Onko elämäsi komediaa vai tragediaa?

Sillä, mitä ajattelemme elämän lopusta, on yllättäviä vaikutuksia siihen, miten elämme tänään.

Kuva: Antti Yrjölä

Kuva: Antti Yrjölä

Sillä, mitä ajattelemme elämän lopusta, on yllättäviä vaikutuksia siihen, miten elämme tänään.

Kuvittele mykkäfilmikomedia, jossa tukeva ja omahyväinen herrasmies liukastuu banaaninkuoriin ja tipahtaa takamuksilleen. Emme voi olla nauramatta, varsinkin kun näemme hänen ilmeensä ylös noustuaan.

Mutta kuvittele sama kohtaus niin, että mies kaatuessaan lyö päänsä ja jää maahan makaamaan. Miehen alle ilmestyy punainen lammikko. Mies on kuollut. Emme naura enää. Olemme nähneet traagisen kohtauksen.

Molemmissa tapauksissa tapahtuu jotain ikävää. Mutta vain ensimmäisessä tapauksessa nauramme sille. Miksi? Tiedämme, että tuo ikävä tapaus ei todellisuudessa ole mitään kovin pahaa. Miehen ylpeys ja omanarvontunto kokevat vain pienen kolauksen. Ehkä tilanne on jopa jossain mielessä parempi tapahtuneen onnettomuuden jälkeen.

Carpe diem?

Kuuluisa italialainen runoilija Dante määritteli komedian ja tragedian näin: Komedia on kertomus, joka alkaa surusta, mutta päättyy iloon. Tragedia on kertomus, joka alkaa ilosta, mutta päättyy suruun. Määritelmä kuulostaa yksinkertaiselta, mutta siinä piilee totuuden siemen. Kun tiedämme, miten komediallinen tarina loppuu, voimme jopa nauttia niistä vastoinkäymisistä ja taisteluista, joita päähenkilö joutuu käymään lävitse.

Danten määritelmää voi soveltaa elämään itseensä. Onko elämä komediaa vai tragediaa? Se riippuu siitä, millainen maailmankuva meillä on. Sillä, joka ajattelee, että elämä päättyy kuolemaan, on traaginen näkemys elämästä. Hän tarttuu hetkeen (carpe diem) ja laulaa Neljä ruusua -yhtyeen kanssa: ”Jospa onkin niin että elän vain kerran.” Sellaisen täytyy yrittää ottaa kaikki ilo irti tästä hetkestä. Mutta onnettomuudet ja kivut tekevät katkeraksi tai kyyniseksi.

Sille, joka uskoo elämän jatkuvan kuoleman jälkeen taivaassa, elämä on komediaa. Hän voi suhtautua vastoinkäymisiin ja murheisiin uudella tavalla. Kipu on kyllä todellista, mutta se ei ole lopullinen kohtalo. Kaikki kääntyy parhain päin. Toivo auttaa kestämään vaikeuksien keskellä, sillä ”loppu hyvin, kaikki hyvin.”

Ei ole kolmatta tietä

Kristinusko opettaa, että jokaisen ihmisen maanpäällinen elämä loppuu joko taivaan iloon tai helvetin kauhuihin. Se on joko komediaa tai tragediaa. Kuolemanjälkeinen elämä jatkuu ikuisesti. Vaikka tämä elämä on todellista ja tärkeää, se on vain hiekanjyvänen verrattuna ikuisuuteen. Silti moni ihminen tarpoo täällä miettimättä vakavasti iankaikkisuus-kysymystä.

Vaikka tämä elämä on todellista ja tärkeää, se on vain hiekanjyvänen verrattuna ­ikuisuuteen. Silti moni ihminen tarpoo täällä ­miettimättä vakavasti iankaikkisuus-kysymystä.

Raamatun mukaan on olemassa vain yksi tie päästä taivaan iloon: usko Jeesukseen Kristukseen. Jeesuksen elämä näyttää päällisin puolin hyvin traagiselta. Lupaavalta näyttänyt ura opettajana ja parantajana kääntyy kolmen vuoden jälkeen äkilliseen alamäkeen. Kansalaiset ja hänen seuraajajoukkonsa hylkäävät hänet ja virkamiehet tuomitsevat kuolemaan. Eikä se kuolema ole ”siisti” teloitus sähkötuolissa, vaan häpeällinen ja tuskallinen julkinen nöyryytys ristillä.

Traagista se olisi ollut, ellei ristiinnaulitsemista olisi seurannut ylösnousemus. Jeesuksen kärsimys ei sittenkään ollut vailla tarkoitusta. Hän koki traagisen kohtalon ihmiskunnan syntien tähden, heidän puolestaan. Hänen maallinen elämänsä päättyi huonosti, jotta meidän elämällämme olisi hyvä, onnellinen ja iloinen loppu.

Kääntymällä Jeesuksen puoleen ja uskomalla, että hänen traaginen elämänsä on sinun pelastuksesi, sinunkin elämästäsi tulee komediaa. Ehkä taivaassa osamme myös nauraa niille asioille, jotka tässä ajassa tuntuvat niin vakavilta.

Piditkö lukemastasi? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja, kun tilaat Uuden Tien klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa!