Palataanko Euroopassa kavennettuun uskonnonvapauteen?

Länsimaissa uskonto ei ole valtaväestölle enää tärkeä asia. Siksi uskonnonvapauden ongelmistakaan ei olla kiinnostuneita. Näin totesi viime viikolla Joensuussa kansainvälisessä uskonnonvapauskonferenssissa saksalainen tutkija Gerhard Besier. Asiasta kirjoitti Kotimaa 24.

Analyysi kuulostaa todenmukaiselta. Kun kristinuskon tuntemus ja arvostus heikkenee, heikkenee myös motivaatio varjella sen asemaa ja vapautta. Monenlaiset vääristyneet käsitykset kristinuskosta kukoistavat tämän päivän Euroopassa. Kristinuskon ratkaisevaa vaikutusta länsimaisina pidettyihin arvoihin, kuten ihmisarvoon, ihmisoikeuksiin, naisten ja lasten oikeuksiin, uskonnon ja mielipiteen vapauteen sekä tieteellisen tutkimuksen arvostukseen ei yksinkertaisesti enää tunneta.

Samaan aikaan ei tunneta muitakaan uskontoja ja ideologioita ja niiden yhteiskunnallisia vaikutuksia. Useassa yhteydessä on käynyt ilmi, että nuoremman sukupolven keskuudessa ei läheskään aina olla tietoisia esimeriksi kommunismin yhteiskunnallisista vaikutuksista. Ei tiedetä, että niistä vallankumouksen läpikäyneistä maista, joissa kommunismi tuli valtaan, yhdessäkään ei toteutunut uskonnonvapaus. Totalitaristisena järjestelmänä kommunismi ei voinut sietää uskonnonvapautta. Kun valtio korotetaan Jumalan asemaan, ei voida enää sietää ihmisiä, jotka pitävät elävää Jumalaa ylimpänä. Tämä on kaikkien totalitarististen järjestelmien ongelma.

Kun valtio korotetaan Jumalan asemaan, ei voida enää sietää ihmisiä, jotka pitävät elävää Jumalaa ylimpänä.

Ensimmäisten vuosisatojen kristityt kohtasivat tällaisen vallankäytön ongelman rajusti, kun heidän uskontunnustuksensa ”Jeesus on Herra” törmäsi Rooman valtakunnassa ajatukseen hallitsijoiden kiistattomasta yksinvaltiudesta. Miten kristityt diktatuurin alla toimivat? He eivät kieltäneet Jeesuksen herruutta ja ottivat vastaan vainon siitä hyvästä. Niin kuin Itä-Suomen yliopiston eksegetiikan professori Lauri Thurén hiljattain Joensuun Valta-symposiumissa totesi, alkukristityt tottelivat nöyrästi viranomaisia, myös säälimätöntä väkivaltaa käyttänyttä roomalaista sotilasdiktatuuria. Pietari kehotti kaikkia kristittyjä ”taipumaan Herran vuoksi” ja olemaan kuuliaisia, jopa epäoikeudenmukaisille isännille. Paavalikin käski kunnioittaa esivaltaa, vaikka tunsi omassa selkänahassaan niin keisarin kuin synagogankin väkivaltakoneiston. Hän oli omaksunut tämän asenteen Vanhasta testamentista.

Myös viime vuosisadan kommunististen hirmuhallintojen alla kristityt pitivät kiinni Jeesuksen herruudesta. Hinta oli kova. Kun tänään katsoo esimerkiksi Venäjän baptistiunionin vanhempia pastoreita esittelevää julistetta, jokaisen pastorin kuvan alla on vuosimäärä: 5 vuotta, 7 vuotta, 10 vuotta. Luku kertoo vankilassa vietettyjen vuosien määrän. 80-luvulla kyselin yhdeltä tällaiselta Suomessa vierailleelta pastorin pojalta, miten hän oli nuorena reagoinut oman isä viemiseen vuosiksi vankilaan uskon tähden. Hän vastasi: ”Ajattelin, että jos usko on niin arvokasta, että sen edestä kannattaa kärsiä niin kuin isä kärsi, minäkin haluan tuon uskon.” Tämä asenne voi olla tarpeen tulevaisuuden Euroopassa.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!