Perheterapeutti Saara Kinnunen: ”Ruutuaika voisi toimia vanhemmillekin”

Koronakeväänä monessa lapsiperheessä soviteltiin yhteen vanhempien etätöitä, koululaisten ohjaamista ja leikki-ikäisten hoivaamista. Kuormituksen vastapainoksi arkeen ilmestyi enemmän kotiaikaa, kun harrastukset ja muut menot jäivät tauolle.

Syksy ja uuden lukuvuoden alku saattaa palauttaa kiireen osaksi monien perheiden arkea, vaikka emme tiedäkään vielä, millaisena korona-aika tulee jatkumaan Suomessa. Millä eväillä valmistautua syksyn hulinaan, perheterapeutti Saara Kinnunen?

– On hyvä pysähtyä ja harkita, mitä koronaa edeltävästä arjesta haluaa säilyttää ja mitä ei. Korona-aikana moni on oppinut sen, että oman perheen kanssa on mukavaa. Voisiko jotain siitä rauhoittuneesta olosta siirtää arkeen pysyvästi? Onko elämässä jotain sellaista, jonka pois jättäminen vähentäisi kiireen tuntua?

Oman perheen kanssa kannattaa arvioida, mikä on todella tarpeellista.

– Monet asiat ovat kyllä hyödyllisiä, mutta eivät välttämättömiä, joten niistä voisi karsia ensimmäisenä, Kinnunen ohjeistaa.

Lasten omat toiveet ja tarpeet on tärkeää huomioi­da, mutta lapsen hyvää on syytä ajatella kokonaisvaltaisesti.

– Joskus lapsen hyvä on se, että hänelle sanotaan ei. Jos harrastuksia esimerkiksi on vanhemman mielestä liikaa, sen voi sanoa lapselle ja valita yhdessä, mistä vähennetään.

Mikä minulle tuottaa iloa?

Saara Kinnusen mielestä äitien ja isien olisi hyvä kysyä itseltään säännöllisesti, mikä minulle tuottaa iloa. Kun itselle iloa tuottavat asiat on tiedostanut, niitä kannattaa vaalia. Sillä voi olla olennainen merkitys vanhemman jaksamiselle ja hyvinvoinnille.

– Jollekin iloa tuottava asia voi olla kaappien tai kodin järjestyksessä pysyminen, toiselle lenkillä käyminen. Kaikki eivät kaipaa pois kotoa, mutta esimerkiksi erityisherkille, melusta kuormittuville ihmisille on tärkeää päästä hetkeksi pois.

Kinnunen muistuttaa, että ajallisesti pienikin oma hetki usein riittää, jos sen lähtökohtana on ilo.

–On tutkittu, että kun joku asia tuottaa iloa, oksitosiini ja endorfiinit alkavat kehossa aktivoitua ja tuottaa meille hyvää mieltä, hyviä tunteita, stressihormonin laskua ja sitä kautta jaksamista.

Uskovalle myös seurakuntayhteys ja Jumalan sanan kuuleminen voivat olla hyvin voimauttavia.

– Itsekin olen huomannut korona-aikana, että vaikka onkin ihanaa seurata kaikenlaisia striimauksia, kaipaan myös kasvokkain kohtaamista, Kinnunen kertoo.

Hän muistuttaa, että äiti ja isä tarvitsevat myös ihan kahdenkeskistä aikaa. Usein mahdollisuus kohtaamiselle ajoittuu myöhäisiltaan, mutta lasten nukahdettua aikuiset saattavatkin jäädä omille laitteilleen pelaamaan tai somettamaan, Kinnunen harmittelee. Ruutuajan määritteleminen voisi toimia vanhemmillekin.

– Voi sopia yhteisen säännön, että ruudut laitetaan kiinni vaikka yhdeksältä illalla, hän vinkkaa.

Viivy hetki vuoteen vierellä

Hyvää ja läheistä suhdetta lapseen – erityisesti myös kouluikäiseen – kannattaa Saara Kinnusen mukaan vaalia tietoisesti. Koululaiselle harrastukset ovat monin tavoin hyödyllisiä ja seurakuntayhteys kavereineen tärkeä, mutta vanhemman ja lapsen välinen suhde on silti ykkösasia.

– Se vaikuttaa lähes kaikkeen: esimerkiksi tunneilmaisun, vuorovaikutustaitojen ja itsetunnon kehittymiseen. Lapsi huomaa: ”Olen tärkeä, joku viihtyy seurassani.” Suhde vahvistuu yhdessä tekemällä, joten lasta kannattaa haastaa mukaan esimerkiksi kodin askareisiin.

Hyvä suhde vanhempaan auttaa vahvistamaan myös lapsen uskonelämää.

– Jumalan luomassa maailmassa suhde on perusasia. Jos vanhemman ja lapsen välinen suhde on turvallinen, pieni lapsi uskoo yleensä automaattisesti samoin kuin vanhempansa. Hyvä vanhempi–lapsi-suhde on ikään kuin kuva Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta.

Ilta on usein arkipäivän ainoa hetki, jolloin lapsi ehditään kohdata rauhassa. Siksi myös koululaisen vuoteen vierellä kannattaa malttaa viipyä jonkin aikaa, kannustaa Kinnunen.

– Kun ollaan päivät erillään, mennään ja tullaan, usein lapsi kaipaa vanhempaa illalla. Sängyn äärellä voi kysyä päivän kuulumiset, jutella ja rukoilla yhdessä.

Anteeksipyytämisen evankeliumi

Hyvä suhde vanhemman ja lapsen välillä vaikuttaa myönteisesti lapsen kykyyn ottaa vanhemman ohjausta ja rajoja vastaan, Saara Kinnunen kertoo. Hänestä on kuitenkin tärkeää aina muistaa, että lapsi on keskenkasvuinen.

– Hän ei käyttäydy täydellisesti, ja hänen itsensä hallitsemisen taidot ovat vielä kesken. Kun lapsen huonoa käytöstä katsoo tästä näkökulmasta, se ei provosoi vanhemman omaa kiukkua esiin, emmekä putoa itse samaan uhma- tai murrosikäisen moodiin.

Kun lapsen kiukutellessa huomaa oman suuttumuksensa nousevan, lasta voi varoittaa etukäteen. Jos paikalla on toinen vanhempi, tilanteen voi jättää hänen ratkaistavakseen. Hyvistä yrityksistä huolimatta riittämättömyys on useimmille vanhemmille tuttu tunne. Siihen paras lääke on Kinnusen mukaan anteeksi pyytäminen.

– Kun vanhempi puhuu lapselle rumasti tai on liian ankara, on hyvä nöyrtyä pyytämään anteeksi. Aikuisen puutteellisuuden näkeminen on hyvää samaistumispintaa lapselle, joka tietää itsekin mokailevansa. Kun lapsi huomaa, ettei vanhempi ole täydellinen, se on hänelle kuin evankeliumia. Aina voidaan aloittaa alusta.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: