Nuorin kirkolliskokousedustaja: Jumalan tahtoa tulee etsiä Raamatusta

Marianna Parpala, 27, on tämän kauden nuorin kirkolliskokousedustaja. Hän hakeutui tehtävään, jotta kirkossa evankeliumi olisi kaiken keskus ja Jumalan sana kaiken pohja.

Marianna Parpala on saanut ihmisiltä paljon kannustavaa palautetta työstään kirkolliskokousedustajana. – Olin yllättynyt, että pääsin kirkolliskokoukseen. Olen kiitollinen saamastani tuesta, Parpala sanoo. KUVA: KAROLIINA RAUHIO-POKKA

Marianna Parpala on saanut ihmisiltä paljon kannustavaa palautetta työstään kirkolliskokousedustajana. – Olin yllättynyt, että pääsin kirkolliskokoukseen. Olen kiitollinen saamastani tuesta, Parpala sanoo. KUVA: KAROLIINA RAUHIO-POKKA

Marianna Parpala, 27, on tämän kauden nuorin kirkolliskokousedustaja. Hän hakeutui tehtävään, jotta kirkossa evankeliumi olisi kaiken keskus ja Jumalan sana kaiken pohja.

Marianna Parpala on ensimmäisen kauden kirkolliskokousedustaja. Kautta on jäljellä vielä puolisen vuotta. Seuraavat kirkolliskokousvaalit toimitetaan helmikuussa. Myös niissä Parpala aikoo asettua ehdolle.

− Parasta tässä tehtävässä on muiden edustajien kohtaaminen sekä mielenkiintoiset aiheet. Täällä joudun myös uudella tavalla koettelemaan omia näkemyksiäni, sillä olen tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat kanssani eri mieltä, Parpala sanoo.

Kirkolliskokous kokoontuu kaksi kertaa vuodessa viikon mittaiselle istuntojaksolle. Istuntojen ulkopuolella kirkolliskokousedustajat toimivat valiokunnissa. Parpala on yleisvaliokunnan jäsen.

– Aiheet ovat laajoja, mikä tuo työhön vaativuutta. Kirkolliskokouksen työ muistuttaa paljon eduskunnan työtä, hän kuvaa.

Kaksi asiaa kuitenkin erottavat kirkolliskokouksen eduskunnasta. Ensinnäkin kirkolliskokouksessa rukoillaan ja pidetään hartauksia. Parpalan mukaan rukousta voisi olla vielä nykyistäkin enemmän.

– Kirkko joutuu tekemään vaikeita ja vastuullisia päätöksiä, joihin tarvitsemme Jumalan viisautta.

Toinen asia, joka erottaa kirkolliskokouksen eduskunnasta, on Parpalan mukaan se, että toisten puheita kuunnellaan. Ilmapiiri on lämmin ja kunnioittava.

– Ulospäin kirkko näyttää riitaisalta, mutta kirkolliskokous osoittaa mielestäni hyvin sen, että suuristakin erimielisyyksistä huolimatta voimme kunnioittaa toisiamme ja tulla toimeen.

– En voi kuitenkaan kieltää sitä, ettenkö olisi huolissani kirkon tilanteesta. Monet erimielisyydet ovat niin perustavanlaatuisia, että on syytä kysyä, onko yhteisen tien löytäminen mahdollista. On surullista, miten kaukana olemme toisistamme.

Raskas avioliittokeskustelu

Viime vuosien kirkollista keskustelua on leimannut kysymys samaan sukupuolta olevien avioliitosta.

– Keskustelu on raskas ja osapuolia jakava. Olen myös turhautunut siitä, että vaikka kirkolliskokous on päättänyt, ettei kirkon avioliittokäsitystä muuteta, yksittäiset papit toimivat päätöksiä vastaan. Kirkon osallistuminen Helsinki Prideen lisää entisestään ihmisten hämmennystä, Marianna Parpala huokaa.

Kirkon tulisi olla uskollinen Jumalalle silläkin uhalla, että se ajautuisi epäsuosioon ihmisten silmissä. Se on lopulta ainoa kestävä tie.

Tänä aikana moni pohtii, olisiko jo oikea aika erota kirkosta. Jotkut uhkaavat eroavansa, jos kirkko muuttaa avioliittokäsitystään. Onko Parpala itse harkinnut kirkosta eroamista?

– Olen kirkolliskokousedustaja, jotta voisin vaikuttaa kirkkoon sen sisällä. Kirkko on minulle rakas, joten en ole ajatellut siitä eroamista. Hereillä täytyy kuitenkin olla, Parpala vastaa ja jatkaa:

– Joudun itsekin pohtimaan, mikä on se raja, jonka ylittyessä kirkko ei ole enää osa Kristuksen kirkkoa. Minulla ei ole kysymykseen yksinkertaista vastausta. Joka tapauksessa uskon, että Jumala voi avata uusia teitä, vaikka kansankirkkomme tulisi tiensä päähän.

Parpala muistuttaa, että kirkon sisällä on edelleen paljon seurakuntia, jotka ovat uskollisia Jumalan sanalle ja tekevät hyvää työtä. Parpala rohkaisee herätyskristittyjä mukaan paikallisseurakuntien toimintaan.

– Herätysliikkeet ovat kirkon rikkaus. Toivon, että myös kirkko näkee sen.

Kirkon ei pidä etsiä ihmisten suosiota vaan Jumalan tahtoa

Marianna Parpalaa toivoo näkevänsä kirkon, joka nöyrästi kääntyy Jumalan puoleen etsien hänen tahtoaan.

– Kirkon tulisi olla uskollinen Jumalalle silläkin uhalla, että se ajautuisi epäsuosioon ihmisten silmissä. Se on lopulta ainoa kestävä tie.

Parpalan mukaan kirkon tulisi etsiä Jumalan tahtoa ensi sijassa Raamatusta, jonka kautta Jumala puhuu. Lisäksi hän toivoo kirkon heräävän evankelioimaan.

– Kirkon arvokkain aarre on Jeesuksen evankeliumi. Voiko kirkolla siis olla tärkeämpää tehtävää kuin siitä kertominen ihmisille?

Kirkon tilanteesta huolestuneita Parpala puolestaan rohkaisee rukoilemaan kirkon puolesta.

– Meidän ei pidä vaipua synkkyyteen. Aina on toivoa. Jumala pitää kyllä huolen omistaan.

Lisäksi

Kirkko tuli rakkaaksi jo lapsena

Marianna Parpala viimeistelee parasta aikaa hallintotieteiden Pro gradu -tutkielmaansa Tampereen yliopistoon. Vetelistä kotoisin oleva Parpala asuu tällä hetkellä Oulussa, jossa myös hänen poikaystävänsä asuu.

– Viihdyn hyvin Oulussa. Täällä ihmiset ovat melko samanlaisia kuin Keski-Pohjanmaalla, Parpala sanoo.

Oulussa Kellonkartanon kristillisestä kurssikeskuksesta on tullut Parpalalle tärkeä paikka. Siellä järjestetään kesäaikaan jumalanpalveluksia ja muuta toimintaa. Kellonkartano on Suomen Raamattuopiston Säätiön omistuksessa, mutta sen toiminnasta vastaa paikallinen yhdistys. Kellonkartano kokoaa lähialueen kristittyjä yhteen monenlaisista eri herätysliiketaustoista.

– Aikana, jolloin kirkko on eripurainen, olisi tärkeää, että herätysliikkeet vetäisivät yhtä köyttä. Kellonkartanon toiminta on siitä mielestäni hyvä esimerkki.

Parpalalle itselleen evankelisuus on herätysliikkeistä läheisin.

– Liike korostaa minulle tärkeitä asioita kuten Raamatun arvovaltaa, evankeliumin iloa ja sakramentteja. Mediassa evankelisuudesta syntyy helposti kapeutunut käsitys naispappeutta vastustavana liikkeenä, vaikka virkakysymys on vain yksi pieni osa liikkeen opetusta.

Parpalalle seurakuntayhteys on ollut aina tärkeä asia.

– Isäni on pappi, joten olen tottunut käymään kirkossa lapsesta lähtien. Kun olin neljävuotias, halusin lähteä isäni mukaan kirkkoon. Siellä minä sitten istuin kirkon penkissä, kun isäni toimitti sanajumalanpalvelusta, Parpala muistelee.

Parpala kokee edelleen, että Vetelin seurakunta on hänen kotiseurakuntansa, vaikka hän on muuttanut kotipaikkakunnaltaan pois jo vuosia sitten.

– Pikkuseurakunnassa ihmiset tuntevat toisensa, mikä luo yhteisöllisyyttä. Tärkeintä on kuitenkin se, että seurakunta pitää esillä evankeliumia.

Vetelistä alkoi myös Parpalan ura kirkon luottamustehtävissä. Parpala oli edellisellä kaudella Vetelin seurakunnan nuorin kirkkovaltuutettu. Luottamustoimet ovat hänelle luonteva tapa palvella kirkkoa ja Jumalan valtakuntaa.

− Haluan olla rakentamassa kirkkoa, en hajottamassa sitä. Kysyn itseltäni, mitä minä voisin tehdä evankeliumin eteenpäin viemiseksi omassa elämässäni.