Olemme kaikki hengellisesti heikkomuistisia

Tällä viikolla vietetään Suomen muistiliiton toimintaviikkoa. Muistiviikolla korostetaan muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä oikeutta hyvään, ihmisarvoa kunnioittavaan elämään. Suomessa on noin 193 000 etenevää muistisairautta sairastavaa ihmistä. Useissa seurakunnissa eri puolilla Suomea vietettiin viime sunnuntaina muistimessua.

Sairaalateologi Tuija Kivikoski kirjoittaa Suomen muistiasiantuntijat ry:n jäsenlehdessä MEMO:ssa vakaumuksen merkityksestä muistisairaan ihmisen elämässä. Muistisairaiden hengellisyyttä tutkineen Kivikosken mukaan hengellisyys on muistisairaan voimavara: ”Perinteinen uskonnollisuus aktivoituu usein ihmisen ikääntyessä. Hengellisyyden merkitys korostuu elämän vastoinkäymisissä ja sairauden yllättäessä. Vakaumuksen sisäistyminen vaikuttaa kykyyn selviytyä ja ratkaista ongelmia.” Hän toteaa, että uskonto voi olla luomassa merkityksiä omalle elämälle ja siten voimaannuttaa ihmistä. ”Arvomaailma ja maailmankatsomus ovat erottamaton osa ihmisen persoonaa ja hänen elämänhistoriaansa. Positiivinen ja turvallinen usko merkitsee voimavaraa elämän kriiseissä. Vielä kuoleman lähestyessä ja siirryttäessä saattohoitoon muistisairas ihminen saa turvaa hengellisyydestä.”

Länsimaisessa yhteiskunnassa on menossa laajoja ihmisjoukkoja koskeva hengellinen muistinmenetys.

Raamattu puhuu paljon muistamisesta. Kaikkia ihmisiä kehotetaan muistamaan oma perimmäinen alkuperänsä: ”Muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, jotka eivät sinua miellytä.” (Saarn. 12:1) Raamattu ei ole elämänkielteinen kirja, mutta se on ehdottoman totuudenmukainen. Niinpä edellä lainatussa Saarnaajan kirjassa sanotaan myös näin: ”Iloitse varhaisista vuosistasi, nuorukainen, nauti nuoruutesi päivistä! Seuraa sydämesi teitä ja silmiesi haluja, mutta muista, että Jumala vaatii sinut kaikesta tuomiolle.” (Saarn. 11:9)
Olemme kaikki hengellisessä mielessä hyvin heikkomuistisia. Länsimaisessa yhteiskunnassa olemme jo pitkään eläneet aikaa, jolloin on menossa laajoja ihmisjoukkoja koskeva hengellinen muistinmenetys. Ihmiset eivät muista, kuka heidät on luonut. He eivät muista kiittää häntä jokapäiväisestä elämän lahjasta ja leivästä. Ihminen ei muista olevansa syntinen, jolla on jatkuva tarve tunnustaa syntinsä Jumalalle ja vastaanottaa anteeksiantamus, Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden. He ovat unohtaneet, miten kalliin hinnan Jeesus on meistä kaikista maksanut.

Lisäksi unohdetaan, mihin me kaikki olemme matkalla. Jumalalle vastuullisina ihmisinä unohdamme olevamme joka päivä lähempänä viimeistä tuomiota, jolloin kaikki ajatuksemme, sanamme ja tekomme punnitaan. Kristittyjen tehtävä on rukouksillaan, elämäntyylillään ja puheillaan olla avuksi lähimmäiselleen, jotta kaikkien hengellinen muisti palautuisi ja pysyisi toiminnassa loppuun saakka. Siihen, millä asenteella tämä tehtävä tulisi hoitaa, sopii vielä yksi lainaus Tuija Kivikosken artikkelista: ”Koska vakaumukseen liittyvät asiat ovat hyvin henkilökohtaista ja herkkää aluetta, niistä on puhuttava hienovaraisesti. Toisaalta liial­linen varovaisuus ja hienotunteisuus voivat joskus muodostua jopa auttamisen esteeksi.”