Länsimaissa yleisen (mutta tieteellisesti vanhentuneen) maallistumisteesin mukaan uskonto tulee katoamaan vähitellen tieteellisen ja teknologisen edistyksen myötä. Sen sijaan koulutuksen ja valistuksen ansiosta yhteiskunta etenee yhä enemmän kohti sekulaaria uskonnottomuutta. Teesiin sopii myös se kuva, joka mediassa joskus varsinkin konservatiivisista kristityistä esitetään: kyseessä on joukko hiukan yksinkertaisia ja tieteenvastaisia ihmisiä, ainakin jos tarkastellaan Yhdysvaltain poliittisesti aktiivista uskonnollista oikeistoa.

Liian usein joidenkin kristittyjen kohdalla kuva pitääkin paikkansa. Ateistit puolestaan kuvataan tavallisesti tiedemyönteisiksi, joten luulisi, etteivät ateistiälyköt suosisi teorioita, jotka ovat vastoin tiedeyhteisön yksimielistä kantaa.

Luonnontieteen osalta ateistit harvemmin pyrkivät erottautumaan tiedeyhteisön yksimielisestä kannasta, mutta Jeesus-tutkimuksen kohdalla tilanne on toinen. Monet tämän päivän julkkisateisteista nimittäin suhtautuvat vähintäänkin suopeasti niin sanottuun Jeesus-myyttiteoriaan, jonka mukaan Jeesusta historiallisena henkilönä ei koskaan ollutkaan. Näin siitäkin huolimatta, että akateemisessa Jeesus-tutkimuksessa näkemystä kannattaa tuskin kukaan, ja se kuuluu lähinnä historialliseen huuhaan piiriin.

Tästä huolimatta esimerkiksi niin sanotun uusateismin johtohahmoihin kuuluva biologi Richard Dawkins flirttailee ajatuksen kanssa miljoonia myyneessä kirjassaan Jumalharha. Samoin tunnetut ateisti- tai skeptikkoajattelijat, kuten edesmennyt toimittaja Christopher Hitchens, biologi PZ Myers, sekä Harvardin yliopiston kuuluisa psykologi Steven Pinker ovat suhtautuneet teoriaan ikään kuin se ansaitsisi vakavaakin akateemista huomiota. Toiset ovat muitta mutkitta allekirjoittaneet sen, kuten biologi Jerry Coyne. Lisäksi American Atheists– nimisen järjestön verkkosivuilta löytyy teoriaa kannattava teksti, ja sivustolla mainostetaan myös Jeesuksen myyttisyyttä kannattavaa kirjaa. Suomessa puolestaan esimerkiksi Vapaa-ajattelijain liiton nettisivuilta löytyy käännös myyttiteoreetikko Earl Dohertyn tekstistä.

Ajatus ei myöskään ole jäänyt vain pienen samanmielisten joukon erikoisuudeksi, vaan on levinnyt laajemmallekin. Muutama vuosi sitten julkaistun Englannin kirkon toteuttaman kyselyn mukaan briteistä kaksi viidesosaa vähintäänkin epäili Jeesuksen historiallista olemassaoloa.

Tuoreimmassa Jeesus-myyttiteoriassa Uusi testamentti pakotetaan sille vieraaseen muottiin

Mistä tässä sitten on oikein kyse ja miksi Jeesuksen olemassaolon kiistävät teoriat ovat niin heikkoja? Tätä nykyä tunnetuin Jeesuksen olemassaolon kieltävä ajattelija on Richard Carrier, Columbian yliopistossa väitöskirjansa tehnyt antiikin historian tutkija. Hän esittää teoriansa teoksessaan On the Historicity of Jesus: Why We Might Have Reason for Doubt (Sheffield Phoenix Press, 2014).

Carrierin näkemyksen ytimessä on hänen ajatuksensa siitä, että uuden uskonnon alkuvaiheessa sen piirteet tyypillisesti perustuvat ilmestyksiin. Niissä jokin taivaallinen hahmo kertoo asioita seuraajilleen, papille tai profeetalle. Vasta uskonnon kehityksen myöhemmässä vaiheessa tuo taivaallinen hahmo pyritään liittämään konkreettiseen historiaan. Näin tapahtuu vaikkapa siksi, että uskonnon sisältöä voitaisiin rajoittaa poliittisen vaikutusvallan saavuttamiseksi.

Tämän saman (yleisyydeltään kyseenalaisen) kehityksen Carrier väittää pätevän myös kristinuskon alkuvaiheisiin. Carrier esittää apostoli Paavalin 40-60-luvuilla jKr. kirjoittamien kirjeiden Jeesusta koskevien kohtien kertovan tällaisesta todelliseen historiaan liittymättömästä puhtaan taivaallisesta Jeesuksesta. Tällainen Paavalin Jeesus-kuva edustaa Carrierille kristinuskon varhaista, ilmestyksellistä vaihetta. Myöhemmin syntyneet neljä evankeliumia taas liittävät Carrierin mukaan Jeesuksen vahvemmin historiaan: Jeesus liikkuu konkreettisissa paikoissa konkreettisten ihmisten kanssa tietyn ajanjakson aikana. Näin evankeliumit edustavat Carrierille myöhäistä, ilmestyksiä rajoittavaa kristinuskon vaihetta.

Carrierin mallissa on lukuisia suuria ongelmia, joista kaikkia ei ole tässä tilaa käsitellä. Teorian päällimmäisiksi ongelmiksi muodostuvat tietenkin ne kohdat, joissa Paavali puhuu selvästi Jeesuksen maanpäällisen elämän tapahtumista. Esimerkiksi Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvussa 15 Paavali kertoo, että ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu” (1. Kor. 15:3-4).

Yksinkertainen ja selvä tulkinta on, että Paavali luettelee tässä Jeesuksen elämän tapahtumia sellaisina kuin hän uskoo niiden historiassa tapahtuneen, ja että näin Messiaasta ennustettiin Vanhassa testamentissa. Näistä molemmista syistä Paavali ajattelee, että juuri Jeesus on tuo luvattu Messias.

Carrier sen sijaan pyrkii selittämään tämän kohdan hyvin omintakeisella, suorastaan oudolla tavalla. Kun Paavali mainitsee Jeesuksen elämän tärkeiden etappien tapahtuneen ”niin kuin oli kirjoitettu”, Paavali tarkoittaa Carrierin mukaan, että nuo tapahtumat eivät olleet lainkaan historiallisia. Carrierin mukaan Jeesuksen kuolema, hautaus ja ylösnousemus perustuvat Paavalin mielestä yksinomaan ilmestyksiin ja pyhiin kirjoituksiin, eivät todellisiin tapahtumiin. Ilmestyksillä ja pyhillä kirjoituksilla kun ei Carrierin mukaan ole tarkoituskaan olla mitään tekemistä aidon historian kanssa. Carrier ei siis väitä pelkästään, että Jeesuksen kuolemaa, hautausta ja ylösnousemusta ei tapahtunut, vaan että Paavali itsekään ei uskonut niiden tapahtuneen.

Carrier on näkemyksineen ja perusteineen aika yksin. Esimerkiksi Edinburghin yliopiston Uuden testamentin emeritusprofessori Larry Hurtado on kirjoittanut Carrierin tulkinnasta, että ”mitä tahansa ajatellaankaan viittauksista Jeesuksen ylösnousemukseen ja kuolemanjälkeisiin ilmestymisiin, on selvää, että kuolema ja hautaus edellyttävät kuolevaisen henkilön. Olisi hyvin erikoista päättelyä yrittää vääntää viittaus Jeesuksen kuolemaan ja hautaukseen johonkin taivaalliseen tapahtumaan.”

Hurtadon lisäksi esimerkiksi ei-kristityn Uuden testamentin professorin Bart Ehrmanin mukaan Jeesuksen olemassaoloa puoltavat argumentit ovat ”näkemyksiä, jotka allekirjoittavat käytännössä kaikki vakavasti otettavat varhaiskristillisyyden tutkijat.”

Varhaiskristillisyyden tutkijat ovat tunnetusti vakaumuksiltaan hajanainen joukko vaikkapa ateistisia, agnostisia, kristittyjä, juutalaisia ja islamilaisia tutkijoita, mutta jos jostain vallitsee heidän parissaan suuri yksimielisyys, niin Jeesuksen olemassaolosta.

Vaikuttaako ryhmädynamiikka myyttiteorian kannatukseen?

Mutta miksi myyttiteoriaa sitten kannatetaan? Kysymys olisi kokonaisen oman tutkimuksensa aihe. Ehkä jotain osviittaa voi saada siitä, että kaikilla sosiaalisilla ryhmillä, kuten vaikkapa amerikkalaisilla poliittisilla ryhmittymillä, on taipumus omaksua tieteestä (tai uutisista) juuri sellaisia palasia, jotka sopivat ryhmän lempiajatuksiin, ja taipumus epäillä tai hylätä helpommin niitä paloja, jotka eivät vakaumukseen sovi. Tämä pätee niin uskonnottomiin kuin uskontoa harjoittaviin ihmisiin. Vaikka terveelle kritiikille tulisi olla kaikkien tutkimusten ja uutisten suhteen tilaa, tuppaamme käyttämään kritiikkiä valikoivasti sulkien usein silmämme omilta rakkaiksi käyneiltä uskomuksiltamme.

Voisiko jostain tällaisesta ilmiöstä olla kyse myös Jeesus-myyttiteorian suosiossa? Ainakin näkemyksen levinneisyys juuri näkyvien ateistien parissa pakottaa kysymään, voiko juuri vuosituhannen alun muoti-ilmiöllä uusateismilla olla jotain tekemistä asian kanssa. Onko ajatus levinnyt suurelle, kiihtyvästi kirkoista irtautuvalle yleisölle juuri vaikkapa Dawkinsin kirjan siivellä ja jäänyt siinä sivussa osaksi uusateismista vaikuttuneiden henkilöiden ajatusmaailmaa?

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: