Miten arvioida kristillistä toimintaa?

Kristillistä toimintaa arvioidaan Suomessa usein ja monella tapaa, sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on nelivuotiskatsausta, piispanvierailuja seurakunnissa, työntekijäjoukon tiimiyttämistä, erilaisia konsultointeja ja niin edelleen.

Kristillistä toimintaa arvioidaan Suomessa usein ja monella tapaa, sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on nelivuotiskatsausta, piispanvierailuja seurakunnissa, työntekijäjoukon tiimiyttämistä, erilaisia konsultointeja ja niin edelleen. Työtä arvioidaan kävijämäärien kannalta, taloudellisesti, toiminnallisesti, työpaikan ihmissuhteiden kannalta ja monella muulla tavoin. Nämä voivat kaikki olla hyödyllisiä lähestymistapoja.

Työn ominaislaatuisuuden tähden on lisäksi joitakin asioita, jotka tulisi huomioida aivan erityisesti, kun puhumme kristillisen työn arvioinnista. Yksi tärkeämpiä on uskollisuus Jumalan sanalle. Kristillistä työtä saa ja pitääkin arvioida sen suhteen, onko se sanomaltaan ja käytännössä uskollista Raamatun opetuksille. Uskollisuus on väkimääriä tärkeämpää. Jonkin yhteisön kasvaminen ei vielä itsessään tee siitä hyvää kristillistä yhteisöä. On monia ryhmittymiä, jotka ovat kokeneet voimakastakin kasvua, mutta se ei vielä tarkoita, että ne ovat olleet uskollisia Raamatussa ilmaistulle tahdolle. Uskollisuus Jumalan sanalle voi joskus myös merkitä yksin jäämistä ja toiminnan määrällistä pienuutta. Tietysti on olemassa toinenkin äärimmäisyys, jossa hiotaan oma oppi niin hienosäätöiseksi, että lopulta tuskin kukaan muu kuin itse täyttää uskollisuuden kriteerit. Menestyksen puute ei vain aina tarkoita, että tehtäisiin jotakin täysin väärin.

Joka menee naimisiin ajan hengen kanssa, on huomenna leski.

Toinen arviointikriteeri on se, että seurakunnan tulisi olla kaikenikäisiä varten. Kuitenkaan ei välttämättä olla epäonnistuttu, jos jossakin tilanteessa tavoitetaankin vain tietty ihmisryhmä. Kirkosta ei tule epärelevanttia yksinomaan sillä perusteella, että se ei tietyssä tilanteessa tavoita vaikkapa nuoria. Jos sen sijaan koko kirkon työssä ei tavoiteta lainkaan lapsia, nuoria, aikuisia tai vanhuksia, se saattaa kertoa vinoutumasta.

Kun tarkastellaan kristittyjen sanomaa, myöskään se, että puhutaan asioista, jotka kiinnostavat ihmisiä tai joista he haluavat kuulla, ei vielä takaa uskollisuutta tehtävällemme. Voi myös olla niin, että ollakseen uskollisia Herralleen, kristittyjen on nostettava esille epämiellyttäviä totuuksia, joita kuulijat eivät haluaisi kuulla, mutta joita heidän on hyvin tärkeä kuulla. Vaikeimmista ja sensitiivisimmistäkin kysymyksistä puhuminen voi olla välttämätöntä, jotta julistaisimme uskollisesti koko Jumalan ilmoitusta.

Kirkko ja kristityt on asetettu elämään keskellä maailmaa ja keskellä omaa kulttuuriaan. Mutta kun kristillinen usko ja kulttuuri joutuvat vastakkain, uskosta tulisi pitää kiinni. Kulttuuri ja tietyt muotivirtaukset ja ajatussuunnat ovat useimmiten aikasidonnaisia ja väistyviä. Ilmoitetut uskontotuudet, käskyt ja lupaukset taas ovat ajattomia ja voimassa Herramme tulemukseen asti. Kirkko ja kristillinen toiminta voi ajatella saavuttavansa tietyn menestyksen ja suosion luopumalla joistakin Raamatun opetuksista. Mutta pidemmällä tähtäimellä se pettää tehtävänsä ja tehtävän antajansa maailmassa, ja tekee näin itsensä turhaksi. Se joka menee naimisiin ajan hengen kanssa, on huomenna leski.

Kun kristillisen toiminnan arvioinnissa otetaan huomioon myös mainitun kaltaiset kriteerit, arvioinnin tulos voi olla hyvin erilainen kuin jos niitä ei sovelleta toimintaan lainkaan.

Piditkö artikkelista? Saat lisää mielenkiintoisia juttuja tilaamalla Uuden Tien verkkolehden tästä. Jaa artikkeli myös sosiaalisessa mediassa.

Tutustu myös visioomme alla olevan videon kautta: