On olemassa itsesensuurin tie, ja on olemassa elämän tie

JOKIN AIKA SITTEN tavoittelimme kommentteja psykologian alan kristityiltä ammattilaisilta erääseen Uuden Tien juttuun, jonka piti käsitellä sukupuolisuutta. Yksi toisensa jälkeen yhteensä kahdeksan henkilöä kieltäytyi vaihtelevista syistä antamasta lausuntoa. Emme muista, milloin viimeksi olisi ollut yhtä vaikeaa löytää asiantuntijoita juttua varten.

Eräät, jotka antoivat syyn kieltäytymiselleen, pelkäsivät työpaikkansa ja maineensa menettämisen puolesta. Toiset eivät puolestaan osanneet sanoa asiaan mitään kristillisestä näkökulmasta.

LISÄKSI JOTKUT yritysmaailman vaikuttajat – akateemisista vaikuttajista puhumattakaan – ovat minulle yksityisesti myöntäneet olevansa tulenaroissa arvokysymyksissä konservatiiveja. Kuitenkin heidän työpaikoillaan sellaisten kantojen ääneen lausuminen voi johtaa sosiaaliseen eristämiseen tai joskus jopa työpaikasta ulos savustamiseen, kuten Aki Ruotsalan tapaus aktivistitoimittajien käsittelyssä osoittaa.

Kukaan edellä mainituista ei ole netissä myötähäpeää herättävä, suu vaahdossa paasaava öyhöttäjä, joita kristityistäkin valitettavasti löytyy. Kyse on korkeasti koulutetuista, sivistyneistä henkilöistä, joista monet joutuvat elämään vasemmistolaisen poliittisen yksituumaisuuden luomassa pelon ilmapiirissä.

Toiset taas eivät yksinkertaisesti tiedä, miten sanottavansa sanoisivat, vaikka heillä rohkeutta riittäisikin.

TILANNE ON ONGELMA, johon löytyy kaksi ratkaisua. Kummatkin niistä ovat täysin kristittyjen omissa käsissä, ja molempien ratkaisujen nimi on harjoitus.

ENSIMMÄINEN harjoiteltava asia on rohkeus. Se lisääntyy tekemällä rohkeita tekoja. Ensin pieniä tekoja, sitten suurempia. Sama periaate toimii penkkipunnerruksessa, ja se toimii myös hengellisessä elämässä. Rohkeuteen Pyhä Henkikin meitä kehottaa: ”Minä en jätä enkä hylkää sinua. Ole rohkea ja luja”, sanoi Jumala Joosualle ylivoimaisen vastustajan edessä (Joos. 1:5–6).

TOINEN HARJOITELTAVA ASIA on asiantuntemus kristillisen uskon puolustamisessa, mikä puolestaan lisää rohkeutta. Asiantuntemus onneksi puuttuu useilta toimittajilta, ja se puuttuu myös öyhöttäjiltä. Asiantuntemuksen markkinat ovat siis innostavasti kilpailua vailla. Valitettavasti apologian asiantuntemus puuttuu myös monelta muuten viisaalta kristityltä maallikolta. Tämä on jättänyt julkisen tilan öyhöttäjille ja politrukeille.

RATKAISUKSI eri alojen konservatiiviset kristityt maallikot – varsinkin opiskelijat – voisivat ehdottaa herätysliikkeiden kansanopistoille, mihin kysymyksiin ja taitoihin he erityisesti kaipaavat vastauksia ja koulutusta. Opistot, niiden joukossa myös Suomen teologinen instituutti, vastatkoot huutoon. Mielestäni jokaisen konfirmoidun luterilaisen kristityn tulisi Suomessa käydä vastedes kurssi apologiasta.

ROHKEUDELLA ja asiantuntemuksella ei aina vältytä maineen tai työpaikan menettämiseltä. Ruotsalan tapaus näet osoittaa, että miinakenttää muistuttavasta haastattelusta ja sitä seuraavasta sosiaalisen median lynkkauksesta on politiikan konkarinkaan vaikea selvitä ehjin nahoin. Mutta kompastelevakin rohkeus ja reikäinenkin asiantuntemus, kuten omani, ovat Jumalan lahjoja, joiden avulla joku voi kiinnostua Jeesuksesta tai säilyttää uskonsa.

Sen sijaan itsesensuurin tie on tuhon tie. Sitä ei ole pakko kulkea, sillä on olemassa tie, joka on totuus, ja joka on elämä.