Onko pääasia edelleen pääasia?

Tanskalainen piispa Hans Martensen (1808–1884) opetti aikoinaan kristinuskon ytimestä: ”Kristinuskon ydin ei ole mikään muu kuin Kristus itse. Kristinuskon perustaja on itse sen summa ja olemus.”

Tanskalainen piispa Hans Martensen (1808–1884) opetti aikoinaan kristinuskon ytimestä: ”Kristinuskon ydin ei ole mikään muu kuin Kristus itse. Kristinuskon perustaja on itse sen summa ja olemus. Hän ei ole vain kristinuskon historiallinen perustaja; hänen persoonaansa ei voi erottaa siitä opista, jota hän julistaa, vaan hänellä on iankaikkinen, aina läsnä oleva merkitys ihmiskunnalle.”

Martensenin mukaan Jeesus on välittäjä ja sovittaja, niin kuin myös jatkuvasti ihmiskunnan Vapahtaja. ”Kaikki uudestisynnyttävä, kaikki puhdistava ja kaikki pyhittävä vaikutus, jonka kautta ihminen vapautetaan tilastaan synnin orjuudessa ja tehdään osalliseksi inkarnaation ja sovituksen mysteeristä johtuu Kristuksen persoonasta ja Pyhästä Hengestä, joka on hänestä lähtenyt.”

Konservatiivisia herätyskristittyjä kritisoidaan aina välillä siitä, että Kristus ei enää näytä olevan meille pääasia. Kritiikkiä on syytä kuunnella. Onko käynyt niin, ettei evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta Vapahtajana ole enää keskuksessa?

Niin kauan kuin Jeesus on uskomme keskus, myös hänen käskynsä Raamatussa ovat meille luovuttamattomia.

Opillinen ja eettinen pohdiskelu tai monipuolinen, sinänsä hyväkin, toiminta on käytännössä työntänyt Jeesuksen syrjään. On käynyt niin kuin Ilmestyskirjan seurakunnalle, että Jeesus itse seisoo ulkopuolella ja koputtaa oveen. (Ilm. 3:20) Kun näin on käynyt on syytä tehdä parannus. On aika kääntyä Kristuksen puoleen, avata hänelle ovet ja rukoilla, että hän armahtaisi ja ottaisi paikkansa oman sydämen ja koko seurakunnan Vapahtajana ja Herrana. Jeesus Kristus varmasti kuulee tällaisen rukouksen, sillä edellä mainittu raamatunkohta jatkuu näin: ”Jos joku kuulee ääneni ja avaa oven, astun sisälle hänen luokseen, ja me syömme illallista yhdessä.”

Paluu kristuskeskeisyyteen ei kuitenkaan saa merkitä sitä, että oppi ja etiikka irrotetaan hänestä ja Raamatun sanan ohjauksesta. Tällaisesta tilanteesta toinen luterilaisuuden oppi-isä Theodore Engelder (1865–1949) on kirjoittanut: “Kristus on päällikkö, ainoa auktoriteetti uskossa. Mutta meidän on sanottava yhtä painokkaasti: Pyhä Raamattu on päällikkö, ainoa auktoriteetti. Kun ihmiset kysyvät, mikä on sinun uskosi pääasiallinen kohde, se mitä Kristus sanoo, vai se mitä on kirjoitettu Raamatussa? Me pyydämme heitä, etteivät he keskustelisi tilanteesta, jota ei ole olemassa. Se auktoriteetti, jota Kristus käyttää sijaitsee Raamatussa, eikä missään muualla.”

Engelderin mukaan ainoastaan silloin, kun kuulemme Raamatun puhuvan, kuulemme Kristuksen puhuvan.  ”Jos ihminen sanoo, että Kristus on hänen auktoriteettinsa, eikä sano mitään muuta, hän ei sano yhtään mitään. Ja jos sanoessaan näin hän tarkoittaa, että hän haluaa antaa Kristukselle ykköspaikan ja Raamatulle ainoastaan kakkospaikan, hän ottaa Kristuksen pois siitä ainoasta paikasta, jossa ihmiset voivat hänet löytää. Uskossa on vain yksi auktoriteetti: Kristus, joka puhuu Raamatussa.”

Niin kauan kuin Jeesus Kristus on meidän uskomme ja julistuksemme keskus ja pääasia, myös hänen opetuksensa ja käskynsä Raamatussa ovat meille luovuttamattomia.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: