. Hän löysi kavereita, joiden kanssa saattoi viettää aikaa, keskustella ja kysellä. Urheilun ystävä innostui myös uskovien jalkapallojoukkueesta FC Varikkotiimiistä. Hän lähti mukaan pelaamaan ja päätyi myös joukkueen valmentajaksi.
Samaan joukkueeseen liittyi mukaan irakilaisia turvapaikanhakijoita. Nyt Petteri olikin samalla puolella, samassa pelipaidassa vierasmaalaisten kanssa.
Uskoontulo ei ollut heti kaatanut Petterin aatemaailmaa, mutta vähitellen Jumala avarsi hänen sydäntään. Vahvasti maahanmuuttokriittinen mies, joka piti suomalaisia muita parempina, sai murtaa ennakkoluulonsa potkiessaan palloa kentällä. Tänä päivänä hän kannustaakin kaikkia tutustumaan turvapaikanhakijoihin ja heidän tarinoihinsa.
Viiden lapsen isä
Urheilu sai arvon arvaamattoman myös rakkausrintamalla. Vuonna 2016 Petteri osallistui seurakunnassa urheilulähetysiltaan. Siellä hän tapasi Ruth Hakalan, joka toimi Operaatio Mobilisaation lyhytaikaisen lähetystyön koordinaattorina. Ruth kysyi, voisiko FC Varikkotiimi lähteä Ukrainaan pitämään jalkapalloleiriä orvoille ja maan sisäisille pakolaisnuorille. Sekä pyyntö että nainen hänen edessään tekivät vaikutuksen.
– Vielä samana iltana lähetin Ruthille viestin: Mennäänkö kahville?
Tapailu johti seurusteluun, ja pian Petteri sai ympärilleen myös Ruthin uskovaisen suvun. Häitä juhlittiin seuraavana vuonna 120 sukulaisen ja ystävän kanssa.
Siitä eteenpäinkin on riittänyt aihetta juhlaan. Pariskunnalle on syntynyt neljä lasta: Aaro, 6, Veera, 5, Toivo, 3, ja Oiva 2. Petterin parikymppinen Ella-tytär asuu jo omillaan.
– Vaikka vanhemmuus on kuluttavaa ja kokonaisvaltaista, toisaalta se antaa paljon. Se on esimerkiksi hienoa, kun heti töistä tullessa lapsi on hymyillen vastassa ja sanoo: ”Moikka ikkä!” Meitä on siunattu monella lapsella, se ei ole itsestäänselvyys.
Petterin joustava työ helpottaa arjen palettia. Uskoontulon jälkeen hän sai rohkeutta lähteä opiskelemaan uutta alaa. Nykyään metsätalousinsinöörinä hänen työhönsä kuuluu esimerkiksi hakkuualueiden merkintää ja ohjeistuksia metsäurakoitsijoille.
Jumalalla on hyvä huumorintaju.
– Nuorempana, kun rakensin omakotitaloja, tein kahdeksasta neljään hommaa. Tykkään nyt vapaudesta ja siitä, että saan olla paljon ulkona. Kontrasti on suuri: kotona riittää meteliä mutta metsässä on rauha. Meillä on upea luonto Suomessa, Petteri kehuu.
Valtava vastakohta
Koko perhe suuntaa usein mökille, jossa saa olla luonnon helmassa. Petterin toive on, että perhe saisi kasvaa yhdessä uskossa. Hän itse huomaa oman uskonsa syventyneen viime aikoina.
– Haluaisin tulla enemmän Jeesuksen kaltaiseksi. Olemme myös yhdessä pyrkineet yhä enemmän antamaan koko elämämme Jeesukselle. Se ei ole aina helppoa. On asioita, joissa haluaisi ottaa kontrollia, mutta Jumala kutsuu joka osa-alueella elämään hänen tahtonsa mukaan. Tästä esimerkki ovat lapset.
Kelatessaan taaksepäin elämänsä nauhaa Petteri näkee menneisyytensä valtavana vastakohtana nykyisyyden kanssa, jossa kannattelee luottamus ikuisesta elämästä.
– Ajatus siitä on antanut paljon levollisuutta ja toisaalta rohkeutta. Siksi viime vuosina koronaa tai sotiakaan en ole kokenut samalla tavalla pelottavina. Mikään ei tule Jumalalle yllätyksenä, kaikki on hänen käsissään. Se on voimavara, jota en kyennyt näkemään, ennen kuin Jeesus tuli elämääni. Hän halusi minut omakseen, vaikka en osannut häntä edes etsiä.
Hei lukija!
Tämä artikkeli on julkaistu Uusi Tie -lehden vuoden 2023 erikoisnumerossa Ilon Aika. Tilaamalla Uuden Tien verkko- tai paperilehden tästä saat joka viikko ajankohtaista, hengellisesti ravitsevaa ja puhuttelevaa sisältöä.
Ja kiitos, jos jaat artikkelin sosiaalisessa mediassa. Voit myös tilata Ilon Aikaa paperilehtenä jaettavaksi tästä. Viedään evankeliumia yhdessä eteenpäin!
Uuden Tien toimitus