Onko herätysliikkeissä kasvavan yhteistyön aika?

Uuden Tien edellisessä numerossa Suomen Raamattuopiston Säätiön uusi toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen ja Sleyn uusi kotimaantyön johtaja, pastori Juhana Tarvainen kertoivat, että liikkeillä on saarnaajia, jotka palvelevat ajoittain molempien liikkeiden tilaisuuksissa. Lisäksi Tarvainen korosti, että nuoriso- ja opiskelijatyössä on ollut yhteistyötä. Jotkut näiden liikkeiden työntekijät ovat uransa aikana myös toimineet useamman järjestön palveluksessa.

Nuorempaa herätyskristillistä sukupolvea nämä uutiset eivät hämmästytä. Raamattuopiston Hengellisten syventymispäivien paneelissa todettiin tänä syksynä, ettei kukaan alle 40-vuotias ymmärrä, mistä puhutaan, jos aletaan vahvasti korostaa näiden herätysliikkeiden eroavaisuuksia.

Jos jotakin liikettä syrjitään kirkossa tai yhteiskunnallisesti, muiden tulisi puolustaa sitä julkisesti.

Lauri Vartiainen näkee evankelisen liikkeen ja uuspietistisen Raamattuopiston teolo­giassa paljon samaa: armon korostus, ristin teologia, Raamatun korostaminen Jumalan sanana, henkilökohtaisen uskon ja uskonelämän tärkeys sekä kasteen ja ehtoollisen kunnioittaminen. Uuspietististen ja evankelisen liikkeen lisäksi jotkut lestadiolaiset liikkeet ovat teologisesti pitkälti samassa rintamassa. Onhan kahdeksan suomalaista herätysliikettä harjoitellut yhteistyötä jo vuodesta 1988 lähtien Suomen teologisessa instituutissa (STI).

Syy liikkeiden lähentymiseen on selvä. Varsinainen teologinen kuilu suomalaisessa kristikentässä ei ole enää pitkään aikaan kulkenut niissä kohdissa, joissa se oli näiden liikkeiden syntyessä. Kuilu kirkossa on nyt paljon syvempi ja kokonaisvaltaisempi. Se kulkee niiden välillä, jotka sitoutuvat Raamattuun ja tunnustukseen opissa ja etiikassa, ja niiden, jotka eivät niihin sitoudu. Tämän kuilun suhteen kaikki STI:a tukevat ja muut mainitut herätysliikkeet löytävät itsensä samalta puolelta. Monet nuoret ja nuoret aikuiset tajuavat, että he jakavat tällaisen klassisen uskonkäsityksen ja hakeutuvat siksi näiden liikkeiden pariin.

Jää nähtäväksi, johtaako tämä tilanne tulevaisuudessa kasvavaan yhteistyöhön herätysliikkeiden välillä vai syntyykö uusia jakolinjoja. Joka tapauksessa paluuta liikkeiden välisiin voimakkaisiin jakolinjoihin tuskin enää on. Evankelioimistyön, kristillisen opetustyön ja lähetystyön haasteet ovat Suomessa tällä hetkellä sitä luokkaa, että kaikki voimat ja viisaus­ tarvitaan tavoittavaan ja opettavaan työhön.

Herätysliikkeet tarvitsisivat myös enemmän keskinäistä solidaarisuutta. Jos jotakin liikettä syrjitään kirkossa tai yhteiskunnallisesti, muiden tulisi puolustaa sitä julkisesti. Tällaisen solidaarisuuden osoittamiseen tarvitaan joukkovoimaa, jota liikkeillä ei erillään ole. Herätyskristittyjen keskuudessa ympäri maata olisi nykyään suurta valmiutta kasvavaan yhteistyöhön. Moni liikkuu jo nyt useiden eri järjestöjen tapahtumissa ja tukee useiden liikkeiden työtä samanaikaisesti.