Ota oppia vuorista

”Kun seisot vuoren edessä, et voi vain todeta, että tuossa tuo nyt on, vaan mieli alkaa liikkua. Meissä herää kunnioitusta, ehkä pelkoakin.”

Suurin osa meistä suomalaisista on syntynyt siellä, missä maa ei kohoa korkealle. Ikkunasta katsoessamme näemme naapurin pihan, kaupungin kadun, metsämaiseman tai pellon. Joku onnellinen saa katsella järvi- tai merimaisemaa. Mutta vuoret ovat meille suomalaisille vieraita.

Raamattu puhuu paljon vuorista, emmekä me vuorista kaukana kasvaneina välttämättä osaa eläytyä näihin Raamatun kuvauksiin. Vuorten katseleminen kuvista ei ole sama asia kuin ihailla ja ihmetellä niitä paikan päällä. Kun seisot vuoren edessä, et voi vain todeta, että tuossa tuo nyt on, vaan mieli alkaa liikkua. Meissä herää kunnioitusta, ehkä pelkoakin. Ymmärrämme, miten pieniä olemme tuollaisen luontokappaleen edessä.

VUORIIN ON LIITETTY monenlaisia mielleyhtymiä. Vuoren huiput sijaitsevat jossain maan ja taivaan välillä ja niiden on usein ymmärretty viittaavan kohti taivasta, Jumalan asuinsijaa. Vuorelle noustessa voi kokea irrottautuvansa maallisesta. Ehkä tästä syystä Raamatussakin Jeesus menee juuri vuorelle rukoilemaan ja ilmestyy kirkastettuna Pietarille, Johannekselle ja Jaakobille.

Toisaalta vuoret edustavat pysyvyyttä. Jos meri on toisinaan tyyni, toisinaan raivoisan aallokkoinen, vuori pysyy paikallaan ja kestää. Metsien puut ovat alttiita myrskyille, hakkuille ja kulotuksille, mutta vuoria ei kukaan puhalla pois. Armenialaisessa kansanlaulussa vuorista puhutaan jopa hieman liioitellen ikuisina: ”Kadehdin teitä, vuoret, ajasta aikaan, teillä ei ole kuluvia päiviä, ei laskettavia vuosia. Te ette tunne kuolemaa, ette eroa rakkaistanne, teillä ei ole valkoisia hapsia, te ette tunne kuolemaa.”

JOS JOKIN TÄSSÄ MAAILMASSA on varmaa ja pysyvää, niin vuoret. Mutta nekin ovat vain muovailuvahaa Jumalan voiman, viisauden ja armon edessä. Hänellä, joka on kaiken luonut, on voima siirtää vuoria. ”Herra saa vuoret järkkymään, itse Siinaikin vavahtaa Herran, Israelin Jumalan edessä.” (Tuom. 5:5) ”Meret pauhaavat ja kuohuvat, vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä.” (Ps. 46:4) ”Vuoret sulavat kuin vaha Herran edessä, maailman hallitsijan edessä.” (Ps. 97:5)

Jos jokin tässä maailmassa on varmaa ja pysyvää, niin vuoret. Mutta nekin ovat vain muovailuvahaa Jumalan voiman, viisauden ja armon edessä.

Psalmissa 114 kuva on jopa huvittava: ”Vuoret hyppivät kuin karitsat, kukkulat kuin säikyt lampaat.” Vuorten voima on kevyttä kuin karitsan ponnistus verrattuna Jumalan pelastustekojen voimaan. Kun Raamattu vertaa maapallon pysyvintä, vahvinta ja pelottavinta elementtiä Jumalan voimaan – ja toteaa sen olevan kovin heppoinen – , se tahtoo sanoa, että Jumala on paljon enemmän kuin me voimme kuvitella ja ymmärtää.

MUTTA TÄMÄ EI KOSKE vain Jumalan mahtia. Myös hänen armonsa, hyvyytensä ja rakkautensa ylittävät vuorten voiman. Tutussa Jesajan kirjan kohdassa sanotaan: ”Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” (Jes. 54:10) Jos me näkisimme vuorten järkkyvän ja hajoavan palasiksi, me tuntisimme itsekin olevamme tuhon omia. Kuitenkin Jumala vakuuttaa sanassaan, että hänen rakkautensa meihin ei järky.

Hän on tehnyt rauhanliiton sinunkin kanssasi Jeesuksen kuolemassa ristillä. Hän ei koskaan lakkaa rakastamasta sinua. Hänen rakkautensa kestää, vaikka maa ja taivas katoaisivat. Hän on aina valmis ottamaan vastaan meidät, vaikka olisimme kääntyneet pois hänen luotaan. Olemme aina tervetulleita takaisin. Emmehän siis käännä selkäämme hänelle, jonka edessä vuoretkin ovat sulaa vahaa?

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: