Päihdekierteestä vapautunut Topi Knihtilä: ”Alamaailmasta selviydytään yleensä vain yhtä kautta”

Kun Topi Knihtilä tuli uskoon, hänellä ei ollut työtä, tutkintoa tai asuntoa, vain vakava päihderiippuvuus. – Riemu oli ihan mieletön. Yhtäkkiä tajusin, että kaikki entinen on pyyhitty pois ja voin aloittaa alusta.

En halua antaa kuvaa, että kaikki ongelmat olisivat katkenneet hetkessä. En ole tullut synnittömäksi ja tarvitsen Jeesuksen ristiä edelleenkin joka päivä, Topi Knihtilä tunnustaa. KUVA: MIIA KOSKINEN

Kuusankoskella kasvanut Topi Knihtilä oli kuusivuotias, kun vanhemmat erosivat. Kotiin muutti äidin uusi, aggressiivinen kumppani. Topi oli nuorin kolmesta veljeksestä ja sai isäpuolen raivonpuuskista osansa. Isäpuoli tahtoi hallita perheessä.

–  Hänestä huokui myös läpi, ettemme olleet hänen omia poikiaan.

Kotona oli paha olla ja pelotti. Turvaa poika sai kokea vain viikon mittaisilla kesälomareissuilla Pohjois-Suomen mummolassa.

– Kävin kotona lähinnä kääntymässä ja touhusin paljon kavereiden kanssa ja urheiluharrastusten parissa.

Pysäyttävä putoaminen

Kun Topi oli 12-vuotias, hänen ­vanhin veljensä putosi luokkakokousillan päätteeksi humaltuneena viisi metriä asfalttiin ja kuoli saamiinsa vammoihin muutaman kuukauden päästä.

–  Oma tunne-elämäni alkoi jo silloin olla solmussa. Isoveljen kuolema oli tietysti merkittävä tapahtuma, mutta samaan aikaan kaikki tuntui aika normaalilta. Sisälläni oli jokin möykky, mutta en saanut siitä kiinni, Topi kertoo.

Veljen kuolema pysäytti Topin äidin ja sai tämän suunnittelemaan muuttoa. Isäpuoli kohteli äitiä huonosti, mutta piti tästä kuitenkin mustasukkaisesti kiinni.

–  Vanhimman poikansa kuoltua äiti taisi havahtua siihen, ettei tätä perhehelvettiä jatketa enää, Topi arvelee.

Lopulta äiti ja pojat päätyivät muuttamaan kotoa salaa.

–  Kun isäpuoli lähti aamulla töihin, rupesimme äkkiä pakkaamaan muuttoauton täyteen tavaraa paikalle kutsuttujen tuttavien kanssa.

Muukalainen omassa kodissaan

Muuton jälkeen osa Topin ahdistusoireista helpotti, koska isäpuolen reaktioita ei tarvinnut enää pelätä. Tilalle tuli kuitenkin uudenlainen ongelma, kun aiemmin raitis äiti alkoi nopeasti alkoholisoitua. Teini-ikäisenä Topi joutui vastaamaan paljon perheen asioista kuten laskujen maksamisesta.

–  Äidin juominen oli raivostuttavaa. Usein tuli hirveitä riitoja, koska hän ei suostunut kohtaamaan päihdeongelmaansa tai edes tunnustamaan olevansa juovuksissa. Joskus minua myös pelotti, että hän sammuu hankeen ja jäätyy sinne.

Myöhemmin Topi on päätellyt, että oli lukioikäisenä masentunut. Hän saattoi nukkua puoli päivää eikä saanut aikaiseksi paljonkaan.

–  Riitoja lukuun ottamatta perheen kesken ei juuri kommunikoitu, ja tunsin itseni muukalaiseksi omassa kodissani. En käynyt koulussakaan juuri lainkaan muuten kuin kokeissa, ja opettajat lähettivät minulle terveisiä kavereideni kautta. Jotenkin mystisesti pääsin kuitenkin ylioppilaaksi.

Salailun mestari

Topi Knihtilä kuvailee lapsuus- ja nuoruusvuosiaan kuusivuotiaasta lukion loppuun asti ajaksi, jolloin hänen itsetuntonsa mureni täysin.

–  Parikymppisenä en tuntenut enää edes pahaa oloa. Kaikki oli vain turtumusta. Ajattelin esimerkiksi eräissä hautajaisissa ihmisten vain esittävän surua, koska en ollut itse kokenut mitään vastaavaa.

Turtumuksen vastapainoksi kuvaan alkoivat vähitellen tulla päihteet, erityisesti alkoholi.

–  Päihteet toivat edes hetkellisesti hyvän fiilikseen, ja kierre oli valmis. Joskus en viitsinyt edes katsoa itseäni aamuisin peilistä, ellen ollut ottanut päihteitä.

Pikkuhiljaa ongelma alkoi paheta.

–  Pystyin peittämään päihteidenkäytön aika pitkään, ja olin salailussa suorastaan mestari. Toisin kuin äitini, en käynyt humalassa entistä äänekkäämmäksi. Minulle oli lapsuudesta asti muodostunut häpeäidentiteetti, jonka halusin kaikin keinoin peittää, ja päihteet olivat yksi häpeän aihe lisää.

”Minulla ei ollut mitään menetettävää”

Kristinusko oli Topille tuttua vain koulun kautta, sillä isäpuoli oli pitänyt huolen, ettei uskonasioista puhuttu kotona. Topin veli kuitenkin tuli uskoon Topin ollessa vajaa parikymppinen, ja myönteinen muutos veljen elämässä teki Topiin vaikutuksen.

–  Minulle oli paljon tärkeämpää nähdä muutos veljen elämässä kuin se, mitä teologiaa hän puhui. Maailmaan mahtuu uskonnollisia puheita, mutta konkreettisella muutoksella oli todistusvoimaa. Jouduin oikeasti pohtimaan, onko tässä Jeesus-jutussa jotain perää.

Topikin kävi joitakin kertoja veljen kutsumana hengellisissä tilaisuuksissa, mutta usko ei vielä auennut. Epäsäännöllinen elämä jatkui. Lukion ja armeijan jälkeen Topi oli päässyt opiskelemaan insinööriksi, mutta päihteiden vuoksi opinnoista ei tullut mitään. 24-vuotiaana päihteidenkäyttö oli jo jatkuvaa, eikä asuntoakaan enää ollut.

Maailmaan mahtuu uskonnollisia puheita, mutta konkreettisella muutoksella oli todistusvoimaa. Jouduin oikeasti pohtimaan, onko tässä Jeesus-jutussa jotain perää.

–  Pari vuotta punkkasin milloin missäkin: pyörin tuttujen nurkissa tai äidin luona. Olin jossain yön, jossain toisen.

Uskova veli päätti yrittää vielä ja pyysi Topin kanssaan viikon pituiseen ylistyskonferenssiin.

–  Lähdin, koska tajusin jo silloin, etten elä enää kauan, jos sama meno jatkuu. Rankka elämäntapa tuntui jo elimistössä, eikä minulla ollut mitään menetettävää.

Hulluutta vai totta

Ylistyskonferenssin tilaisuudet eivät jättäneet Topia kylmäksi.

–  Koulusta saamani käsitys kristinuskosta oli, että papit istuvat penkeissä jäyhinä, hienoissa puvuissa. Konferenssissa avautui aivan uusi maailma, kun näin ihmisten nostelevan käsiään ja jopa tanssivan. Ajattelin, että porukka on joko täysin hullua tai sitten tämä on totta.

Evankeliumi puhutteli Topia. Hän näki tilaisuuksissa tapahtuvan myös muutamia ihmeitä, jotka tekivät vaikutuksen. Tilaisuuksien jälkeen Topi suuntasi kuitenkin tuttuun tapaan kapakoihin juomaan. Hän kertoo olleensa liian epävarma uskoakseen sanoman Jeesuksen ristinkuolemasta ja syntien anteeksiantamuksesta omalle kohdalleen.

–  Majailin tuolloin äitini kämpillä ja halusin eräänä iltana selvittää, mistä on kyse. Otin Raamatun esiin, polvistuin ja rukoilin Jeesusta näyttämään minulle, onko hän kuollut minunkin syntieni puolesta. Kun nousin istumaan, tuntui ihan siltä kuin lämmintä vettä olisi kaadettu sisääni.

Topi tajusi, että Jeesus on todellinen ja hän on saanut syntinsä anteeksi.

–  Riemu oli ihan mieletön. Siihen saakka olin päivittäin miettinyt päihteitä, ja ne olivat ohjanneet elämääni. Minulla ei ollut mitään: ei työtä, tutkintoa, kämppää – vain likaiset vaatteet, ja pelkäsin kulkea kaduilla. Yhtäkkiä tajusin, että kaikki entinen on pyyhitty pois ja voin aloittaa alusta.

Tunne-elämän solmujen avaaminen auttoi työssä ja lasten kanssa

Uskoontulon jälkeen Topi Knihtilä vapautui päihderiippuvuudesta ja pääsi melko pian kiinni uuteen, säännöllisempään elämänrytmiin. Opiskelupaikka yhteiskuntatieteiden maisteriksi aukeni Jyväskylästä. Lapsesta asti poljettu itsetunto ei kuitenkaan muuttunut hetkessä.

–  On ollut kipuilua oman ja toisten vajavaisuuksien kanssa. En halua antaa kuvaa, että kaikki ongelmat olisivat katkenneet hetkessä. En ole tullut synnittömäksi ja tarvitsen Jeesuksen ristiä edelleenkin joka päivä.

Etenkin tunne-elämän kanssa on ollut työstämistä, Topi kertoo. Taustansa vuoksi hän meni usein esimerkiksi konfliktitilanteissa jumiin. Jos joku oli eri mieltä, Topi tulkitsi sen hylkäämisenä. Systemaattinen sielunhoitoterapiaprosessi on auttanut käsittelemään elämän kipukohtia.

–  Kun sisäinen maailma on rikki, ylitulkitsee asioita. En ajatellut, että Jumala vaati minua eheytymään kelvatakseni hänelle, mutta ymmärsin, että oman elämäni kannalta oli järkevää työstää asioista. Se mahdollistaa myös hengellisen työn tekemisen, kertoo Topi, joka on toiminut kymmenen vuotta Opiskelija- ja Koululaislähetyksen julistustyöntekijänä.

Avoimesti rakastava isä

Syyskuussa 43-vuotias Topi -Knihtilä jäi työstään opintovapaalle viimeistelläkseen teologin maisterin tutkintonsa. Hän asuu nykyään Lahdessa, on naimisissa ja kahden päiväkoti-ikäisen lapsen isä. Jälkikäteen Topi pohtii, että tunne-elämän solmujen käsitteleminen on auttanut paljon myös perhe-elämää ajatellen. Alistavan ja mitätöivän isäpuolen mallia ei Knihtilän perheessä siirretä eteenpäin. Topi ei häpeile osoittaa lapsilleen läheisyyttä ja välittämistä.

–  Uskallan julkisesti tunnustaa, että rakastan heitä. Lapsen itsetunnolle on hyvää lannoitetta se, kun isä tunnustaa rakastavansa lapsia ja on heistä ylpeä. Jumalan armosta olen kasvanut isyyteen toisella tavalla kuin omat isänmallini. Keskustelen lasteni kanssa, annan heille läheisyyttä ja huomiota ja kerron usein, kuinka paljon heitä rakastan.

Topi muistuttaakin, että Jumalan armo – sen lisäksi, että se on pelastavaa – voi auttaa meitä myös tässä ajassa kasvamaan ja kypsymään. Vanhaa kaveriporukkaansa muistellessa Topi on havainnut, ettei alamaailmasta selviydytä tasapainoiseen elämään yleensä kuin yhtä kautta.

–  Samassa revohkassa olleista osa on kuollut päihteisiin, jengiriitoihin tai itsemurhaan, osa elää hajanaista ja rikkinäistä elämää huumebisneksessä – ja osa on tullut uskoon. Olen jälkikäteen tajunnut, että on Jumalan ihme, että olen nyt tässä.